mitä ruokaa teillä on syöty tänään?
Kommentit (16)
Aamulla kaurapuuroa mehukeitolla ja kahvia. Päivällä meni lounaaksi ja välipalaksi pelkkää kahvia. Päivällisenä meillä oli katkarapu-lohisalaatti, uusia perunoita, paistettuja herkkusieniä, kermakastike pippurilla ja sinapilla, naudan ulkofilettä. Jälkiruokana oli valkosuklainen pannacotta. Juomana oli kuohuviiniä.
Poikkeuksellinen päivä.
Lounaaksi pasta+ragú, päivälliseksi kanankoipia uunissa sipulin ja sitruunankuoren kanssa, riisiä, salaattia. Jälkkäriksi mansikoita ja kermavaahtoa.
Kotona en ole syönyt mitää. Työpäivän aikana kävin hesellä syömässä kerroshampurilaisen ja nyt illemmalla syötiin mieheni kanssa kotipitsa puokkiin. Muuta en sit tänään syökään ja näin syön ehkä kerran vuodessa. Hyvää oli :)
Täysjyvämannaa ja mustikoita.
Uusia perunoita, salaattia, raejuustoa, lapsi söi lisäksi vähän broileria. Muutama mustikkalettu ja vispautuvaa vaniljaa jälkkäriksi.
HesaCupissa lapsi söi jätskin ja vähän hodaria, söin siitä loput.
Uusia pottuja ja broileria edelleen lapselle, vihanneksia, itse söin marjarahkapirtelön, sillä kävin lenkillä ja treenaamassa.
Iltapalaksi marjarahkapirtelöä, pari täysjyväleipää, pähkinöitä. Lapsi saa jugurttia.
Aika normaalia, paitsi tuo hodari.
Uusia perunoita,herneitä,porkkanoita ja kantarellikastiketta,ruisleipää. Kasvissyöjäperhe.
Aamiaiseksi puuroa maidolla
lounaaksi espanjalainen munakas
illalliseksi risottoa
Aamulla puuroa ja leipää. Päiväruokaa en nyt muista. Vähän myöhemmin teimme makaronilaatikkoa ja jälkkäriksi mansikkakakkua. Nyt illaksi ehkä leipää, muroja ja samaa mansikkakakkua. Teimme perinteisen makaronilaatikon, jotta sen uunissa ollessa jää aikaa saada mansikkakakku valmiiksi.
Ruisleipää ja juustoa
uusia perunoita, jugurtista tehty kastike ja soijarouhepihvit
Raparperipiirakkaa
sämpylöitä ja oliiveja
Aamiaiseksi pussipuuroa ja kahvia
välipala omena ja kahvi
lounaaksi kasvissosekeittoa ja raejuustoa
välipala mehukeittoa ja kahvi
päivällinen tonnikalasalaattia
iltapala maitorahkaa ja marjoja
Aika perus, en varsinaisesti laihduta mutta olen pyrkinyt keventämään ruokavaliotani.
lounaalla eilistä jauhelihatortillaa. päivälliseksi kinkkupennepaistosta. melko lihaisa päivä, huomenna mennäänkin kala-/kasvislinjalla.
lounas töissä/leirillä
illalla kurpitsarisottoa ja paahdettua serranokinkkua
Me ei tehty mitään ruokaa kun ei keritty,käytiin abc:n noutopöydässä syömässä
Lounaaksi keräilyeriä: yhdelle lapselle pinaattilettuja, toiselle spagettia ja jauhelihakastiketta, minulle salaatti. Päivälliseksi lihamureketta, kanttarellikastiketta, uusia perunoita ja kukkakaalia. Aamu- ja iltapalaksi lapsille ruisleipää ja jugurttia/maitoa.
Välipala jäi väliin, käytiin elokuvissa ja siellä syötiin karkkia...