Miksi kateellisilla ihmisillä on oikeus olla ilkeitä?

Miten sinä ap kehtaat odottaa muilta ihmisiltä , että nämä olisivat onnellisia SINUN onnestasi? Minusta tuollainen odotus ja vaatimus on kertakaikkisen itsekeskeistä ja röyhkeää. Ole itse onnellinen omasta onnestasi mutta älä vaadi muilta mahdottomia.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 13:10"]

Miten sinä ap kehtaat odottaa muilta ihmisiltä , että nämä olisivat onnellisia SINUN onnestasi? Minusta tuollainen odotus ja vaatimus on kertakaikkisen itsekeskeistä ja röyhkeää. Ole itse onnellinen omasta onnestasi mutta älä vaadi muilta mahdottomia.

[/quote]

Jos se on sinulle mahdotonta, se ei ole jokaiselle mahdotonta. Tuskinpa kukaan piittaa tuntemattomien ihmisten onnesta tuon taivaallista, mutta kyllä minä ainakin ystävieni onnesta iloitsen. Ehkä sinunkin kannattaisi opetella: jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Kadehtijat joilla menee huonosti olisi monasti henkisen kasvun paikka. Minulla on ystävä, jonka vanhemmat kuolivat autokolarissa hänen ollessa teini-ikäinen, päätyi sitten lastenkotiin. Sairasti lukio iässä syövän, josta onneksi parani ja kirjoitti kovalla työllä hyvät paperit.

Ei päässyt yliopistoon kun haki, niin meni töihin ulkomaille pariksi vuodeksi, keräsi ja säästi rahaa opintoja varten. Työnantaja huijasi häntä ulkomailla, mutta onneksi voitti oikeustaistelun ja sai saamatta jäänet rahansa.

Palasi Suomeen ja sai opiskelupaikan ja kävi töissä samaan aikaan. Mitään ei saanut ilmaiseski, ja hänellä muutenkin paljon vastoinkäymisiä terveyden suhteen, rahat tiukassa ja piti mm. muuttaa pois paikkakunnalta töiden perässä kun kasvuperhepaikkakunnalla ei ollut töitä.

Ihailen tätä ystävääni, sillä hän ei ikinä anna periksi vaikka edelleenkin suree aijoittain esim.vanhempiensa kuolemaa, kova ikävä edellleenkin omia vanhempiaan.  Aika yksinäistä on olla kun muita sukulaisia ei ole. Hänellä jos jollakin olisi ollut syytä olla katkera ja kateellinen, mutta hän jaksaa aina yrittää ja jos jokin asia ei onnistu, yrittää jotakin muuta. Jos töitä ei löydy omalta paikkakunnalta, muuttaa sinne mistä töitä saa. Jos ei saa opiskelupaikkaa, menee töihin ja säästää tulevaisuuden opintoja varten.

Nyt kuulin juuri, että hän pääsi yliopistoon kolmannella yrittämällä, itse maksettujen valmennuskurssien turvin.

Ei kannata jäädä tuleen makaamaan, vaan yrittää aktiivisesti päästä pois paskasta elämäntilanteesta esim. kouluttautumalla, muuttamalla pois suurtyöttömyyspaikkakunnalta jne. Ihan turha etsiä tekosyitä, miksi muutos elämässä ei onnistu. Onnistuu jos on tarpeeksi motivaatiota ja yritystä. Elämä ei muutu kotona makaamalla, vaan ahkeruudella ja yrittämisellä.

Jos en jaksa innostua ystävättäreni kalliista merkkilaukusta (jota hän niin tohkeissaan esittelee) niin olenko mä sitten kateellinen? Tai jos innostun siitä ja haluan tutkia tarkemmin, niin sekin voidaan leimata kateudeksi. Ole siinä sitten.

Täällä kyllä oppii aina uutta: 

- Ap on ilkeä, koska hän kehtaa ilkeillä ilkeilevistä ihmisistä.

- aloitusviesti oli turha, koska aihe oli tyhmä, koska av:lla ei ole turhia ja tyhmiä aiheita koskaan. Ja tästä pääteltynä yksi nerokas lukija päättelee että ap ei olisi selvinnyt elämässään 50 vuotta sitten ilman internetiä. Wau. Uskomatonta logiikkaa ja säkenöivää älykkyyttä. 

- Argumentti: "ei kaikki ilkeys johdu kateudesta". NO AIJAA? Ei varmasti johdu, mutta nyt puhutaankin kateudesta johtuvasta ilkeydestä. Sitäkin on olemassa. Uskomatonta mutta totta. Sen sijaan tämän kommentin vähättelevä ja ilkkuva ilkeys aikaisempaa typerää kommentoijaa kohtaan ei johdu kateudesta, vaan silkasta ilkeydestä ja ylimielisestä huvittuneisuudesta säälittävän typeryyden edessä.

- Kateellisille ihmisille ei saa kettuilla, koska heitä pitää heidän pahan olonsa takia kohdella silkkihansikkain, vaikka he olisivat ilkeitä niille joita kadehtivat. Voi voi, pitäisi se toinenkin poski vaan kääntää...

- On itsekeskeinen, röyhkeä ja mahdoton vaatimus toivoa että ystävä/tuttava voisi olla onnellinen tuttunsa puolesta. Toisen onnellisuus tarkoittaa siis kateelliselle ihmisille sitä, että hänen onnettomuutensa on tämän hannuhanhen syytä, ja hänen ilkeytensä oikeutettua.

Mä voisin nyt loppuun lohduttaa ihmisiä joilla menee tosi huonosti. On ainakin yks juttu hyvin:

jos kukaan ei kadehdi teitä, teille voidaan olla vilpittömästi ystävällisiä.  

25:lle. Ei siitä merkkilaukusta tarvii innostua, mutta kyse olikin nyt siitä, ettei siitä tarttisi ilkeilläkään! Voisit yrittää hymyillä nättiä hymyäsi ja sanoa, että onpa hieno, olispa minullakin (tai jos laukku ei ole sinun makuusi, niin sanoa kohteliaasti, että ei ihan mun makuuni, mutta sopii sulle) JA vaihtaa puheenaihetta. Moni antaa laukun esittelystä vastineeksi nyrpeän naaman, vaikka ystävilleen ja tuntemattomilla saa olla kohtelias! Ilman että siitä tarvitsee sen enempää innostua!

Mun mielestä ap on itsekeskeinen ja ilkeä. On aika ilkeää ruveta haukkumaan muita siitä, että nämä eivät mielistele, kehu ja ylistä ap:ta hänen onnestaan. Mä tarkoitan muilla ihmisillä nyt muitakin kun vain ihan henkiystäviä. On luonnollista, että oma perhe, vanhemmat ja ehkä jokunen läheinen ystävä iloitsee mutta siihen se  sitten jääkin. Tuollaiset omaa erinomaisuuttaan hehkuttavat ihmiset ovat muutenkin hyvin raskaita. Sanoohan se sanalaskukin, että omakehu haisee.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 15:28"]

Mun mielestä ap on itsekeskeinen ja ilkeä. On aika ilkeää ruveta haukkumaan muita siitä, että nämä eivät mielistele, kehu ja ylistä ap:ta hänen onnestaan. Mä tarkoitan muilla ihmisillä nyt muitakin kun vain ihan henkiystäviä. On luonnollista, että oma perhe, vanhemmat ja ehkä jokunen läheinen ystävä iloitsee mutta siihen se  sitten jääkin. Tuollaiset omaa erinomaisuuttaan hehkuttavat ihmiset ovat muutenkin hyvin raskaita. Sanoohan se sanalaskukin, että omakehu haisee.

[/quote]

Mun mielestä tän kommentin kirjoittaja on itsekeskeinen, tyhmä ja ilkeä. On aika idioottimaista käydä arvostelemaan ap:ta siitä, että hän ei ilahdu ihmisten kateellisuudesta ja ilkeydestä, ja vetää oletuksia että ilkeyden sijaan pitäisi kehua ja mielistellä. 

Mutta nää tän tyyliset kommentit täällä kertovat aika paljon kirjoittajistaan. Jotkut näköjään eivät nää omassa kateudessaan ja ilkeydessään mitään väärää...

Onneks täällä on välissä myös fiksumpia kirjoittajia, jotka ymmärtävät ettei toisen onni ole itseltä pois ja siitä voi olla onnellinen. Empatiakyky ei kai tarkoita pelkkää hädässä ystävän tukemista...tai sit se tuntuu oikeastaan jopa murheelliselta. Pystyykö perus av-mamma olemaan empaattinen vain itseään heikommille SEN TAKIA, että silloin tuntee itsensä paremmaksi? Aika äiti Teresa-ilmiö. 

Mun mielestä ketjun aloittava teksti on ylimielinen ja yksinkertainen. Selittelee mitä selittelee. Minulle olisi monella tämän mukaan aihetta olla kateellinen mutta miksi ihmiset ovat minulle silti kivoja? Tuntuu ettei onni ja kauneus häiritse ketään, päinvastoin. Olisiko se ylimielisyys joka saa ihmiset tykkäämään vähemmän ja puhumaan pisteliäästi. Olen seurannut aihetta pitkään ja todennut että varsinkin julkisesti kuraa päällensä saaneet bloggarit ovat  melko itseriittoisia ja vastailevat kommentteihin joko alentuvasti tai muuten omaa erinomaisuutta esittäen. Kertoo paljon ihmisestä miten vastaa hänelle esitettyyn kritiikkiin. Kritiikin olemassaolo tosin ei tunnu olevan tuttu monellekaan vaan se usein ymmärretään kateudeksi.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 12:49"]

No ap täällä taas heippa. 

En kyllä tarkoittanut tuossa aloitusviestissäni niputtaa kaikkia lihavia laiskoiksi (huonosti muotoiltu, myönnän) vaan juurikin tapausta jossa itse omaan olemukseensa tyytymätön, ylipainoinen ja asialle mitään tekemätön ihminen haukkuu hoikkaa tai urheilullista ihmistä selkeästi kateuden takia. Koska itse olen kyllä kohdannut tälläisiä tilanteita todella usein, sen sijaan en ole ala-asteen jälkeen kuullut kertaakaan että joku olisi kehdannut sanoa ylipainoiselle ihmiselle päin naamaa mitään solvauksia. Seläntakanakin kuulemani kommentit ovat lähinnä terveydestä huolestuneita ja ihmettelyä miksi ihminen ei yritä tehdä asialle mitään, ja mikä mahtaa olla ongelman ydin. Sillä eihän kukaan ole huomattavan ylipainoinen ihan vaan luonnostaan.

Uskon että ylipainoiset kuitenkin kohtaavat ikäviä kommentteja ja ilmeitä elämässään, mutta eihän se nyt oikeuta hyökkäämään hoikkia kohtaan? Tai muissa vastaavissa tapauksissa, missä ihminen, joka on tehnyt töitä esimerkiksi menestyksensä eteen, pyrkinyt hyvää ja parempaan, ja sitten joku joka ei ole edes yrittänyt vaikkapa koulutuksella nostaa elintasoaan, on pahansuopa.

Mun mielestä suuttumus ei ole terve reaktio sellaisessa tilanteessa että kohteena on joku, jolla vaan menee paremmin, eikä se tee sitä henk.koht suuttujan kiusaksi, vaan omaksi parhaakseen. Se on kieroutunutta ja sairasta, ja tavallaan silloin nämä kateelliset ilkeilijät ansaitsevat oman pahan olonsa.

[/quote]

Ilmeisesti et ole kovin monen ylipainoisen läheinen ystävä. Itse olen ylipainoinen ja niin on muutamat ystävistänikin ja me kaikki tiedämme ettei ilkeiky ja päin naamaa haukkuminen ole loppunut ala-asteelle. Päin vastoin, ylipainoisellehan suorastaan kuuluu kertoa kuinka vastenmielisen näköinen hän on ym. Ja se on ihan yleisesti hyväksyttyä, kuten tälläkin palstalla huomaa, itsepähän itsensä ovat lihottaneet.

Mielestäni ilkeily on aina väärin, olise kohde sitten laiha, lihava, pitkä, lyhyt, tumma, vaalea tms. Ilkeily ei ole aina kateudesta johtuvaa mutta yleensä se johtuu jollain tapaa omasta tyytymättömyydestä. Se on niin helppo lähteä jotain toista arvostelemaan niin ei tarvitse miettiä niitä omia virheitä ja ne omat virheet tuntuvat pienemmiltä jos joku toinen lähtee komppaamaan sitä ilkeilyä.

Otsikkoon ja AP:n viestiin vastaisin että kenelläkään ei ole oikeutta ilkeillä toisille, mutta valitettavasti ihmiset ottavat itselleen oikeuksia :-(

[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 13:51"]

Jos en jaksa innostua ystävättäreni kalliista merkkilaukusta (jota hän niin tohkeissaan esittelee) niin olenko mä sitten kateellinen? Tai jos innostun siitä ja haluan tutkia tarkemmin, niin sekin voidaan leimata kateudeksi. Ole siinä sitten.

[/quote]

No ei merkkilaukku kyllä useimmille ole mikään kateuden aihe vaan lähinnä ihmettelyn: miten joku viitsii maksaa laukusta jonka hinnassa on montasataa euroa ilmaa. Mutta totta kyllä että tosi herkästi jotkut leimaavat kaiken kateudeksi. Tuossa ylempänä tosin oli toisen onnesta iloitsemisesta kyse, onni ei yleensä ole sama kuin merkkilaukku.

Ap:n asenne on niin tyypillistä ja olen törmännyt vähän samalla mentaliteetilla varustettuihin elämässään menestyneisiin ja onnellisiin ihmisiin.

Tietenkään muiden epäonni ja onnettomuus ei ole sinun hyvän onnesi syytä. Oletko sinä vähän yksinkertainen, kun ajattelet noin? (oliko ilkeästi sanottu? ;))

Miksi luulet, että sinun onnellisuutesi ja menestyksesi ärsyttää vähemmän onnellisia ja epäonnisia ihmisiä? Ehkä siksi, että sinulta puuttuu tietynlainen tunneäly ja empaattisuus niitä huonolla onnella varustettuja ja onnettomia ihmisiä kohtaan. Miksi sinä edes haluat kaveerata omaa tasoasi alhaisempien ihmisten kanssa, kun se johtaa juuri tuohon, että sinä tunnet ylemmyyttä ja ne muut alemmuutta? Ensinnäkin, jos sinulla on onnellinen avioliitto, niin fiksuna ihmisenä et mene hehkuttamaan avio-onneasi sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole ollut samanlainen onni rakkaudessa vaan ennemminkin epäonnea ja lukemattomia eroja. Ei, älä luule väärin, että toisen epäonni rakkaudessa on sinun syytäsi. Se ei ole, mutta mitä sinä kuvittelet sinun positiivisen asenteesi ja oman onnesi hehkuttamisen auttavan sitä köyhää ja onnetonta ihmistä?

Esimerkki: Minulla ei ole ollut aina onnea rakkaudessa. Välillä on ollut, mutta olen kokenut myös muutaman eron ja ollut hyvinkin onneton. Eräillä tuttavilla sen sijaan on ollut omien sanojensa mukaan niin hyvä onni joka suhteessa, että kehtaavat hehkuttaa sitä suureen ääneen. Toisinsanoen he haluavat sanoa, että "minulla on ollut niin hyvä onni, parempi kuin sinulla... voi sinua säälittävää luuseria, toivon että sinäkin saisit kohdata joku päivä saman onnen kuin minä", vaikkeivat usko itsekään siihen. Tai vastaavasti joku miljonääri kehtaa onnitella jotain perusluuseria, joka on saanut säästettyä vaivalla kymmenen tonnia, että tosi hyvä... Ihanko totta? Mitä on kymppitonni miljoonan rinnalla? Mitä on yksi lapsi kolmen lapsen rinnalla? Onneksi olkoon, että sinäkin lapseton luuseri sait vihdoinkin tuon ensimmäisen lapsesi... Siitä se alkaa? Ai, mikä alkaa? Lisääntyminen parin vuoden välein, kun on päästy vauhtiin? Hävytöntä! Mikä itsestäänselvyys se on, että yhtä lasta seuraa toinen ja kolmas? Nämä onnekkaat onnellisen avioliiton saaneet kehtaavat sanoa ääneen, että he ovat niin hirveän onnellisia. Mutta heille ei riitä se. He kehtaavat vääntää vielä veistä haavassa sanomalla muka-empaattisesti, että "toivon sinun saavan elämässäsi kaikkea sitä hyvää, mitä minäkin olen saanut". Anteeksi mitä?! Siis onko se heidän orkku-onnellisuutensa pehmentänyt heidän aivonsa niin, että pitävät omaa elämäänsä jonain täydellisyyden perikuvana? Voiko olla omahyväisempää ihmistä, jos pitää itseään jonain onnellisen ihmisen malliesimerkkinä? Hurskastelua tuo on ja kyllä mä sanon, että ihan varmasti heilläkin tekisi tiukkaa olla onnellinen ja hurskaasti kärsivällinen Jumalan kiittäjä ja ylistäjä, jos kohdalle sattuisi onnettomuus. Onnellisena on helppo vetää naamalle se onnellinen hihhuli-ilme ja olla myönteinen... Okei. Tosi hienoa, jos hän on onnellinen oman miehensä kanssa ja vakka on löytänyt kantensa. Mutta en kyllä todellakaan haluaisi elämään täsmälleen sitä samaa hyvää, mitä hänellä on, sillä tämän yhdenkin ärsyttävän tuttavani mies on ihan yhtä omahyväinen ellei vielä pahempi tekopyhä paska kuin tämä mainitsemani naama aina maireassa hihhulihymyssä sievistelijä. Hyvähän se on esittää hurskasta ja siveää yhden miehen enkelivaimoa, kun kohdalle ei ole sattunut sellainen mulkku, joka ottaa ja jättää tuosta noin vaan ja sitten kun yrittää onnea toisen ja kolmannenkin kanssa, niin käy samalla tavalla paskaisesti ja sitten naisen maine alkaa olla jo kyseenalainen... Ja mikä helvetti siinä on, että näitä omassa elämässään onnellisia ihmisiä loukkaa henkilökohtaisesti se, jos joku vähemmän iloisia asioita kokenut nainen kehtaa sanoa ääneen, mitä hän on itse kokenut vastaavanlaisten miesten kanssa. Onko se jotain epäsuoraa vihjailua, että hänen oma mies saattaisi olla samanlainen mulkku, kun pitää sanoa takaisin, että "hei, älä nyt yleistä noin, ei kaikki miehet ole samanlaisia..." No, olenko minä haukkunut sinun miestäsi? Pidä vaan hyvänäsi. En huolisi, vaikka tulisi tarjoamaan itseään minulle! :D

Ihan oikeasti, jos sinä olet fiksu ihminen, niin:

- jos sinä olet rikas, niin sinä et kersku omaisuudellasi köyhän edessä

- jos sinulla on elämässäsi rakkautta, sinä et kersku sillä sellaisen edessä, joka ei ole saanut kokea rakkautta vaan pelkkiä pettymyksiä

- jos sinulla on lapsia, sinä et kersku ihanilla lapsillasi lapsettoman edessä

- jos sinulla on lapsia 3, 4 tai 5, niin sinä et kersku lapsimäärälläsi 1 lapsen äidin edessä, kuvitellen, että useampi kuin 1 lapsi on kaikille itsestäänselvyys

Olet todella tyhmä, jos kuvittelet, että kaikki tämä on pelkkää kateutta. Pidä kuule oma upea miehesi ja lapsesi ja omaisuutesi hyvänäsi! Minä en tee niillä yhtään mitään. Jos me ollaan kavereita, niin minua kiinnostaa ihan vaan se, miten sinä kohtelet minua omana itsenäni. Vai oletko sinä niitä pikkurouvia, jotka haluavat istua kahvipöydässä vertailemassa "minun ja sinun miehiä, lapsia, kotia yms.", että meillä näin, mitenkäs teillä? Ehkä se on kateutta siinä mielessä, että jotkut toivoisivat saavansa elämäänsä jotain vastaavaa kuin sinä olet saanut, mutta tuo sinun leuhka asenteesi on se, mitä kukaan ei voi sietää ja on varmasti se syy, miksi jotkut ihmiset suhtautuvat nuivasti sinun positiivisuuteesi ja onnellisuuteesi. Oletko sinä oikeasti niin tyhmä, että sinä kuvittelet, että sinun positiivisuutesi, epäadekvaatti hymyilysi toisen murheita kuunnellessa ja oman onnesi avoin mainostaminen lohduttaa ketään kärsivää? Jos sinä haluat olla köyhille ja kurjille minkään arvoinen ystävä tai tuttava, niin opettele pitämään naamasi peruslukemilla. Opettele pitämään naamasi välillä vakavana ihan vaan empatian vuoksi, jos toinen on murheissaan jostain asiasta vai onko sinun niin vaikea samaistua kurjien asemaan? Ehkä sekin päivä vielä koittaa, kun sinä olet kurjemmassa asemassa kuin joku toinen ja sitten se toinen vaan hymyilee sinun murheitasi kuunnellessa ja sanoo, että voi miten minä toivoisin, että sinä saisit kaikkea sitä hyvää, mitä minäkin...