Millainen ihminen on tosi tarkka reviiristään?

Tuohan on ihan normaalia. Ei anopilla kyllä todellakaan ole asiaa toisten kodissa mitään penkoa. Meille ei tulisi kyllä ikinä enää lastenvahdiksi penkoja. omaa äitiäni vahdin kuin haukka kun se on meillä kylässä, että jos alkaa käydä vieraaksi sopimattoman yksityisyyteen tunkeilevaksi esim availla omin luvin laatikoita tai tehdä pölytarkastuksia, niin vierailu loppuu siihen. 

se pitääkö yllätysvieraita ja yleensä yllätyksistä vai ei johtuu pääosin temperamenttipiirteestä sopeutuvuus. Matalan sopeutuvuuden ihmiset inhoavat sitä että rutiinit rikkoutuvat ja tarvitsevat aikaa siirtyä tilanteesta toiseen. Tällainen temperamenttipiirre on ihan yhtä normaali kuin korkea sopeutuvuuskin.

Kuulostaa juuri oikealta eli minulla on sopeutumisvaikeuksia. Se tulee esille muussakin. Asun maalla ja olen kaupungista kotoisin. En sopeudu tänne maalle, vaikka olen asunut täällä jo kauemmin kuin kaupungissa. Jne.

Ap

Sama täällä :) En kestä ajatusta, että joku vieras penkoisi poissaollessani paikkoja. Jos näin on käynyt, olen tuntenut oloni tietyllä tavalla "häväistyksi" pitkään. En kyllä tiedä mistä se tulee, mutta muistan jo lapsuudestani epämukavuuden tunteita, jos joku tuli reviirilleni.

Mielestäni ap on normaalilla tavalla tarkka reviiristään. Olen ollut kotihoidossa töissä ja inhottavinta oli esim. Etsiä keittiön kaapista kahvia tai lautasia jos asiakas ei osannut kertoa, missä ne olivat. Mielestäni olin silloin tunkeilijana toisen kotona vaikka työtäni tein.

Minäkin olen tuollainen. Esim. yllätysjuhlat olisivat mulle ihan kauhistus, ja olen tämän miehelleni monesti myös kertonut, ettei vahingossakaan sellaisia mulle järjestä. En sopeudu erityisen hyvin siihenkään jos suunnitelmat muuttuvat, ja sellaiset ihmiset ärsyttävät minua, jotka sopivat asioista tyyliin "mä tulen sitten suunnilleen klo 15-17".

Alkukesästä olimme lähdössä erääseen näyttelyyn ja appivanhempani tiesivät lapsiltamme siitä. He asuvat samalla paikkakunnalla. Lähtöaamuna olin huonovointinen ja päätimme, että mies lähteekin yksin lasten kanssa sinne ja jäin kotiin lepäilemään. Kun keitin itselleni kahvia, näin keittiön ikkunasta, että appeni kulki ulkorakennuksissamme tarkastuskäynnillä. Eivät ne ole lukittuja, mutta se, että hän tulee, kun olettaa meidän olevan poissa, sai sydämen lyömään ihan hurjasti. Tunsin sellaista ahdistusta ja olo oli kuin joku olisi kuristanut minua. Teki mieli mennä sinne huutamaan ihan raivopäänä että ulos täältä ja heti. En mennyt ollenkaan, koska en olisi voinut hillitä reaktiotani mitenkään.

Muttei se ole vain tässä tilanteessa, vaan muutenkin. Huomaan, etten kertakaikkiaan halua tavata ketään yllättäen tai halua mielelläni avata kotini ovea ihmisille, joiden koteihin en itse voi mennä tuosta noin vain, vaikkapa kodinkoneenkorjaajalle.

Ap

[quote author="Vierailija" time="19.07.2013 klo 13:39"]

Alkukesästä olimme lähdössä erääseen näyttelyyn ja appivanhempani tiesivät lapsiltamme siitä. He asuvat samalla paikkakunnalla. Lähtöaamuna olin huonovointinen ja päätimme, että mies lähteekin yksin lasten kanssa sinne ja jäin kotiin lepäilemään. Kun keitin itselleni kahvia, näin keittiön ikkunasta, että appeni kulki ulkorakennuksissamme tarkastuskäynnillä. Eivät ne ole lukittuja, mutta se, että hän tulee, kun olettaa meidän olevan poissa, sai sydämen lyömään ihan hurjasti. Tunsin sellaista ahdistusta ja olo oli kuin joku olisi kuristanut minua. Teki mieli mennä sinne huutamaan ihan raivopäänä että ulos täältä ja heti. En mennyt ollenkaan, koska en olisi voinut hillitä reaktiotani mitenkään.

Muttei se ole vain tässä tilanteessa, vaan muutenkin. Huomaan, etten kertakaikkiaan halua tavata ketään yllättäen tai halua mielelläni avata kotini ovea ihmisille, joiden koteihin en itse voi mennä tuosta noin vain, vaikkapa kodinkoneenkorjaajalle.

Ap

[/quote]

minä olisin kyllä todellakin mennyt huutamaan että ulos täältä ja heti...  Todella törkeää tulla toisten tontille nurkkia penkomaan kun luulee ettei ketään ole kotona! 

Mutta varmaan moni miniä olisi huudellut ikkunasta että moi, tule kahville, minä olenkin täällä kotona! Mutta minä en. Tunsin niin silmitöntä raivoa, että aloin oikein miettiä tätä ominaisuuttani tuon tapahtuman jälkeen.

Ap

Meillä on kans se riesa, että jos omat vanhemmat tulee, he tarkastavat kaikki paikat. Papoille lankeavat autotallit ja puutarha ja anoppi katselmoi sisätilat, pyykkikoreista lähtien, jos ei pidä varaansa. Äitini on rennoin, hän yleensä pysyy paikallaan :) Rankkaa sitten pyytää kylään, kun koko tontti täytyy käydä läpi etukäteen epäkohtien varalta.

Joo, kuten kakkonen sanoi, tuo on vain persoonapiirre. Itse olen aivan päinvastainen, minua ei hievauta pätkääkään, vaikka joku kurkkaisi kaappeihini. Ja tykkään yllätysvierailuista, koska lähden siitä oletuksesta, että ystäväni tulevat tapaamaan minua, eivätkä tekemään tupatarkastusta.

Minä jotenkin ajattelen, että tuossa on taustalla se ero, millaisiksi miellät muut ihmiset. Jos ajattelet ihmisten olevan pahantahtoisia ja ajattelet, että muilla on jotenkin koti siistimmässä kunnossa ja aina tuoretta pullaa vieraille - silloin tietysti muiden kaapinavailut ja yllätysvierailut tuntuvat pahantahtoisilta.

Jos taas ajattelet, että ihmisillä on pääsääntöisesti hyvä motiivi ja he ymmärtävät, ettei kenelläkään ole AINA koti tip top, et jaksa stressata tuollaisilla asioilla.

MINKÄ lisäksi tietysti voi olla muutenkin synnynnäisiä eroja meissä siinä, miten sopeutuu yllättäviin tilanteisiin.