Luuletko että Jutta Urpilainen tekee vielä lapsia? ev
Kommentit (27)
Paras ratkaisu olisi, että Soini ja Urpilainen tekisivät yhdessä lapsia ja jäisivät MOLEMMAT kotiin hoitamaan niitä. Mieluiten niin pitkään, että lapset olisivat täysikäisiä.
Joku toimittaja kävi täällä joskus selittämässä näitä julkkisten lapsisanomisia. En nyt muista kaikkea mutta "lapsi saa tulla jos on tullakseen" tarkoittaa että ensimmäisestä kolmanneksesta on päästy yli. Muistaakseni tuo "vielä ei ole lasten aika" tarkoittaa että yritys on päällä, ollut ehkä jo pitkäänkin.
Kyllä Katen ja Williamin lapsi unohtuu maailman medialta heti kun meidän Juntta synnyttää!
Miksi Jutan pitäis osallistua tämän maapallon ylikansoittamiseen?
Lapsia ei tehdä, lapset ovat kuin lahja, niitä saadaan.
En yhtään ihmettele vaikka pian Jutta repäisisi ja otsikoissa lukisi että jää äitiyslomalle. Monet julkisuuden henkilöt ihan tuolta maailmalta asti aloittavat lapsen teon vasta vaikka 38-vuotiaana ja sitten tekevät pari putkeen. Monesti on käynyt niin että kun olen lukenut jostain tyypistä joka jo lähentelee neljääkymppiä eikä ole vielä lapsia ajattelen että ei tuokaan sitten lapsia tule hankkimaan tai saamaan mutta vuoden pari kuluttua otsikoissa on sama tyyppi odotusotsikoiden kera.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 13:53"]
Ai miten niin? Soinit voi tehdä kakkossarjan vielä hyvin. Kotiäitinä voi jatkaa sitten.
[/quote]Eikö se olisi Timpan vuoro olla koti-isänä.