Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL

Vierailija kirjoitti:

Minä en aina ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että joka ainut kommentti tai mielipide pitää harkita, miettiä, prosessoida sun muuta ennenkuin sen voi suustaan ulos päästää. Kuten jotkut täällä kertovat, että täytyy.

Ei tietysti sammakoitakaan, toki niitä joskus tulee.

Mutta minä aikuisena ihmisenä olen aika monesta asiasta jo tehnyt päätelmäni, minulla on mielipide ja omat arvot. Olen pohtinut ja käynyt ne läpi päässäni joko yksin tai sitten jonkun ihmisen kanssa keskustellen. Eli ne on niinkuin valmiina päässäni, en niitä nyt ihan jatkuvasti vaihda ja venkslaakaan. Tunnen niinsanotusti itseni.

Minulla on kyllä ikää, yksi avioliitto, yksi avoliitto ja monenlaisia kiemuroita ja ihmisiä niin suhdepuolella kuin ystävyyspuolellakin. Ehkä sekin vaikuttaa.

Mutta kun siis keskustelen, tutustun, tapailen ihmisiä, ihan mitä tahansa niin kyllähän "valmiit" asiat sieltä aivoista tai mielestä aika helposti tulevat ja sitten myös muuttuvat puheen tasolle.

Tuntuisi kamalan hankalalta ja todella oudolta joka kerta miettiä ja alkaa läpikäydä, että niiiin, mitähän minä tästä nyt ajattelen tai mitähän mieltä minä nyt taas tästä olenkaan, hhhmmm, täytyypä nyt prosessoida.

Eikö suurin osa ihmisistä ole aika moneste asiasta jotain mieltä tai on miettinyt ja pohtinut omia tunteitaan ja toivomuksia jo etukäteen?

Mikä siinä on niin vaikeata ne sanoa spontaanisti eikä joka ainut kerta miettiä alusta loppuun niin pitkään?

ne on niitä jaarittelevia jahkailijoita, siis niitä eritahtisia 

eihän niitä erkkikään, ellei pakko

keskustelkoot keskenään

En haluaisi introvertti/ekstrovertti jakoa, mutta kun se nyt jossain tuli esille.

Olen ollut introvertin miehen kanssa suhteessa. Vaikka meillä oli todella paljon rakkautta tämä erilaisuus kyllä rassasi, varmaan molempia.

Täällä on puhuttu, että ekstrovertti kouluttaa, kohtelee alentuvasai yms. Ei se ole läheskään aina niin, ei ainakaan tahallaan. Mutta kun asioista on vaan pakko joskus puhua. Ja ei ekstroverttkään jaksa 100 % olla yliymmärtävä, hyvällä tuulella, hänkin voi olla turhautunut tai väsynyt.

Tiedostin hyvin, että nopea puhe ja temperamentti lamaannuttaa miehen. Opettelin puhumaan hitaammin ja aloin hakea sopivia tilaisuuksia tai tarkkailin miehen mielialoja milloin olisi hyvä aika puhua jostain asiasta.

Vaikka esitin kuinka neutraalin ja arkisen kysymyksen saattoi mies ärähtää: sinä hallitset minua, sinä määräilet, en vastaa kun kysyt taas tuolla äänellä.

Kerran esimerkiksi kysyin, mielestäni ihan normaalisti, koska taas sinulla onkaan kesäloma. Mies koki senkin, että utelin hänen elämäänsä ja kysymykselläni oli tarkoitus hallita hänen elämäänsä.

Kun taas minulla oli tarkoitus, että tietäisin ja voisimme suunnitella jotain yhdessä silloin. Asuimme yhdessä.

Jos on introverteistä raskasta olla ekstrovertin kanssa niin kyllä on myös todella raskasta ekstrovertillä. Pitää aina kovin tarkkaan miettiä mitä voi kysyä, milloin ja voiko suoraan vai pitääkö olla ensin joku valmisteleva esipuhe.

Ja siltikin kovin usein meni mynkään, introvertin pään sisään ei tunnu millään pääsevän.

Ei sen ekstrovertin korkkiruuviksikaan kait tarvitse vääntyä introvertin kanssa. Ettei toinen saa traumoja.

Olis kiva tietää millainen tämä Tommin ihana nainen on. BB Ellakin on ihana nainen monen miehen mielestä. 😆

Vierailija kirjoitti:

SPOILER.

Päällimmäinen fiilis tästä kaudesta mulla on syvä ärsyynnys naisten puolesta, jotka miehet dumppasivat. Ymmärrän, että aina ei välttämättä osu kohdalleen, mutta ihan oikeasti - tällä kaudella oli 3 miestä, jotka antoivat pakit! Naiset olisivat halunneet yrittää ja katsoa kaikki kortit, miehiä se ei kiinnostanut. Katsojana itselle jäi olo, että miehet eivät alun alkaenkaan halunneet sitoutua vakavasti, koska hääpäivänä vastassa ei ollut "täydellinen, omien mielikuvien mukainen nainen niin sisäisesti kuin ulkoisesti". Ilmeisesti tällainen Tinder-kulttuurista tyypillinen paremman perässä swaippailu on löytänyt tiensä tähänkin ohjelmaan.

Minusta kertoo myös paljon, että 2 miehistä teki eropäätöksen jo kesken viiden viikon avioliiton ja Tommi puolestaan paljasti eroaikeensa Juuditille vasta viimeisessä jaksossa, vaikka oli päätöksensä jo aiemmin tehnyt. Onko touhu mennyt tosiaan näin m*nattomaksi, ettei uskalleta enää avoimesti puhua ajatuksista tai yrittää avioliittoa, kun siihen on sitouduttu? Sen lisäksi, että toinen dumpattiin tylysti jopa kesken kauden, niin miehet jaksaa jälkikäteishaastatteluissa puhua toisesta vielä ikävästi tai hehkuttaa uutta naista, vaikka kausi on vielä kesken eikä avioerokaan ole virallinen. Lapsellista ja keskenkasvuista käytöstä.

Toivon vilpittömästi jokaisen näistä dumpatuista naisista löytävän tulevaisuudessa hyvän puolison ja saavan lapsia, mikäli sitä toivoo. Uskon, että naiset löytävät varmasti paremmin heille sopivat miehet, jotka ovat kypsiä ja osaavat arvostaa heitä sellaisina kuin ovat. <3

Jospa seuraavalle kaudelle osuisi sitoutumiskykyisempiä miehiä. Ja sellaisia miehiä, jotka eivät ole vielä olleet Napakympissä mukana. :D

Tämä on kyllä todella outo kommentti niiltä osin, että miehet eivät olisi yrittäneet tarpeeksi tai eivät saisi olla iloisia ohjelman jälkeen löytyneestä uudesta kumppanistaan kertomalla se jos toimittaja on sitä kysynyt.

Toisen arvostelu jälkikäteen julkisesti onkin paheksuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Musta täällä on ihan totaalinen kaksinaismoralistinen katkeroituminen ja negailu joillakin päällä. Tommi haukutaan lyttyyn, kun on kehdannutkin löytää parisuhteen ja onnea elämäänsä, ja Mattia syytetään ties vaikka mistä. Silti Juudit on edelleen mammojen enkeli, vaikka hänkin on jo sanonut ennen viimeisen jakson esittämisestä ihastuneensa peräti USEAMMAN kerran. Eipä tainnut Juuditillakaan siis olla motiivit kohdillaan kun heti muita katselee, vai? Olikohan ihastuminen sittenkään aitoa vai esittikö vain? Olisiko Justiuditkin haukuttu lyttyyn jos joku näistä ihastuksista olisi johtanut suhteeseen? Tämmöisiä heittoja mä odotin kuulevani myös, kun niitä musitakin heitellään niin kepeästi.

Tuosta aiemmin linkatusta maikkarin haastattelusta löytyy siis tämä. "Uutta rakkautta Juuditin elämään ei ole vielä putkahtanut syksyn aikana, vaikka muutama ihastus on osunut kohdalle."

Koko touhuhan on kuvattu jo kesällä. Eli varmaan vähintään 4 kuukautta kuvausten päättymisestä. Kai siinä ajassa sinkut ehtii touhuta vaikka ja mitä. Etsiä ja ehkä löytää uuden suhteenkin, jos on siihen valmis.

Nähtävästi on herkästi ihastuvaa tyyppiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en aina ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että joka ainut kommentti tai mielipide pitää harkita, miettiä, prosessoida sun muuta ennenkuin sen voi suustaan ulos päästää. Kuten jotkut täällä kertovat, että täytyy.

Ei tietysti sammakoitakaan, toki niitä joskus tulee.

Mutta minä aikuisena ihmisenä olen aika monesta asiasta jo tehnyt päätelmäni, minulla on mielipide ja omat arvot. Olen pohtinut ja käynyt ne läpi päässäni joko yksin tai sitten jonkun ihmisen kanssa keskustellen. Eli ne on niinkuin valmiina päässäni, en niitä nyt ihan jatkuvasti vaihda ja venkslaakaan. Tunnen niinsanotusti itseni.

Minulla on kyllä ikää, yksi avioliitto, yksi avoliitto ja monenlaisia kiemuroita ja ihmisiä niin suhdepuolella kuin ystävyyspuolellakin. Ehkä sekin vaikuttaa.

Mutta kun siis keskustelen, tutustun, tapailen ihmisiä, ihan mitä tahansa niin kyllähän "valmiit" asiat sieltä aivoista tai mielestä aika helposti tulevat ja sitten myös muuttuvat puheen tasolle.

Tuntuisi kamalan hankalalta ja todella oudolta joka kerta miettiä ja alkaa läpikäydä, että niiiin, mitähän minä tästä nyt ajattelen tai mitähän mieltä minä nyt taas tästä olenkaan, hhhmmm, täytyypä nyt prosessoida.

Eikö suurin osa ihmisistä ole aika moneste asiasta jotain mieltä tai on miettinyt ja pohtinut omia tunteitaan ja toivomuksia jo etukäteen?

Mikä siinä on niin vaikeata ne sanoa spontaanisti eikä joka ainut kerta miettiä alusta loppuun niin pitkään?

Nyt vedät mutkat kylä meleko suoriksi. :D  Kutsun tuota tahalliseksi väärunymmärtämiseksi, jota täällä muutamalla muullakin kommentoijalla näkyy. Tulkitsen sen niin että oikeastaan siinä puolustellaan omaa tapaa kommunikoida.

No kerro nyt sitten miten vedin mutkat suoriksi? Miten ymmärsin väärin, senhän juuri tahtoisin tietää. Jos kerran näin koit.

Kyllä, olen oman kommunikointiini tyytyväinen ja en sitä alla moittiakaan muiden mieliksi.

Jos se sitten on puolustelemista, niin olkoon sitten niin.

Sitä vastoin tuo oma kommenttisi ei kyseistä asiaa tosiaan valaissut yhtään vaan tuntui puolestaan, että puolustelet omaa komminokointiasi, joka ehkä on sitten se hitaampi tapa.

Moni muukin ehkä täällä miettii samaa kuin minä.

Tämähän liittyy myös ohjelmaan ja olisi mukava ymmärtää osallistujia.

http://joensuunevl.sitepaper.fi/sitepaper/pdf/-/id/418. - ks s. 7

Juudit muutama vuosi sitten.

Vierailija kirjoitti:

Minä en aina ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että joka ainut kommentti tai mielipide pitää harkita, miettiä, prosessoida sun muuta ennenkuin sen voi suustaan ulos päästää. Kuten jotkut täällä kertovat, että täytyy.

Ei tietysti sammakoitakaan, toki niitä joskus tulee.

Mutta minä aikuisena ihmisenä olen aika monesta asiasta jo tehnyt päätelmäni, minulla on mielipide ja omat arvot. Olen pohtinut ja käynyt ne läpi päässäni joko yksin tai sitten jonkun ihmisen kanssa keskustellen. Eli ne on niinkuin valmiina päässäni, en niitä nyt ihan jatkuvasti vaihda ja venkslaakaan. Tunnen niinsanotusti itseni.

Minulla on kyllä ikää, yksi avioliitto, yksi avoliitto ja monenlaisia kiemuroita ja ihmisiä niin suhdepuolella kuin ystävyyspuolellakin. Ehkä sekin vaikuttaa.

Mutta kun siis keskustelen, tutustun, tapailen ihmisiä, ihan mitä tahansa niin kyllähän "valmiit" asiat sieltä aivoista tai mielestä aika helposti tulevat ja sitten myös muuttuvat puheen tasolle.

Tuntuisi kamalan hankalalta ja todella oudolta joka kerta miettiä ja alkaa läpikäydä, että niiiin, mitähän minä tästä nyt ajattelen tai mitähän mieltä minä nyt taas tästä olenkaan, hhhmmm, täytyypä nyt prosessoida.

Eikö suurin osa ihmisistä ole aika moneste asiasta jotain mieltä tai on miettinyt ja pohtinut omia tunteitaan ja toivomuksia jo etukäteen?

Mikä siinä on niin vaikeata ne sanoa spontaanisti eikä joka ainut kerta miettiä alusta loppuun niin pitkään?

Kyllä voi ilmaista itseään spontaanistikin.

Kyllähän sitä voi puhua spontaanisti mukavia, hauskoja juttuja. Luoda lämpöä ja positiivista tunnelmaa.

Mutta se äityy henkisen väkivallan puolelle, jos sitä "spontaania ilmaisuaan" käyttää toisen painostamiseen ja lannistamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa esimerkkejä niistä Tuomaksen töksäyttelyistä ja hirveistä loukkauksista? Minä en ole nähnyt mitään sellaista. Ainoa, minkä muistan on kohtaus jossa Tuomas on ilmeisesti kutsunut Emman huulirasvaa jäätäväksi pöntöksi ja Emma on tästä ymmärtänyt kuin 12-vuotias konsanaan sen tarkoittavan hänen olevan isokokoinen.

Olihan niitä vaikka kuinka paljon.  Häämatkalla jo uhkasi heittää hanskat tiskiin, mikä saattoi vaikuttaa vielä tässä huulirasvapönttö jupakassa. Kumpi lie tapahtunut ensin. Huusi ja haukkui junssa.  Itketti Emmaa siinä kohdassa, kun tulivat paritapaamisesta ja Emma oli herkillä. Kertoi erojuhlista ja korosti kertoneensa heidän olevan kaveritasolla. Totttahan se varmaan oli mutta kun näkee toisen pahoittavan mielensä, vois vähän pehmentää. Tiskikohtauksen kielenäytöstä oli juttua pari sivua taaksepäin. Tuomaksen ikävä asenne näkyi myös keskusteluissa kavereiden kanssa. Kauden kaksi viimeistä jaksoa oli tuskallista katsoa. Tuomashan ei kyennyt pidättelemään raivoaan ja se näkyi kehonkielessä ja kuului äänessä. Ymmärrän pettymyksen mutta muut parit kykenivät eroamaan kohteliaasti. Mattikin yritti halata Miraa.

Tässä nyt muutamma alkuun.

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi introvertti/ekstrovertti jakoa, mutta kun se nyt jossain tuli esille.

Olen ollut introvertin miehen kanssa suhteessa. Vaikka meillä oli todella paljon rakkautta tämä erilaisuus kyllä rassasi, varmaan molempia.

Täällä on puhuttu, että ekstrovertti kouluttaa, kohtelee alentuvasai yms. Ei se ole läheskään aina niin, ei ainakaan tahallaan. Mutta kun asioista on vaan pakko joskus puhua. Ja ei ekstroverttkään jaksa 100 % olla yliymmärtävä, hyvällä tuulella, hänkin voi olla turhautunut tai väsynyt.

Tiedostin hyvin, että nopea puhe ja temperamentti lamaannuttaa miehen. Opettelin puhumaan hitaammin ja aloin hakea sopivia tilaisuuksia tai tarkkailin miehen mielialoja milloin olisi hyvä aika puhua jostain asiasta.

Vaikka esitin kuinka neutraalin ja arkisen kysymyksen saattoi mies ärähtää: sinä hallitset minua, sinä määräilet, en vastaa kun kysyt taas tuolla äänellä.

Kerran esimerkiksi kysyin, mielestäni ihan normaalisti, koska taas sinulla onkaan kesäloma. Mies koki senkin, että utelin hänen elämäänsä ja kysymykselläni oli tarkoitus hallita hänen elämäänsä.

Kun taas minulla oli tarkoitus, että tietäisin ja voisimme suunnitella jotain yhdessä silloin. Asuimme yhdessä.

Jos on introverteistä raskasta olla ekstrovertin kanssa niin kyllä on myös todella raskasta ekstrovertillä. Pitää aina kovin tarkkaan miettiä mitä voi kysyä, milloin ja voiko suoraan vai pitääkö olla ensin joku valmisteleva esipuhe.

Ja siltikin kovin usein meni mynkään, introvertin pään sisään ei tunnu millään pääsevän.

Ei sen ekstrovertin korkkiruuviksikaan kait tarvitse vääntyä introvertin kanssa. Ettei toinen saa traumoja.

Sun miehellä on heikot sosiaaliset taidot. Sellaiset voi olla yhtä hyvin intro- kuin ekstroverteilla.

Mikäli molemmilla on hyvät sosiaaliset taidot, verttiusero ei ole ongelma. Kukaan tuskin kuvittelee, että ekstrovertti olisi aina yliymmärtävä ja hyvällä tuulella.

Valitettavasti linkkaat yhteen toisiinsa liittymättömiä asioita.

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi introvertti/ekstrovertti jakoa, mutta kun se nyt jossain tuli esille.

Olen ollut introvertin miehen kanssa suhteessa. Vaikka meillä oli todella paljon rakkautta tämä erilaisuus kyllä rassasi, varmaan molempia.

Täällä on puhuttu, että ekstrovertti kouluttaa, kohtelee alentuvasai yms. Ei se ole läheskään aina niin, ei ainakaan tahallaan. Mutta kun asioista on vaan pakko joskus puhua. Ja ei ekstroverttkään jaksa 100 % olla yliymmärtävä, hyvällä tuulella, hänkin voi olla turhautunut tai väsynyt.

Tiedostin hyvin, että nopea puhe ja temperamentti lamaannuttaa miehen. Opettelin puhumaan hitaammin ja aloin hakea sopivia tilaisuuksia tai tarkkailin miehen mielialoja milloin olisi hyvä aika puhua jostain asiasta.

Vaikka esitin kuinka neutraalin ja arkisen kysymyksen saattoi mies ärähtää: sinä hallitset minua, sinä määräilet, en vastaa kun kysyt taas tuolla äänellä.

Kerran esimerkiksi kysyin, mielestäni ihan normaalisti, koska taas sinulla onkaan kesäloma. Mies koki senkin, että utelin hänen elämäänsä ja kysymykselläni oli tarkoitus hallita hänen elämäänsä.

Kun taas minulla oli tarkoitus, että tietäisin ja voisimme suunnitella jotain yhdessä silloin. Asuimme yhdessä.

Jos on introverteistä raskasta olla ekstrovertin kanssa niin kyllä on myös todella raskasta ekstrovertillä. Pitää aina kovin tarkkaan miettiä mitä voi kysyä, milloin ja voiko suoraan vai pitääkö olla ensin joku valmisteleva esipuhe.

Ja siltikin kovin usein meni mynkään, introvertin pään sisään ei tunnu millään pääsevän.

Ei sen ekstrovertin korkkiruuviksikaan kait tarvitse vääntyä introvertin kanssa. Ettei toinen saa traumoja.

Se vaan että nyt ei taida olla kyse introvertista, voi toki olla myös sitäkin. Mutta introvertti ei ole yhtä kuin ujo/keskustelutaidoton/mykkä josta saa nyhtää kaikki. Introvertti vaan kaipaa enemmän omaa tilaa ja aikaa, mutta voi olla siis seurassa hyvinkin puhelias. Älkää sekoittako asioita.

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi introvertti/ekstrovertti jakoa, mutta kun se nyt jossain tuli esille.

Olen ollut introvertin miehen kanssa suhteessa. Vaikka meillä oli todella paljon rakkautta tämä erilaisuus kyllä rassasi, varmaan molempia.

Täällä on puhuttu, että ekstrovertti kouluttaa, kohtelee alentuvasai yms. Ei se ole läheskään aina niin, ei ainakaan tahallaan. Mutta kun asioista on vaan pakko joskus puhua. Ja ei ekstroverttkään jaksa 100 % olla yliymmärtävä, hyvällä tuulella, hänkin voi olla turhautunut tai väsynyt.

Tiedostin hyvin, että nopea puhe ja temperamentti lamaannuttaa miehen. Opettelin puhumaan hitaammin ja aloin hakea sopivia tilaisuuksia tai tarkkailin miehen mielialoja milloin olisi hyvä aika puhua jostain asiasta.

Vaikka esitin kuinka neutraalin ja arkisen kysymyksen saattoi mies ärähtää: sinä hallitset minua, sinä määräilet, en vastaa kun kysyt taas tuolla äänellä.

Kerran esimerkiksi kysyin, mielestäni ihan normaalisti, koska taas sinulla onkaan kesäloma. Mies koki senkin, että utelin hänen elämäänsä ja kysymykselläni oli tarkoitus hallita hänen elämäänsä.

Kun taas minulla oli tarkoitus, että tietäisin ja voisimme suunnitella jotain yhdessä silloin. Asuimme yhdessä.

Jos on introverteistä raskasta olla ekstrovertin kanssa niin kyllä on myös todella raskasta ekstrovertillä. Pitää aina kovin tarkkaan miettiä mitä voi kysyä, milloin ja voiko suoraan vai pitääkö olla ensin joku valmisteleva esipuhe.

Ja siltikin kovin usein meni mynkään, introvertin pään sisään ei tunnu millään pääsevän.

Ei sen ekstrovertin korkkiruuviksikaan kait tarvitse vääntyä introvertin kanssa. Ettei toinen saa traumoja.

Ehkä kyse ei ole intro/ekstroasiasta niinkään, jos sinä vain vitutat miestäsi. Tai että välillänne on muuta häikkää. Voi olla intro/ekstro ja miellyttävä ihminen tai ei-miellyttävä ihminen. Ei introus sitä tarkoita, että on vihainen ja kiukkuinen ja paskoissa fiiliksissä ja sitten vain tiuskii, kuten esimerkissäsi kuvasit.

Jotenkin inhottavaa Tommilta alleviivata, että on löytänyt IHANAN naisen. Neutraalimpi sanavalinta olisi parempi. Kääntää veistä haavassa. (Haastattelua en löytänyt, ehkä se käytiin kirjallisesti eikä videona?)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en aina ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että joka ainut kommentti tai mielipide pitää harkita, miettiä, prosessoida sun muuta ennenkuin sen voi suustaan ulos päästää. Kuten jotkut täällä kertovat, että täytyy.

Ei tietysti sammakoitakaan, toki niitä joskus tulee.

Mutta minä aikuisena ihmisenä olen aika monesta asiasta jo tehnyt päätelmäni, minulla on mielipide ja omat arvot. Olen pohtinut ja käynyt ne läpi päässäni joko yksin tai sitten jonkun ihmisen kanssa keskustellen. Eli ne on niinkuin valmiina päässäni, en niitä nyt ihan jatkuvasti vaihda ja venkslaakaan. Tunnen niinsanotusti itseni.

Minulla on kyllä ikää, yksi avioliitto, yksi avoliitto ja monenlaisia kiemuroita ja ihmisiä niin suhdepuolella kuin ystävyyspuolellakin. Ehkä sekin vaikuttaa.

Mutta kun siis keskustelen, tutustun, tapailen ihmisiä, ihan mitä tahansa niin kyllähän "valmiit" asiat sieltä aivoista tai mielestä aika helposti tulevat ja sitten myös muuttuvat puheen tasolle.

Tuntuisi kamalan hankalalta ja todella oudolta joka kerta miettiä ja alkaa läpikäydä, että niiiin, mitähän minä tästä nyt ajattelen tai mitähän mieltä minä nyt taas tästä olenkaan, hhhmmm, täytyypä nyt prosessoida.

Eikö suurin osa ihmisistä ole aika moneste asiasta jotain mieltä tai on miettinyt ja pohtinut omia tunteitaan ja toivomuksia jo etukäteen?

Mikä siinä on niin vaikeata ne sanoa spontaanisti eikä joka ainut kerta miettiä alusta loppuun niin pitkään?

Kyllä voi ilmaista itseään spontaanistikin.

Kyllähän sitä voi puhua spontaanisti mukavia, hauskoja juttuja. Luoda lämpöä ja positiivista tunnelmaa.

Mutta se äityy henkisen väkivallan puolelle, jos sitä "spontaania ilmaisuaan" käyttää toisen painostamiseen ja lannistamiseen.

Ihan yhtä lailla se on henkistä väkivaltaa, jos sitä "sisäänpäinkääntyneisyyttään" eli suomeksi mykkäkoulua, käyttää toisen painostamiseen ja lannistamiseen.

Ihme jargonia, hienoilla termeillä yritetään saada asiat kääntymään päinvastaisiksi

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että Kati kaipaa jotenkin persoonallisempaa puhetta. Missä Janne omaehtoisesti kertoisi elämästään, unelmistaan, tunteistaan, vahvuuksista, heikkouksista jne.

Asiallinen, selkeä, punnittu ja hyvin artikuloitu puhe harvoin synnyttää tunnetta tai läheisyyden tunnetta. Se ei ole useinkaan lämmintä. Se on yleistä puhetta.

Siihenhän pystyy miltei jokainen aikuinen ihminen esimerkiksi työelämässä, työhaastattelussa tai kuten nyt Outokumpu-kotiseutukierroksella Janne pystyi.

Mutta se ei pelkästään riitä parisuhdetta luodessa eikä siinä parisuhteessakaan.

Vai riittääkö joillekin, ilmeisesti aika monelle.

Siksi Katia ei ymmärretä eikä niitä muita, jotka yrittävät tätä selittää.

Kuten ei ymmärretä esimerkiksi sitä, että täytyy olla kemiaa tai kipinää. Jos sellaista ei itse kaipaa tai ymmärrä mitä se on.

Ei pidä niin kovin tuomita ihmisiä joilla on parisuhteesta erilaisia toiveita ja tietävät elleivat ne toiveet täiti tai edes osittain niin ei parisuhde ole ehkä tämän ihmisen kanssa mahdollinen.

Itse olen Katin tyylinen, mutta ymmärrän kyllä sen, että joillakin on taas ihan eri kriteerit kumppania valitessa. Eikä sekään ole väärin tai väärä tapa.

Vakka kantensa valitsee.

Lämpö ja läheisyys tulee rakkauden myötä. Janne ja Kati onnistuvat, kun katsovat yhdessä samaan suuntaan yksilöinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en aina ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että joka ainut kommentti tai mielipide pitää harkita, miettiä, prosessoida sun muuta ennenkuin sen voi suustaan ulos päästää. Kuten jotkut täällä kertovat, että täytyy.

Ei tietysti sammakoitakaan, toki niitä joskus tulee.

Mutta minä aikuisena ihmisenä olen aika monesta asiasta jo tehnyt päätelmäni, minulla on mielipide ja omat arvot. Olen pohtinut ja käynyt ne läpi päässäni joko yksin tai sitten jonkun ihmisen kanssa keskustellen. Eli ne on niinkuin valmiina päässäni, en niitä nyt ihan jatkuvasti vaihda ja venkslaakaan. Tunnen niinsanotusti itseni.

Minulla on kyllä ikää, yksi avioliitto, yksi avoliitto ja monenlaisia kiemuroita ja ihmisiä niin suhdepuolella kuin ystävyyspuolellakin. Ehkä sekin vaikuttaa.

Mutta kun siis keskustelen, tutustun, tapailen ihmisiä, ihan mitä tahansa niin kyllähän "valmiit" asiat sieltä aivoista tai mielestä aika helposti tulevat ja sitten myös muuttuvat puheen tasolle.

Tuntuisi kamalan hankalalta ja todella oudolta joka kerta miettiä ja alkaa läpikäydä, että niiiin, mitähän minä tästä nyt ajattelen tai mitähän mieltä minä nyt taas tästä olenkaan, hhhmmm, täytyypä nyt prosessoida.

Eikö suurin osa ihmisistä ole aika moneste asiasta jotain mieltä tai on miettinyt ja pohtinut omia tunteitaan ja toivomuksia jo etukäteen?

Mikä siinä on niin vaikeata ne sanoa spontaanisti eikä joka ainut kerta miettiä alusta loppuun niin pitkään?

Nyt vedät mutkat kylä meleko suoriksi. :D  Kutsun tuota tahalliseksi väärunymmärtämiseksi, jota täällä muutamalla muullakin kommentoijalla näkyy. Tulkitsen sen niin että oikeastaan siinä puolustellaan omaa tapaa kommunikoida.

.......

Miksi ei voisi puolustella/valottaa miltä ekstrovertista tuntuu introvertti keskustelijana? Onhan täällä ollut kertomusta päinvastaisestakin tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en aina ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että joka ainut kommentti tai mielipide pitää harkita, miettiä, prosessoida sun muuta ennenkuin sen voi suustaan ulos päästää. Kuten jotkut täällä kertovat, että täytyy.

Ei tietysti sammakoitakaan, toki niitä joskus tulee.

Mutta minä aikuisena ihmisenä olen aika monesta asiasta jo tehnyt päätelmäni, minulla on mielipide ja omat arvot. Olen pohtinut ja käynyt ne läpi päässäni joko yksin tai sitten jonkun ihmisen kanssa keskustellen. Eli ne on niinkuin valmiina päässäni, en niitä nyt ihan jatkuvasti vaihda ja venkslaakaan. Tunnen niinsanotusti itseni.

Minulla on kyllä ikää, yksi avioliitto, yksi avoliitto ja monenlaisia kiemuroita ja ihmisiä niin suhdepuolella kuin ystävyyspuolellakin. Ehkä sekin vaikuttaa.

Mutta kun siis keskustelen, tutustun, tapailen ihmisiä, ihan mitä tahansa niin kyllähän "valmiit" asiat sieltä aivoista tai mielestä aika helposti tulevat ja sitten myös muuttuvat puheen tasolle.

Tuntuisi kamalan hankalalta ja todella oudolta joka kerta miettiä ja alkaa läpikäydä, että niiiin, mitähän minä tästä nyt ajattelen tai mitähän mieltä minä nyt taas tästä olenkaan, hhhmmm, täytyypä nyt prosessoida.

Eikö suurin osa ihmisistä ole aika moneste asiasta jotain mieltä tai on miettinyt ja pohtinut omia tunteitaan ja toivomuksia jo etukäteen?

Mikä siinä on niin vaikeata ne sanoa spontaanisti eikä joka ainut kerta miettiä alusta loppuun niin pitkään?

Kyllä voi ilmaista itseään spontaanistikin.

Kyllähän sitä voi puhua spontaanisti mukavia, hauskoja juttuja. Luoda lämpöä ja positiivista tunnelmaa.

Mutta se äityy henkisen väkivallan puolelle, jos sitä "spontaania ilmaisuaan" käyttää toisen painostamiseen ja lannistamiseen.

Ihan yhtä lailla se on henkistä väkivaltaa, jos sitä "sisäänpäinkääntyneisyyttään" eli suomeksi mykkäkoulua, käyttää toisen painostamiseen ja lannistamiseen.

Ihme jargonia, hienoilla termeillä yritetään saada asiat kääntymään päinvastaisiksi

Et puhunut aiemmassa kirjoituksessasi mitään mykkäkoulusta. Nyt vaihdoit aihetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en aina ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että joka ainut kommentti tai mielipide pitää harkita, miettiä, prosessoida sun muuta ennenkuin sen voi suustaan ulos päästää. Kuten jotkut täällä kertovat, että täytyy.

Ei tietysti sammakoitakaan, toki niitä joskus tulee.

Mutta minä aikuisena ihmisenä olen aika monesta asiasta jo tehnyt päätelmäni, minulla on mielipide ja omat arvot. Olen pohtinut ja käynyt ne läpi päässäni joko yksin tai sitten jonkun ihmisen kanssa keskustellen. Eli ne on niinkuin valmiina päässäni, en niitä nyt ihan jatkuvasti vaihda ja venkslaakaan. Tunnen niinsanotusti itseni.

Minulla on kyllä ikää, yksi avioliitto, yksi avoliitto ja monenlaisia kiemuroita ja ihmisiä niin suhdepuolella kuin ystävyyspuolellakin. Ehkä sekin vaikuttaa.

Mutta kun siis keskustelen, tutustun, tapailen ihmisiä, ihan mitä tahansa niin kyllähän "valmiit" asiat sieltä aivoista tai mielestä aika helposti tulevat ja sitten myös muuttuvat puheen tasolle.

Tuntuisi kamalan hankalalta ja todella oudolta joka kerta miettiä ja alkaa läpikäydä, että niiiin, mitähän minä tästä nyt ajattelen tai mitähän mieltä minä nyt taas tästä olenkaan, hhhmmm, täytyypä nyt prosessoida.

Eikö suurin osa ihmisistä ole aika moneste asiasta jotain mieltä tai on miettinyt ja pohtinut omia tunteitaan ja toivomuksia jo etukäteen?

Mikä siinä on niin vaikeata ne sanoa spontaanisti eikä joka ainut kerta miettiä alusta loppuun niin pitkään?

Kyllä voi ilmaista itseään spontaanistikin.

Kyllähän sitä voi puhua spontaanisti mukavia, hauskoja juttuja. Luoda lämpöä ja positiivista tunnelmaa.

Mutta se äityy henkisen väkivallan puolelle, jos sitä "spontaania ilmaisuaan" käyttää toisen painostamiseen ja lannistamiseen.

Ihan yhtä lailla se on henkistä väkivaltaa, jos sitä "sisäänpäinkääntyneisyyttään" eli suomeksi mykkäkoulua, käyttää toisen painostamiseen ja lannistamiseen.

Ihme jargonia, hienoilla termeillä yritetään saada asiat kääntymään päinvastaisiksi

Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa, mutta tiettyjen pysyvien ominaisuuksien, kuten harkitsevaisuuden, harvapuheisuuden, rauhallisuuden, ujouden yms. ilmaiseminen ei todellakaan ole mykkäkoulua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en aina ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että joka ainut kommentti tai mielipide pitää harkita, miettiä, prosessoida sun muuta ennenkuin sen voi suustaan ulos päästää. Kuten jotkut täällä kertovat, että täytyy.

Ei tietysti sammakoitakaan, toki niitä joskus tulee.

Mutta minä aikuisena ihmisenä olen aika monesta asiasta jo tehnyt päätelmäni, minulla on mielipide ja omat arvot. Olen pohtinut ja käynyt ne läpi päässäni joko yksin tai sitten jonkun ihmisen kanssa keskustellen. Eli ne on niinkuin valmiina päässäni, en niitä nyt ihan jatkuvasti vaihda ja venkslaakaan. Tunnen niinsanotusti itseni.

Minulla on kyllä ikää, yksi avioliitto, yksi avoliitto ja monenlaisia kiemuroita ja ihmisiä niin suhdepuolella kuin ystävyyspuolellakin. Ehkä sekin vaikuttaa.

Mutta kun siis keskustelen, tutustun, tapailen ihmisiä, ihan mitä tahansa niin kyllähän "valmiit" asiat sieltä aivoista tai mielestä aika helposti tulevat ja sitten myös muuttuvat puheen tasolle.

Tuntuisi kamalan hankalalta ja todella oudolta joka kerta miettiä ja alkaa läpikäydä, että niiiin, mitähän minä tästä nyt ajattelen tai mitähän mieltä minä nyt taas tästä olenkaan, hhhmmm, täytyypä nyt prosessoida.

Eikö suurin osa ihmisistä ole aika moneste asiasta jotain mieltä tai on miettinyt ja pohtinut omia tunteitaan ja toivomuksia jo etukäteen?

Mikä siinä on niin vaikeata ne sanoa spontaanisti eikä joka ainut kerta miettiä alusta loppuun niin pitkään?

Nyt vedät mutkat kylä meleko suoriksi. :D  Kutsun tuota tahalliseksi väärunymmärtämiseksi, jota täällä muutamalla muullakin kommentoijalla näkyy. Tulkitsen sen niin että oikeastaan siinä puolustellaan omaa tapaa kommunikoida.

.......

Miksi ei voisi puolustella/valottaa miltä ekstrovertista tuntuu introvertti keskustelijana? Onhan täällä ollut kertomusta päinvastaisestakin tilanteesta.

Keskustelutaitoihin ja -tyyliin vaikuttavat hyvin paljon muutkin ominaisuudet kuin se, kumpi vertti on.

Katista ja Jannesta täällä on kirjoitettu aiemmin, että K on tod.näk. ektrovertti ja J introvertti, mutta lisäksi on pohdittu, mitkä MUUT tekijät vaikuttavat heidän vuorovaikutustapohinsa.

Sinä sen sijaan vedät mutkat suoraks.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en aina ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että joka ainut kommentti tai mielipide pitää harkita, miettiä, prosessoida sun muuta ennenkuin sen voi suustaan ulos päästää. Kuten jotkut täällä kertovat, että täytyy.

Ei tietysti sammakoitakaan, toki niitä joskus tulee.

Mutta minä aikuisena ihmisenä olen aika monesta asiasta jo tehnyt päätelmäni, minulla on mielipide ja omat arvot. Olen pohtinut ja käynyt ne läpi päässäni joko yksin tai sitten jonkun ihmisen kanssa keskustellen. Eli ne on niinkuin valmiina päässäni, en niitä nyt ihan jatkuvasti vaihda ja venkslaakaan. Tunnen niinsanotusti itseni.

Minulla on kyllä ikää, yksi avioliitto, yksi avoliitto ja monenlaisia kiemuroita ja ihmisiä niin suhdepuolella kuin ystävyyspuolellakin. Ehkä sekin vaikuttaa.

Mutta kun siis keskustelen, tutustun, tapailen ihmisiä, ihan mitä tahansa niin kyllähän "valmiit" asiat sieltä aivoista tai mielestä aika helposti tulevat ja sitten myös muuttuvat puheen tasolle.

Tuntuisi kamalan hankalalta ja todella oudolta joka kerta miettiä ja alkaa läpikäydä, että niiiin, mitähän minä tästä nyt ajattelen tai mitähän mieltä minä nyt taas tästä olenkaan, hhhmmm, täytyypä nyt prosessoida.

Eikö suurin osa ihmisistä ole aika moneste asiasta jotain mieltä tai on miettinyt ja pohtinut omia tunteitaan ja toivomuksia jo etukäteen?

Mikä siinä on niin vaikeata ne sanoa spontaanisti eikä joka ainut kerta miettiä alusta loppuun niin pitkään?

Kyllä voi ilmaista itseään spontaanistikin.

Kyllähän sitä voi puhua spontaanisti mukavia, hauskoja juttuja. Luoda lämpöä ja positiivista tunnelmaa.

Mutta se äityy henkisen väkivallan puolelle, jos sitä "spontaania ilmaisuaan" käyttää toisen painostamiseen ja lannistamiseen.

Ihan yhtä lailla se on henkistä väkivaltaa, jos sitä "sisäänpäinkääntyneisyyttään" eli suomeksi mykkäkoulua, käyttää toisen painostamiseen ja lannistamiseen.

Ihme jargonia, hienoilla termeillä yritetään saada asiat kääntymään päinvastaisiksi

Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa, mutta tiettyjen pysyvien ominaisuuksien, kuten harkitsevaisuuden, harvapuheisuuden, rauhallisuuden, ujouden yms. ilmaiseminen ei todellakaan ole mykkäkoulua.

Eikä spontaani ilmaisu painostamista ja lannistamista. Tuollainen toiminta on mielestäni  harkittua.