Kotirouva pohtii: Mistä rahaa? Mitkä tuet/edut mulle kuuluisivat?
Olen kotiäiti tai jonkun mielestä koti"rouva" kaikkien lastemme ollessa nyt jo alakouluikäisiä.
En saa tällä hetkellä rahaa yhtikäs mistään, elämme siis täysin mieheni palkalla koska en ole työelämässä. Olen tähän asti halunnut olla kotona ottamassa lapsia iltapäivällä vastaan ja olla aina valmiina kuskaamaan heitä harrastuksiinsa jne.
Nyt viimein olen alkanut ajatella itseäni ja lähinnä taloudellista tilannettani. Mitkä edut/tuet minulle lain mukaan edes kuuluisivat? Asumistuki? Työttömyyskorvaus?
Olen aivan tietämätön kaikista yhteiskunnan mahdollistamista tukimuodoista koska en ole niitä äitiysrahaa ja kotihoidontukea lukuunottamatta käyttänyt. Opintotukeakin sain joskus hamassa opiskelumenneisyydessäni.
Auttakaa te tietävämmät!
Kommentit (42)
Avioliittolain mukana puolisot ovat elatusvelvollisia toisiinsa nähden avioliitossa eli niin kauan kuin avioliitto on voimassa, ei sen ulkopuolella eli ei enää esim. erovaiheessa, ellei sitten oikeus jostain syystä katso sitä aiheelliseksi.
Avioerossa osituksessa kotirouva saa puolet puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta, ellei ole avioehtoa. Ihan riippumatta siitä, kuka on mitäkin maksanut. Ja todellakin, puolisoiden välillä on elatusvelvollisuus ihan avioliittolain mukaan. Samoin rekisteröidyssä parisuhteessa.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 13:57"]
Suomessa nimenomaan ON aviopuolisoiden välillä elatusvelvollisuus, ihan kuten joku jo lakia täällä siteerasikin. Avopuolisoiden välill ei ole.
[/quote]
Mutta vain elatusvelvollisuus, ei elintasovelvollisuus! Töissäkäyvä puoliso saa pitää koko palkan itsellään, kunhan varmistaa, että puolisolla on sen verran ruokaa, että pysyy hengissä ja jonkinlaiset vaatteet.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 12:48"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 12:17"]
Suomessa kotirouva ei ole virallinen titteli vaikka monessa muussa maassa on. Kotioruva ei saa Suomessa eikä muuallakaan yhteiskunnan tukia mutta Suomen ulkopuolella aviomiehen velvollisuus on pitää taloudellisesti huolta vaimostaan (ei avovaimosta) eikä pelkästään huolehtia vaan aviopuolisoiden elämänlaadun taloudelliselta kantilta pitää olla samalla tasolla lain vaatimuksesta. Tästä syystä miehen palkasta menee vähemmän veroja kun vaimo ei ole töissä.
Suomessa voit vaan toivoa että mies suostuu järjestelyyn ja maksamaan koko perheen menot, myös sinun.
[/quote]
Laki ei vaadi, että aviopuolisoiden elämänlaadun tulee taloudellisesti olla samalla tasolla. Laki sanoo "Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen." Mistään samanlaisesti elintasosta tms. ei laissa tai sen perusteissa puhuta. "Kykynsä mukaan" ei tarkoita sitä, että oma osaaminen/tekeminen/jaksaminen on 100% toisen käytössä.
[/quote]
Taloudellinen elintaso on oltava sama kotirouvaksi jääneellä puolisolla. Tästä on useita oikeuden antamia päätöksiä myös. Suomessa ei ole puolisoiden välillä elatusvelvollisuutta. Suomessa jos mies ei suostu elättämään kotona olevaa vaimoa niin tämän on ilmoittauduttava työttömäksi työnhakijaksi kustantaakseen elämänsä. Olin sukulaiseni kanssa lakimiehen juttusilla tälläisen asian tiimoilta ja näin on näreet. Eri asia jos katsotaan että puolisot ovat sopineet asiasta yhdessä. Tunnen useamman kuin yhden vanhemman pariskunnan jossa nainen on yli 20 vuoden avioliitosta joutunut lähtemään ilman pennin hyrrää vaikka on hoitanut perheen lapset ja kodin miehen tehdessä uraa. Laki ei edes velvoita luovuttamaan tälläiselle naiselle osaa kodin irtaimistosta jos nainen ei voi osoittaa maksaneensa itse niitä tai osan niistä. Eri asia jos on esimerkiksi koti ostettu yhteisiin nimiin vaikka mies vaan maksaisi.
[/quote]
Jospa laittaisit vaikka kolmesta tuollaisesta päätöksestä tiedot, riittää ihan käräjäoikeuden tekemät päätökset. Suomessa ei todellakaan voi avioliitossa vaatia puolisolta tiettyä elintasoa, vaikka puolison tulotaso sen voisi taata. Avioliitossa kummankin omaisuus on omaa, myös palkkatulo on omaisuutta eikä sitä voi avioliittoon vedoten yrittää ulosmitata ennen liiton päättymistä.
Kotiijäävä puoliso ei voi vaatia samaa elintasoa mikä on työssäkäyvällä. Jos palkkaa nauttiva tekee ulkomaanmatkan, ei kotona oleva voi samaa oikeusteitse vaatia.
Itse asiassa elatusvelvollisuus tarkoittaa sitä, että omaan tulotasoon nähden kohtuullinen elatus, ei minimielatus. Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutta, sitä voidaan hakea oikeuden päätöksellä.
Onneksi kai kuitenkin vielä suhteellisen monella perheellä on järki päässä tänkin suhteen ja jos on rakkaudesta toisen itselleen puolisoksi halunnut ja hänen kanssaan perheen perustanut, miksi pitäisi edes miettiä moisia "elintaso"juttuja? Perhehän on Oy ME Ab, yhteinen yritys jonka eteen molemmat puolisot tekee oman osansa, hoitaa ja kasvattaa lapsia ja pitää huolta perheen yhteisestä hyvästä, johon tietysti kuuluu se että haluaa rakkaalle puolisolleen mahdollisimman hyvät oltavat, eikö?
Mikäli elintasosi on huono, mene töihin tai mikäli puolisosi haluaa sinun olevan kotona ja hän hoitaa elatuksen, niin hän voi hankkia lisätuloja. Minun siippani on elättänyt minut jo 25 vuotta tehden aina kahta/ kolmea työtä päällekäin. Paljon emme aikaa yhdessä saa, mutta hänellä on aina tyytyväinen vaimo kotona päivän shoppailujen jälkeen. Miehelleni on kunnia asia huolehtia perheemme toimeentulosta, enkä minä laita vastaan.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 13:57"]
Suomessa nimenomaan ON aviopuolisoiden välillä elatusvelvollisuus, ihan kuten joku jo lakia täällä siteerasikin. Avopuolisoiden välill ei ole.
[/quote]
Kelan mukaan myös avoliitossa olevilla on elatusvelvollisuus...
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 12:48"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 12:17"]
Suomessa kotirouva ei ole virallinen titteli vaikka monessa muussa maassa on. Kotioruva ei saa Suomessa eikä muuallakaan yhteiskunnan tukia mutta Suomen ulkopuolella aviomiehen velvollisuus on pitää taloudellisesti huolta vaimostaan (ei avovaimosta) eikä pelkästään huolehtia vaan aviopuolisoiden elämänlaadun taloudelliselta kantilta pitää olla samalla tasolla lain vaatimuksesta. Tästä syystä miehen palkasta menee vähemmän veroja kun vaimo ei ole töissä.
Suomessa voit vaan toivoa että mies suostuu järjestelyyn ja maksamaan koko perheen menot, myös sinun.
[/quote]
Laki ei vaadi, että aviopuolisoiden elämänlaadun tulee taloudellisesti olla samalla tasolla. Laki sanoo "Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen." Mistään samanlaisesti elintasosta tms. ei laissa tai sen perusteissa puhuta. "Kykynsä mukaan" ei tarkoita sitä, että oma osaaminen/tekeminen/jaksaminen on 100% toisen käytössä.
[/quote]
Taloudellinen elintaso on oltava sama kotirouvaksi jääneellä puolisolla. Tästä on useita oikeuden antamia päätöksiä myös. Suomessa ei ole puolisoiden välillä elatusvelvollisuutta. Suomessa jos mies ei suostu elättämään kotona olevaa vaimoa niin tämän on ilmoittauduttava työttömäksi työnhakijaksi kustantaakseen elämänsä. Olin sukulaiseni kanssa lakimiehen juttusilla tälläisen asian tiimoilta ja näin on näreet. Eri asia jos katsotaan että puolisot ovat sopineet asiasta yhdessä. Tunnen useamman kuin yhden vanhemman pariskunnan jossa nainen on yli 20 vuoden avioliitosta joutunut lähtemään ilman pennin hyrrää vaikka on hoitanut perheen lapset ja kodin miehen tehdessä uraa. Laki ei edes velvoita luovuttamaan tälläiselle naiselle osaa kodin irtaimistosta jos nainen ei voi osoittaa maksaneensa itse niitä tai osan niistä. Eri asia jos on esimerkiksi koti ostettu yhteisiin nimiin vaikka mies vaan maksaisi.
[/quote]
Höpsis, joko lakimies ei ole ajan tasalla tai kyseessä on avoliitto. Suomessa vaimo ei nimittäin saa työttömyyskorvausta, jos miehen tulot ovat riittävän suuret. Siis aviomiehen. Toki sama pätee myös toisin päin. Ja mitä tulee omaisuuden ositukseen erotilanteessa, kuvailemasi kaltaiset puille paljaille jäämiset kuulostavat siltä, että puolisoilla on ollut avioehto, jonka myös vaimo on allekirjoittanut ja siten tullut tietoiseksi asiasta. Ilman avioehtoa omaisuus ositetaan puoliksi.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 14:39"]

Korjaan sen verran, että ansiosidonnaista korvausta tietysti voi saada, jos on kuulunut työssäoloaikana työttömyyskassaan ja työssäoloehto täyttyy.
Avoliitossa on elatusvelvollisuus jos parilla on yhteisiä lapsia.
Ap:lle ainoa tapa saada "omaa" rahaa on ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi.
5kk karenssia ja sitten myönnetään työmarkkinatukea lapsien määrästä riippuen ehkä 800€/kk brutto. Siitä veros kenties 21%
Töitä on otettava vastaa 80km säteellä. Joskus sai kaksi kertaa kieltäytyä hyvästä syystä ja kolmannesta lähti tuet. En tiedä miten nykyään.
Sori vaan mut kaltaistesi kotirouvien ei kuulu saada yhteiskunnalta yhtään mitään... Mars töihin tai miehen kukkarolle!
Minä olen nyt jäämässä pariksi vuodeksi kotiin. Ensin elän irtisanoutumispaketin turvin, sitten mies maksaa parisen vuotta kaiken. Päätös kotiinjäämisestä on yhteinen ja tätä ennen minä maksoin pari vuotta kaikki perheen kulut. Sitä ennen tienasimme vuosikaudet samaa palkkaa ja oidimme perhevapaat puoliksi.
Täällä on nyt väärää tietoa. Kun ilmoittaudut työttömäksi, olet oikeutettu työmarkkinatukeen ja samalla on tosiaan velvollisuus ottaa vastaan tarjottu työ tai koulutus. Laki muuttui vuoden alusta ja tässäpä teille muille, päivittäkää tietonne: http://www.kela.fi/ajankohtaista-tyottomat/-/asset_publisher/I7X3vuEkReGH/content/id/625899
Eiköhän ole jo sinunkin aika mennä töihin. Lapsille iltapvä paikat tokalle asti ja kolmannella luokalla olevat jo pärjäävät kotonaan. Huom. Jääkaapissa vois olla pientä välipalaa.
Täytyykin jo alkaa valistamaan poikaa että ei ota mitään työtä vieroksuvaa.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 14:26"]
Onneksi kai kuitenkin vielä suhteellisen monella perheellä on järki päässä tänkin suhteen ja jos on rakkaudesta toisen itselleen puolisoksi halunnut ja hänen kanssaan perheen perustanut, miksi pitäisi edes miettiä moisia "elintaso"juttuja? Perhehän on Oy ME Ab, yhteinen yritys jonka eteen molemmat puolisot tekee oman osansa, hoitaa ja kasvattaa lapsia ja pitää huolta perheen yhteisestä hyvästä, johon tietysti kuuluu se että haluaa rakkaalle puolisolleen mahdollisimman hyvät oltavat, eikö?
[/quote]Annat miehen raataa? Olet sinäkin. Mars nyt töihin. Kai sulla ammatti on. Itse en alkaisi elättämään aikuista.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 17:31"]
Ap ei täytä työssäoloehtoa.
[/quote]
Ei sillä ole työmarkkinatukeen merkitystä. http://www.kela.fi/tyomarkkinatuki