Joskus vaan niin väsyttää kaikki....

Koko kesä on mennyt erästä remonttia tehden (niin, siis mieheni tekee), koti on kuin kaatopaikka kun tavaraa on siirrelty paikasta toiseen rempan takia, itse olen hirvittävän väsynyt (olen raskaana ja Hb matala enkä muutenkaan kovin hyvävointinen tässä raskaudessa ole ollut), lapset kinaavat ja vaativat milloin mitäkin, koen itse suurta riittämättömyyden tunnetta juuri tällä hetkellä. Vauvan syntymäänkään ei kovin kauaa enää ole. Lastenhoitoapua emme saa mistään (sen  tarkemmin en syitä jaksa selitellä). Mies-parkakin alkaa olla väsynyt ja stressaantunut kaiken rempan keskellä, myöskään remppaan kukaan ei halua auttavaa kättänsä tarjota. Yksin on selvittävä kaikesta meidän perheen, meitä ei halua kukaan auttaa.

Ja vaikka toisaalta olen niin onnellinen, ja tiedän että remppakin kohta helpottaa, niin tuntuu, etten millään jaksaisi tehdä kaikkia valmisteluja ennen vauvan syntymää, mitä haluaisin tehdä.. ikkunat on likaiset ja pesemättä, vauvan tavarat ja vaatteet laittamatta, huonejärjestelyjäkin pitäisi ehtiä tehdä, käydä läpi lasten leluja ja tavaroita ja laittaa jotain poiskin, että järjestys säilyisi paremmin jne jne. Kaikkea tällaista.

Sekavaa tekstiä mutta oli pakko saada vähän avautua, vaikkei kokonaisuutta pysty tässä sanoin tuomaan esille... ja itse kun näin raskaana ollessa kaipaisi mieheltäkin hellyyttä ja huomiota ihan erityisesti, ei sitäkään saa, kun mieskin on väsynyt, eikä muutenkaan kyllä ole mikään romantikko eikä tunneihminen...