Big Brother Suomi 2020 OFFICIAL
24/7 Tänne keskustelua syksyllä alkavasta Big Brother Suomi -ohjelmasta.
Kommentit (104451)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roope antoi omien sanojensa mukaan yhden pisteen Kristiinalle, koska ei vielä tunne talon asukkaita, eikä siksi halua nimetä heistä ketään. Tämä on siinä mielessä hauska perustelu, ettei yksikään talolainen noudattanut omissa nimeämisissään samaa logiikkaa, vaan antoivat systemaattisesti pisteitä pelkästään mökkiläisille. Talolaisista ainoastaan Timo uskalsi nimetä toisen talolaisen, ja antoi yhden pisteen Sasalle.
Paulalla oli sama perustelu omille pisteilleen, eli ei tunne talon asukkaita, joten ei halua nimetä heitä. Eli toimi täysin päinvastaisesti kuin mitä mökkiläiset oli viime sunnuntaina sopineet...
He olivat sopineet sen, koska elivät koko ajan toivossa, että porukat yhdistetään maanantaina. Kun yhdistäminen tulikin vasta perjantaina, olin jo siinä vaiheessa varma, että mökkiläiset eivät nimeä talosta, koska ovat olleet koko ajan reilumpia. Eikä yllättänyt yhtään tippaa, että talon itsekkäät kermap*rseet nimesivät pelkkiä mökkiläisiä. (Timo ei kuulu edellä mainittuun joukkoon ja hänellä olikin sydämen sympatiaa riittävästi olla nimeämättä ihmisiä, joita ei tunne.)
Niin väärin kun Ella ei ole häädössä, tuskin siitä pääsee koskaan eroon..
Mitä helvettiä Arttu ja Joel tuo taloon? Kahdestaan heilastelevat milloin missäkin. Nyt olisi jo aika sille että katsojat saa äänestää kenet haluavat pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roope ulos ehdottomasti, tarjolla on roope sami kristiina niko marko - eli pitääkö nyt äänestää suosikkia jonka haluaa ulos vai suosikki joka jatkaa??
SUOSIKKIA äänestetään. Eli älkää antako ääntä Roopelle vaan kaikille muille. Nyt on paha paikka, koska Roopen kannattajat saattaa äänestää sen jatkoon.
Äänestetään Roope ulos! ÄÄNESTÄKÄÄ ROOPEA!
Älä viitsi pitää meitä yhtä tyhmänä kuin sinä olet. Roope sieltä lähtee läyhäämästä. Mutta sehän kääntää senkin Kristiinan viaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roope antoi omien sanojensa mukaan yhden pisteen Kristiinalle, koska ei vielä tunne talon asukkaita, eikä siksi halua nimetä heistä ketään. Tämä on siinä mielessä hauska perustelu, ettei yksikään talolainen noudattanut omissa nimeämisissään samaa logiikkaa, vaan antoivat systemaattisesti pisteitä pelkästään mökkiläisille. Talolaisista ainoastaan Timo uskalsi nimetä toisen talolaisen, ja antoi yhden pisteen Sasalle.
Paulalla oli sama perustelu omille pisteilleen, eli ei tunne talon asukkaita, joten ei halua nimetä heitä. Eli toimi täysin päinvastaisesti kuin mitä mökkiläiset oli viime sunnuntaina sopineet...
He olivat sopineet sen, koska elivät koko ajan toivossa, että porukat yhdistetään maanantaina. Kun yhdistäminen tulikin vasta perjantaina, olin jo siinä vaiheessa varma, että mökkiläiset eivät nimeä talosta, koska ovat olleet koko ajan reilumpia. Eikä yllättänyt yhtään tippaa, että talon itsekkäät kermap*rseet nimesivät pelkkiä mökkiläisiä. (Timo ei kuulu edellä mainittuun joukkoon ja hänellä olikin sydämen sympatiaa riittävästi olla nimeämättä ihmisiä, joita ei tunne.)
*siis yhdistyminen torstaina ja nimeäminen perjantaina, piti sanoa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin pisteet jakautuivat asukkaiden kesken:
Sami: 11 pistettä
Kristiina: 7 pistettä
Marko: 4 pistettä
Roope: 4 pistettä
Niko: 4 pistettä
Ella: 2 pistettä
Olli-Pekka: 2 pistettä
Paula: 2 pistettä
Sasa: 1 piste
Joel: 1 piste
Timo: 1 pisteHäätöäänestyksessä: Sami, Kristiina, Marko, Roope ja Niko
Lähde: https://www.bigbrother.fi/uutiset/kuka-nimesi-kenet-viisi-asukasta-haat…
Miksi häätöäänestykseen otettiin useampi kuin 2? Sanottiinko etukäteen että häätöön otetaan useampi kuin 2, vai oliko tämä tuotannolta taktinen päätös, kun eivät halunneet vain Samia ja Kristiinaa äänestykseen?
Näin ennustinkin käyvän muutama sivu sitten että Kessu ja Krisse häädössä mutta minut torpattiin että miksi ihmeessä Kristiina saisi niin paljon pisteitä.
Juu, minä myönnän, että en uskonut Krissen olevan äänestyksessä. Tosissani kuvittelin, että talolaiset olisivat vieraskoreampia ja reilumpia.
Krissehän on saanut eniten ääniä mökkiläisiltä.
Marko antoi Ellalle 2 pistettä. Hyvä Marko. Pidetään Marko talossa niin ehkä saadaan Ella joskus ulos tuolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on Eetu? Onko se Ellan alkuperäinen nimi?
Palstan ahdasmielisten ja lapsellisten öyhöttäjien mielikuvitusasukas.
Ei, vaan talossa oleva päälle parikymppinen mies, joka larpaa naista ja kuvittelee tulevansa naiseksi antamalla leikellä itsensä ja sukuelimensä.
Sanoko haimila just että miten kukaan voi antaa roopelle ääniä??!?? onko se kattonu koko ohjelmaa??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin pisteet jakautuivat asukkaiden kesken:
Sami: 11 pistettä
Kristiina: 7 pistettä
Marko: 4 pistettä
Roope: 4 pistettä
Niko: 4 pistettä
Ella: 2 pistettä
Olli-Pekka: 2 pistettä
Paula: 2 pistettä
Sasa: 1 piste
Joel: 1 piste
Timo: 1 pisteHäätöäänestyksessä: Sami, Kristiina, Marko, Roope ja Niko
Lähde: https://www.bigbrother.fi/uutiset/kuka-nimesi-kenet-viisi-asukasta-haat…
Miksi häätöäänestykseen otettiin useampi kuin 2? Sanottiinko etukäteen että häätöön otetaan useampi kuin 2, vai oliko tämä tuotannolta taktinen päätös, kun eivät halunneet vain Samia ja Kristiinaa äänestykseen?
Tuotanto psytyy halutessaan vaikuttamaan häätöäänestykseen joutuviin juuri näin: välillä häädössä on kaksi eniten pisteitä saanutta, välillä enemmän. Tämä on tosi väärin, pitäisi olla jokin kiinteä sääntö, että X määrä eniten pisteitä saanutta joutuu häätöön.
Todella törkeää kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on Eetu? Onko se Ellan alkuperäinen nimi?
Palstan ahdasmielisten ja lapsellisten öyhöttäjien mielikuvitusasukas.
Eetu on sen ellaksi itseään kutsuvan oikea nimi.
ROOPE saa kengänkuvan takalistoon, yay!
Ella on ehdottomasti nykyisistä asukkaista läpinäkyvin juonittelija ja suurin pskanjauhaja. Toivottavasti on kuitenkin oikeasti niin yksinkertainen miltä vaikuttaa.
Kaikki muut vois jäädä paitsi Roope. Iljettävä tyyppi.
Aivan väärät ihmiset äänestyksessä. Siellä olisi pitänyt olla
Sasa, Joel, Arttu, Ella ja Timo.
Sasa: Ärsyttävä hihittelijä ja takiainen. Laista.
Joel: Laiska, hajuton ja mauton tyyppi.
Arttu: Ärsyttävä, jotenkin munaton tyyppi.
Ella: Liian kiinnostunut itsestään ja omasta ulkonäöstään. Läyhääjä.
Timo: Täysin mitäänsanomaton tyyppi.
Naisvieraalla on lähes samanlainen ääni ja puhetyyli kuin Almalla. Hiukan matalampi vain.
Vierailija kirjoitti:
Niin väärin kun Ella ei ole häädössä, tuskin siitä pääsee koskaan eroon..
Nyt huomatkaa kaikki, että Marko on ainoa, joka on antanut Ellalle häätöpisteitä.
roope haukku markoa mutta änkee kainaloon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on Eetu? Onko se Ellan alkuperäinen nimi?
Palstan ahdasmielisten ja lapsellisten öyhöttäjien mielikuvitusasukas.
Eetu on sen ellaksi itseään kutsuvan oikea nimi.
Tuskinpa tuotanto tuonne kelpuuttaa ketään väärällä nimellä. Niiden, joita asia noin kovasti vaivaa, kannattaa tehdä reilusti itsetutkiskelua.
Palstan ahdasmielisten ja lapsellisten öyhöttäjien mielikuvitusasukas.