Kahden kodin lapset. Mitä negatiivista käytännössä lapselle aiheutuu.

Meitä on kehuttu kuinka tasapainoiselta ja onnelliselta lapsemme vaikuttaa eronkin jälkeen. Uskoisin että suuri tekijä oli heti eron jälkeen lapsi koki olevansa tervetullut ja haluttu molempiin koteihinsa ja pystymme yhdessä huolehtimaan lapsen tarpeista. Alkuun olisi hyvä jos lapsi saa olla yhteydessä aina kun haluaa (paitsi vanhemman ollessa työssä tai koulussa) siihen vanhempaan jonka luona ei ole, muuten lapsi alkaa tuntea että hänet on hylätty.

Riitaisat, sotatilassa olevat tai kilpailevat vanhemmat keskittyvät lähinnä siihen lapsen toiseen vanhempaan, ei itse lapseen. Myös se että muuttaa toisen vanhemman kiusaksi toiselle puolen Suomea on vain sen lapsen vahingoittamista, ja nyt en siis puhu mistään muusta kuin katkeruudesta ja kostonhalusta, vanhemman ollessa oikeasti vaaraksi lapselleen on ihan oma lukunsa.

Eli mielestäni kahdesta kodista ei itsessään ole ongelmaa vaan miten vanhemmat homman hoitavat.

Koulun näkökulmasta voin sanoa, että lapsella on aina palauttamatta kotiin allekirjoitettavaksi annettavat paperit, kun ne ovat siellä toisessa kodissa. Joskus myös koko reppu saattaa unohtua toiseen kotiin eikä sitä saa sieltä viikkoon, jos on kyseessä riitaisa ero eikä äiti anna tavata isää ennen isäviikkoa. Miten siinä sitten opiskelee ja tekee läksyjä - saati lukee kokeisiin, jos ei ole kirjoja?

Mun mielestä ei kauheasti kertoa ongelmista, kun ne mielipiteet tulee omien korvien välistä. Tiedän tällaisia perheitä ja lapsilla on omat tavarat kummassikin kodissa ja omat huoneet kummassakin kodissa. Nämä perheet panostaa selkeästi enemmän lapsiin, kun muut eroperheet. Asunnot on lähekkäin. Taitaa ne ongelmat olla useinkin vaan mammojen mielikuvia.

lapselta menee aina pari päivää tottua toiseen kotiinsa vaikka olisikin viikko-viikko-järjestelmällä. Ystävilläni on tällaisia järjelyjä (eroperheitä, joissa lapset ovat: kaksoset 7wee, kaksoset 3wee, lapset 4 ja 8wee, lisäksi työssäni olen törmännyt vanhempien maininneen tämän huonona puolena, olen lastentarhanopettaja)

Aikuisena ei kykene sitoutumaan, koska lapsena on koko ajan ollut "väärässä paikassa". Mielenterveysongelmia on paljon, koska kukaan ei ole sitoutunut lapseen vaan hän on ollut jatkuvasti reissussa kahden kodin välissä. Opiskelut eivät suju kuten muilla, koska viikko-viikko -lapsi/nuori ei ole tottunut mihinkään pitkäjänteiseen vaan kaiken ikävänkin on aina voinut jättää taakseen ja toivoa, että viikossa se on unohtunut.

Tästä on tehty tutkimuksia. Yhden tutkijan mukaan systeemi on hieno ja ihana, lapsille täydellinen ja monen muun mukaan kärsijänä ovat lapset eli vanhemmat ovat halunneet erossa kaiken, jolloin lapsille ei ole jäänyt edes kotia saati isää ja äitiä.