Mies ei tahdo heti seksiä
Parit treffit ollut. Mukava mies, mutta ei tahdo sänkyyn. Ei mitenkään ujostele puhua aiheesta, mutta sanoi, ettei tahdo harrastaa seksiä parin tapaamisen tuttavuuden jälkeen. Myöhemmin kuulemma mielellään.
Luurankoja kaapissa?
Kommentit (28)
Me ei harrastettu ekaan kuukauteen seksiä mieheni kanssa hänen toiveestaan. Eipä ole tähän mennessä luurangot kolisseet =)
Voi olla joku toinen suhde. Sinänsä hyvä ettei halua hyväksikäyttää sua.
Ap, onko mieleesi juolahtanut, että asia on tosiaankin niin kuin mies on kertonut? Miksi pitää tahallaan keksiä vainoharhoja ihan kaikista asioista?
Niin, en tiedä, miten on. Maisteri on ja muutenkin perusfiksu. Mietityttää kuitenkin. En ole ennen vastaavaan mieheen törmännyt. Aina ovat pienellä houkuttelulla mukaan lähteneet.
No jos olet aiemminkin joutunut miehiä houkuttelemaan, niin uskoisin että sinussa on ulkoisesti jotain mikä ei niin nappaa tai sitten sisäisesti.
En voi kuvitellakaan harrastavani seksiä ensimmäisellä tai toisella tapaamiskerralla kenenkään naisen kanssa. Ensin täytyy voida tutustua kunnolla.
Totta muuten, jos sillä on joku toinenkin nainen, jonka kanssa on ollut jo sängyssä ja nyt arpoo, että jättääkkö se toinen ja alkaa sinun kanssa.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 18:47"]
Ai sinun on pitänyt aina houkutella...?
[/quote]
No houkutella ja houkutella. Vaikka painautua vasten ja osoittaa, että tekee mieli olla lähellä.
Minusta tutustumiseen kuuluu seksi. Olen niin pinnallinen, että jos se ei suju tai on liian pieni niin en halua jatkaa tutustumista.
Näin monta viestiä eikä vielä kukaan ole keksinyt, että se on homo. Nyt vähän tasoa keskusteluun, mammat :)
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 18:52"]
Minusta tutustumiseen kuuluu seksi. Olen niin pinnallinen, että jos se ei suju tai on liian pieni niin en halua jatkaa tutustumista.
[/quote]
Mulla ihan sama juttu! Seksin pitää sujua ja vetovoimaa olla.
Siis mihin teillä on kiire jos on heti pakko hypätä sänkyyn?!
Luulisi että on mukava ensin tutustua vähän paremmin.
Ja ihanaa jos molemmat haluaa seksiä sen takia että se toinen haluttaa ja kiihottaa eikä vaan sen takia kun on niin puutteessa että kuka tahansa käy...
En ihmettele miksi niin moni on tahtomattaan sinkku ja ei löydä kunnollista kumppania kun ei malteta yhtään tutustua toiseen...kiinnostaa vaan pano.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 18:36"]
Ap, onko mieleesi juolahtanut, että asia on tosiaankin niin kuin mies on kertonut? Miksi pitää tahallaan keksiä vainoharhoja ihan kaikista asioista?
[/quote]
En ole ap, mutta miehet on kyllä niin kieroja, että on ihan hyvä olla hieman varuillaan. Ja seksittömyyteen varsinkin on yleensä paljon raadollisempi syy kuin herrasmiesmäisyys...
^^
Höpö höpö. Mikään ei ole kierompi kuin nainen.
Miehet liian hyväntahtoisina tahtoo joskus jäädä jopa jalkoihin.
Ei ämmää saa mennä päästämään niskan päälle. Muistakaa tämä nuorukaiset.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 19:03"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 18:36"]
Ap, onko mieleesi juolahtanut, että asia on tosiaankin niin kuin mies on kertonut? Miksi pitää tahallaan keksiä vainoharhoja ihan kaikista asioista?
[/quote]
En ole ap, mutta miehet on kyllä niin kieroja, että on ihan hyvä olla hieman varuillaan. Ja seksittömyyteen varsinkin on yleensä paljon raadollisempi syy kuin herrasmiesmäisyys...
[/quote]
No huh huh! Hirveetä kieroilua, jos haluais pikkuisen tuntea sitä ihmistä, jonka kanssa seksiä harrastaa. Tai jos on särkenyt aiemmin sydämensä, ja haluaa edes vähän varmuutta suhteen kestävyydestä ennen lakanoille liukumista? Miehetkään ei ole koneita...
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 19:06"]
^^
Höpö höpö. Mikään ei ole kierompi kuin nainen.
Miehet liian hyväntahtoisina tahtoo joskus jäädä jopa jalkoihin.
Ei ämmää saa mennä päästämään niskan päälle. Muistakaa tämä nuorukaiset.
[/quote]
Mikäs katkeroitunut aikamiespoika se täällä jakelee neuvojaan? Tuosta ämmästä päättelen, ettet suhtaudu naisiin erityisen myönteisesti. Ehkäpä siinä onkin syy siihen, miksi ämmää ei löydy sinun päältä eikä alta. :)
Impotenssi ja ei kehtaa vielä kertoa siitä sulle. Itse jättäisin miehen omaan arvoonsa