Miehen raivokohtaukset ja erouhkailut :(

Meillä mies ei ollut noin "hullu" mutta oli etäinen, ärtynyt ja jotenkin pettyneen ja tyytymättömän oloinen.

Moneen kertaan kyselin mikä mättää mutta ei kuulemma mikään.

Sitten pitkän ajan kuluttua sai vaivalla kakistettua suustaan että on hirveä työressi ja ei viihdy työssään.

Olin todella helpottunut kun olin luullut että "vika" on minussa ja lapsissa...ettei jaksa meitä.

No sanoin heti että senkun otat loparit sillä mielenterveys on tärkeämpää kuin mikään työ ja kyllä me pärjätään.

Mies oli niin yllättynyt ettei hänen tarvitsekkaan vain jaksaa ja jaksaa että hän jaksoikin kyseistä työtä vielä 2 vuotta niin että saatiin rahaa säästöön ja asuntolaina maksettua pois.

Sinnekö se minun eksäni onkin sitten päätynyt riehumaan....? :( Joo, tiedän. Oli heikko vitsi, mutta se minulle tosiaankin tuli melkein ensimmäisenä mieleeni. 

Olet tehnyt aivan oikein, kun olet ruvennut kertomaan ihmisille, millainen kuumakalle sinun miehesi on. Hän ei vaikuta erityisemmin tasapainoiselle ihmiselle ja minulle tulikin mieleen, että hänellä on jonkinlainen epävakaa persoonallisuus. Myös tuo, että jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, kuuluu kuvaan. Mutta se siitä. En ole asiantuntija. Miehesi pitäisi saada hoitoon. Todennäköisesti hän kuitenkin pitää itseään aivan normaalina, niin kuin kaikki nämä riehujat yleensä tekevät, mikä on mielestäni todella harmillista.

Väkivallalla uhkailu pitää aina ottaa todesta. Ilmoista asiasta poliisille. Säästä kaikki uhkaus- ja kiukutteluviestit, sillä todennäköisesti tarvitset niitä vielä joko poliisin tai hoitohenkilökunnan kanssa. Oletkin jo kertonut, että miehelläsi on masennuslääkitys, mutta ei terapiaa.Lääkitys ei ole kohdallaan, se on ihan selvä. Lääkkeet pitää vaihtaa mahdollisimman pian. Nyt pidänkin peukkuja, että miehesi suostuu vapaaehtoisesti menemään lääkäriin. Mene hänen mukaansa ja kerro lääkärille miehesi oireista. Voi olla nimittäin, ettei hän tiedä itsekään, mitä hän tekee raivokohtauksen aikana. 

Sitten vielä yksi asia: sanot, ettet ole valmis eroamaan. Kuinka paljon sinun (ja lastesi?) terveytesi ja turvallisuutesi merkitsee sinulle? Sain sellaisen kuvan, etteivät ne merkitse sinulle kovinkaan paljon juuri nyt. Voit asua miehestä erillään niin kauan, kun hän käyttäytyy epävakaasti. Muutatte sitten yhteen, kun hän rauhoittuu ja jos vielä haluatte sitä. 

Millä tavalla mies itse selittää raivostumistaan?

Annas kun arvaan, tässä todennäköisimmät vaihtoehdot: 1) vähättelee 2 ) syyllistää sinua 3) väittää, että sinä valehtelet. Tämä kolmas on pahin, sillä miehellä voi olla todella pahasti pielessä aivoissa, niin pahasti että ei oikeasti edes itse muista sekoamistaan.

Puhu miehesi kanssa näistä raivostumisista silloin, kun hän on hyvällä tuulella. Tiedän, että et sinä halua pilata hyviä hetkiä ja pelkäät, että mies raivostuu, mutta se on kuitenkin ainoa keino saada mies itsekin ymmärtämään, kuinka vakavasta asiasta on kyse.

Tuttua tuttua...oma mieheni on aivan raivopäinen suuttuessaan, olemme läpikäyneet tässä kolmen vuoden suhteen aikana kaiken mahdollisen eli erolla uhkailu, omalla itsarilla uhkailu, minun uhkailu ja töniminen, kiinnipito jne. Pikkuhiljaa vuosien aikana homma riistäytyi ihan käsistä, ja tavaraa alkoi hajota ja oli hänen oma kuolemakin lähellä, aina annoin anteeksi vaikka aloin todella pelätä jo näitä hulluuskohtauksia.

Lopulta yhden kohtauksen jälkeen sain sitten turpiini ja jouduin lapsen kanssa evakkoon. Emme palanneet enää yhteen, vaikka koville on ottanut lähes yksin huolehtia lapsesta. En vain jaksa enää sitä epävarmuudessa elämistä. Mies meni ja käy edelleen terapiassa, ehkä hänestä on jollekin toiselle vielä puolisoksi, entiedä. Harmi lapse puolesta toisaalta ettei pystytty ydinperhettä koossa pitämään, mutta hänen takiaan oli pakko lopulta lähteä.

Hei.. Mä olen tulkinnut tuon käytöksen (jota mun ex myös harrasti) Narsistiseksi käytökseksi. Hän oli mitä mahtavin ihminen kavereille mutta minut hän alisti täysin tossun alle ja tyhmyyksissäni annoin alistaa koska kuvittelin rakastavani häntä. Totuus on se että mä olin vaan riippuvainen siitä ihmisestä ja kuvittelin että en pärjää ilman häntä  Ja juuri siihen hän  itse oli pyrkinyt. Tekemään  mut riippuvaiseksi itsestään eristämällä pikkuhiljaa mut kaikista ystävistäni ja menoistani (hän kyllä meni kavereiden kanssa ja sai tehdä mitä vaan)

Itsemurhalla uhkailu oli pahin.. mä menin ihan hysteeriseksi ja myöntelin ja annoin kaiken anteeksi  ja myönsin olevani se huono ihminen ja syy meidän kaikkiin ongelmiin, ettei se vaan toteuttaisi uhkaustaan. Ikinä hänessä ei ollut mitään vikaa.. 

Elämäni paras asia oli se että hän jätti minut ja 8kk poikamme toisen naisen takia. SIitä alkoi mun elämä ja mä tajusin olevani vahva ihminen ja pärjääväni hyvin.. helvetin paljon paremmin kuin mitä pärjäsin hänen kanssaan. sain olla oman itseni herra ja tehdä mitä huvitti (vaikka aluksi eron jälkeen yrittikin puuttua siihen mutta en suostunut sille enään nöyristelemään.. ylpeyteni nielin lapsen takia ja pidin välit asiallisena)

Jos miehesi ei suostu hakemaan apua niin joku kaunis päivä se pahoinpitelee sut meilläkin tuli jo kiinnipitämistä yms. pientä väkivaltaa ennenkuin suhde päättyi.

Nyt oot vahva ja lähde siitä suhteesta..

Ihan vinksahtanut ukko jos on ok huutaa ja raivota ja uhkailla omaa vaimoa ja luultavasti vielä lasten kuullen!

Mutta kunnia menee ja häpeä vasta kun muut saa siitä kuulla eli ei pidetäkään raivokohtauksia enää salaisuutena...kyllä se "kunnia" meni jo kun alkoi paskaa suustaan suoltamaan alunperin!

itse kärsin samasta, on ilmeisesti voimakkaasti periytyvää häikkää koska isän puolelta sukulinjassa samaa paskaa niin pitkälle kuin tiedetään.
Nimenomaan muuttuu aivan eri ihmiseksi, ei voi ottaa kontaktia... Voin kertoa, että henkilönä joka saa raivokohtauksen, on kuin seuraisi näytelmää vierestä. Ei ole mitään kontrollia itseensä ja paha olo on käsittämätön. On pakko kanavoida se jotenkin ulos ja tällöin sääliksi käy läsnäolijoita. Ikinä en ole ketään fyysisesti satuttanut, muita kuin itseäni ja pahasti, mutta sanon aivan mitä sylki suuhun tuo. Kamala vaiva, itselle ja läheisille.
Olemme käsitelleet asiaa läheisteni kanssa käyttämällä huumoria. Yleensä paras hetki puhua on rauhoittuminen kohtauksen jälkeen. Itse koen katumusta ja häpeää käytöksestäni. Edeltäjäni eivät kuulemma. Olenkin käynyt monta vuotta terapiassa ja minulla on lääkitys, joka auttaa. Ahdistus ja stressi ja riittämättömyyden tunne herkistävät kohtauksille.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00522