YLE:n Marja Sannikka arvostelee rajusti Sanna Marinin EU-sopimusta
YLE:n toimittaja Marja Sannikka kertoo omalla kanavallaan ”hämmästyttäviä asioita” Marinin EU-paketista.
1. EU-sopimusten vakiintuneet tulkinnat heitetään romukoppaan. Aikaisemmin on ollut periaatteena, että jokainen jäsenvaltio vastaa omasta taloudestaan. No bail-out, artikla 125. EU:n toimintaa ei rahoiteta velalla, artikla 310.
2. Hallituksen täydellinen takinkääntö. Huhtikuussa Eurooppa-ministeri vakuutti, että Suomi ei halua yhteistä velkaa. Nyt tämä ajatus on siinä sivussa ”normalisoitu” eikä kukaan kyseenalaista tätä.
3. Miksi emme keksineet sitä itse, jos paketti on niin hyvä, mitä on sanottu?
4. Ei asiantuntija-arviota paketin hyödyistä, haitoista ja vaikuttavuudesta, vaikka hallitus korostanut, että tekee päätökset asiantuntija-arvioihin vedoten.
5. Sopimuksesta ei kysytty kansalta, vaikka hallitus korostanut, että paketilla oltava laaja kansalaishyväksyntä.
6. Olemme matkalla kohti liittovaltiota, kun on otettu miljardilainat yhdessä.
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Suomi eroaa nyt EU:sta, kauppasuhteet loppuu siihen ja Suomi köyhtyy.
Niin, Suomesta tulisi Sveitsin kaltainen kehitysmaa.
Ja EU-ero ei tässä nyt ole se ensisijainen asia vaan surkea ja täysin epäreilu sopimus sekä sen ala-arvoinen neuvotteleminen Marinin toimesta.
Huolestuttavinta on, ettei hän selvästikään itse ymmärrä, mitä meni tekemään, kun kehuu sopimusta hyväksi.
Tai sitten ymmärsi, mutta tärkeämpää on virka EU.ssa myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä useampi media ja toimittaja havahtuu ja tukee nykyisin perussuomalaisten näkemyksiä eu:sta ja hallituksen epäonnistuneista toimista.
Kun havaitaan, että Marinin sopimus ihan aikuisten oikeasti tarkoittaa luokkakokojen kasvamista, nipistämistä vanhustenhoidosta, viisi-kuusikymppisten hoitamatta jättämistä "ikään" vedoten ja nuorisoporukoita Helsingin kaduilla ja Kaivopuistossa, se totuus vihdoin valkenee.
En usko, että edes SDP:n kannattajat toivovat moista kurjistamista.
Se vaan voi olla liian myöhäistä silloin. Siksi pitäisi toimia NYT, jotta tämä surullisen kuuluisa sopimus saataisiin nyt purettua.
SDP oli menneisyydessä ihan oikeita konkreettisia tavoitteita ajava puolue, jonka toiminnan myötä työväkeen ja alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat saivat nauttia leveämmästä leivästä. Ja ihan ansaitusti. Nyt toiminnasta on tullut (monien muiden puolueiden ohella) mielikuvapolitikointia. Konkreettisten tavoitteiden sijaan nyt on tärkeää mitä joku yhdysvaltalaismedia sanoo ja kirjoittaa. Ja tähän suhtaudutaan kuin jumalansanaan - ihan niin kuin joku rivitoimittaja rapakon takana olisi pikkuruisen pohjoismaan ja eurooppalaisen politiikan asiantuntija. Mutta kun se on Amerikasta!!
EU on samanlainen mielikuvaprojekti. Puhutaan EU:sta niin kuin se olisi kovinkin dynaaminen ja luova yhteisö - ei saanut aikaan edes yhteistä päätöstä kesäajasta. Isommista ratkaisuista puhumattakaan. Kiinan, Turkin ja muiden vinkuintioiden kanssa ollaan kusi sukassa - ettei vaan pitäisi ottaa selkeästi ja lujasti kantaa mihinkään. Rahaa kerätään jäsenmaiden veronmaksajilta ilman että todellisuudessa olisi kovinkaan tarkkaa rotia siitä mihin näitä rahoja käytetään - kyllä sieltä murusia tippuu köyhillekin. Maastrichtin periaatteilla on pyyhitty pyllyä jo aiemmin ja pyyhitään vielä monta kertaa.
Suomi yrittää hyvesignalointia oikeusvaltio-periaatteensa kanssa, vaikka käytännössä tällä periaatteella (niin kuin näemmä muillakin) ei ole käytännössä mitään arvoa. Mutta hyvältä näyttää ja kuulostaa! Ja sehän on pääasia.
Ei, ei näytä hyvältä Suomen eikä Euroopan tulevaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sannikka on nykyään kyllä aika punapilleröity, arvostan
"Punaisen pillerin" ottaminen tosiaan pudottaa suomut silmiltä tehokkaasti. Toivottavasti yhä useampi ihminen tajuaisi, missä suuressa huijauksessa elämme ja alkaisi vastustamaan sitä sanoin ja teoin.
Tähän ei tarvita mitään Trumpin kulttia. Sinä elät kuplassa.
Ei tarvitse olla salaliittoteoreetikko tajutakseen järjettömyyksiä.
Suurin osa kyllä osaa ajatella omilla aivoillaan ilman mitään kulttia, ole huoleti.
Puhut Trumpista, kulteista, salaliittoteoreetikoista, kukahan tässä kuplassa elää, ellet sinä?
Viittaan siihen miten Trumpin väki puhuu punaisesta pilleristä. Minusta on äärimmäisen ikävää kun järki-ihmiset lähtevät johonkin hulluun kulttiin mukaan. Heiltä menee uskottavuus. Järki-ihmiset hoitavat asiansa itse ilman mitään kultteja. Suuret kiitokset Sannikalla. En ole menettänyt vielä toivoa suomalaisten toimittajien, enkä Suomen kansan suhteen. En äänestä enkä seuraa kultteja. Käytän omia aivojani kuten suurin osa ihmisistä.
Itse asiasta olen samaa mieltä, siis kaikesta kulttimaisesta. Myös siitä, että moni asioita kyseenalaistava tarvii myös jonkin "vastapuolen johtohahmon", jota seurata, mikä on surullista ja johtaa joskus ojasta allikkoon. Punainen pilleri viitannee kuitenkin Matrixiin, eikä Trumpiin. Salaliittoteorioista osa on varsin järkeviä, osa taas ei. Foliohattuja oli jo kauan ennen kuin kukaan oli kuullutkaan Trumpista. Ei kannata kaikkia sekoittaa samaan nippuun.
Matrix-juttua en tunne. Eikä vähääkään kiinnosta jos se liittyy johonkin kulttiin.
No, Trumpin porukka on aikaansaanut kuitenkin sen, etten usko yhteenkään salaliittoteoriaan. 11.9.2001 tuntui kyllä melko epämääräiseltä, mutta siihenkään salaliittoteoriaan en enää usko, kiitos Trumpin porukan.
Salaliittoteoriat ovat pelkkää poliittista propagandaa. Yksi kupla tuokin.
Jos tätä nyt lukee joku trumppilainen, kannattaa mielestäni keskittää mielenkiintonsa oman kotimaansa asioihin. Meidän kuuluu hoitaa ne itse. Tähän ei Amerikkaa eikä mitään kulttia tarvita, eikä heitä edes kiinnosta joku lilliputtivaltio maailman toisella puolella.
EU-budjetin ohessa hyväksytystä koronatukipaketista. Siitä Ruotsi saa Suomea vähemmän rahaa, ja sen nettomaksuosuus kasvaa paketin takia Suomeakin enemmän. Silti koko koronapaketti ja EU:n uusi budjetti menivät suomalaisittain katsottuna läpi vähällä keskustelulla. Koronapaketista Ruotsi saa arviolta 3,7 miljardia euroa, Suomi 3,2 miljardia euroa.
Väkilukuun suhteutettuna Suomen tukipotti on 60 prosenttia suurempi kuin ruotsalaisten ja talouden kokoon nähden 72 prosenttia suurempi. Samaan aikaan Ruotsin maksuosuus samaisesta paketista on nousemassa kaksi kertaa Suomen osuutta suuremmaksi.
US 31.7. 2020 Ossi Kurki-Suonio

Ei varsinkaan jos tehdään kuten putinistit haluaa.

Tajuatteko oikeasti noita Usan terveydenhuollossa tapahtuvia asioita. En minä ainakaan voi väittää niin, ja silloin on parempi ettei sano niin ehdottomia totuuksia. Kannattaa lukea muutakin kuin näitä suomalaisia medioita, eikä mitään cnn-uutisia pelkästään.
Usan presidentinvaaleista sanottiin jo alussa, että tulee olemaan likaiset vaalit, ja loanheitto on sitä luokkaa, ettei ole ennen nähty. Onko se Trump oikeasti hullu, vai ovatko vastustajat tämän takana? Olen itsekin aikani huudellut, että "on se hullu". En huutele enää, koska jossain vaiheessa aloin herätä ajattelemaan, että olisiko hän muka niin tyhmä, että kehottaa kansalaisiaan ruiskuttamaan desinfiointiainetta suoneen.
No ei ollut, kyseessä oli joku lääkeaine, mutta meidän mediamme näytti ilmeisesti sen pätkän, mistä sai sen vaikutelma, että olisi kehoittanut laittamaan siivousainetta suoneen. Ja tämän uutispätkän on voinut yle saada jostain lähteestä, joka pätkäissyt uutisen sopivasta kohtaa, tai ei ainakaan selittänyt, mistä oikeasti oli kyse.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tajusin, että meitähän taidetaan vedättää. Ja se tapahtuu Usan demokraattien toimesta. Koska heidän intressissäänhän on saada Trumpin kannatus laskemaan. Trump erottaa ihmisiä, mutta hän voi tehdä sen sellaisten tietojen pohjalta, joista meille ei kerrota kaikkea. Hän ei myöskään alennu haukkumaan Bidenia samalla tasolla kuin Biden turvajoukkoineen Trumpia, ml. Obama ja H. Clinton. Bill Clintonin seikkailut Epsteinin kanssa jo tulleet julkisuuteen. Ja Hillary tietää nämä seikkailut myös.
Aikaavieväähän se on tutkia kaikki lehdet ja info netissä, mutta jos jonkinlaisen pienen särön saa siihen illuusioon, mikä Trumpista on luotu, voi olla, että asiat alkaa näyttäytyä toisenlaisessa valossa. Silloin on myös helpompi yrittää etdiä toisenkinlaista tietoa.
Kiitos hyvästä kommentista. Suurimmalla osalla tämänkin palstan TRUMP - vihaajista ei taida kielitaito riittää esim. Nopeatempoisen amerikanenglannin puheen ymmärtämiseen ja harvempi seuraa molempien osapuolten näkökantoja sikäläisistä lehdistä tai televisiosta. Joku harva voi näin tehdä, suurin osa ei takuulla näin tee. Media yrittää jatkuvasti syöttää valmiita ajattelumalleja meille, Usan tunnetuinpiin kuuluva toimittaja ja politiikan kommentaattori
Mika Brzezinski sanoikin tämän kerran vahingossa ääneen näin:"Donald Trump is trying to undermine the media...he could have undermined the messaging SO much that he can actually control exactly what people think AND THAT IS OUR JOB!" That is our job!! - Muistakaa tämä kun kuuntelette uutisia ja politiikan toimittajia koskien Suomen politiikkaa myös.
Youtubessa alkaa joka yö Suomen aikaa n. Klo24 Trumpin tiedotustilaisuus suorana Usan hallinnon ja Foxin kanavalla ainakin josta voi itse katsoa, mitä hän puhuu.
Mitä tulee noihin irtisanomisiin, taustalla on juurikin asioita, joita ei varmasti kerrota julkisuuteen, osa noista poliitikoista, olivat he republikaaneja tai demokraatteja on ilmeisesti sekaantunut yhteen jos toiseenkin vähemmän päivänvaloa kestäviin hankkeisiin.
Kannattaa katsoa tuo tänä keväänä valmistunut Fall of cabal - dokumentti sekä tämä, niissä kerrotaan paljon asioita, joita totuutta etsivät ihmiset ovat löytäneet eri mantereilla ja joista Suomen media vaikenee. Mitä järkeä irvailla millekään salaliittoteorioille, totuus on koko ajan edessämme kun alkaa yhdistelemään palapelin palasia. Osa mailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä on rikollisia, Epsteinin tapauksessakaan ei turhan takia syyttäjillä/tuomareilla ole salanimet käytössä, yhdeltähän tähän tapaukseen liittyvältä naistuomarilta Usassa jo toissaviikolla ammuttiin mies tai poika kun Fedexin kuljettaja muka oli tuomassa lähetystä.1)Fall cabal - ei tekstitystä
https://www.bitchute.com/video/KMBcAvYH1f3L/2) Varjoista valoon, suomenkielinen tekstitys. Tekstitys
3)Ronal Bernardin haastatteluita, hän oli pankkimaailmassa, mutta jätti sen, koska hänen olisi pitänyt tehdä pahaa ihmisille menestyäkseen todellisen eliitin parissa
Real Powers behind the scenes:
Elinkaupasta:
The use of Child...
https://youtu.be/09BUifUK-Jg
Pyramid of financial power
https://youtu.be/lDZdhKSd3isYouTube kanavista voisin suositella katsomaan ainakin Blokkimedia, Jarmo Ekman suomeksi.
Täytyy yrittää vähän tuoda tätä toisenlaistakin näkemystä asioihin, ettei sokeasti kaikkea uskottaisi, ja omalta osalta vähän herätellä kriitisyyteen. Jonkin verran on alkanut kuulua tutuilta tätä toista kantaa asiaan, mutta sitten on niitä, joiden mielestä Trump on, no, hullu, samoin hänen vaimonsa (syytä ei osata sanoa), samoin että Obama ainakin yhden mielestä on kautta aikojen paras presidentti koska ei ole, ra sis ti :). Tämäkin ihan yliopiston käynyt ihminen.
Se on kyllä totta, että monet eivät osaa kieltä niin hyvin, ja siinä olisi meidän mediamme JOB referoida nämä asiat lukijoille. Halvalla pääsee, kun joku ylen Usaan lähettämä toimittaja kertoo meille, miten asiat on, eli sen yhden näkemyksen mukaan. Heidän kuuluisi toimituksessa vaivata päätään, mutta kun ovat niin politisoituneita itse. Tuo suomenkielinen linkki oli hyvä vihje, jos ei osaa vaikka lainkaan englantia. Kiitos näistä muistakin linkeistä, on vaikea lähteä itse etsimään hyviä lähteitä. Täytyy googlettaa se Vincent Fusca myös🙂.
Katso linkittämäni Fall cabal - dokkari (alku on aika kevyttä katsottavaa, mutta sitten synkkenee) niin selviää V. Fusca, saman suvun jäsen on tänä kesänä toisessa yhteydessä ilmaissut, että kyseistä Fusca - nimeä käyttävä henkilö on elossa.
Voin laittaa myöhemmin muitakin linkkejä paremmalla ajalla joko tähän tai johonkin uudempaan politiikka - ketjuun.

Ei kannata vaivautua. Olen joutessani seurannut tätä maailmanmenoa. Kyseessä on kultti. Vaarallinen kultti, koska siihen on Amerikassa lähtenyt myös poliitikkoja mukaan. Ilmeisesti myös jotain armeijan henkilökuntaa. Hoitakoon siellä omat asiansa. Amerikasta on moni epäterve hullutus lähtenyt liikkeellä eikä Amerikka ole edes sivistysvaltio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä useampi media ja toimittaja havahtuu ja tukee nykyisin perussuomalaisten näkemyksiä eu:sta ja hallituksen epäonnistuneista toimista.
Kun havaitaan, että Marinin sopimus ihan aikuisten oikeasti tarkoittaa luokkakokojen kasvamista, nipistämistä vanhustenhoidosta, viisi-kuusikymppisten hoitamatta jättämistä "ikään" vedoten ja nuorisoporukoita Helsingin kaduilla ja Kaivopuistossa, se totuus vihdoin valkenee.
En usko, että edes SDP:n kannattajat toivovat moista kurjistamista.
Se vaan voi olla liian myöhäistä silloin. Siksi pitäisi toimia NYT, jotta tämä surullisen kuuluisa sopimus saataisiin nyt purettua.
SDP oli menneisyydessä ihan oikeita konkreettisia tavoitteita ajava puolue, jonka toiminnan myötä työväkeen ja alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat saivat nauttia leveämmästä leivästä. Ja ihan ansaitusti. Nyt toiminnasta on tullut (monien muiden puolueiden ohella) mielikuvapolitikointia. Konkreettisten tavoitteiden sijaan nyt on tärkeää mitä joku yhdysvaltalaismedia sanoo ja kirjoittaa. Ja tähän suhtaudutaan kuin jumalansanaan - ihan niin kuin joku rivitoimittaja rapakon takana olisi pikkuruisen pohjoismaan ja eurooppalaisen politiikan asiantuntija. Mutta kun se on Amerikasta!!
EU on samanlainen mielikuvaprojekti. Puhutaan EU:sta niin kuin se olisi kovinkin dynaaminen ja luova yhteisö - ei saanut aikaan edes yhteistä päätöstä kesäajasta. Isommista ratkaisuista puhumattakaan. Kiinan, Turkin ja muiden vinkuintioiden kanssa ollaan kusi sukassa - ettei vaan pitäisi ottaa selkeästi ja lujasti kantaa mihinkään. Rahaa kerätään jäsenmaiden veronmaksajilta ilman että todellisuudessa olisi kovinkaan tarkkaa rotia siitä mihin näitä rahoja käytetään - kyllä sieltä murusia tippuu köyhillekin. Maastrichtin periaatteilla on pyyhitty pyllyä jo aiemmin ja pyyhitään vielä monta kertaa.
Suomi yrittää hyvesignalointia oikeusvaltio-periaatteensa kanssa, vaikka käytännössä tällä periaatteella (niin kuin näemmä muillakin) ei ole käytännössä mitään arvoa. Mutta hyvältä näyttää ja kuulostaa! Ja sehän on pääasia.
Ei, ei näytä hyvältä Suomen eikä Euroopan tulevaisuus.
Hyvä kirjoitus! Harmi, että nämä aina putoavat tänne keskustelun hännille, jolloin saavat vähemmän näkyvyyttä.
Yleensä puolueet syntyvät jostakin tarpeesta. Esim. PS noussut ihmisten huolista rikollisuutta, sosiaalietuuksien hyväksikäyttöä, alueiden segreaatiota ja muita m a ah anmuu ton lieveilmiöitä vastaan. On vanha sanonta, että lääkärit keksisivät kyllä uusia sairauksia kun ovat ensin parantaneet kaiken työllistääkseen itseään. Vihreiden ja SDP:n toimet vähän haiskahtavat tältä; keksitään ongelmia, jotka eivät ole erityisen vakavia, mutta päästään yhdessä olemaan niiden puolesta ja jotain muita vastaan.
Asioista ei edelleenkään ole pulaa, ja oikeitakin tasa-arvo-ongelmia on, kuten naisen asema eräässä uskonnossa. Harmi, että tähän intersektionalistit eivät tartu. Jos nämä ihmiset olisivat oikeasti rohkeita, he kokoaisivat porukan ja lähtisivät noihin maihin puhumaan sorrettujen puolesta, vaikka vallassa olisikin julma diktaattori.
Normaali ihminen lähtee politiikkaan siksi, että hän näkee yhteiskunnassa jonkin ongelman, jonka haluaa korjata. Sen sijaan tuntuu siltä, että osa politikoista on mukana fanitus/narsistisuussyistä. Tämä on aikamme huolestuttava trendi, jota jatkuva itsensä postaaminen someen on lisännyt. Politiikasta on tullut tosi-tv-meininkiä, jossa kaunein ja edustavin valitaan positioon, ei asiansa osaavin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sannikka on nykyään kyllä aika punapilleröity, arvostan
"Punaisen pillerin" ottaminen tosiaan pudottaa suomut silmiltä tehokkaasti. Toivottavasti yhä useampi ihminen tajuaisi, missä suuressa huijauksessa elämme ja alkaisi vastustamaan sitä sanoin ja teoin.
Tähän ei tarvita mitään Trumpin kulttia. Sinä elät kuplassa.
Ei tarvitse olla salaliittoteoreetikko tajutakseen järjettömyyksiä.
Suurin osa kyllä osaa ajatella omilla aivoillaan ilman mitään kulttia, ole huoleti.
Puhut Trumpista, kulteista, salaliittoteoreetikoista, kukahan tässä kuplassa elää, ellet sinä?
Viittaan siihen miten Trumpin väki puhuu punaisesta pilleristä. Minusta on äärimmäisen ikävää kun järki-ihmiset lähtevät johonkin hulluun kulttiin mukaan. Heiltä menee uskottavuus. Järki-ihmiset hoitavat asiansa itse ilman mitään kultteja. Suuret kiitokset Sannikalla. En ole menettänyt vielä toivoa suomalaisten toimittajien, enkä Suomen kansan suhteen. En äänestä enkä seuraa kultteja. Käytän omia aivojani kuten suurin osa ihmisistä.
Itse asiasta olen samaa mieltä, siis kaikesta kulttimaisesta. Myös siitä, että moni asioita kyseenalaistava tarvii myös jonkin "vastapuolen johtohahmon", jota seurata, mikä on surullista ja johtaa joskus ojasta allikkoon. Punainen pilleri viitannee kuitenkin Matrixiin, eikä Trumpiin. Salaliittoteorioista osa on varsin järkeviä, osa taas ei. Foliohattuja oli jo kauan ennen kuin kukaan oli kuullutkaan Trumpista. Ei kannata kaikkia sekoittaa samaan nippuun.
Matrix-juttua en tunne. Eikä vähääkään kiinnosta jos se liittyy johonkin kulttiin.
No, Trumpin porukka on aikaansaanut kuitenkin sen, etten usko yhteenkään salaliittoteoriaan. 11.9.2001 tuntui kyllä melko epämääräiseltä, mutta siihenkään salaliittoteoriaan en enää usko, kiitos Trumpin porukan.
Salaliittoteoriat ovat pelkkää poliittista propagandaa. Yksi kupla tuokin.
Jos tätä nyt lukee joku trumppilainen, kannattaa mielestäni keskittää mielenkiintonsa oman kotimaansa asioihin. Meidän kuuluu hoitaa ne itse. Tähän ei Amerikkaa eikä mitään kulttia tarvita, eikä heitä edes kiinnosta joku lilliputtivaltio maailman toisella puolella.
Ei Usata todellakaan kiinnosta pikkumaat, mutta minusta koko muu maailma pyörii Amerikan ympärillä, mm. tämä EU-liittovaltioprojekti, kun pyritään kilpailemaan maailmanmahdista juurikin Amerikan kanssa. Usan presidentinvaaleilla on kauaskantoiset seuraamukset täällä pohjolan perukoilla, halutaan tai ei. Usan presidentinevaalit vaikuttavat kaikkeen. Jos haluaa nähdä asian kulttina, niin se on jokaisen vapaa valinta.
Usan on maailmanmahti, jonka tapahtumat vaikuttavat kaikkeen kaikkialla, toinen tällainen mahtimaa on Kiina, ja nyt EU yrittää Merkelin johdolla tehdä Euroopasta samanlaisen mahtiliittovaltion. Ei tule onnistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä useampi media ja toimittaja havahtuu ja tukee nykyisin perussuomalaisten näkemyksiä eu:sta ja hallituksen epäonnistuneista toimista.
Kun havaitaan, että Marinin sopimus ihan aikuisten oikeasti tarkoittaa luokkakokojen kasvamista, nipistämistä vanhustenhoidosta, viisi-kuusikymppisten hoitamatta jättämistä "ikään" vedoten ja nuorisoporukoita Helsingin kaduilla ja Kaivopuistossa, se totuus vihdoin valkenee.
En usko, että edes SDP:n kannattajat toivovat moista kurjistamista.
Se vaan voi olla liian myöhäistä silloin. Siksi pitäisi toimia NYT, jotta tämä surullisen kuuluisa sopimus saataisiin nyt purettua.
SDP oli menneisyydessä ihan oikeita konkreettisia tavoitteita ajava puolue, jonka toiminnan myötä työväkeen ja alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat saivat nauttia leveämmästä leivästä. Ja ihan ansaitusti. Nyt toiminnasta on tullut (monien muiden puolueiden ohella) mielikuvapolitikointia. Konkreettisten tavoitteiden sijaan nyt on tärkeää mitä joku yhdysvaltalaismedia sanoo ja kirjoittaa. Ja tähän suhtaudutaan kuin jumalansanaan - ihan niin kuin joku rivitoimittaja rapakon takana olisi pikkuruisen pohjoismaan ja eurooppalaisen politiikan asiantuntija. Mutta kun se on Amerikasta!!
EU on samanlainen mielikuvaprojekti. Puhutaan EU:sta niin kuin se olisi kovinkin dynaaminen ja luova yhteisö - ei saanut aikaan edes yhteistä päätöstä kesäajasta. Isommista ratkaisuista puhumattakaan. Kiinan, Turkin ja muiden vinkuintioiden kanssa ollaan kusi sukassa - ettei vaan pitäisi ottaa selkeästi ja lujasti kantaa mihinkään. Rahaa kerätään jäsenmaiden veronmaksajilta ilman että todellisuudessa olisi kovinkaan tarkkaa rotia siitä mihin näitä rahoja käytetään - kyllä sieltä murusia tippuu köyhillekin. Maastrichtin periaatteilla on pyyhitty pyllyä jo aiemmin ja pyyhitään vielä monta kertaa.
Suomi yrittää hyvesignalointia oikeusvaltio-periaatteensa kanssa, vaikka käytännössä tällä periaatteella (niin kuin näemmä muillakin) ei ole käytännössä mitään arvoa. Mutta hyvältä näyttää ja kuulostaa! Ja sehän on pääasia.
Ei, ei näytä hyvältä Suomen eikä Euroopan tulevaisuus.
Ei varsinkaan jos tehdään kuten putinistit haluaa.
Ne oikeat ja parhaimmat putinistit ovat Brysselissä "varmistamassa" Euroopan tulevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sannikka on nykyään kyllä aika punapilleröity, arvostan
"Punaisen pillerin" ottaminen tosiaan pudottaa suomut silmiltä tehokkaasti. Toivottavasti yhä useampi ihminen tajuaisi, missä suuressa huijauksessa elämme ja alkaisi vastustamaan sitä sanoin ja teoin.
Tähän ei tarvita mitään Trumpin kulttia. Sinä elät kuplassa.
Ei tarvitse olla salaliittoteoreetikko tajutakseen järjettömyyksiä.
Suurin osa kyllä osaa ajatella omilla aivoillaan ilman mitään kulttia, ole huoleti.
Puhut Trumpista, kulteista, salaliittoteoreetikoista, kukahan tässä kuplassa elää, ellet sinä?
Viittaan siihen miten Trumpin väki puhuu punaisesta pilleristä. Minusta on äärimmäisen ikävää kun järki-ihmiset lähtevät johonkin hulluun kulttiin mukaan. Heiltä menee uskottavuus. Järki-ihmiset hoitavat asiansa itse ilman mitään kultteja. Suuret kiitokset Sannikalla. En ole menettänyt vielä toivoa suomalaisten toimittajien, enkä Suomen kansan suhteen. En äänestä enkä seuraa kultteja. Käytän omia aivojani kuten suurin osa ihmisistä.
Tajuatteko oikeasti noita Usan terveydenhuollossa tapahtuvia asioita. En minä ainakaan voi väittää niin, ja silloin on parempi ettei sano niin ehdottomia totuuksia. Kannattaa lukea muutakin kuin näitä suomalaisia medioita, eikä mitään cnn-uutisia pelkästään.
Usan presidentinvaaleista sanottiin jo alussa, että tulee olemaan likaiset vaalit, ja loanheitto on sitä luokkaa, ettei ole ennen nähty. Onko se Trump oikeasti hullu, vai ovatko vastustajat tämän takana? Olen itsekin aikani huudellut, että "on se hullu". En huutele enää, koska jossain vaiheessa aloin herätä ajattelemaan, että olisiko hän muka niin tyhmä, että kehottaa kansalaisiaan ruiskuttamaan desinfiointiainetta suoneen.
No ei ollut, kyseessä oli joku lääkeaine, mutta meidän mediamme näytti ilmeisesti sen pätkän, mistä sai sen vaikutelma, että olisi kehoittanut laittamaan siivousainetta suoneen. Ja tämän uutispätkän on voinut yle saada jostain lähteestä, joka pätkäissyt uutisen sopivasta kohtaa, tai ei ainakaan selittänyt, mistä oikeasti oli kyse.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tajusin, että meitähän taidetaan vedättää. Ja se tapahtuu Usan demokraattien toimesta. Koska heidän intressissäänhän on saada Trumpin kannatus laskemaan. Trump erottaa ihmisiä, mutta hän voi tehdä sen sellaisten tietojen pohjalta, joista meille ei kerrota kaikkea. Hän ei myöskään alennu haukkumaan Bidenia samalla tasolla kuin Biden turvajoukkoineen Trumpia, ml. Obama ja H. Clinton. Bill Clintonin seikkailut Epsteinin kanssa jo tulleet julkisuuteen. Ja Hillary tietää nämä seikkailut myös.
Aikaavieväähän se on tutkia kaikki lehdet ja info netissä, mutta jos jonkinlaisen pienen särön saa siihen illuusioon, mikä Trumpista on luotu, voi olla, että asiat alkaa näyttäytyä toisenlaisessa valossa. Silloin on myös helpompi yrittää etdiä toisenkinlaista tietoa.
Kiitos hyvästä kommentista. Suurimmalla osalla tämänkin palstan TRUMP - vihaajista ei taida kielitaito riittää esim. Nopeatempoisen amerikanenglannin puheen ymmärtämiseen ja harvempi seuraa molempien osapuolten näkökantoja sikäläisistä lehdistä tai televisiosta. Joku harva voi näin tehdä, suurin osa ei takuulla näin tee. Media yrittää jatkuvasti syöttää valmiita ajattelumalleja meille, Usan tunnetuinpiin kuuluva toimittaja ja politiikan kommentaattori
Mika Brzezinski sanoikin tämän kerran vahingossa ääneen näin:"Donald Trump is trying to undermine the media...he could have undermined the messaging SO much that he can actually control exactly what people think AND THAT IS OUR JOB!" That is our job!! - Muistakaa tämä kun kuuntelette uutisia ja politiikan toimittajia koskien Suomen politiikkaa myös.
Youtubessa alkaa joka yö Suomen aikaa n. Klo24 Trumpin tiedotustilaisuus suorana Usan hallinnon ja Foxin kanavalla ainakin josta voi itse katsoa, mitä hän puhuu.
Mitä tulee noihin irtisanomisiin, taustalla on juurikin asioita, joita ei varmasti kerrota julkisuuteen, osa noista poliitikoista, olivat he republikaaneja tai demokraatteja on ilmeisesti sekaantunut yhteen jos toiseenkin vähemmän päivänvaloa kestäviin hankkeisiin.
Kannattaa katsoa tuo tänä keväänä valmistunut Fall of cabal - dokumentti sekä tämä, niissä kerrotaan paljon asioita, joita totuutta etsivät ihmiset ovat löytäneet eri mantereilla ja joista Suomen media vaikenee. Mitä järkeä irvailla millekään salaliittoteorioille, totuus on koko ajan edessämme kun alkaa yhdistelemään palapelin palasia. Osa mailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä on rikollisia, Epsteinin tapauksessakaan ei turhan takia syyttäjillä/tuomareilla ole salanimet käytössä, yhdeltähän tähän tapaukseen liittyvältä naistuomarilta Usassa jo toissaviikolla ammuttiin mies tai poika kun Fedexin kuljettaja muka oli tuomassa lähetystä.1)Fall cabal - ei tekstitystä
https://www.bitchute.com/video/KMBcAvYH1f3L/2) Varjoista valoon, suomenkielinen tekstitys. Tekstitys
3)Ronal Bernardin haastatteluita, hän oli pankkimaailmassa, mutta jätti sen, koska hänen olisi pitänyt tehdä pahaa ihmisille menestyäkseen todellisen eliitin parissa
Real Powers behind the scenes:
Elinkaupasta:
The use of Child...
https://youtu.be/09BUifUK-Jg
Pyramid of financial power
https://youtu.be/lDZdhKSd3isYouTube kanavista voisin suositella katsomaan ainakin Blokkimedia, Jarmo Ekman suomeksi.
Höpö höpö ja höpö. Nuo sinun lähteesi eivät ole luotettavia. Kaikkea voidaan väittää ja länkyttää, soopaa koko touhu. Missä lähdekritiikki? Juttu on valjastettu pelkkään Trumpin vaalivoittoon. Kaikki kuvat ja videot voidaan vääristää. Ymmärrät sen kyllä jos olet vähääkään perehtynyt esim. kuvaukseen. En vihaa Trumpia enkä ketään. Olen poliittisesti täysin sitoutumaton. Ja aion pitää siitä visusti huolen, että tulen aina olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä useampi media ja toimittaja havahtuu ja tukee nykyisin perussuomalaisten näkemyksiä eu:sta ja hallituksen epäonnistuneista toimista.
Kun havaitaan, että Marinin sopimus ihan aikuisten oikeasti tarkoittaa luokkakokojen kasvamista, nipistämistä vanhustenhoidosta, viisi-kuusikymppisten hoitamatta jättämistä "ikään" vedoten ja nuorisoporukoita Helsingin kaduilla ja Kaivopuistossa, se totuus vihdoin valkenee.
En usko, että edes SDP:n kannattajat toivovat moista kurjistamista.
Se vaan voi olla liian myöhäistä silloin. Siksi pitäisi toimia NYT, jotta tämä surullisen kuuluisa sopimus saataisiin nyt purettua.
SDP oli menneisyydessä ihan oikeita konkreettisia tavoitteita ajava puolue, jonka toiminnan myötä työväkeen ja alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat saivat nauttia leveämmästä leivästä. Ja ihan ansaitusti. Nyt toiminnasta on tullut (monien muiden puolueiden ohella) mielikuvapolitikointia. Konkreettisten tavoitteiden sijaan nyt on tärkeää mitä joku yhdysvaltalaismedia sanoo ja kirjoittaa. Ja tähän suhtaudutaan kuin jumalansanaan - ihan niin kuin joku rivitoimittaja rapakon takana olisi pikkuruisen pohjoismaan ja eurooppalaisen politiikan asiantuntija. Mutta kun se on Amerikasta!!
EU on samanlainen mielikuvaprojekti. Puhutaan EU:sta niin kuin se olisi kovinkin dynaaminen ja luova yhteisö - ei saanut aikaan edes yhteistä päätöstä kesäajasta. Isommista ratkaisuista puhumattakaan. Kiinan, Turkin ja muiden vinkuintioiden kanssa ollaan kusi sukassa - ettei vaan pitäisi ottaa selkeästi ja lujasti kantaa mihinkään. Rahaa kerätään jäsenmaiden veronmaksajilta ilman että todellisuudessa olisi kovinkaan tarkkaa rotia siitä mihin näitä rahoja käytetään - kyllä sieltä murusia tippuu köyhillekin. Maastrichtin periaatteilla on pyyhitty pyllyä jo aiemmin ja pyyhitään vielä monta kertaa.
Suomi yrittää hyvesignalointia oikeusvaltio-periaatteensa kanssa, vaikka käytännössä tällä periaatteella (niin kuin näemmä muillakin) ei ole käytännössä mitään arvoa. Mutta hyvältä näyttää ja kuulostaa! Ja sehän on pääasia.
Ei, ei näytä hyvältä Suomen eikä Euroopan tulevaisuus.
Hyvä kirjoitus! Harmi, että nämä aina putoavat tänne keskustelun hännille, jolloin saavat vähemmän näkyvyyttä.
Yleensä puolueet syntyvät jostakin tarpeesta. Esim. PS noussut ihmisten huolista rikollisuutta, sosiaalietuuksien hyväksikäyttöä, alueiden segreaatiota ja muita m a ah anmuu ton lieveilmiöitä vastaan. On vanha sanonta, että lääkärit keksisivät kyllä uusia sairauksia kun ovat ensin parantaneet kaiken työllistääkseen itseään. Vihreiden ja SDP:n toimet vähän haiskahtavat tältä; keksitään ongelmia, jotka eivät ole erityisen vakavia, mutta päästään yhdessä olemaan niiden puolesta ja jotain muita vastaan.
Asioista ei edelleenkään ole pulaa, ja oikeitakin tasa-arvo-ongelmia on, kuten naisen asema eräässä uskonnossa. Harmi, että tähän intersektionalistit eivät tartu. Jos nämä ihmiset olisivat oikeasti rohkeita, he kokoaisivat porukan ja lähtisivät noihin maihin puhumaan sorrettujen puolesta, vaikka vallassa olisikin julma diktaattori.
Normaali ihminen lähtee politiikkaan siksi, että hän näkee yhteiskunnassa jonkin ongelman, jonka haluaa korjata. Sen sijaan tuntuu siltä, että osa politikoista on mukana fanitus/narsistisuussyistä. Tämä on aikamme huolestuttava trendi, jota jatkuva itsensä postaaminen someen on lisännyt. Politiikasta on tullut tosi-tv-meininkiä, jossa kaunein ja edustavin valitaan positioon, ei asiansa osaavin.
Luonnonsuojelulla on edelleen kysyntää. Jos vihreät edelleenkin kannattaisivat LUONNONSUOJELUA tai oikeasti olisivat siitä kiinnostuneet, he voisivat perustaa hiukan linkolalaisuutta ihmisystävällisemmän luonnonsuojeluliikkeen ja ryhtyä ajamaan jonkinlaiseen energiattomaan luonnonmukaistalouteen siirtymistä. Sillä ilmastonmuutos voitaisiin torjua heti.
Tosin mitä lähemmäksi luontoa mennään, sitä tärkeämmäksi käyvät sukupuolien biologiset erot, ja esim. feministinen liike ei voisi saastuttamattomassa luonnonmukaistaloudessa saavuttaa koskaan samoja etuja kuin länsimaisessa digiyhteiskunnassa. Tämä on mielestäni vastaavanlainen yhteensovittamton asia kuin vasemmiston yritys integroida islam länsimaiseen sosiaaliseen oikeusvaltioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sannikka on nykyään kyllä aika punapilleröity, arvostan
"Punaisen pillerin" ottaminen tosiaan pudottaa suomut silmiltä tehokkaasti. Toivottavasti yhä useampi ihminen tajuaisi, missä suuressa huijauksessa elämme ja alkaisi vastustamaan sitä sanoin ja teoin.
Tähän ei tarvita mitään Trumpin kulttia. Sinä elät kuplassa.
Ei tarvitse olla salaliittoteoreetikko tajutakseen järjettömyyksiä.
Suurin osa kyllä osaa ajatella omilla aivoillaan ilman mitään kulttia, ole huoleti.
Puhut Trumpista, kulteista, salaliittoteoreetikoista, kukahan tässä kuplassa elää, ellet sinä?
Viittaan siihen miten Trumpin väki puhuu punaisesta pilleristä. Minusta on äärimmäisen ikävää kun järki-ihmiset lähtevät johonkin hulluun kulttiin mukaan. Heiltä menee uskottavuus. Järki-ihmiset hoitavat asiansa itse ilman mitään kultteja. Suuret kiitokset Sannikalla. En ole menettänyt vielä toivoa suomalaisten toimittajien, enkä Suomen kansan suhteen. En äänestä enkä seuraa kultteja. Käytän omia aivojani kuten suurin osa ihmisistä.
Tajuatteko oikeasti noita Usan terveydenhuollossa tapahtuvia asioita. En minä ainakaan voi väittää niin, ja silloin on parempi ettei sano niin ehdottomia totuuksia. Kannattaa lukea muutakin kuin näitä suomalaisia medioita, eikä mitään cnn-uutisia pelkästään.
Usan presidentinvaaleista sanottiin jo alussa, että tulee olemaan likaiset vaalit, ja loanheitto on sitä luokkaa, ettei ole ennen nähty. Onko se Trump oikeasti hullu, vai ovatko vastustajat tämän takana? Olen itsekin aikani huudellut, että "on se hullu". En huutele enää, koska jossain vaiheessa aloin herätä ajattelemaan, että olisiko hän muka niin tyhmä, että kehottaa kansalaisiaan ruiskuttamaan desinfiointiainetta suoneen.
No ei ollut, kyseessä oli joku lääkeaine, mutta meidän mediamme näytti ilmeisesti sen pätkän, mistä sai sen vaikutelma, että olisi kehoittanut laittamaan siivousainetta suoneen. Ja tämän uutispätkän on voinut yle saada jostain lähteestä, joka pätkäissyt uutisen sopivasta kohtaa, tai ei ainakaan selittänyt, mistä oikeasti oli kyse.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tajusin, että meitähän taidetaan vedättää. Ja se tapahtuu Usan demokraattien toimesta. Koska heidän intressissäänhän on saada Trumpin kannatus laskemaan. Trump erottaa ihmisiä, mutta hän voi tehdä sen sellaisten tietojen pohjalta, joista meille ei kerrota kaikkea. Hän ei myöskään alennu haukkumaan Bidenia samalla tasolla kuin Biden turvajoukkoineen Trumpia, ml. Obama ja H. Clinton. Bill Clintonin seikkailut Epsteinin kanssa jo tulleet julkisuuteen. Ja Hillary tietää nämä seikkailut myös.
Aikaavieväähän se on tutkia kaikki lehdet ja info netissä, mutta jos jonkinlaisen pienen särön saa siihen illuusioon, mikä Trumpista on luotu, voi olla, että asiat alkaa näyttäytyä toisenlaisessa valossa. Silloin on myös helpompi yrittää etdiä toisenkinlaista tietoa.
Kiitos hyvästä kommentista. Suurimmalla osalla tämänkin palstan TRUMP - vihaajista ei taida kielitaito riittää esim. Nopeatempoisen amerikanenglannin puheen ymmärtämiseen ja harvempi seuraa molempien osapuolten näkökantoja sikäläisistä lehdistä tai televisiosta. Joku harva voi näin tehdä, suurin osa ei takuulla näin tee. Media yrittää jatkuvasti syöttää valmiita ajattelumalleja meille, Usan tunnetuinpiin kuuluva toimittaja ja politiikan kommentaattori
Mika Brzezinski sanoikin tämän kerran vahingossa ääneen näin:"Donald Trump is trying to undermine the media...he could have undermined the messaging SO much that he can actually control exactly what people think AND THAT IS OUR JOB!" That is our job!! - Muistakaa tämä kun kuuntelette uutisia ja politiikan toimittajia koskien Suomen politiikkaa myös.
Youtubessa alkaa joka yö Suomen aikaa n. Klo24 Trumpin tiedotustilaisuus suorana Usan hallinnon ja Foxin kanavalla ainakin josta voi itse katsoa, mitä hän puhuu.
Mitä tulee noihin irtisanomisiin, taustalla on juurikin asioita, joita ei varmasti kerrota julkisuuteen, osa noista poliitikoista, olivat he republikaaneja tai demokraatteja on ilmeisesti sekaantunut yhteen jos toiseenkin vähemmän päivänvaloa kestäviin hankkeisiin.
Kannattaa katsoa tuo tänä keväänä valmistunut Fall of cabal - dokumentti sekä tämä, niissä kerrotaan paljon asioita, joita totuutta etsivät ihmiset ovat löytäneet eri mantereilla ja joista Suomen media vaikenee. Mitä järkeä irvailla millekään salaliittoteorioille, totuus on koko ajan edessämme kun alkaa yhdistelemään palapelin palasia. Osa mailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä on rikollisia, Epsteinin tapauksessakaan ei turhan takia syyttäjillä/tuomareilla ole salanimet käytössä, yhdeltähän tähän tapaukseen liittyvältä naistuomarilta Usassa jo toissaviikolla ammuttiin mies tai poika kun Fedexin kuljettaja muka oli tuomassa lähetystä.1)Fall cabal - ei tekstitystä
https://www.bitchute.com/video/KMBcAvYH1f3L/2) Varjoista valoon, suomenkielinen tekstitys. Tekstitys
3)Ronal Bernardin haastatteluita, hän oli pankkimaailmassa, mutta jätti sen, koska hänen olisi pitänyt tehdä pahaa ihmisille menestyäkseen todellisen eliitin parissa
Real Powers behind the scenes:
Elinkaupasta:
The use of Child...
https://youtu.be/09BUifUK-Jg
Pyramid of financial power
https://youtu.be/lDZdhKSd3isYouTube kanavista voisin suositella katsomaan ainakin Blokkimedia, Jarmo Ekman suomeksi.
Täytyy yrittää vähän tuoda tätä toisenlaistakin näkemystä asioihin, ettei sokeasti kaikkea uskottaisi, ja omalta osalta vähän herätellä kriitisyyteen. Jonkin verran on alkanut kuulua tutuilta tätä toista kantaa asiaan, mutta sitten on niitä, joiden mielestä Trump on, no, hullu, samoin hänen vaimonsa (syytä ei osata sanoa), samoin että Obama ainakin yhden mielestä on kautta aikojen paras presidentti koska ei ole, ra sis ti :). Tämäkin ihan yliopiston käynyt ihminen.
Se on kyllä totta, että monet eivät osaa kieltä niin hyvin, ja siinä olisi meidän mediamme JOB referoida nämä asiat lukijoille. Halvalla pääsee, kun joku ylen Usaan lähettämä toimittaja kertoo meille, miten asiat on, eli sen yhden näkemyksen mukaan. Heidän kuuluisi toimituksessa vaivata päätään, mutta kun ovat niin politisoituneita itse. Tuo suomenkielinen linkki oli hyvä vihje, jos ei osaa vaikka lainkaan englantia. Kiitos näistä muistakin linkeistä, on vaikea lähteä itse etsimään hyviä lähteitä. Täytyy googlettaa se Vincent Fusca myös🙂.
Ei kannata vaivautua. Olen joutessani seurannut tätä maailmanmenoa. Kyseessä on kultti. Vaarallinen kultti, koska siihen on Amerikassa lähtenyt myös poliitikkoja mukaan. Ilmeisesti myös jotain armeijan henkilökuntaa. Hoitakoon siellä omat asiansa. Amerikasta on moni epäterve hullutus lähtenyt liikkeellä eikä Amerikka ole edes sivistysvaltio.
Sinulla tuskin on suurin viisaus tässä asiassa. Oletko Pedofiili kun esimerkiksi lapsikauppa rikollisuuden torjunta, jota kutsut kultiksi, noin kirpaisee. Tai pidät vaarallisena sitä, että Korruptio ja kovan luokan rikollisuus alkaa paljastua tavallisille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
EU-budjetin ohessa hyväksytystä koronatukipaketista. Siitä Ruotsi saa Suomea vähemmän rahaa, ja sen nettomaksuosuus kasvaa paketin takia Suomeakin enemmän. Silti koko koronapaketti ja EU:n uusi budjetti menivät suomalaisittain katsottuna läpi vähällä keskustelulla. Koronapaketista Ruotsi saa arviolta 3,7 miljardia euroa, Suomi 3,2 miljardia euroa.
Väkilukuun suhteutettuna Suomen tukipotti on 60 prosenttia suurempi kuin ruotsalaisten ja talouden kokoon nähden 72 prosenttia suurempi. Samaan aikaan Ruotsin maksuosuus samaisesta paketista on nousemassa kaksi kertaa Suomen osuutta suuremmaksi.
US 31.7. 2020 Ossi Kurki-Suonio
Ruotsin väkiluku 10 milj, nettomaksuosuus 0,34 %
Suomen väkiluku 5 milj, nettomaksuossu 0,24 %
Ruotsi BKT asukasta kohti 54 000 USD
Suomi BKT asukasta kohti 50 000 USD
Eli suhteessa väkilukuun ja BKT:hen Suomen nettomaksuosuus selvästi Ruotsia suurempi. Sopimusta ei mitenkään voi sanoa reiluksi.
Marin epäonnistui neuvotteluissa epäonnistuttiin pahasti.

Ruotsin nettomaksuosuuden pitäisi 0,48 %, ei 0,34 %, jotta se vastaisi Suomen nettomaksuosuutta suhteessa väkilukuun.
Ja silloinkaan ei olisi otettu huomioon Ruotsin suurempaa BKT:tä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä useampi media ja toimittaja havahtuu ja tukee nykyisin perussuomalaisten näkemyksiä eu:sta ja hallituksen epäonnistuneista toimista.
Kun havaitaan, että Marinin sopimus ihan aikuisten oikeasti tarkoittaa luokkakokojen kasvamista, nipistämistä vanhustenhoidosta, viisi-kuusikymppisten hoitamatta jättämistä "ikään" vedoten ja nuorisoporukoita Helsingin kaduilla ja Kaivopuistossa, se totuus vihdoin valkenee.
En usko, että edes SDP:n kannattajat toivovat moista kurjistamista.
Se vaan voi olla liian myöhäistä silloin. Siksi pitäisi toimia NYT, jotta tämä surullisen kuuluisa sopimus saataisiin nyt purettua.
SDP oli menneisyydessä ihan oikeita konkreettisia tavoitteita ajava puolue, jonka toiminnan myötä työväkeen ja alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat saivat nauttia leveämmästä leivästä. Ja ihan ansaitusti. Nyt toiminnasta on tullut (monien muiden puolueiden ohella) mielikuvapolitikointia. Konkreettisten tavoitteiden sijaan nyt on tärkeää mitä joku yhdysvaltalaismedia sanoo ja kirjoittaa. Ja tähän suhtaudutaan kuin jumalansanaan - ihan niin kuin joku rivitoimittaja rapakon takana olisi pikkuruisen pohjoismaan ja eurooppalaisen politiikan asiantuntija. Mutta kun se on Amerikasta!!
EU on samanlainen mielikuvaprojekti. Puhutaan EU:sta niin kuin se olisi kovinkin dynaaminen ja luova yhteisö - ei saanut aikaan edes yhteistä päätöstä kesäajasta. Isommista ratkaisuista puhumattakaan. Kiinan, Turkin ja muiden vinkuintioiden kanssa ollaan kusi sukassa - ettei vaan pitäisi ottaa selkeästi ja lujasti kantaa mihinkään. Rahaa kerätään jäsenmaiden veronmaksajilta ilman että todellisuudessa olisi kovinkaan tarkkaa rotia siitä mihin näitä rahoja käytetään - kyllä sieltä murusia tippuu köyhillekin. Maastrichtin periaatteilla on pyyhitty pyllyä jo aiemmin ja pyyhitään vielä monta kertaa.
Suomi yrittää hyvesignalointia oikeusvaltio-periaatteensa kanssa, vaikka käytännössä tällä periaatteella (niin kuin näemmä muillakin) ei ole käytännössä mitään arvoa. Mutta hyvältä näyttää ja kuulostaa! Ja sehän on pääasia.
Ei, ei näytä hyvältä Suomen eikä Euroopan tulevaisuus.
Minun on nykyään todella vaikea erottaa SDP:tä, vihreitä ja vasemmistoliittoa toisistaan. Mikään ei oikein aja duunareiden asiaa, ja vihreätkin on menettänyt asemansa luonnonsuojelupuolueena. Vasemmistoliitossa on ehkä SKDL:n perintönä Anna Kontula, joka kutsuu itseään kommunistiksi, mutta muuten sekin on intersektionaalifeministi/antifa-toimintaa.
Onko muilla ajatuksia, mikä noita erottaa, ja mikä estää liittymästä yhteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä useampi media ja toimittaja havahtuu ja tukee nykyisin perussuomalaisten näkemyksiä eu:sta ja hallituksen epäonnistuneista toimista.
Kun havaitaan, että Marinin sopimus ihan aikuisten oikeasti tarkoittaa luokkakokojen kasvamista, nipistämistä vanhustenhoidosta, viisi-kuusikymppisten hoitamatta jättämistä "ikään" vedoten ja nuorisoporukoita Helsingin kaduilla ja Kaivopuistossa, se totuus vihdoin valkenee.
En usko, että edes SDP:n kannattajat toivovat moista kurjistamista.
Se vaan voi olla liian myöhäistä silloin. Siksi pitäisi toimia NYT, jotta tämä surullisen kuuluisa sopimus saataisiin nyt purettua.
SDP oli menneisyydessä ihan oikeita konkreettisia tavoitteita ajava puolue, jonka toiminnan myötä työväkeen ja alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat saivat nauttia leveämmästä leivästä. Ja ihan ansaitusti. Nyt toiminnasta on tullut (monien muiden puolueiden ohella) mielikuvapolitikointia. Konkreettisten tavoitteiden sijaan nyt on tärkeää mitä joku yhdysvaltalaismedia sanoo ja kirjoittaa. Ja tähän suhtaudutaan kuin jumalansanaan - ihan niin kuin joku rivitoimittaja rapakon takana olisi pikkuruisen pohjoismaan ja eurooppalaisen politiikan asiantuntija. Mutta kun se on Amerikasta!!
EU on samanlainen mielikuvaprojekti. Puhutaan EU:sta niin kuin se olisi kovinkin dynaaminen ja luova yhteisö - ei saanut aikaan edes yhteistä päätöstä kesäajasta. Isommista ratkaisuista puhumattakaan. Kiinan, Turkin ja muiden vinkuintioiden kanssa ollaan kusi sukassa - ettei vaan pitäisi ottaa selkeästi ja lujasti kantaa mihinkään. Rahaa kerätään jäsenmaiden veronmaksajilta ilman että todellisuudessa olisi kovinkaan tarkkaa rotia siitä mihin näitä rahoja käytetään - kyllä sieltä murusia tippuu köyhillekin. Maastrichtin periaatteilla on pyyhitty pyllyä jo aiemmin ja pyyhitään vielä monta kertaa.
Suomi yrittää hyvesignalointia oikeusvaltio-periaatteensa kanssa, vaikka käytännössä tällä periaatteella (niin kuin näemmä muillakin) ei ole käytännössä mitään arvoa. Mutta hyvältä näyttää ja kuulostaa! Ja sehän on pääasia.
Ei, ei näytä hyvältä Suomen eikä Euroopan tulevaisuus.
Hyvä kirjoitus! Harmi, että nämä aina putoavat tänne keskustelun hännille, jolloin saavat vähemmän näkyvyyttä.
Yleensä puolueet syntyvät jostakin tarpeesta. Esim. PS noussut ihmisten huolista rikollisuutta, sosiaalietuuksien hyväksikäyttöä, alueiden segreaatiota ja muita m a ah anmuu ton lieveilmiöitä vastaan. On vanha sanonta, että lääkärit keksisivät kyllä uusia sairauksia kun ovat ensin parantaneet kaiken työllistääkseen itseään. Vihreiden ja SDP:n toimet vähän haiskahtavat tältä; keksitään ongelmia, jotka eivät ole erityisen vakavia, mutta päästään yhdessä olemaan niiden puolesta ja jotain muita vastaan.
Asioista ei edelleenkään ole pulaa, ja oikeitakin tasa-arvo-ongelmia on, kuten naisen asema eräässä uskonnossa. Harmi, että tähän intersektionalistit eivät tartu. Jos nämä ihmiset olisivat oikeasti rohkeita, he kokoaisivat porukan ja lähtisivät noihin maihin puhumaan sorrettujen puolesta, vaikka vallassa olisikin julma diktaattori.
Normaali ihminen lähtee politiikkaan siksi, että hän näkee yhteiskunnassa jonkin ongelman, jonka haluaa korjata. Sen sijaan tuntuu siltä, että osa politikoista on mukana fanitus/narsistisuussyistä. Tämä on aikamme huolestuttava trendi, jota jatkuva itsensä postaaminen someen on lisännyt. Politiikasta on tullut tosi-tv-meininkiä, jossa kaunein ja edustavin valitaan positioon, ei asiansa osaavin.
Luonnonsuojelulla on edelleen kysyntää. Jos vihreät edelleenkin kannattaisivat LUONNONSUOJELUA tai oikeasti olisivat siitä kiinnostuneet, he voisivat perustaa hiukan linkolalaisuutta ihmisystävällisemmän luonnonsuojeluliikkeen ja ryhtyä ajamaan jonkinlaiseen energiattomaan luonnonmukaistalouteen siirtymistä. Sillä ilmastonmuutos voitaisiin torjua heti.
Tosin mitä lähemmäksi luontoa mennään, sitä tärkeämmäksi käyvät sukupuolien biologiset erot, ja esim. feministinen liike ei voisi saastuttamattomassa luonnonmukaistaloudessa saavuttaa koskaan samoja etuja kuin länsimaisessa digiyhteiskunnassa. Tämä on mielestäni vastaavanlainen yhteensovittamton asia kuin vasemmiston yritys integroida islam länsimaiseen sosiaaliseen oikeusvaltioon.
Vihreät on nykyään hyvin kaukana luonnonsuojeluliikkeestä. En ymmärrä, miten se päätyikin tuohon tilanteeseen. Esim. 90-luvulla toiminta ei ollut niinkään paljon sidoksissa vasemmistoon tai oikeistoon, vaan luontoarvot olivat etusijalla, vaikka liberaaleja olivat silloinkin, mutta jotenkin mielestäni sympaattisemmalla ja positiivisemmalla tavalla kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sannikka on nykyään kyllä aika punapilleröity, arvostan
"Punaisen pillerin" ottaminen tosiaan pudottaa suomut silmiltä tehokkaasti. Toivottavasti yhä useampi ihminen tajuaisi, missä suuressa huijauksessa elämme ja alkaisi vastustamaan sitä sanoin ja teoin.
Tähän ei tarvita mitään Trumpin kulttia. Sinä elät kuplassa.
Ei tarvitse olla salaliittoteoreetikko tajutakseen järjettömyyksiä.
Suurin osa kyllä osaa ajatella omilla aivoillaan ilman mitään kulttia, ole huoleti.
Puhut Trumpista, kulteista, salaliittoteoreetikoista, kukahan tässä kuplassa elää, ellet sinä?
Viittaan siihen miten Trumpin väki puhuu punaisesta pilleristä. Minusta on äärimmäisen ikävää kun järki-ihmiset lähtevät johonkin hulluun kulttiin mukaan. Heiltä menee uskottavuus. Järki-ihmiset hoitavat asiansa itse ilman mitään kultteja. Suuret kiitokset Sannikalla. En ole menettänyt vielä toivoa suomalaisten toimittajien, enkä Suomen kansan suhteen. En äänestä enkä seuraa kultteja. Käytän omia aivojani kuten suurin osa ihmisistä.
Tajuatteko oikeasti noita Usan terveydenhuollossa tapahtuvia asioita. En minä ainakaan voi väittää niin, ja silloin on parempi ettei sano niin ehdottomia totuuksia. Kannattaa lukea muutakin kuin näitä suomalaisia medioita, eikä mitään cnn-uutisia pelkästään.
Usan presidentinvaaleista sanottiin jo alussa, että tulee olemaan likaiset vaalit, ja loanheitto on sitä luokkaa, ettei ole ennen nähty. Onko se Trump oikeasti hullu, vai ovatko vastustajat tämän takana? Olen itsekin aikani huudellut, että "on se hullu". En huutele enää, koska jossain vaiheessa aloin herätä ajattelemaan, että olisiko hän muka niin tyhmä, että kehottaa kansalaisiaan ruiskuttamaan desinfiointiainetta suoneen.
No ei ollut, kyseessä oli joku lääkeaine, mutta meidän mediamme näytti ilmeisesti sen pätkän, mistä sai sen vaikutelma, että olisi kehoittanut laittamaan siivousainetta suoneen. Ja tämän uutispätkän on voinut yle saada jostain lähteestä, joka pätkäissyt uutisen sopivasta kohtaa, tai ei ainakaan selittänyt, mistä oikeasti oli kyse.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tajusin, että meitähän taidetaan vedättää. Ja se tapahtuu Usan demokraattien toimesta. Koska heidän intressissäänhän on saada Trumpin kannatus laskemaan. Trump erottaa ihmisiä, mutta hän voi tehdä sen sellaisten tietojen pohjalta, joista meille ei kerrota kaikkea. Hän ei myöskään alennu haukkumaan Bidenia samalla tasolla kuin Biden turvajoukkoineen Trumpia, ml. Obama ja H. Clinton. Bill Clintonin seikkailut Epsteinin kanssa jo tulleet julkisuuteen. Ja Hillary tietää nämä seikkailut myös.
Aikaavieväähän se on tutkia kaikki lehdet ja info netissä, mutta jos jonkinlaisen pienen särön saa siihen illuusioon, mikä Trumpista on luotu, voi olla, että asiat alkaa näyttäytyä toisenlaisessa valossa. Silloin on myös helpompi yrittää etdiä toisenkinlaista tietoa.
Kiitos hyvästä kommentista. Suurimmalla osalla tämänkin palstan TRUMP - vihaajista ei taida kielitaito riittää esim. Nopeatempoisen amerikanenglannin puheen ymmärtämiseen ja harvempi seuraa molempien osapuolten näkökantoja sikäläisistä lehdistä tai televisiosta. Joku harva voi näin tehdä, suurin osa ei takuulla näin tee. Media yrittää jatkuvasti syöttää valmiita ajattelumalleja meille, Usan tunnetuinpiin kuuluva toimittaja ja politiikan kommentaattori
Mika Brzezinski sanoikin tämän kerran vahingossa ääneen näin:"Donald Trump is trying to undermine the media...he could have undermined the messaging SO much that he can actually control exactly what people think AND THAT IS OUR JOB!" That is our job!! - Muistakaa tämä kun kuuntelette uutisia ja politiikan toimittajia koskien Suomen politiikkaa myös.
Youtubessa alkaa joka yö Suomen aikaa n. Klo24 Trumpin tiedotustilaisuus suorana Usan hallinnon ja Foxin kanavalla ainakin josta voi itse katsoa, mitä hän puhuu.
Mitä tulee noihin irtisanomisiin, taustalla on juurikin asioita, joita ei varmasti kerrota julkisuuteen, osa noista poliitikoista, olivat he republikaaneja tai demokraatteja on ilmeisesti sekaantunut yhteen jos toiseenkin vähemmän päivänvaloa kestäviin hankkeisiin.
Kannattaa katsoa tuo tänä keväänä valmistunut Fall of cabal - dokumentti sekä tämä, niissä kerrotaan paljon asioita, joita totuutta etsivät ihmiset ovat löytäneet eri mantereilla ja joista Suomen media vaikenee. Mitä järkeä irvailla millekään salaliittoteorioille, totuus on koko ajan edessämme kun alkaa yhdistelemään palapelin palasia. Osa mailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä on rikollisia, Epsteinin tapauksessakaan ei turhan takia syyttäjillä/tuomareilla ole salanimet käytössä, yhdeltähän tähän tapaukseen liittyvältä naistuomarilta Usassa jo toissaviikolla ammuttiin mies tai poika kun Fedexin kuljettaja muka oli tuomassa lähetystä.1)Fall cabal - ei tekstitystä
https://www.bitchute.com/video/KMBcAvYH1f3L/2) Varjoista valoon, suomenkielinen tekstitys. Tekstitys
3)Ronal Bernardin haastatteluita, hän oli pankkimaailmassa, mutta jätti sen, koska hänen olisi pitänyt tehdä pahaa ihmisille menestyäkseen todellisen eliitin parissa
Real Powers behind the scenes:
Elinkaupasta:
The use of Child...
https://youtu.be/09BUifUK-Jg
Pyramid of financial power
https://youtu.be/lDZdhKSd3isYouTube kanavista voisin suositella katsomaan ainakin Blokkimedia, Jarmo Ekman suomeksi.
Höpö höpö ja höpö. Nuo sinun lähteesi eivät ole luotettavia. Kaikkea voidaan väittää ja länkyttää, soopaa koko touhu. Missä lähdekritiikki? Juttu on valjastettu pelkkään Trumpin vaalivoittoon. Kaikki kuvat ja videot voidaan vääristää. Ymmärrät sen kyllä jos olet vähääkään perehtynyt esim. kuvaukseen. En vihaa Trumpia enkä ketään. Olen poliittisesti täysin sitoutumaton. Ja aion pitää siitä visusti huolen, että tulen aina olemaan.
Jos yhtenä lähteenä on youtube, jossa Trump puhuu itse, niin miten se on fakenews? Ymmärrän kyllä, mitä ajat takaa, ja ainahan on mahdollista muokata kuvia ja puhetta. Mutta jos lähtee siitä oletuksesta, että ne ovat manipuloituja, niin silloin asenne on jo valmiiksi "höpö, höpö".
Tottakai haluamme Trumpin voittavan, koska uskomme häneen. Sinun asenteesi on, ettei saisi toivoa hänen voittavan? Ihan uteliaisuuttasi tutustu sellaiseen käsitteeseen kuin palolaisuus. Sen mukaan politiikka liittyy kaikkeen, niinkuin myös tuohon viestiisi, jossa teilaat Trumpin kannattajat, sanoen samalla olevasi riippumaton, no, ethän ole. Otit juuri poliittisesti kantaa leimaamalla jotkut tietolähteet vääriksi, ja että ne kerrotaan vain Trumpin kannatuksen lisäämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sannikka on nykyään kyllä aika punapilleröity, arvostan
"Punaisen pillerin" ottaminen tosiaan pudottaa suomut silmiltä tehokkaasti. Toivottavasti yhä useampi ihminen tajuaisi, missä suuressa huijauksessa elämme ja alkaisi vastustamaan sitä sanoin ja teoin.
Tähän ei tarvita mitään Trumpin kulttia. Sinä elät kuplassa.
Ei tarvitse olla salaliittoteoreetikko tajutakseen järjettömyyksiä.
Suurin osa kyllä osaa ajatella omilla aivoillaan ilman mitään kulttia, ole huoleti.
Puhut Trumpista, kulteista, salaliittoteoreetikoista, kukahan tässä kuplassa elää, ellet sinä?
Viittaan siihen miten Trumpin väki puhuu punaisesta pilleristä. Minusta on äärimmäisen ikävää kun järki-ihmiset lähtevät johonkin hulluun kulttiin mukaan. Heiltä menee uskottavuus. Järki-ihmiset hoitavat asiansa itse ilman mitään kultteja. Suuret kiitokset Sannikalla. En ole menettänyt vielä toivoa suomalaisten toimittajien, enkä Suomen kansan suhteen. En äänestä enkä seuraa kultteja. Käytän omia aivojani kuten suurin osa ihmisistä.
Tajuatteko oikeasti noita Usan terveydenhuollossa tapahtuvia asioita. En minä ainakaan voi väittää niin, ja silloin on parempi ettei sano niin ehdottomia totuuksia. Kannattaa lukea muutakin kuin näitä suomalaisia medioita, eikä mitään cnn-uutisia pelkästään.
Usan presidentinvaaleista sanottiin jo alussa, että tulee olemaan likaiset vaalit, ja loanheitto on sitä luokkaa, ettei ole ennen nähty. Onko se Trump oikeasti hullu, vai ovatko vastustajat tämän takana? Olen itsekin aikani huudellut, että "on se hullu". En huutele enää, koska jossain vaiheessa aloin herätä ajattelemaan, että olisiko hän muka niin tyhmä, että kehottaa kansalaisiaan ruiskuttamaan desinfiointiainetta suoneen.
No ei ollut, kyseessä oli joku lääkeaine, mutta meidän mediamme näytti ilmeisesti sen pätkän, mistä sai sen vaikutelma, että olisi kehoittanut laittamaan siivousainetta suoneen. Ja tämän uutispätkän on voinut yle saada jostain lähteestä, joka pätkäissyt uutisen sopivasta kohtaa, tai ei ainakaan selittänyt, mistä oikeasti oli kyse.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tajusin, että meitähän taidetaan vedättää. Ja se tapahtuu Usan demokraattien toimesta. Koska heidän intressissäänhän on saada Trumpin kannatus laskemaan. Trump erottaa ihmisiä, mutta hän voi tehdä sen sellaisten tietojen pohjalta, joista meille ei kerrota kaikkea. Hän ei myöskään alennu haukkumaan Bidenia samalla tasolla kuin Biden turvajoukkoineen Trumpia, ml. Obama ja H. Clinton. Bill Clintonin seikkailut Epsteinin kanssa jo tulleet julkisuuteen. Ja Hillary tietää nämä seikkailut myös.
Aikaavieväähän se on tutkia kaikki lehdet ja info netissä, mutta jos jonkinlaisen pienen särön saa siihen illuusioon, mikä Trumpista on luotu, voi olla, että asiat alkaa näyttäytyä toisenlaisessa valossa. Silloin on myös helpompi yrittää etdiä toisenkinlaista tietoa.
Kiitos hyvästä kommentista. Suurimmalla osalla tämänkin palstan TRUMP - vihaajista ei taida kielitaito riittää esim. Nopeatempoisen amerikanenglannin puheen ymmärtämiseen ja harvempi seuraa molempien osapuolten näkökantoja sikäläisistä lehdistä tai televisiosta. Joku harva voi näin tehdä, suurin osa ei takuulla näin tee. Media yrittää jatkuvasti syöttää valmiita ajattelumalleja meille, Usan tunnetuinpiin kuuluva toimittaja ja politiikan kommentaattori
Mika Brzezinski sanoikin tämän kerran vahingossa ääneen näin:"Donald Trump is trying to undermine the media...he could have undermined the messaging SO much that he can actually control exactly what people think AND THAT IS OUR JOB!" That is our job!! - Muistakaa tämä kun kuuntelette uutisia ja politiikan toimittajia koskien Suomen politiikkaa myös.
Youtubessa alkaa joka yö Suomen aikaa n. Klo24 Trumpin tiedotustilaisuus suorana Usan hallinnon ja Foxin kanavalla ainakin josta voi itse katsoa, mitä hän puhuu.
Mitä tulee noihin irtisanomisiin, taustalla on juurikin asioita, joita ei varmasti kerrota julkisuuteen, osa noista poliitikoista, olivat he republikaaneja tai demokraatteja on ilmeisesti sekaantunut yhteen jos toiseenkin vähemmän päivänvaloa kestäviin hankkeisiin.
Kannattaa katsoa tuo tänä keväänä valmistunut Fall of cabal - dokumentti sekä tämä, niissä kerrotaan paljon asioita, joita totuutta etsivät ihmiset ovat löytäneet eri mantereilla ja joista Suomen media vaikenee. Mitä järkeä irvailla millekään salaliittoteorioille, totuus on koko ajan edessämme kun alkaa yhdistelemään palapelin palasia. Osa mailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä on rikollisia, Epsteinin tapauksessakaan ei turhan takia syyttäjillä/tuomareilla ole salanimet käytössä, yhdeltähän tähän tapaukseen liittyvältä naistuomarilta Usassa jo toissaviikolla ammuttiin mies tai poika kun Fedexin kuljettaja muka oli tuomassa lähetystä.1)Fall cabal - ei tekstitystä
https://www.bitchute.com/video/KMBcAvYH1f3L/2) Varjoista valoon, suomenkielinen tekstitys. Tekstitys
3)Ronal Bernardin haastatteluita, hän oli pankkimaailmassa, mutta jätti sen, koska hänen olisi pitänyt tehdä pahaa ihmisille menestyäkseen todellisen eliitin parissa
Real Powers behind the scenes:
Elinkaupasta:
The use of Child...
https://youtu.be/09BUifUK-Jg
Pyramid of financial power
https://youtu.be/lDZdhKSd3isYouTube kanavista voisin suositella katsomaan ainakin Blokkimedia, Jarmo Ekman suomeksi.
Täytyy yrittää vähän tuoda tätä toisenlaistakin näkemystä asioihin, ettei sokeasti kaikkea uskottaisi, ja omalta osalta vähän herätellä kriitisyyteen. Jonkin verran on alkanut kuulua tutuilta tätä toista kantaa asiaan, mutta sitten on niitä, joiden mielestä Trump on, no, hullu, samoin hänen vaimonsa (syytä ei osata sanoa), samoin että Obama ainakin yhden mielestä on kautta aikojen paras presidentti koska ei ole, ra sis ti :). Tämäkin ihan yliopiston käynyt ihminen.
Se on kyllä totta, että monet eivät osaa kieltä niin hyvin, ja siinä olisi meidän mediamme JOB referoida nämä asiat lukijoille. Halvalla pääsee, kun joku ylen Usaan lähettämä toimittaja kertoo meille, miten asiat on, eli sen yhden näkemyksen mukaan. Heidän kuuluisi toimituksessa vaivata päätään, mutta kun ovat niin politisoituneita itse. Tuo suomenkielinen linkki oli hyvä vihje, jos ei osaa vaikka lainkaan englantia. Kiitos näistä muistakin linkeistä, on vaikea lähteä itse etsimään hyviä lähteitä. Täytyy googlettaa se Vincent Fusca myös🙂.
Ei kannata vaivautua. Olen joutessani seurannut tätä maailmanmenoa. Kyseessä on kultti. Vaarallinen kultti, koska siihen on Amerikassa lähtenyt myös poliitikkoja mukaan. Ilmeisesti myös jotain armeijan henkilökuntaa. Hoitakoon siellä omat asiansa. Amerikasta on moni epäterve hullutus lähtenyt liikkeellä eikä Amerikka ole edes sivistysvaltio.
Sinulla tuskin on suurin viisaus tässä asiassa. Oletko Pedofiili kun esimerkiksi lapsikauppa rikollisuuden torjunta, jota kutsut kultiksi, noin kirpaisee. Tai pidät vaarallisena sitä, että Korruptio ja kovan luokan rikollisuus alkaa paljastua tavallisille ihmisille.
Näin juuri se teidän järjenjuoksunne menee ja siinä ei polla enää säteile. Jos inhoaa Qanon-kulttia, kuuluu automaattisesti johonkin ns. cabaliin. Ja vähintäänkin on ainakin pedofiili. Tiesin koko ajan mitä sisimmässäsi ajattelet.
En ole pedofiili. Suojelen heikoimpia. Teille ei kukaan tavallinen lainkuuliainen ihminen uskalla sanoa vastaan, koska leimaatte kaikki vapaa-ajattelijat heti pedofiileiksi. Tällaisessa harhakuplassa te elätte. Teidät on kokonaan aivopesty, kyseessä on pelkkä psykologinen operaatio. Erityisen vaarallista on se, että ette osaa kyseenalaistaa mitään. Kauheaa katsoa sivusta miten teitä harhautetaan. Tajua jo, että kaikki nuo ihmiset olisi ajat sitten jo laitettu vankilaan jos olisivat rikollisia. Herää.