Oireeton Korona vaurioitti keuhkojani, sydäntäni ja munuaisiani
Olin täysin perusterve. Yht äkkiä tänä keväänä on tullut pahoja ongelmia sekä keuhkojen, munuaisten että sydämen kanssa. Toimivat kaikki vähän väärin. Olen työkyvytön ja aivan puolikuntoinen. Pystyn kävelemään hitaasti, mutta en treenaamaan tms. Elämänlaatu on täysin mennyt. Lääkärit eivät ole löytäneet mitään muuta syytä oireilleni kun mahdollisen oireettomana ts. ei kuumetta, yskää tai muita oireita, sairastetun Koronan.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä valehtele.
Mulla tuttu sisätautilääkäri kertoi että on tänä vuonna hoitanut hälyttävän montaa n.30-40v aikuista (pääosin miehiä), joilla esiintynyt hyvin saman tyyppisiä selittämättömiä keuhko- ja sydänoireita. Osa näistä raportoi sairastaneensa (joko testeillä varmistetun tai oirekuvaan sopivan) koronan alkuvuodesta, osa ei.
Hän sanoi että uskoo vakaasti että ilmiö liittyy jotenkin pandemiaan, koska ei voi olla sattumaa että niin iso joukko ennen perusterveitä aikuisia oireilee yhtäkkiä tuolla tavalla kuukausien ajan. Kuulemma mm. hengitysvaikeuksia, hengästymistä ihan tyhjästä, huimausta ja pyörtyilyä, verenkiertohäiriöitä, sydänoireita ja rytmihäiriöitä...
Mielenvoima on ihmeellinen. Eräs itsemurhaa väärillä lääkkeillä yrittänyt oli sairaalassa mitattavissa olevassa huonossa kunnossa. Eli "teki kuolemaa" kunnes selvisi, että lääkkeet olivat lumelääkkeitä. Sitten verenpaineet nousu ja potilas parani.
Sama eräs tuttu sai kuulla että oli koronaan sairastuneen kanssa lähikontaktisaa. Hän sai kamalan suolistotaudin. Sitä tutkittiin pitkään.
Mielen voima on vahva.Tää ei selitä miksi noiden potilaiden kuvaama oireisto ja potilasprofiili (ikä, sukupuoli) on niin yhtenäinen.
Jos kyseessä olis vain luulotautisia (joita heitäkin on ihan varmasti) niin tuo potilasryhmän yhtenäisyys puuttuisi.
Samassa jamassa ollaan. Ihmisellä riittää hyvin vähän ymmärrystä ja eläytymiskykyä sairauksiin. Tiedän tämän itseni kohdalla hyvin, koska sairastan yhtään mitään hyvin harvoin. Kun kaikki muut juoksee saikulla joka vuosi ja omasta flunssasta on 6 vuotta, niin toivoo että sais flunssan. Sitten kun sen saa, niin eka ajatus on että täähän on ihan karmeaa.
Kun empatia ei riitä edes itselle, niin se ei mitenkään riitä jollekin toiselle. Hengästyminen, jne, tuntuu pikkuvioilta. Kun ihminen ei osaa eläytyä siihen, että samalla sulla on yleisolo niin paska, että alkaa tuntua että ainut helpotus olisi heittäytyä katolta. On koko ajan paha ja kipeä olla. Koko ajan saa jännittää että tuleeko joku veritulppa (arvot koholla).
En aio vastata tänne enempää, mutta tiedän mitä koette ja älkää todistelko näille ihmisille täällä mitään. Jos olette kuten minä, teette kuitenkin töitä, pyritte löytämään keinoja joilla parantuisi ja yritätte ajatella muuta ja uskoa että huomenna on parempi. Ei sovi lorvailijoiden tai oloissaan vellovien profiiliin, joskin kai sellaisetkin voivat olla ihan oikeastikin kipeitä, kuten me.
Voimaa ja tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä valehtele.
Mulla tuttu sisätautilääkäri kertoi että on tänä vuonna hoitanut hälyttävän montaa n.30-40v aikuista (pääosin miehiä), joilla esiintynyt hyvin saman tyyppisiä selittämättömiä keuhko- ja sydänoireita. Osa näistä raportoi sairastaneensa (joko testeillä varmistetun tai oirekuvaan sopivan) koronan alkuvuodesta, osa ei.
Hän sanoi että uskoo vakaasti että ilmiö liittyy jotenkin pandemiaan, koska ei voi olla sattumaa että niin iso joukko ennen perusterveitä aikuisia oireilee yhtäkkiä tuolla tavalla kuukausien ajan. Kuulemma mm. hengitysvaikeuksia, hengästymistä ihan tyhjästä, huimausta ja pyörtyilyä, verenkiertohäiriöitä, sydänoireita ja rytmihäiriöitä...
Voitko kysyä tutultasi mikä on toimiva hoito? Ainakaan terveelliset elämäntavat eivät tunnu auttavan
ohis
Ei kai mitään erityistä hoitoa tähän vielä ole kun ei ole oireiden perimmäiset syytkään selvillä. Jos syynä on korona niin ei mitään täsmälääkkeitä ainakaan ole markkinoilla vielä. Aika avuttomia lääkäritkin on kun tutkimalla ei löydy selkeää syytä oireille.
Miten ihmiset voivat olla nain tietamattomia? Eiko Suomessa tiedoiteta koronasta?
Laakaritkaan eivat nayta tietavan mita tehda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä valehtele.
Mulla tuttu sisätautilääkäri kertoi että on tänä vuonna hoitanut hälyttävän montaa n.30-40v aikuista (pääosin miehiä), joilla esiintynyt hyvin saman tyyppisiä selittämättömiä keuhko- ja sydänoireita. Osa näistä raportoi sairastaneensa (joko testeillä varmistetun tai oirekuvaan sopivan) koronan alkuvuodesta, osa ei.
Hän sanoi että uskoo vakaasti että ilmiö liittyy jotenkin pandemiaan, koska ei voi olla sattumaa että niin iso joukko ennen perusterveitä aikuisia oireilee yhtäkkiä tuolla tavalla kuukausien ajan. Kuulemma mm. hengitysvaikeuksia, hengästymistä ihan tyhjästä, huimausta ja pyörtyilyä, verenkiertohäiriöitä, sydänoireita ja rytmihäiriöitä...
Keski-ikäisen miehen perusongelmia nuo edm. asiat. Koronan takia emäntä passittanut lääkäriin ensimmäisen kerran ja sitten voidaankin jo puhua aiemmin täysin terveestä miehestä joka ekalla lääkärikäynnillä saa nuhteita terveyden laiminlyönnistä.
Ja alkoholin käytön lisääntymistä kukaan ei myönnä itselleen.
No ei noi oireet mun silmään näytä miltään kolmikymppisen äijän perusongelmilta?
Vierailija kirjoitti:
Jos olet sairastanut koronan elimistöstäsi täytyy löytyy ainakin pieniö vast-aineiden rippeita taudista.
Sehän voidaan tutki vasta-aine testillä,
Monista kovista flunsisistakin jää jälkitauteje elimistöön.
Oletko joutunut jo munuaisidialyysiin, se on jo vaikea munuaissairuden muoto, Muute monilla on krooninen keuhkoputken tulehdus läpi talven, kuten itselläni, aina uupunut ja väsynyt olo.
Kaikkia jälkitauetaj ja muita huonojoa oloja ei aiheuta pelkastään korona.
Tutkijat ovat jo huomanneet, että a) kaikki eivät saa vasta-aineita koronalle ollenkaan ja b) jos saa, niin ne häviävät nopeasti, jo viikoissa.

Tämä, plus vasta-ainetesti ei ole 100% tarkka! Tarkkuus taitaa olla vain 90% kieppeillä
Että ihan lääkärit niin arvelevat? Wau. Tottahan se sitten on. Huooooh.
Musta on jännä että jotkut näin Covid-aikakaudella on ekana väittämässä että mm. pitkittyneet keuhko-oireet ois luulotautia.
Vaikka vain pari kuukautta sitten meillä oli koko yhteiskunta kiinni ja poikkeustilassa tän uuden taudin kanssa, josta tiedetään vielä ihan älyttömän vähän.
Huomaa että ihmiskunta ei ole hetkeen kokenut kunnon kulkutautia kun kuvitellaan että ollaan jotenkin koskemattomia.
Nyt muuten tullut yks tutkimus joka voi selittää miksi jotkut nuoret miehet sairastuu niin vakavasti. Liittyy geenivirheeseen X-kromosomissa. Voi myös selittää miksi miehet ylipäätään sairastuu herkemmin ja pahemmin.
Vierailija kirjoitti:
Tässä linkki englantilaiselle pitkäkestoista koronaa sairastavien tukisivustolle
Suomessa ei vastaavanlaista varmaan vielä ole?
Eiköhän tuossa ole kyse cfs:stä, eikä mistään ”pitkäkestoisesta koronasta”. Krooninen väsymysoireyhtymä voi puhjeta joillekin lähes minkä tahansa sairastetun virustaudin jälkeen, on aika yleinen, mutta etenkin suomessa kiistelty ja monen lääkärin vähättelemä sairaus
Eihan tuo ole mikaan uusi asia. Joillekin ihmisille covid-19 aiheuttaa useita kuukausia kestavia oireita.
ttps://www.theatlantic.com/health/archive/2020/06/covid-19-coronavirus-longter…
https://www.bbc.com/news/stories-53368768
https://www.statnews.com/2020/07/27/covid19-concerns-about-lasting-hear…
https://www.bbc.com/future/article/20200622-the-long-term-effects-of-co…
https://www.businessinsider.com/long-term-coronavirus-symptoms-patients…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yht äkkiä tänä keväänä on tullut pahoja ongelmia sekä keuhkojen, munuaisten että sydämen kanssa. Toimivat kaikki vähän väärin. Olen työkyvytön ja aivan puolikuntoinen.
Ap, millaisia ongelmia tarkalleen keuhkojen, munuaisten ja sydämen kanssa? Olitko töissä aiemmin?
Kuulostaa hyvin ylimalkaiselta aloitukselta. Esim. synnynnäinen sydänvika aiheuttaa oireita keski-iässä.
Mikä on hoitotahosi?
Pahoja rytmihäiriöitä ja muita sydäntuntemuksia, pulssi ihan mitä sattuu, keuhkoissa hengenahdistusta enkä pysty harrastamaan liikuntaa, eivät vaan toimi kunnolla. Synnynnäistä sydänvikaa ei ole, eikä suvussa kellään mitään sydäntauteja, sydän on ultrattu ja ekgt otettu, mutta pahat oireet jatkuvat.
Nyt olen sisätautipolin asiakkaana, tutkivat miksi munuaiset yht äkkiä hukkaavat kaliumia.
Hoitotahtoa en ole tehnyt. Työkyvyttömyys johtuu huonosta ja heikosta olosta ja keskittymiskyvyttömyydestä. Tuntuu että kognitiiviset kyvyt ovat ehkä 10 % siitä mitä ennen. Vielä tammikuussa hommat sujuivat erittäin hyvin, samoin kuin urheilut.
Sinullakin on luultavasti CFS, ei ole enää kyse koronasta vaan sen jälkitaudista.
Krooninen väsymysoireyhtymä, toiselta nimeltään myalginen enkefalomyeliitti, virusinfektiota seuraava väsymysoireyhtymä, on toistaiseksi tuntemattoman tekijän tai tekijöiden aiheuttama sairaus.
Yleisimmät oireet:
lyhytkestoisen muistin ja keskittymiskyvyn heikentyminen.
lihaskivut.
nivelkivut.
uni ei helpota uupumusta.
uudenlaiset tai -tyyppiset päänsäryt.
kurkkukipu.
imusolmukkeiden arkuus.
rasituksen jälkeinen huonovointisuus tai suhteeton uupumus, joka kestää yli vuorokauden.
Erilaiset sydänvauriot kuten myokardiitti kuuluvat CFS:n mahdollisiin komplikaatioihin. Osa potilaista kuolee sydämen vajaatoimintaan tai sydänlihaksen tulehdukseen.
Osa ME-potilaista kuolee munuaisten vajaatoimintaan tai opportunistisiin infektioihin[68]. Muita mahdollisia komplikaatioita ovat makuuhaavat, osteoporoosi, munuaisten vajaatoiminta ja ennenaikaiset vaihdevuodet[68]. Suurella osalla CFS-potilaita esiintyy myös fibromyalgiaa[14]. CFS-potilailla esiintyy myös muita enemmän kilpirauhasen ja lisämunuaisen vajaatoimintaa, ärtynyttä paksusuolta, levottomia jalkoja, monikemikaaliyliherkkyyttä, migreeniä, allergioita[94] ja gynekologisia sairauksia[134].
Krooninen väsymysoireyhtymä CFS lisää myös syöpäriskiä,
Vierailija kirjoitti:
Oletko vanha p aska? Kuole pois boomer.
Vanhat nimenomaan eivät saa ap:n kuvailemaa kroonista koronaa, vaan nuoret ja aiemmin terveet saavat sen todennäköisemmin, 20-30-vuotiaat.
Jos vanha ja huonokuntoinen saa koronan, hän helpommin kuolee siihen. Nuoret jäävät henkiin, mutta saavat kaikenlaista ikävää riesakseen jälkikäteen.
Eiköhän ne vinoilut siitä pikkuhiljaa vaimene, kun virus saavuttaa 100% populaatiosta.
Tässä ap vielä. Noita cfsn oireita mulla ei kyllä varsinaisesti ole. Katsotaan mitä sisätautipolilla selviää, raportoin sitten mitä lääkäri sanoo.
muinaismuija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yht äkkiä tänä keväänä on tullut pahoja ongelmia sekä keuhkojen, munuaisten että sydämen kanssa. Toimivat kaikki vähän väärin. Olen työkyvytön ja aivan puolikuntoinen.
Ap, millaisia ongelmia tarkalleen keuhkojen, munuaisten ja sydämen kanssa? Olitko töissä aiemmin?
Kuulostaa hyvin ylimalkaiselta aloitukselta. Esim. synnynnäinen sydänvika aiheuttaa oireita keski-iässä.
Mikä on hoitotahosi?
Pahoja rytmihäiriöitä ja muita sydäntuntemuksia, pulssi ihan mitä sattuu, keuhkoissa hengenahdistusta enkä pysty harrastamaan liikuntaa, eivät vaan toimi kunnolla. Synnynnäistä sydänvikaa ei ole, eikä suvussa kellään mitään sydäntauteja, sydän on ultrattu ja ekgt otettu, mutta pahat oireet jatkuvat.
Nyt olen sisätautipolin asiakkaana, tutkivat miksi munuaiset yht äkkiä hukkaavat kaliumia.
Hoitotahtoa en ole tehnyt. Työkyvyttömyys johtuu huonosta ja heikosta olosta ja keskittymiskyvyttömyydestä. Tuntuu että kognitiiviset kyvyt ovat ehkä 10 % siitä mitä ennen. Vielä tammikuussa hommat sujuivat erittäin hyvin, samoin kuin urheilut."Brain fog" on yksi oire josta monet koronasta toipumassa olevat valittavat USAssa.
"Onko sun lääkkeissä puuvillasellusta tai soijasta tehtyä ainesta? Siitähän tuo "riski" tulee selvästi, vaikke kukaan tohdi sanoa;-D
"Epidemiological studies provided no convincing evidence that aldicarb could
significantly alter immunological function in humans.
In addition to the above epidemiological studies, studies conducted in 1982 and 1983
attempted to correlate any potential adverse health effects with the occurrence of
aldicarb in drinking-water. Although the authors concluded that further study was
needed, there was no clear evidence that aldicarb contamination of drinking-water
generally at concentrations of about 4–12 µg/litre, but at a maximum concentration of
400 µg/litre, was related to any health effects.
The anticholinesterase potential of aldicarb has been extensively investigated in
humans. These studies revealed the same pattern of rapid cholinesterase inhibition and
rapid recovery seen in experimental animals. Transient erythrocyte cholinesterase
depression was seen at single doses of 0.05 mg/kg of body weight, and the NOAEL
for cholinesterase depression (discounting changes in plasma enzyme activity) was
0.025 mg/kg of body weight.
A number of poisoning incidents have been reported in the agricultural use of
aldicarb, but there has been no indication that the workers exposed were harmed once
removed from the exposure source. Although several deaths have been reported, all of
these have been attributed to suicide or gross neglect.
A number of food-borne aldicarb intoxications have been reported in the literature.
These have all been associated with misuse, and reliable quantification of the dose of
aldicarb involved has always proved difficult, if not impossible."Soijankin kasvatuksessa on käytetty aldicarbia, mutta puuvillasellu on ainakin Bayerin käytössä...
https://luomu.fi/tietopankki/viljelymenelma-erotettavissa-soijapavuissa…
Tää ei selitä miksi noiden potilaiden kuvaama oireisto ja potilasprofiili (ikä, sukupuoli) on niin yhtenäinen.
Jos kyseessä olis vain luulotautisia (joita heitäkin on ihan varmasti) niin tuo potilasryhmän yhtenäisyys puuttuisi.