Lue keskustelun säännöt.
Te, joiden parisuhteessa on selkeästi eripariset seksuaaliset halut
01.08.2020 |
Miten olette ratkaisseet tilanteen tai kuinka paljon tuo kuormittaa suhdettanne? Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa viisi vuotta ja useimmilla elämänalueilla olemme loistava tiimi: arki pelaa, meillä on hauskaa yhdessä, tulen hyvin toimeen mieheni lapsen kanssa, tykkäämme monista samoista asioista (esim. reissaamistyylimme on hyvin samanlainen), samanlainen arvomaailma jne. Mutta seksi on haaste.
Mieheni haluaa seksiä minua huomattavasti useammin ja myös eri tavalla: hän nauttisi roolileikeistä ym, minä olen "maltillisempi", kaipaan kainaloa ja silittelyä ja parhaat kicksit saan hellästä rakastelusta oikean ihmisen kanssa. Minäkin siis nautin seksistä, koen erityisesti tietyssä vaiheessa kuukautiskiertoa voimakasta himoa miestäni kohtaan, mutta voin myös hyvin olla viikon ilman seksiä. Haluamiseni on myös herkkä alue, jos olen esim. stressaantunut tai väsynyt, harvemmin tekee mieli. Mieheni taas on melkeinpä aina valmis ja hänellä seksi nimenomaan toimii lääkkeenä huonoon fiilikseen. Ollaan puhuttu aiheesta melko paljon, myös kriiseilty sen takia, aallon pohjalla mietitty jopa eroa, mutta sieltä pohjalta noustessa yhdessä tuumin todettu, ettei voida heittää suhdettamme menemään. Välillä toivon, että osaisin antaa toisen toteuttaa itseään seksuaalisesti myös muiden kanssa, mutta ainakaan toistaiseksi ajatus ei itsestä tunnu hyvältä. Toisaalta tuntuu väärältä vaatia häntä olemaan vain minun kanssani, jos hän joutuu ikään kuin unohtamaan osan itsestään.
Kommentit (93)
Ei niitä mitenkään voi ratkaista, oikeesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä mitenkään voi ratkaista, oikeesti.
Tahtoisin kuitenkin uskoa, että voi, vaikka se ei varmasti helppoa olekaan. Vähemmistössä lienee ne parit, joilla menee täysin yksiin. Mutta toki mitä enemmän on mieltymyksissä eroja, sitä enemmän haastetta. -ap
Etenkin tuollaisessa tilanteessa, kun 1) arki ja muu elämä menee täydellisesti yksiin, ja 2) seksiä kuitenkin ON ihan keskivertomäärä, niin rehellinen mielipiteeni on "mitä v**a mies".
Ymmärrän että mies ilmaisee "enemmänkin kävisi", mutta jos tolta pohjalta alkaa ruikutus tai toisiin naisiin vilkuilu, niin pliis ap älä riko itseäsi enempää, tosi surullista jos mies ei osaa arvostaa elämäänne / nykyistä elämäänsä. Jos sukuelinten hinkkaaminen menee ton kaiken edelle, kaiken tän evoluution jälkeen, niin tosi surullinen elämänkatsomus. Tarvii kaltaistaan seuraa.
(Olen osin samassa tilanteessa niin en tämän paremmin osaa sanoa. Toistaiseksi me nyt vaan eletään asian kanssa, kuittailua kyllä tulee)
No meillä mä naisena haluan enemmän ja oon joskus miettinyt, saisinko vaihtamalla paremman seksielämän.
Vähän helpotti kun lopetin yrittämisen ja aloin hoidella itse itseäni enemmän...hoituu ne tarpeet niinkin ja mieheltä saatu seksi on sitten kiva lisä. Helpotti myös henkisesti, kun lopetin aloitteiden teon....enää en tuu torjutuksi. Ja mies tekee aloitteita kerran viikossa tai kahdessa.
Vierailija kirjoitti:
Etenkin tuollaisessa tilanteessa, kun 1) arki ja muu elämä menee täydellisesti yksiin, ja 2) seksiä kuitenkin ON ihan keskivertomäärä, niin rehellinen mielipiteeni on "mitä v**a mies".
Ymmärrän että mies ilmaisee "enemmänkin kävisi", mutta jos tolta pohjalta alkaa ruikutus tai toisiin naisiin vilkuilu, niin pliis ap älä riko itseäsi enempää, tosi surullista jos mies ei osaa arvostaa elämäänne / nykyistä elämäänsä. Jos sukuelinten hinkkaaminen menee ton kaiken edelle, kaiken tän evoluution jälkeen, niin tosi surullinen elämänkatsomus. Tarvii kaltaistaan seuraa.
(Olen osin samassa tilanteessa niin en tämän paremmin osaa sanoa. Toistaiseksi me nyt vaan eletään asian kanssa, kuittailua kyllä tulee)
Ei mies minulle onneksi kuittaile ja todellakin arvostaa elämäämme. Välillä vaan turhautuu tilanteeseen ja kokee, että joutuu elämään vähän kuin säästöliekillä itselleen tärkeällä osa-alueella. Ja minua tietenkin harmittaa, kun haluaisin olla hänelle "hyvä nainen". Musta ei ole mitään väärää haluta seksiä ja toteuttaa sitä monipuolisesti, en vain aina itse pysty vastaamaan siihen. Mies siis puhuu, että minä olen kuitenkin ihminen, jonka kanssa haluaa vanheta ja elämänsä jakaa, mutta ei peittele, että seksielämän saralla voisi mennä paremmin. Ja vilpittömästi uskon, että hän voisi harrastaa muiden kanssa vain seksiä, meidän side on sen verran vahva. Minä vain olen sellaiseen kuvioon liian epävarma ja mies onneksi ymmärtää tämän. Ehkä lisämausteena tässä se, että minä olen vasta nyt kolmekymppisenä alkanut tosissaan nauttia seksistä, saanut ensimmäiset orgasmit miehen kanssa jne. Joten osa minusta ajattelee, että asiat saattaavat ainakin jonkin verran korjaantua sillä, että minä uskallan koko ajan paremmin avautua tuolla saralla. Fakta on kuitenkin se, että mieheni libido on huomattavasti korkeampi kuin itselläni.
Haluatko avata teidän tilannetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä meni niin että vaimo halusi kahdesti kuukaudessa ensimmäiset 20 vuotta.
Nyt kun totesin että on helpompaa olla ilman, valitetaan ettei saa tarpeeksi.
Elämä on, parasta sopeutua vähemmän haluavan tahtoon, eikö näin?
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni niin että vaimo halusi kahdesti kuukaudessa ensimmäiset 20 vuotta.
Nyt kun totesin että on helpompaa olla ilman, valitetaan ettei saa tarpeeksi.
Elämä on, parasta sopeutua vähemmän haluavan tahtoon, eikö näin?
Onko tuossa kuitenkin mukana jokin koston ilo?
Vaikka toisaalta ymmärrän senkin, että helpompi olla ilman. Musta ainakin pahinta oli, että joutui tukahduttaen itseään...sit kun oli seksiä, se seksuaalisuus jotenkin "aukesi " ja tunsi todella jäävänsä puutteeseen, kun ei saanutkaan sitä sitten tarpeeksi.
Mut sitten tosiaan aloin ajatella että toteutan seksuaalisuuttani pääosin yksin...ja jos mies joskus tekee aloitteita, otan sen vastaan kivana pikku lisänä -5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni niin että vaimo halusi kahdesti kuukaudessa ensimmäiset 20 vuotta.
Nyt kun totesin että on helpompaa olla ilman, valitetaan ettei saa tarpeeksi.
Elämä on, parasta sopeutua vähemmän haluavan tahtoon, eikö näin?
Onko tuossa kuitenkin mukana jokin koston ilo?
Vaikka toisaalta ymmärrän senkin, että helpompi olla ilman. Musta ainakin pahinta oli, että joutui tukahduttaen itseään...sit kun oli seksiä, se seksuaalisuus jotenkin "aukesi " ja tunsi todella jäävänsä puutteeseen, kun ei saanutkaan sitä sitten tarpeeksi.
Mut sitten tosiaan aloin ajatella että toteutan seksuaalisuuttani pääosin yksin...ja jos mies joskus tekee aloitteita, otan sen vastaan kivana pikku lisänä -5
Ei ole kostoa. Porno nyt vain on mukavampaa kuin miettiä "mahtaisiko tänään käydä flaksi"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni niin että vaimo halusi kahdesti kuukaudessa ensimmäiset 20 vuotta.
Nyt kun totesin että on helpompaa olla ilman, valitetaan ettei saa tarpeeksi.
Elämä on, parasta sopeutua vähemmän haluavan tahtoon, eikö näin?
Onko tuossa kuitenkin mukana jokin koston ilo?
Vaikka toisaalta ymmärrän senkin, että helpompi olla ilman. Musta ainakin pahinta oli, että joutui tukahduttaen itseään...sit kun oli seksiä, se seksuaalisuus jotenkin "aukesi " ja tunsi todella jäävänsä puutteeseen, kun ei saanutkaan sitä sitten tarpeeksi.
Mut sitten tosiaan aloin ajatella että toteutan seksuaalisuuttani pääosin yksin...ja jos mies joskus tekee aloitteita, otan sen vastaan kivana pikku lisänä -5
Ei ole kostoa. Porno nyt vain on mukavampaa kuin miettiä "mahtaisiko tänään käydä flaksi"
Siis mulla on sama etten enää yritä, vaan käytän vibraa, fantasioita ja omia sormia. Mutta en torju miestäkään silloin jos tekee aloitteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännää...puutteessa olevaa miestä sympataan ( tai ainakin peukutetaan) enemmän kuin naista...ohis.
Itse olen todennut myös, että tyhjän saa pyytämättäkin, joten en ole tehnyt aloitteita käytännössä lainkaan lasten syntymän jälkeen.
Ei seksin kaipuu ollutkaan niin kovaa kuin luulin, oma käsi korvaa sen kyllä oikein hyvin. Vaimon aloitteisiin lähden joskus mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullisia nämä puutteeseen alistuneiden tarinat. Pelkäättekö että ette löydä parempaa vai mikä pitää kiinni suhteessa ?
Vierailija kirjoitti:
Surullisia nämä puutteeseen alistuneiden tarinat. Pelkäättekö että ette löydä parempaa vai mikä pitää kiinni suhteessa ?
Mun on myös vähän vaikea ymmärtää "lopetin aloitteen tekemisen 20 vuotta sitten" -toimintatapaa. Toki voi tekstistä saada väärän kuvan ja en tiedä kokonaisuutta, mutta mun korvaan tuollainen asenne kuulostaa suhdetta halvauttavalta. Eihän se tietenkään ole kiva tulla torjutuksi (ja on aika paljon väliä miten torjunnan hoitaa), mutta eihän se ainakaan omalla kohdallani tarkoita, ettenkö haluaisi miestäni, en vain halua aina seksiä silloin kun hän haluaa. Eikö olisi suhteen kannalta aika tärkeää erottaa, mikä kohdistuu persoonaan ja mikä tekoihin (kuten seksiin)? Enkä edelleenkään sano, että olisi helppoa; seksuaalisuus varmasti yksi vaikeimmista elämänalueista, koska siinä ollaan niin haavoittuvaisia ja aika usein kannetaan mukana myös menneisyyden lasteja. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä minä (nainen) haluan enemmän ja mies vähemmän. Torjutuksi tuleminen ajoittain sattuu. Koitan tehdä töitä sen eteen, että mies haluaisi (järjestän seksille aikaa ja tilaa) sekä säännöllisesti runkkaan yksin. Tällä tavalla seksuaalinen osa-alue elämässä on riittävän hyvä, enkä koe akuuttia tarvetta vaihtaa muuten täydellisesti matchaavaa miestä.
Entä jos alkaisitte varovasti tutustumaan miehen fantasioihin? Kaikkea ei tarvitse toteuttaa, mutta ehkä voisit jotain kokeilla, ellei ole ihan nono. Lisäksi miehen omakivaa voisi tehostaa esim. Fleslightillä.
No itse voin kertoa, että meillä myös ”hyvä” Ja pitkä liitto, ei riitoja tms. Mutta mies ei jaksa/halua. Monta vuotta yritin ja yritin, kunnes tuumasin että antaa olla ja odotetaan kunnes toinen on valmis/innostuu. Nyt ollaan tilanteessa, että kohta inhoan/vihaan miestäni ja hänen itsekkyyttään/laiskuuttaan jne. Että sinne meni se hyvä liitto. Turha alkaa kenenkään jeesustelemaan että se joka yrittää parhaansa halvauttaisi koko liiton. Kyllä siinä on kaksi ihmistä ja toisellakin on vastuu.
Terv. Eroon enää muutama vuosi
Minä (nainen) haluan selvästi enemmän kuin mieheni. Onhan se välillä tosi rasittavaa. Turhauttavaa minulle, kun olen melkein koko ajan puutteessa, ja rankkaa miehelle, kun tuntee itsensä jotenkin riittämättömäksi.
Mutta olen myös sitä mieltä, että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan, muilta ei voi vaatia että he tekevät minut onnelliseksi. Olen itse valinnut elää tässä suhteessa ja moni asia tässä toimii, tämä nyt vaan sattuu olemaan niistä puolista jotka eivät toimi niin hyvin. Joten en tee asiasta draamaa, en syyllistä, en painosta.
Miehelle olen suoraan sanonut, että pohjimmiltaan kaikista tärkeintä minulle on tunne siitä, että olen rakastettu ja haluttu. Eli kehuja ja läheisyyttä, kiitos. Näitä olen myös saanut. On suoraan sovittu, että läheisyyden ei aina tarvitse johtaa seksiin eikä seksinkään ole pakko jatkua loppuun asti (ja itse asiassa tämän jälkeen sitä seksiä on ollut vähän enemmän, kun mies ei ota niin kovia paineita asiasta). Siitä olen esittänyt toiveen, että jos mies tietää heti aamulla, että tänään ei huvita, niin sanoo sen nätisti mutta suoraan, niin en sitten elättele turhia toiveita.
Ap:lle sanoisin, että kommunikoikaa: kertokaa toisillenne, mitä haluatte ja tarvitsette ja miksi, ja kuunnelkaa tarkasti. Mutta älä ota liikaa vastuuta miehesi onnellisuudesta, hän on kuitenkin loppujen lopuksi itse vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
No itse voin kertoa, että meillä myös ”hyvä” Ja pitkä liitto, ei riitoja tms. Mutta mies ei jaksa/halua. Monta vuotta yritin ja yritin, kunnes tuumasin että antaa olla ja odotetaan kunnes toinen on valmis/innostuu. Nyt ollaan tilanteessa, että kohta inhoan/vihaan miestäni ja hänen itsekkyyttään/laiskuuttaan jne. Että sinne meni se hyvä liitto. Turha alkaa kenenkään jeesustelemaan että se joka yrittää parhaansa halvauttaisi koko liiton. Kyllä siinä on kaksi ihmistä ja toisellakin on vastuu.
Terv. Eroon enää muutama vuosi
En ole sanonut, että torjutuksi tullut halvauttaisi koko liiton. Mutta en vain näe, että "lakkasin yrittämästä" oikeasti olisi paras tie, jos haluaa suhteen kuitenkin kestävän. Molemmilla on vastuu todellakin, myös sillä torjutulla käsitellä omaa turhautumista ja pettymystä.
Voi olla, että aloitteiden tekemisen lopettaminen on ainoa tie, johon pystyy eikä tässä ollut kyse mistään jeesustelusta. Itse vaan kiinnostaa etsiä muunlaisia ratkaisuja. Oletteko harkinneet parisuhdeterapiaa? Uskoisin, että etenkin tämän aiheen tiimoilla puhumattomuus aiheuttaa paljon hallaa, ja aika usein omia tuntoja on helpompi sanoittaa rakentavasti ulkopuolisen läsnä ollessa. -ap
Parisuhde on pitkälti kompromisseja, turhaan kannat syyllisyyttä siitä että haluat harvemmin. Jos ette löydä kompromissia (joka sopii molemmille) niin miehesi tulee miettiä hyväksyykö asian vai ei. Jos ei niin sitten on parempi erota.
Meille on ero tulossa justa tästä syystä. Mieheni ei jaksa minua enää, koska olen täysin kadottanut haluni. En enää tämän jälkeen aio edes yrittää parisuhdetta.
nosto!