Millainen on espanjalainen ateriarytmi?
serranon perhe ohjelmassa kutsuvat perheen lapsien kavereita syömään puoli yhdeksän aikoihin kouluiltoina. Miten ateriarytmi ja välipalat menevät?
Kommentit (11)
Monissa maissa euroopassa ei mitään varsinaisa välipaloja välttämättä edes syödä. Ateriat on tuhteja ja aterioiden väli on usein jopa 5-6 tuntia. Aamusta ollaan kevyellä kahvilla liikkeellä. Lounas syödään tuossa 13-14 aikoihin, päivällinen saattaa sitten venähtää myöhään 20-21 tietämille. Lämmin ilmanala on vaikuttanut oleellisesti tän rytmin syntyyn.
Pakko korjata pitkään Espnjassa asuneena edellistä että joo lounas syödään klo 14 ja sit 5-6 aikaan pikku välipala ja illallinen (ei siis toki päivällinen) arkisin 21-23 ja viikonloppusin ehkä myöhemminkin. Monien duunit loppuu niin myöhään ettei aikasemmin oikein onnistuisikaan ja täällä perhe ruokailee yhdessä.
Mihin aikaan ihmiset heräävät? Miten lapset saavat tarpeeksi unta? Mihin aikaan esim. toimistotyö ja koulupäivä alkaat?
Ja siis en kuvittele, että meidän rytmi olisi parempi kuin toisten. Itsekin syön kesäisin iltapainotteisesti.
Aamupalat ovat kevyitä, aikuisille kahvi ja jotain makeaa. Lapsille hedelmiä, jugurttia, makeaa myös.
Lounas on runsas. Sisältää yleensä jälkiruuan.
Illallinen on myöhään 7-10 välillä ja sekin on runsas.
Tietenkin voi olla välipaloja, pikkusuolaista, hedelmiä, mutta kyllä pääpaino on noissa aterioissa ja lapset ovat mukana pitkän kaavan mukaan.
Toimistot aukeavat 9-10 aikaan. Samoin kaupat. Illallisen jälk mennäänkin yleensä nukkumaan meilla arkisin syödään puoli 10 aikaan ja lapset kymmenen jälkeen nukkumaan. Itse valvon puolilleöin, Nousen ennen kahdeksaa lapsi 8 ylös ja kouluun yhdeksäksi. Koulut alkavat 8.30-9.30 riippuen koulusta. Arkisin lapseni nukkuvat noin 9 tuntia viikonloppusin 10.
Koulut ja toimistot jne aukeaa myöhemmin, harva joutuu heräämään niin aikaisin kuin Suomessa. Ja ympärivuotisen valon takia unentarve on hieman vähäisempi kuin pohjolassa.
Me eletään mieheni kanssa ihan vapaaehtoisesti Espanjan rytmissä. Herätään pikkuisen ennen yhdeksää, syödään kevyt aamupala (tyyliin kahvi ja rahkapurkki) ja mennään töihin puoli kymmeneen tai kymmeneen. Lounas syödään yhden jälkeen. Töistä päästään kuudelta, jonka jälkeen mennään suoraan salille tai lenkille. Tässä välissä heitetään nopeasti naamariin pieni välipala kuten hedelmä, proteiinipatukka, raejuustopurkki tms. Illallinen syödään usein vasta kymmeneltä ja nukkumaan mennään puolen yön jälkeen. Hyvin toimii Suomessakin!
Hauska oli lukea tätä ketjua. Hassua jos noudatan ihan omaa rytmiäni eli annan mennä vaan enkä ympäristön määräämää niin se menee noin.
No, toi olisi munkin rytmini, tai oikeastaan mulle sopisi se ensimmäinen ateria 21-22.00.
En ole koskaan ymmärtänyt suomalaisten jotain kello kuuden duuneja, joskus viideltä nouseminen on kamalaa. En ole koskaan tottunut siihen aikaisin nousemiseen, enkä ymmärrä sitä ollenkaan miksi Suomessa niin monella alalla pitää mennä kukonlaulun aikaan duuniin.
Jossainhan oli aiemmin tutkimus, että iltatorkut elävät luonnollisemmassa rytmissä kuin aamuvirkut. Että ihmiselle on luonnollisempaa ollut jo aikojen alusta nukkua aamulla pidempään ja valvoa myöhempään. Tuo aamuvirkkuus on vain tapa joka on luotu mm. maatalouden vuoksi yhteiskunnissa. Jotain siinä oli että biologisestikin on luontevampaa ihmiselle valvoa pidempään ja nukkua myöhempään. Hassua sinänsä miten jotkut vanhemmat ihmiset pitävät aamutorkkujia laiskoina, eiväthän he nuku sen enempää vaan elävät vain eri rytmissä. Itselleni sopii kello 8:lta nouseminen mutta sitä aiemmin en mielelläni nouse koskaan jos ei ole pakko:) Espanjalaisten elämäntyyli olisi varmaan juurikin minua varten.
Aamulla herätessä kahvi ja pikkuinen makea. Aamupäivällä jotain tukevampaa jos ehtii ja iso lounas aika myöhään iltapäivällä, illallinen sitten myöhään yhdeksän jälkeen. Välipaloja saa pääaterioiden välissä jos tarvetta.