Jahas, ex-vapaaehtoislapseton tuttuni on saanut lapsen...

Itse olen vela ja kerron siitä kyllä kaikille hyvin avoimesti! Miksi en kertoisi?

Minunkin tutuissani ne suurinta meteliä pitävät ovat myös näitä, jotka sen lapsen saavat "viime hetkellä". Olen usein sanonut, etten itse pystyisi olemaan niin ehdoton, kun elämässä sattuu ja tapahtuu, tulee sairauksia, uusia puolisoita, kuolemaa jne. ja silloin on arvot mietittävä uusiksi. Nämä velat ovat nauraneet pilkallisesti, kutsuneet tuuliviireiksi ja olleet sietämättömän ylimielisiä ja varmoja omasta päätöksestään. Nyt kun on saatu vauva 40+-vuotiaana ja kerrotaan, että vauvahaave on ollut jo pari vuotta pinnalla, pitäisikö minunkin olla ilkeä ja ylimielinen ja muistuttaa menneistä keskusteluista vain, jotta edes osaisivat hävetä vai annanko olla ja ajattelen, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten? Olen tyytynyt jälkimmäiseen tapaan ihan siksi, että ajattelen edelleen, että ihmisellä on oikeus muuttaa mieltään. Toivoisin vain suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä muiden valinnoille myös niiltä, jotka omasta mielestään ovat tehneet valintansa loppuelämäksi.

Olen vapaaehtoisesti suurperheen äiti, olen aina halunnut lapsia. Uskallan keroa siitä, että lapsielämä on ihanaa, mutta myös sen, että ei tämä ruusu-unelmaa ole ainiaan. Miksi pitäisi jäkittää yhdessä "aatteessa", jos on kerran ollut jotakin mieltä?

Ehdottomuus ja joustamattomuus, mustavalkoisuus kuuluu usein nuoruuteen. Asenteet pehmenevät ja rajat liukuvat iän ja kokemuksen myötä.

Mäkin päätin pienenä, etten mene kihloihin, en naimisiin enkä hommaa lapsia. Nyt ikää 22, lapsia 3, kihloissa enkä vaihtaisi päivääkään! :D

Ihminen voi muuttaa mieltään. Itse olen aina ajatellut, että en varmaan koskaan halua lapsia. Ja olen sen myös ääneen sanonut. Nyt on mieli muuttunut, ja tuntuu siltä, että ehkä joskus haluaisinkin lapsia, tulevaisuudessa. Ja kun tästä juttelin kaverille, se järkyttyi, että sähän olet aina sanonut että susta ei ole äidiksi. Eli sen takia, että aiemmin olen kokenut ettei minusta ole äidiksi, tarkoittaa että en saisi koskaan tehdä lapsia?

Mä päätin pienenä, että musta tulee koiranhoitaja, ja sisko päätti että hänestä tulee kissanhoitaja isona. Meistä tulikin lääkäri ja talousjohtaja, enkä vaihtaisi päivääkään :D

Suvussa vähän samaa. Meillä on reilu 50-vuotias puolison sisko, joka on aina sanonut, että hän ei halua omia lapsia. On kuitenkin jopa kutsunut sisarusten lapsia kylään ja selkeästi tykännyt lapsista. Ei ole mitenkään kyseenalaistanut muiden kasvatustaitoja tai haukkunut "mammat sitä ja tätä ja miesparat", kuten pahimmilla on tapana. Sen sijaan yksi tuollainen meuhkaaja sai lapsen kolmevitosena ja hänen kasvatustaitojaan ei saa arvostella. Vetänyt kuulemma pultit siitäkin, kun äitinsä oli ehdottanut, että laittaa vauvalle myssyn päähän ulkona. 

Minä olen ex-vela ja vaikka vauva-aikana oli tietty välillä väsyttävää jo ihan siksi että piti herätä parin tunnin välein, olen ihan koko ajan ollut täysin hulluna lapseeni. Mä en kyllä koskaan kuvitellut että vauva-ajasta tai mistään ajasta tulisi ruusuista, päinvastoin. Minulle oli yllätys se miten helppo ja tavallaan ennustettava se lapsi tässä yhtälössä oli. Kuvittelin että lapsen kanssa elämä on sellaista etten ikinä ymmärrä mitä ja miksi se tekee jotain, olin väärässä.

Mä halusin lapsia vielä alle kolmikymppisenä. Nyt en enää halua ollenkaan. Saanhan muuttaa mieleni? 

Näköjään kukaan ei tajua aloittajan pointtia. Saa toki mieltä muuttaa mutta miksi sitten pitää tehdä ihan kaikki minkä itsekin tajusi ennen idiootiksi? Minäkään en tajua miksi esim. facebookin profiilikuvaksi laitetaan se pelkkä lapsen kuva jos kyseessä on lapsen äibin fb-tili?