Kuinka moni teistä todella uskoo olevansa loppuelämänsä miehensä kanssa?

Pahin " uhka" on edellisestä liitosta oleva 13-vuotias poikani.

En osaa ajatella meidän eroavan, ellei jommalla kummalla pimahda täysin päässä - tarkoitan, että jompi kumpi sekoaa ja haluaa yhtäkkiä luopua kaikesta siitä hyvästä, jota meillä on. Toivottavasti ei.

Miksikö? Olen jo yhden avioeron kokenut ja tunnen ne merkit ainakin itsessäni. Ja kokeiltu on monenmoista karpaasia, tämä tuntuu oikealta.



Miehelläni myös realistinen kuva yhteiselosta, vaikeuksia on aina mutta niistä on selvitty ja aiotaan selvitä. Molempien vanhemmat ovat edelleen yhdessä, neljäs yhteinen vuosikymmen heillä molemmilla menossa. Siinä on mieluisa malli meille.



Ruusunpunaisia kuvitelmia minulla ei ole. Pettämistä saattaa tulla joskus jos miehelle iskee villitysvuodet, toivottavasti ei kuitenkaan. Eiköhän nuo häsellykset ole jo nähty.

Me ei olla mieheni kanssa oltu ikinä muiden kanssa, edes varsinaisesti seurusteltu (siis vakavasti, teini-iän tykkäysjuttuja ei lasketa). Ollaan puhuttu että ei me kumpikaan osata edes kuvitella että voitaisiin joskus erota ja vaihtaa miestä/vaimoa. Olen jo 37-vuotias eikä vielä ikinä ole tullut mieleen että kiinnostaisi kokeilla esim. seksiä jonkun toisen kanssa. Ajatus on lähinnä omituinen.

ja pahin uhka pienten lasten ja remontin keskellä olen minä itse. Väsyneenä kiukuttelen/haastan riitaa tyhmistäkin, eli jos mieheni yhä edelleen sen jaksaa ja ymmärtää, niin sitten olemme yhdessä aina...

Menen naimisiin kuukauden päästä enkä todellakaan ole mikään teini enää ;-). Eli on nähty ja koettu monenmoista, hyvää ja huonoa.



Pahin uhka liittyy varmaan pettämiseen. Mutta jotenkin tuntuu, että sellaisenkin voisin antaa anteeksi kriisin ja keskustelun jälkeen. En halua luopua miehestä enkä perheestäni.



TAHDON!

Ollaan usein puhuttukin asiasta. Kummallakin on takana yksi ero ja kumpikin on yrittänyt tässä suhteessa välttää niitä aiempia karikoita. Hyvin on selvitty enkä voisi kuvitella eläväni kenenkään muun miehen kanssa!

Pahin uhka - jos on pakko sanoa.....

Minun käytökseni. Räjähtelen välillä ja puhun inhottavaan tyyliin miehelleni (olen oppinut tämän lapsuuden kodistani....).

Olen siitä jo aika hyvin oppinut pois... mutta välillä väsyneenä lipsuu. Eikä hormonivalmisteet auta asiaa!

Ollaan niin temperamenttisia molemmat. Työ vie miestä ja lapset minua eri suuntiin. Voin hyvin kuvitella että tunteet vain kuolevat, tai oikeastaan muuttuvat päinvastaisiksi.

Mieskin on katolilainen, eikä " usko avioeroon" , niin jaksan kyllä uskoa itse siihen, että mitä vaikeuksia tuleekin vastaan, meiltä löytyy halua koettaa selvittää niitä yhdessä.



Mitkäköhän olisi suurimmat uhkakuvat? Joskus itseäni pelottaa, että mies saa ylitsekäyvän tarpeen saada biologisia jälkeläisiä ja jättää minut sen takia ja nai terveen naisen, jonka kanssa lisääntyä. Tosin, kyllä kai mekin lääketieteen keinoin voitaisiin lapsi saada, ja mies itse on kovasti sitä mieltä, että jos EI saada, ja jos lapsia halutaan, niin sitten adoptoidaan, ja kuulemma mieluummin elämä minun kanssa, kun lapsen ja jonkun " vieraan" , joka ei ole minä.



Ehkä realistisempi uhkakuva olisi se, jos elämämme ajautuu kovinkin paljon erilleen sen myötä, että mies menestyvänä ihmisenä viettää paljon aikaa työssä ja ehkä tulevaisuudessa työmatkoilla ja kaikissa muissa työmenoissa, ja minä jään puolestaan usein yksin ja " nysvään" oman työni kanssa kotona ja koen jääväni paitsi ja pelkkään paidansilittäjän rooliin. Tätä vastaan ollaan kyllä kumpikin tietoisesti tehty työtä: on minun oma vastuu pitää elämäni mielenkiintoisena, ja mies tahtookin ainakin nykyään järjestää työnsäkin niin, että aikaa riittää kotiin ja minun kanssa olemiseen.

Aivan absurdi ajatus, että eroaisin ja vaihtaisin miestä. Ainakaan en koskaan voisi olla toisen miehen kanssa vertaamatta häntä nykyiseen, ja siinä vertailussa olisi uuden miehen vaikea voittaa... Niin, ettei siitä mitään tulisi.



sitä paitsi mulle on neljä ihmistä sanonut, että jos me mun miehen kanssa joskus erotaan, niin siinä menee myös heiltä usko rakkauteen. Eihän sitä sellaista uskoa saa muilta mennä pilaamaan ;)

En voi kuvitellakaan mikä tulisi väliimme.

Olemme olleet yhdessä 13 vuotta. Kolmen vuoden avioliiton jälkeen kävimme läpi kriisin, jossa puitiin niiin perin pohjin suhteemme laatu. Sen jälkeen elämämme on ollut aikalailla auvoista ja nykyään olemme todella tasapainoisessa ja onnellisessa suhteessa.

suurin uhka on se että jommankumman nykyinen kiltteys saa jossain keski-iän kriisissä aikaan kauhean muutosvimman.

Suurin uhka on ehkä typerä exäni ja mun lapseni hänen kanssaan, koska uusioperhekuvioissa on (juuri exän takia) kitkaa. Toinen uhka on se, että jos hölmöilisin, mies ei koskaan antaisi anteeksi. Itse voisin antaa anteeksi aika paljonkin.

Suurin uhka kuitenkin juuri se, että olemme olleet vain toistemme kanssa. Itseni pidän kurissa, mutta entä jos mies haluaa kokea suhteen toisenkin naisen kanssa, tapaa vaan niin ihanan ettei voi mitään.... mutta en nyt sillä ajatuksella sen kummemmin herkuttele. Mutta jos joku asia, niin se ehkä vähän pelottaa.

Yhdessä ollaan seitsemättä vuotta ja kaksi yhteistä lasta. Nyt vaan on tunne että, vois ehkä erotakin. Mitään suuria riitoja meillä ei ole. Kaikki asiat hyvin noin muuten. Mutta se tunne!

Kyllä kai mä sitä rakastan tavallaan vieläkin, mutta en ehkä niin kuin nainen rakastettua miestä, vaan ihan silleen hyvänä " ystävänä" . Välillä tuntuu että mies ajattelee samoin. En mä ihan heti periksi anna, mutta jos vuoden päästä on samanlaiset fiilikset, niin kai se on asialle jotain tehtävä..erottava?

Ainoa uhka on minun uskollisuuteni. En ole pettänyt miestäni, mutta joskus on ollut liiankin lähellä. :(



Sen tiedän, että mies ei halua erota minusta missään tilanteessa. Hän pitäisi jopa mieluummin kulisseja yllä kuin eroaisi. Riitojen keskelläkin olemme kuitenkin erittäin hyviä vanhempia lapsellemme.

Ollaan jo nyt oltu 13 vuotiaasta saakka yhdessä. 20 vuotta tulee justiin täyteen, enkä usko että enää voi mitään niin suurta uhkaa/kriisiä tulla joka meidät erottaisi. Ollaan vieläkin välillä kuin vastarakastuneita.

naisethan elää keskimäärin useita vuosia miehiä vanhemmiksi..