Minkä ikäisenä lopetit miesten miellyttämisen?
Tarkoitan, että milloin omat toiveesi ja vaatimuksesi syrjäyttivät halun miellyttää?
Kommentit (33)
En vielä ainakaan. En osaa.
-25 v.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 13:48"]
En koskaan aloittanutkaan. Olen 45-vuotias, ja aina ollut itsenäinen.
[/quote]
Mullakin näin. Olen hieman alle nelikymppinen.
Millä tavalla itsenäinen ja miellyttäminen liittyy/eroaa toisiinsa nähden?
En ole miellyttänyt. Olen ollut oma itseni ja jos ei kelepoo niin olokoot.
Aloitin 40-vuotiaana ja tyytyväinen olen ollut siitä. Kun en sitä tehnyt, kontrolloin exää ja osaltani ajoin liittomme eroon. Nyt uusi mies tykkää kun miellytän häntä ja hän miellyttää minua takaisin...
Onpa outo kysymys. En minäkään ole koskaan erityisesti yrittänyt miellyttää miehiä. Olen oma itseni, joihinkin se vetoaa ja toisiin ei. Eikös tämä ole ihan luonnollista?
Mitä tolla miellyttämisellä tarkoitetaan?
Kyllä mä olen aina ollut oma itseni, mutta toisaalta, saan mielihyvää siitä, kun teen jotain, joka tekee toisen onnelliseksi. Myös siis sellaista, josta en itse välttämättä niin pidä/ole kiinnostunut.
Onko siis miellyttämistä se, jos tekee asioita toisen mieliksi, mutta kuitenkin saa niistä iloa myös itse, koska se toinen iloitsee?
Samoilla linjoilla ysin kanssa. Nuorempana elämä oli suoraviivaista, olin oma iloinen itseni, ja se riitti. Nyt neljänkympin lähestyessä on enemmän vivahteita joka elämänalueella, flirtti ehdoton jokapäivän suola, ja siihen liittyy kyllä tietoista miellyttämistä myös. Ja kyllä - minulla on tasapainoinen avioliitto silti.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 13:49"]
En vielä ainakaan. En osaa.
-25 v.
[/quote]
Lisään, että mulla on tarve olla kaikille mieliksi, sukupuolesta tai muista seikoista riippumatta. Myös miehille.
Mielestäni tämä koskee sekä miehiä että naisia, kaikkia ihmisiä joiden kanssa olen tekemisissä. Minulla on jollain tasolla tarve miellyttää miestäni ja myös muita läheisiä. Osaan kuitenkin sanoa ei, uskallan kertoa oman mielipiteeni jne. Mielestäni miellyttämisen tarve ei muuta minua, vaan olen silti oma itseni. Se toimii myös toisinpäin, mieheni myös kysyy usein minulta mielipidettä johonkin, tai lupaa lähteä esim kavereiden kanssa mökille.
Haluan että läheiseni saavat olla sellaisia kuin ovat, enkä arvostele tai yritä muuttaa heitä ihan vähällä. Olen ehkä vähän liiankin ymmärtäväinen mitä tulee negatiivisiin tai "hankaliin ihmisiin". Toki rajansa kaikella, muutaman kanssa on välit menneet tai se hankala ihminen on vain hävinnyt ystäväpiiristä...ehkä olimme molemmat ärsyttäviä toistemme mielestä.
Amerikkalaistyyppistä näennäisystävällisyyttä en kannata, tekoystävällisyys on ällöttävää.
Äiti35v
En koskaan aloittanutkaan. Olen 45-vuotias, ja aina ollut itsenäinen.