Mitä tekisit tässä tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istut sen esiteinin kanssa pöydän ääreen ja kerrot kuin ihminen ihmiselle oman puolesi tilanteesta. Totuuden kertominen ei ole pahan puhumista.

Mutta siinä tapauksessa hän menee vaatimaan toiselta osapuolelta selitystä, tämä raivostuu ja haukkuu minua kahta kauheammin ja yhteishuoltajuus on taas aivan mahdotonta. Lapsi on erikseen jo aiemmin pyytänyt, etten sano toiselle vanhemmalle mitään, vaikka tämä rikkoisi sopimuksia tms. koska silloin joutuvat kuuntelemaan raivoamista ja minun haukkumista koko illan. Tavallaan olen siis yhä saman käytöksen vallassa vaikka erosta on jo 3 vuotta. Ap

Lapsi siis tietää kuinka se toinen osapuoli raivoaa ja haukkuu. No siinähän on hänelle vastaus omaan kysymykseensä.

Kyllä, mutta hänelle on esitetty että se johtuu minusta. Minä "provosoin". Ap

Näyttäisi tosiaan siltä, että narsisti-exä on saanut lapsen mielen haltuunsa.

Villi veikkaukseni on, että exäsi haluaa sinut takaisin vaikutusvaltaasi ja tekee sitä nyt lapsen kautta.

Totuus ei pala tulessakaan, yrittäisin puhua kummankin kanssa, yhdessä ja erikseen. Yrittäisin kysyä konkreettisia korjausehdotuksia tilanteeseen ja mahdollisuuksien mukaan toteuttaisin niitä, siinä määrin, kun ne ovat rakentavia ja järkeviä.

Mitä syitä ei pidä sanoa. Ei kuulu lapselle eikä pidä alkaa enää tappelee exän kanssa. Sanot vain ettei avioliitto ollut onnellinen ja oli paha olla.

Jos suhteessa oli henkistä väkivaltaa n In kyllä lapsi sen on huomannut ja joku välttämätön äivä ymmärtää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istut sen esiteinin kanssa pöydän ääreen ja kerrot kuin ihminen ihmiselle oman puolesi tilanteesta. Totuuden kertominen ei ole pahan puhumista.

Mutta siinä tapauksessa hän menee vaatimaan toiselta osapuolelta selitystä, tämä raivostuu ja haukkuu minua kahta kauheammin ja yhteishuoltajuus on taas aivan mahdotonta. Lapsi on erikseen jo aiemmin pyytänyt, etten sano toiselle vanhemmalle mitään, vaikka tämä rikkoisi sopimuksia tms. koska silloin joutuvat kuuntelemaan raivoamista ja minun haukkumista koko illan. Tavallaan olen siis yhä saman käytöksen vallassa vaikka erosta on jo 3 vuotta. Ap

Lapsi siis tietää kuinka se toinen osapuoli raivoaa ja haukkuu. No siinähän on hänelle vastaus omaan kysymykseensä.

Kyllä, mutta hänelle on esitetty että se johtuu minusta. Minä "provosoin". Ap

Näyttäisi tosiaan siltä, että narsisti-exä on saanut lapsen mielen haltuunsa.

Villi veikkaukseni on, että exäsi haluaa sinut takaisin vaikutusvaltaasi ja tekee sitä nyt lapsen kautta.

Totuus ei pala tulessakaan, yrittäisin puhua kummankin kanssa, yhdessä ja erikseen. Yrittäisin kysyä konkreettisia korjausehdotuksia tilanteeseen ja mahdollisuuksien mukaan toteuttaisin niitä, siinä määrin, kun ne ovat rakentavia ja järkeviä.

Exän kanssa ei ole syytä puhua eikä olla missään tekemisissä. Muuten exällä on valta edelleen. Kaikkein paras, kun suhtautuu ihan neutraalisti eikä ota kantaa mihinkään ja näyttää että ihan sama. Olen päässyt eroon.

Kiitos asiallisista vastauksista. Usein vastaanotto on sitä että katso peiliin ym. Se saa musertumaan kun niin hirvittävien kokemusten ja isojen ponnistusten jälkeen joutuu kohtaamaan vielä lapsenkin vihan ja hylkäyksen. Jo liitossa kamppaili sen kanssa että mitä jos kaikki tosiaan on minun syytä kuten toinen sanoo? Ja nyt kun on jo vähän saanut rakennettua elämää ja itsetuntoa niin touhu alkaa uudestaan mutta oman rakkaan lapsen toimesta. On jo hulluksi ym. päin naamaa haukkunut. Välillä tuntuu että vaan jaksa enöä...😢Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsille ei kuulu aikuisten jutut. Sanot, että hoida sinä sitten aikuisena asiasi paremmin kun on kerran varaa päätä aukoa. Ennen sitä: sen lauluja laulat jonka leipää syöt. Maailma on karu.

Juuri tämä!

Eli tervemenoa kokonaan sille toiselle vanhemmalle, nähdään joskus 40 vuoden kuluttua uudestaan?

Manipuloiva vanhempi jatkaa samoilla keinoilla hallitsemista, miten on toiminut tähänkin saakka sinua kohtaan. Nyt se tapahtuu lasten kautta. Luultavasti mukana on myös hankala persoonallisuus.

Tuttu kuvio, jolle olen itse tavallaan yhden lapsistani jo menettänyt. Minulla oli ydinperheenä asuessamme lämpimät ja hyvät välit lapsiin, olen ollut läsnä aina ja huolehtinut pääosin heidän arjestaan ja elämästään jo tuolloin. Isä kulki milloin muualla töissä, viikonloput oli pyhitetty juomiselle. Lasten kanssa ei osannut tehdä oikein mitään, ei ulkoilla tai leikkiä. Tilalle ostettiin karkkia tai tavaraa... Isä tiesi, mikä kolahtaa minuun pahiten eron jälkeen-välien rikkominen lapsiin ja siihen hän tähtäsi monin eri keinoin. Manipulointi ja jatkuva minun ohi sopiminen on tehneet osin tehtävänsä.

Hae itsellesi apua perheiden palveluista ja kerro tilanteesta. Sieltä osaavat neuvoa myös lapselle oikean paikan käydä keskustelemassa. Toivottavasti teillä voittaa ”oikeus”. Tai mies tulee järkiinsä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istut sen esiteinin kanssa pöydän ääreen ja kerrot kuin ihminen ihmiselle oman puolesi tilanteesta. Totuuden kertominen ei ole pahan puhumista.

Mutta siinä tapauksessa hän menee vaatimaan toiselta osapuolelta selitystä, tämä raivostuu ja haukkuu minua kahta kauheammin ja yhteishuoltajuus on taas aivan mahdotonta. Lapsi on erikseen jo aiemmin pyytänyt, etten sano toiselle vanhemmalle mitään, vaikka tämä rikkoisi sopimuksia tms. koska silloin joutuvat kuuntelemaan raivoamista ja minun haukkumista koko illan. Tavallaan olen siis yhä saman käytöksen vallassa vaikka erosta on jo 3 vuotta. Ap

Lapsi siis tietää kuinka se toinen osapuoli raivoaa ja haukkuu. No siinähän on hänelle vastaus omaan kysymykseensä.

Kyllä, mutta hänelle on esitetty että se johtuu minusta. Minä "provosoin". Ap

Juuri siksi sinun on kerrottava hänelle oma puolesi. Ettei se jää vain yhden osapuolen esitykseksi. Puhu rauhallisesti ja järkevästi, lapset eivät ole tyhmiä. Kehota ajattelemaan tilannetta itse, millaista sen toisen käytös on ja onko se tosiaan joka kerta muiden syytä.

Ei selittelemistä. Tuo tilanne menee hyvin nopeasti siihen, että ap on syvällä suossa murkkunsa edessä ja murkku muistaa joka ikisen jutun aina. Lapsi joutuu silloin myös kahden tulen väliin (on joutunut jo) ja se ei ole murkulle hyvä tilanne. Hän tajuaa kyllä mikä on ja mistä tuulee, mutta äiti on hänelle selkeästi se, jonka hän haluaa saada ottamaan kaikesta syyllisyyden. Luulen, että ap menee nopeasti siihen mukaan, mukautuu, alkaa selittelemään sitä mitä lapsi haluaa periaatteessa kuullakin ja hän alkaa taas luimistelemaan menettäen kaiken vahvuutensa lapsen edessä. Keskittyisin siis lapsen ongelmiin enemmän kuin sen toisen vanhemman ongelmiin.

Ap haluaa lapsen takaisin, mutta siihen pitää olla aikuinen, joka ei tanssi lapsen tahtiin, vaan juuri siihen tahtiin mitä haluaa tanssia. Lapsi ei osaa eikä saa määrittää ap:n elämää ja toisella vanhemmalla ei saa olla siihen enää mitään enempää sanomista. Lapselle on tullut toiselta puolelta jo liikaakin vaatimuksia, jopa uhkailuja, joten ap:n paikalla alkaisin taistelemaan niitä ammattilaisen avulla kuntoon vihdoinkin. Tuollainen ero ei ole ensimmäinen laatuaan, vaan ammattilainen on nähnyt niitä hyvin paljon. Lapsi tarvitsee nyt muuta apua kuin äidin selittelyt ja isän parjaamiset. Lapselle voisi olla hyväksi päästä jopa kokonaan hetkeksi pois kummankin luota ja jutella ajan kanssa jonkun rauhallisen ja vakaan aikuisen kanssa, joka keskittyy lapseen, ei vanhempien ongelmiin. Miestä ei saada muutettua millään enää, mutta lapsi on elämänsä alussa vielä ja hänelle ei kuulu asioiden selvittely tai välikappaleena olo millään tavoin. Hänelle ei siis asiaa selitellä. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istut sen esiteinin kanssa pöydän ääreen ja kerrot kuin ihminen ihmiselle oman puolesi tilanteesta. Totuuden kertominen ei ole pahan puhumista.

Mutta siinä tapauksessa hän menee vaatimaan toiselta osapuolelta selitystä, tämä raivostuu ja haukkuu minua kahta kauheammin ja yhteishuoltajuus on taas aivan mahdotonta. Lapsi on erikseen jo aiemmin pyytänyt, etten sano toiselle vanhemmalle mitään, vaikka tämä rikkoisi sopimuksia tms. koska silloin joutuvat kuuntelemaan raivoamista ja minun haukkumista koko illan. Tavallaan olen siis yhä saman käytöksen vallassa vaikka erosta on jo 3 vuotta. Ap

Lapsi siis tietää kuinka se toinen osapuoli raivoaa ja haukkuu. No siinähän on hänelle vastaus omaan kysymykseensä.

Kyllä, mutta hänelle on esitetty että se johtuu minusta. Minä "provosoin". Ap

Juuri siksi sinun on kerrottava hänelle oma puolesi. Ettei se jää vain yhden osapuolen esitykseksi. Puhu rauhallisesti ja järkevästi, lapset eivät ole tyhmiä. Kehota ajattelemaan tilannetta itse, millaista sen toisen käytös on ja onko se tosiaan joka kerta muiden syytä.

Ei ei ja ei. Ap ei ole tarpeeksi vahva tuollaiseen selittämiseen, tiedät sen. Jos hän ei ole ollut näiden kolmen vuoden aikanakaan tarpeeksi vahva, niin miten nyt? Lapsi on ilmeisen vahvatahtoinen nuori ja hän on myös oppinut toiselta vanhemmaltaan kuulemaan vain sen mitä haluaa kuulla. Lapsi kääntää ap:n epävarmat selitykset vain niitä vastaan ja koska hän myös kertoo kaikki eteenpäin omalla tavallaan, niin siinä ap häviää mennen tullen. Ei kannata antaa lapselle yhtään enempää aseita kuin mitä hän pystyy käyttämään.

Up

Minä juttelisin lapsen kanssa. Kertoisin, että ero ja siihen johtaneet syyt ovat aikuisten välinen asia, toisen vanhemman pitäisi lapselle asioita kertoa, koska tarina on silloin vain hänen totuutensa. Että parisuhde on kahden ihmisen välinen suhde, eikä sen päättyminenkään voi olla kuin heidän välisensä. Ja että aina erossa on molemmilla peiliin katsottavaa ja työstettävää. Kertoisin, että rakastan ja haluan lasten parasta. Kertoisin, että lasten ei tarvitse valita puolia, että rakastan, vaikka lapset pitää myös toisesta vanhemmasta. Että kumpikin vanhempi on lapselle tärkeä ja suhde vanhempiin ei voi määrittää sitä kautta, mikä on ollut vanhempien eron syy.

Vierailija kirjoitti:

Minä juttelisin lapsen kanssa. Kertoisin, että ero ja siihen johtaneet syyt ovat aikuisten välinen asia, toisen vanhemman pitäisi lapselle asioita kertoa, koska tarina on silloin vain hänen totuutensa. Että parisuhde on kahden ihmisen välinen suhde, eikä sen päättyminenkään voi olla kuin heidän välisensä. Ja että aina erossa on molemmilla peiliin katsottavaa ja työstettävää. Kertoisin, että rakastan ja haluan lasten parasta. Kertoisin, että lasten ei tarvitse valita puolia, että rakastan, vaikka lapset pitää myös toisesta vanhemmasta. Että kumpikin vanhempi on lapselle tärkeä ja suhde vanhempiin ei voi määrittää sitä kautta, mikä on ollut vanhempien eron syy.

Näin. Olen samaa mieltä täysin kirjoittajan kanssa. Juttelun ö olisi pitänyt mennä noin jo alun alkaen, mutta tottakai ihminen on erotessaan niin rikki ja eksyksissä muutenkin, että sitä ei löydä oikeita sanoja. Joskus myös heti sanotut asiat unohtuvat, mutta ne voi sanoa uudelleen ja uudelleen lapselle painottaen sanomisissa sitä kohtaa, mikä tuntuu lasta eniten huolestuttavan. Lässyttämään ei kannata alkaa eikä myöskään selittämään yhtään mitään aikuisten asioita vaikka lapsi kuinka olisi olevinaan ne halukas kuulemaan.

Mies käyttäytyy niin kuin osaa ja hän on aivan yhtä eksyksissä kuin muutkin itsensä ja asian kanssa. Ei häntä kannata vihollisena pitää ja keksiä hönelle mitään nimityksiä (narsisti tms.), vaan hän on lapsen isä, ap:n entinen mies ja luultavasti apua tarvitseva ihminen. Paras asia siis on, että ap on se turvallinen hötkyilemätön aikuinen, joka ei alennu haukkumaan ja solvaamaan mitään ja ketään. Ap edustaa vain itseään ja hän ei saa laittaa sanoja kenenkään suuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä juttelisin lapsen kanssa. Kertoisin, että ero ja siihen johtaneet syyt ovat aikuisten välinen asia, toisen vanhemman pitäisi lapselle asioita kertoa, koska tarina on silloin vain hänen totuutensa. Että parisuhde on kahden ihmisen välinen suhde, eikä sen päättyminenkään voi olla kuin heidän välisensä. Ja että aina erossa on molemmilla peiliin katsottavaa ja työstettävää. Kertoisin, että rakastan ja haluan lasten parasta. Kertoisin, että lasten ei tarvitse valita puolia, että rakastan, vaikka lapset pitää myös toisesta vanhemmasta. Että kumpikin vanhempi on lapselle tärkeä ja suhde vanhempiin ei voi määrittää sitä kautta, mikä on ollut vanhempien eron syy.

Näin. Olen samaa mieltä täysin kirjoittajan kanssa. Juttelun ö olisi pitänyt mennä noin jo alun alkaen, mutta tottakai ihminen on erotessaan niin rikki ja eksyksissä muutenkin, että sitä ei löydä oikeita sanoja. Joskus myös heti sanotut asiat unohtuvat, mutta ne voi sanoa uudelleen ja uudelleen lapselle painottaen sanomisissa sitä kohtaa, mikä tuntuu lasta eniten huolestuttavan. Lässyttämään ei kannata alkaa eikä myöskään selittämään yhtään mitään aikuisten asioita vaikka lapsi kuinka olisi olevinaan ne halukas kuulemaan.

Mies käyttäytyy niin kuin osaa ja hän on aivan yhtä eksyksissä kuin muutkin itsensä ja asian kanssa. Ei häntä kannata vihollisena pitää ja keksiä hönelle mitään nimityksiä (narsisti tms.), vaan hän on lapsen isä, ap:n entinen mies ja luultavasti apua tarvitseva ihminen. Paras asia siis on, että ap on se turvallinen hötkyilemätön aikuinen, joka ei alennu haukkumaan ja solvaamaan mitään ja ketään. Ap edustaa vain itseään ja hän ei saa laittaa sanoja kenenkään suuhun.

2/5... Hymyilytti ei vaan ottanut oikein tuulta alleen...