Sivut

Kommentit (369)

Vierailija

Olen ollut työttömänä muutaman kerran elämäni aikana. Pari kertaa 90-luvulla ja viimeksi 2012-2013. Oma kokemukseni te-palveluista on että ne ovat suurimmaksi osaksi turhia. Ainoat palvelut millä on arvoa on avoimet työpaikat -tietokanta, sekä tietysti se että he myöntävät työttömyystuen. Muuten täysin turha laitos.

Oma käsitykseni on myös että jos asioit työvoimaviranomaisten kanssa, niin 95 % todennäköisyydellä kaikki menee hyvin, mikäli olet noudattanut sääntöjä ja suorittanut kaiken mitä sinulle on määrätty suoritettavaksi.

Mutta sitten se jäljelle jäävä 5 % muodostaa ongelman. Jos virkamies kerran saa päähänsä jotain, oli se sitten miten typerää tai väärässä tahansa, se neliskulmainen palikka runtataan sinne pyöreään reikään vaikka väkisin.  Siinä ei silloin kannata pistä hanttiin jollei ole aivan pakko, eikä edes kyseenalaistaa päätöstä. Helpommalla pääsee kun tekee mieliksi. Yksi asia mistä nuo virkamiehet eivät pidä, on kriittinen ajattelu. Minäkin sain 90-luvulla käskykirjeitä hakea kaikenlaisia it-superasiantuntijoiden paikkoja, koska olin ilmoittanut osaavani html-kieltä. Eli todellisuudessa ei mitään mahdollisuuksiakaan päästä töihin. Tein kuitenkin hakemukset mahdollisimman pienellä panostuksella, keskittäen oikean panostukseni oikeaan työnhakuun.

Minulla on aina  työttömänä ollessani ollut kaksi työnhakusuunnitelmaa: toinen jota esittelen työkkärille ja toinen millä oikeasti olen hakenut töitä. Kuten eräät ovat täällä sanoneet, työkkärille kannattaa kertoa mahdollisimman vähän itsestään tai suunnitelmistaan. Sillä että kerrot yksityiskohtaisesti suunnitelmistasi, ei voita mitään. Sen sijaan siitä voi seurata harmia. Kannattaa vain sanoa hakevansa töitä.

Jos mietit esim. muuttamista työn perässä, ottavasi jonkun työn jostain todella kaukaa ja hankalien kulkuyhteyksien päästä, kokonaan uutta alaa, kouluttautumista, tai ryhtymistä yrittäjäksi, niin niistä kannattaa mainita virkamiehille vasta sitten kun olet lyönyt suunnitelmat lukkoon. Jos silloinkaan.

Se, että kerrot heille em. suunnitelmistasi ei hyödytä mitään, mutta sen sijaan jos muutat mieltäsi, tulet siihen tulokseen että et voikaan toteuttaa suunnitelmaasi jostain syystä, niitä asioita voidaan käyttää sinua vastaan.

Ja jos taas toteutat jonkun noista suunnitelmistasi, se että olet kertonut niistä viranomaisille ei hyödytä mitään. Sinä voit muuttaa työn perässä ihan milloin haluat. Sinä voit alkaa käymään töissä pitkien välimatkojen päässä ihan milloin haluat. Työkkäri ei tule kieltämään että et saa ottaa tuota työtä vastaan koska et ole kertonut siitä meille.

Jotkut ihmiset menevät työkkäriin kuin olisivat hakemassa pankista lainaa uuteen yritykseen, täydellisen yksityiskohtaisen suunnitelman kanssa. Se ei hyödytä mitään, mutta kaventaa omaa liikkumavaraasi. Ja kun joudut kertomaan työkkärille mitä työpaikkoja olet hakenut, kannattaa silloin kertoa vain ne riskittömimmät vaihtoehdot. Ne, mistä viranomaiset eivät voi keksiä mitään uusia johtopäätöksiä.

Joka tapauksessa työn hankkiminen on kokonaan sinun vastuullasi. Työkkärin funktio kaikesta corporate bullshit:stä huolimatta on olla julkisen vallan valvova elin, joka kontrolloi ja valvoo työttömiä. Kaikki puheet auttamisesta ja asiakkaiden palvelemisesta on sanahelinää. Verottajakin palvelee ja auttaa sinua. Mielelläänkin, ettei vain mikään vero jää maksamatta. Sinun etuasi se ei aja, eikä aja työkkärikään.

Kannattaa siis käyttää aikansa tehokkaasti omaan työnhakuun ja olla tekemisissä työkkärin tyyppien kanssa niin vähän kuin mahdollista ja kertoa heille absoluuttinen minimi.

Vierailija

On hyvä ja luonnollista, että ap:ta uhkaillaan karenssilla ja toimenpiteillä. Hänhän on jo tehnyt tietoisen valinnan työttömänä pysymisestä. "Tämä työ ei kelpaa eikä tuo työ kelpaa." Kelan rahat kyllä kelpaavat...?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Sinäkö tiedät ap:n tilanteen kun tuollaista shaissea tänne suollat? Ilmaistyö ei ole kenellekkään eduksi. Tuollaiset pyöränkorjaukset puoliilmaiseksi vanhojen juoppojen kanssa pilaa kenen tahansa maisterin itsetunnon ja jättää tälle ikuisen leiman työnhakuun. Eiköhän tekniikan maisteri tiedä itse mikä hänen mahdollisuuksiaan työllistyä parantaa, eikä joku itseään täynnä oleva narsisti siellä te-toimistossa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työttömänä muutaman kerran elämäni aikana. Pari kertaa 90-luvulla ja viimeksi 2012-2013. Oma kokemukseni te-palveluista on että ne ovat suurimmaksi osaksi turhia. Ainoat palvelut millä on arvoa on avoimet työpaikat -tietokanta, sekä tietysti se että he myöntävät työttömyystuen. Muuten täysin turha laitos.

Oma käsitykseni on myös että jos asioit työvoimaviranomaisten kanssa, niin 95 % todennäköisyydellä kaikki menee hyvin, mikäli olet noudattanut sääntöjä ja suorittanut kaiken mitä sinulle on määrätty suoritettavaksi.

Mutta sitten se jäljelle jäävä 5 % muodostaa ongelman. Jos virkamies kerran saa päähänsä jotain, oli se sitten miten typerää tai väärässä tahansa, se neliskulmainen palikka runtataan sinne pyöreään reikään vaikka väkisin.  Siinä ei silloin kannata pistä hanttiin jollei ole aivan pakko, eikä edes kyseenalaistaa päätöstä. Helpommalla pääsee kun tekee mieliksi. Yksi asia mistä nuo virkamiehet eivät pidä, on kriittinen ajattelu. Minäkin sain 90-luvulla käskykirjeitä hakea kaikenlaisia it-superasiantuntijoiden paikkoja, koska olin ilmoittanut osaavani html-kieltä. Eli todellisuudessa ei mitään mahdollisuuksiakaan päästä töihin. Tein kuitenkin hakemukset mahdollisimman pienellä panostuksella, keskittäen oikean panostukseni oikeaan työnhakuun.

Minulla on aina  työttömänä ollessani ollut kaksi työnhakusuunnitelmaa: toinen jota esittelen työkkärille ja toinen millä oikeasti olen hakenut töitä. Kuten eräät ovat täällä sanoneet, työkkärille kannattaa kertoa mahdollisimman vähän itsestään tai suunnitelmistaan. Sillä että kerrot yksityiskohtaisesti suunnitelmistasi, ei voita mitään. Sen sijaan siitä voi seurata harmia. Kannattaa vain sanoa hakevansa töitä.

Jos mietit esim. muuttamista työn perässä, ottavasi jonkun työn jostain todella kaukaa ja hankalien kulkuyhteyksien päästä, kokonaan uutta alaa, kouluttautumista, tai ryhtymistä yrittäjäksi, niin niistä kannattaa mainita virkamiehille vasta sitten kun olet lyönyt suunnitelmat lukkoon. Jos silloinkaan.

Se, että kerrot heille em. suunnitelmistasi ei hyödytä mitään, mutta sen sijaan jos muutat mieltäsi, tulet siihen tulokseen että et voikaan toteuttaa suunnitelmaasi jostain syystä, niitä asioita voidaan käyttää sinua vastaan.

Ja jos taas toteutat jonkun noista suunnitelmistasi, se että olet kertonut niistä viranomaisille ei hyödytä mitään. Sinä voit muuttaa työn perässä ihan milloin haluat. Sinä voit alkaa käymään töissä pitkien välimatkojen päässä ihan milloin haluat. Työkkäri ei tule kieltämään että et saa ottaa tuota työtä vastaan koska et ole kertonut siitä meille.

Jotkut ihmiset menevät työkkäriin kuin olisivat hakemassa pankista lainaa uuteen yritykseen, täydellisen yksityiskohtaisen suunnitelman kanssa. Se ei hyödytä mitään, mutta kaventaa omaa liikkumavaraasi. Ja kun joudut kertomaan työkkärille mitä työpaikkoja olet hakenut, kannattaa silloin kertoa vain ne riskittömimmät vaihtoehdot. Ne, mistä viranomaiset eivät voi keksiä mitään uusia johtopäätöksiä.

Joka tapauksessa työn hankkiminen on kokonaan sinun vastuullasi. Työkkärin funktio kaikesta corporate bullshit:stä huolimatta on olla julkisen vallan valvova elin, joka kontrolloi ja valvoo työttömiä. Kaikki puheet auttamisesta ja asiakkaiden palvelemisesta on sanahelinää. Verottajakin palvelee ja auttaa sinua. Mielelläänkin, ettei vain mikään vero jää maksamatta. Sinun etuasi se ei aja, eikä aja työkkärikään.

Kannattaa siis käyttää aikansa tehokkaasti omaan työnhakuun ja olla tekemisissä työkkärin tyyppien kanssa niin vähän kuin mahdollista ja kertoa heille absoluuttinen minimi.

Jos sinne puhelimen toiseen päähän sattuu tarpeeksi mulkero virkailija, on työnhakija täysin voimaton. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli kurja olo työkkärin puhelusta. Olen osa-aikatyössä ollut kohta vuoden, tuon puhelun aikaan olin ollut puoli vuotta. Kokoaikatyötä etsien, mutta hyvilläni kuitenkin että on edes se osa-aikainen duuni. Kunnes tuli tuo puoli tuntia kestänyt painostava puhelu jonka aikana virkailija antoi ymmärtää, että ihan yks pskanhailee ja turha tuollainen pienituntinen työ.

Niin ne tekee.Siellä voi olla soittajana tyyppi jolla ei ole koulutusta,antavat tehtäväksi saada mahd.monta

työnhakijaa ihan mihin vaan töihin,saavat siitä jotakkin bonusta?näin oon kuullut.Hoida asiat nettisivun kautta niin ei tarvitse kuunnella epäasiallisuuksia.Ota heti soittajan nimi talteen ja tee ilmoitus eteenpäin. Nauhoita puhelu jos muu ei auta.Netti paras on ainakin kirjallisena tiedot.

Ei saa bonuksia, mutta tietylle määrälle (noin 800 asiakasta) pitää soittaa kerran 3 kuukauden aikana. Se tarkoittaa sitä, että päivässä puhelimitse pitää keskustella noin 12 asiakkaan kanssa ja lisäksi joutuu soittamaan noin 20:lle, jotka eivät vastaa puhelimeen.
Kannattaa tehdä ilmoitus, että soittaja päättäväisesti painostaa hakemaan töitä. Se kun sattuu olemaan sen virkailijan työtä.

Painostaminen ei ole missään nimessä te-virkailijan työtä.

Työnhaussa tukeminen on. Yhteistyössä ja VUOROVAIKUTUKSESSA työnhakijan kanssa. Näin toimii menestyksekkäimmät virkailijat jotka ovat fiksuja. Heitäkin onneksi on vielä kentällä muutama.

Tämä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin todella epämiellyttävä kokemus Oulun TE-virkailijan kanssa. Tapahtuneesta on jo muutama vuosi. Kysyin selkeitä kysymyksiä, joihin sosionomiksi juuri valmistunut miesvirkailija ei osannut vastata. Vetosi vain siihen, että hän ei voi tehdä päätöksiä puhelimessa. En sitä edes kysynyt; halusin vain tietää, miten te-toimisto määrittelee opintojen sivu- ja päätoimisuuden. Kuitenkin kyseessä oli yleisellä tasolla täysin vakioituneet määritelmät, joissa ei te-virkailijalle olisi pitänyt olla mitään epäselvää. Sain osakseni todella epäasiallista käytöstä. Soitin valtakunnalliseen neuvontaan, jossa virkailija oli ihan pöyristynyt oululaisen kollegansa osaamattomuudesta ja käytöksestä. Neuvoi tekemään valituksen, koska asioihin tule muuten ikinä muutosta. Sain häneltä myös vastauksen kysymykseenkin ja hyviä neuvoja muutoinkin. Oma tilanteeni ratkesi sillä, että työllistyin muutaman viikon kuluessa. Kiitos Oulun virkailijan yöunet kuitenkin menivät viikoksi.

Olen itsekin kysynyt rajanvedosta kokoaikaisen ja osa-aikaisen opiskelun rajanvedosta erityistapauksessa. Työlinjalta ei osattu vastata, ja korjasin jälleen kerran erään toisen virkailjan esittämän väittämän oikeaksi. Seuraavaksi kysyin koulutusasiaa Hämeen TE-toimistosta, ja asia luvattiin selvittää ja palata asiaan. Tästä on nyt 5,5 kk aikaa😁, odottelen.

MIkä on Työlinja?
Eihän kokoaikaisessa ja osa-aikaisessa opiskelussa ole mitään rajanvetoa, laki on pääsääntöisen kannalta hyvin yksiselitteinen. Erityistapauksia ei ole.

No miksi sitä valtakunnallista puhelinpalvelua nykyään sanotaan, pahoittelen vanhentunutta termiä.

Onhan siinä rajanveto jos minä niin sanon.

Kyse oli siitä, saako suorittaa esim. joka toinen kuukausi 5 op esim. kuuden kuukauden ajan, jolloin kuukausittainen keskiarvo jää pienemmäksi kuin 5 op, joka kokoaikaisuuden raja. (Kysyin myös toista asiaa tähän liittyen ja sain ensin väärän vastauksen. Tämä oli ehkä neljäs kerta kun sain heiltäväärän ohjeen. Miksi ei voi sanoa ettei ole varma?)

Puhelinpalvelu: ööh, tota, no se riippuu tapauksesta.
Minä: no, mutta onko mitään ohjesääntöä tai periaatetta missä tapauksissa voi näin tehdä ja voiko tehdä?
Puhelinpalvelu: ööh, tuota, laitan kysymyksesi paikalliseen toimistoon.

Siellä ensin vastattiin kokoaikaisen jaksotuksesta väärin, jonka jälkeen luvattin selvittää pääkysymys jota ei löytynyt laeista eikä työministeriön ohjeista. Sitä tässä nyt venailen edelleen.

Tämä on siis kysymys: Kyse oli siitä, saako suorittaa esim. joka toinen kuukausi 5 op esim. kuuden kuukauden ajan, jolloin kuukausittainen keskiarvo jää pienemmäksi kuin 5 op, joka kokoaikaisuuden raja.
Ja tässä vastaus:
Jos kyseessä ovat päätoimiset opinnot (eli ole tutkinto-opiskelijana ko. oppilaitoksessa), niin sinut katsotaan opiskelijaksi, vaikka opiskelisit miten vähän tahansa. (TTL 2 luvun 10 §)
Jos olet jo ollessasi töissä suorittanut ko. opintoja vastaavalla tavalla, ei ole mitään estettä sille, ettetkö voisi jatkaa opintoja työttömänä saaden työttömyysetuutta. Tee TE-toimistolle selvitys siitä, että olet jo yli 6 kk ajan opiskellut työn ohessa tällä tavalla ja saat jatkaa samoin, koska opintoja ei tällöin katsota työnhakua estäviksi. (TTL 2 luvun 10 §:n 3 momentti)
Jos taas olet vasta aloittamassa opintoja ja ko. opinnot on jaksotettu siten, että joka toinen kuukausi suoritetaan 5 op, joka toinen kuukausi ei ainuttakaan, niin sivutoimisuuden arviointi tehdään opetussuunnitelman tai henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman (HOKS) perusteella. Siksi on mahdotonta sanoa etukäteen, ovatko opinnot sivutoimisia vai ei. Jos esim. tentti on vain joka toinen kuukausi tai suorituspisteet merkitään joka toinen kuukausi, vaikka opintoja tosiasiassa on koko ajan, niin opinnot voidaan katsoa sivutoimisiksi. Jos taas opintopisteettöminä kuukausina ei ole minkäänlaista opiskelua (ei etänä, ei tehtävinä, ei luentoina jne.) ja joka toinen kuukausi on esim. opiskelijan itse valitsema lyhyt jakso tenteineen (ja 5 op raja ylittyy) ei opintoja tuolloin voida katsoa sivutoimisiksi ko. kuukauden osalta. Perusperiaate siis on se, että raja ei saa ylittyä yhtenäkään kuukautena, mutta koska suoritukset pääsääntöisesti kirjautuvat ei-reaaliaikaisesti, asiaa tarkastellaan asiakaskohtaisesti opetussuunnitelman perusteella.
Tähän kysymykseen ei siten ole olemassa yksiselitteistä vastausta, joka pätee aina ja kaikkialla.
Tosin tämän vastauksenhan jo oletkin saanut puhelinpalvelusta.

Itse asiassa ei pitäisi mennä noin, vaan opintojen laajuus lasketaan opinto-oikeuden voimassaoloajalla suhteessa opintopisteisiin. Ongelmia tulee, jos työttömänä otat vastaan opiskelupaikan > olet päätoiminen opiskelija. Jos olet ottanut paikan vastaan työssä olessa, on opiskelu sivutoimista.

Sen sijaan jos työttömänä aloitat opiskelut esimerkiksi avoimessa yliopistossa, on tilanne eri. Jos otat suoritettavaksi yhden kurssin, joka on laajuudeltaan 5op ja suoritusaika (eli takaraja, jolloin opinto-oikeutesi päättyy) on 12kk > 5op÷8kk=0,62 op/kk. Ei ole mitään väliä vaikka opintopisteet kirjataan toukokuussa 5op > olet silti sivutoiminen opiskelija myös toukokuussa, vaikka yksittäinen suoritus ylittää päätoimisen rajan. Keskiarvo suhteessa voimassaoloaikaan on ainoa, jolla on merkitystä.

Jos sinulla ei ole opinto-oikeutta johonkin kokonaisuuteen, vaan valitset yksittäisiä kursseja , niin silloin ei lasketa mitään keskiarvoja, silloin katsotaan tylysti kuukausikohtaiset suoritukset. Kysyjä ei yksilöinyt sitä, suorittaako hän esim. perusopintoja vai yksittäisiä kursseja ja juuri siksi hänelle on aika lailla mahdotonta vastata yksiselitteisesti.

No niin, ja näistä lukuisista erilaisista vastauksista päätellen kysyn ihan epäironisesti: jos itse virkailjoillakin (näin oletan) on näin vaihtevat käsitykset siitä mikä on työttömänä sallittua niin miten asiakkaan oikeudet voivat toteutua?

Lukuisissa erilaisissa vastauksissa on vain kerrottu ne monet erilaiset sivutoimisten opintojen variaatiot, joista ratkaisu pitää tehdä, kun kysytään, voinko suorittaa joka toinen kuukausi viisi op, joka toinen vain nolla ja silti säilyä sivutoimisena opiskelijana. Onhan meillä niitäkin opiskelijoita, jotka suorittavat vuodessa 40 op ja ilmoittavat nämä kaikki yhtenä kuukautena suoritetuiksi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työttömänä muutaman kerran elämäni aikana. Pari kertaa 90-luvulla ja viimeksi 2012-2013. Oma kokemukseni te-palveluista on että ne ovat suurimmaksi osaksi turhia. Ainoat palvelut millä on arvoa on avoimet työpaikat -tietokanta, sekä tietysti se että he myöntävät työttömyystuen. Muuten täysin turha laitos.

Oma käsitykseni on myös että jos asioit työvoimaviranomaisten kanssa, niin 95 % todennäköisyydellä kaikki menee hyvin, mikäli olet noudattanut sääntöjä ja suorittanut kaiken mitä sinulle on määrätty suoritettavaksi.

Mutta sitten se jäljelle jäävä 5 % muodostaa ongelman. Jos virkamies kerran saa päähänsä jotain, oli se sitten miten typerää tai väärässä tahansa, se neliskulmainen palikka runtataan sinne pyöreään reikään vaikka väkisin.  Siinä ei silloin kannata pistä hanttiin jollei ole aivan pakko, eikä edes kyseenalaistaa päätöstä. Helpommalla pääsee kun tekee mieliksi. Yksi asia mistä nuo virkamiehet eivät pidä, on kriittinen ajattelu. Minäkin sain 90-luvulla käskykirjeitä hakea kaikenlaisia it-superasiantuntijoiden paikkoja, koska olin ilmoittanut osaavani html-kieltä. Eli todellisuudessa ei mitään mahdollisuuksiakaan päästä töihin. Tein kuitenkin hakemukset mahdollisimman pienellä panostuksella, keskittäen oikean panostukseni oikeaan työnhakuun.

Minulla on aina  työttömänä ollessani ollut kaksi työnhakusuunnitelmaa: toinen jota esittelen työkkärille ja toinen millä oikeasti olen hakenut töitä. Kuten eräät ovat täällä sanoneet, työkkärille kannattaa kertoa mahdollisimman vähän itsestään tai suunnitelmistaan. Sillä että kerrot yksityiskohtaisesti suunnitelmistasi, ei voita mitään. Sen sijaan siitä voi seurata harmia. Kannattaa vain sanoa hakevansa töitä.

Jos mietit esim. muuttamista työn perässä, ottavasi jonkun työn jostain todella kaukaa ja hankalien kulkuyhteyksien päästä, kokonaan uutta alaa, kouluttautumista, tai ryhtymistä yrittäjäksi, niin niistä kannattaa mainita virkamiehille vasta sitten kun olet lyönyt suunnitelmat lukkoon. Jos silloinkaan.

Se, että kerrot heille em. suunnitelmistasi ei hyödytä mitään, mutta sen sijaan jos muutat mieltäsi, tulet siihen tulokseen että et voikaan toteuttaa suunnitelmaasi jostain syystä, niitä asioita voidaan käyttää sinua vastaan.

Ja jos taas toteutat jonkun noista suunnitelmistasi, se että olet kertonut niistä viranomaisille ei hyödytä mitään. Sinä voit muuttaa työn perässä ihan milloin haluat. Sinä voit alkaa käymään töissä pitkien välimatkojen päässä ihan milloin haluat. Työkkäri ei tule kieltämään että et saa ottaa tuota työtä vastaan koska et ole kertonut siitä meille.

Jotkut ihmiset menevät työkkäriin kuin olisivat hakemassa pankista lainaa uuteen yritykseen, täydellisen yksityiskohtaisen suunnitelman kanssa. Se ei hyödytä mitään, mutta kaventaa omaa liikkumavaraasi. Ja kun joudut kertomaan työkkärille mitä työpaikkoja olet hakenut, kannattaa silloin kertoa vain ne riskittömimmät vaihtoehdot. Ne, mistä viranomaiset eivät voi keksiä mitään uusia johtopäätöksiä.

Joka tapauksessa työn hankkiminen on kokonaan sinun vastuullasi. Työkkärin funktio kaikesta corporate bullshit:stä huolimatta on olla julkisen vallan valvova elin, joka kontrolloi ja valvoo työttömiä. Kaikki puheet auttamisesta ja asiakkaiden palvelemisesta on sanahelinää. Verottajakin palvelee ja auttaa sinua. Mielelläänkin, ettei vain mikään vero jää maksamatta. Sinun etuasi se ei aja, eikä aja työkkärikään.

Kannattaa siis käyttää aikansa tehokkaasti omaan työnhakuun ja olla tekemisissä työkkärin tyyppien kanssa niin vähän kuin mahdollista ja kertoa heille absoluuttinen minimi.

Jos sinne puhelimen toiseen päähän sattuu tarpeeksi mulkero virkailija, on työnhakija täysin voimaton. 

Arvaa kahdesti, millaista on keskustella onkilieronkaltaisen asiakkaan kanssa! Tälle käy kaikki, mutta ei ihan juuri nyt, kun pari työpaikkaa on siinä kinthaalla, että niihin pääsee. Mutta katsotaan joskus myöhemmin, nyt vain odottelen työnantajien vastausta. Tai äitiyslomaa, joka alkaa 7 kk kuluttua.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työttömänä muutaman kerran elämäni aikana. Pari kertaa 90-luvulla ja viimeksi 2012-2013. Oma kokemukseni te-palveluista on että ne ovat suurimmaksi osaksi turhia. Ainoat palvelut millä on arvoa on avoimet työpaikat -tietokanta, sekä tietysti se että he myöntävät työttömyystuen. Muuten täysin turha laitos.

Oma käsitykseni on myös että jos asioit työvoimaviranomaisten kanssa, niin 95 % todennäköisyydellä kaikki menee hyvin, mikäli olet noudattanut sääntöjä ja suorittanut kaiken mitä sinulle on määrätty suoritettavaksi.

Mutta sitten se jäljelle jäävä 5 % muodostaa ongelman. Jos virkamies kerran saa päähänsä jotain, oli se sitten miten typerää tai väärässä tahansa, se neliskulmainen palikka runtataan sinne pyöreään reikään vaikka väkisin.  Siinä ei silloin kannata pistä hanttiin jollei ole aivan pakko, eikä edes kyseenalaistaa päätöstä. Helpommalla pääsee kun tekee mieliksi. Yksi asia mistä nuo virkamiehet eivät pidä, on kriittinen ajattelu. Minäkin sain 90-luvulla käskykirjeitä hakea kaikenlaisia it-superasiantuntijoiden paikkoja, koska olin ilmoittanut osaavani html-kieltä. Eli todellisuudessa ei mitään mahdollisuuksiakaan päästä töihin. Tein kuitenkin hakemukset mahdollisimman pienellä panostuksella, keskittäen oikean panostukseni oikeaan työnhakuun.

Minulla on aina  työttömänä ollessani ollut kaksi työnhakusuunnitelmaa: toinen jota esittelen työkkärille ja toinen millä oikeasti olen hakenut töitä. Kuten eräät ovat täällä sanoneet, työkkärille kannattaa kertoa mahdollisimman vähän itsestään tai suunnitelmistaan. Sillä että kerrot yksityiskohtaisesti suunnitelmistasi, ei voita mitään. Sen sijaan siitä voi seurata harmia. Kannattaa vain sanoa hakevansa töitä.

Jos mietit esim. muuttamista työn perässä, ottavasi jonkun työn jostain todella kaukaa ja hankalien kulkuyhteyksien päästä, kokonaan uutta alaa, kouluttautumista, tai ryhtymistä yrittäjäksi, niin niistä kannattaa mainita virkamiehille vasta sitten kun olet lyönyt suunnitelmat lukkoon. Jos silloinkaan.

Se, että kerrot heille em. suunnitelmistasi ei hyödytä mitään, mutta sen sijaan jos muutat mieltäsi, tulet siihen tulokseen että et voikaan toteuttaa suunnitelmaasi jostain syystä, niitä asioita voidaan käyttää sinua vastaan.

Ja jos taas toteutat jonkun noista suunnitelmistasi, se että olet kertonut niistä viranomaisille ei hyödytä mitään. Sinä voit muuttaa työn perässä ihan milloin haluat. Sinä voit alkaa käymään töissä pitkien välimatkojen päässä ihan milloin haluat. Työkkäri ei tule kieltämään että et saa ottaa tuota työtä vastaan koska et ole kertonut siitä meille.

Jotkut ihmiset menevät työkkäriin kuin olisivat hakemassa pankista lainaa uuteen yritykseen, täydellisen yksityiskohtaisen suunnitelman kanssa. Se ei hyödytä mitään, mutta kaventaa omaa liikkumavaraasi. Ja kun joudut kertomaan työkkärille mitä työpaikkoja olet hakenut, kannattaa silloin kertoa vain ne riskittömimmät vaihtoehdot. Ne, mistä viranomaiset eivät voi keksiä mitään uusia johtopäätöksiä.

Joka tapauksessa työn hankkiminen on kokonaan sinun vastuullasi. Työkkärin funktio kaikesta corporate bullshit:stä huolimatta on olla julkisen vallan valvova elin, joka kontrolloi ja valvoo työttömiä. Kaikki puheet auttamisesta ja asiakkaiden palvelemisesta on sanahelinää. Verottajakin palvelee ja auttaa sinua. Mielelläänkin, ettei vain mikään vero jää maksamatta. Sinun etuasi se ei aja, eikä aja työkkärikään.

Kannattaa siis käyttää aikansa tehokkaasti omaan työnhakuun ja olla tekemisissä työkkärin tyyppien kanssa niin vähän kuin mahdollista ja kertoa heille absoluuttinen minimi.

Työkkärissä on työllistymissuunnitelma, se on vähän enemmän kuin työnhakusuunnitelma. Tietenkin asiakkaalla on se oma agendansa, jota hän toteuttaa ja tarvittaessa työkkäri tuo siihen oman tukensa vaikka liikkuvuusavustuksena. Ihmeen monelle jo pelkkä päivän CV-kurssi on avannut silmät huomaamaan, että se ei olekaan staattinen tiedosto, vaan joka työnhaussa omanlaisensa eri painotuksilla.

Kerrotko vielä miten akateemisesti kouluttautuneen työnhakua edistää joku turhanpäiväinen ja aivoton puuhastelu syrjäyneiden kanssa? 

Vierailija

Työttömiä oli noin 420 tuhatta tässä kesäkuussa. Työkkäri on tarkoitettu kiusaamaan ja härnäämään niitä laiskoja työnvälttäjiä, joita oli silloin joskus joitain tuhansia kun maassa oli käytännössä täystyöllisyys. Sitä varten se koko laitos on perustettu.

Nyt on työttömiä aivan valtava määrä, ja jos syksyllä iskee uudet karanteeni-keinot käyttöön niin puolen miljoonan raja menee rikki ennen kuin vuosi vaihtuu. Työkkäri on täysin voimaton ja hyödytön laitos tässä vaiheessa. Ne ei muuta osaa kuin tunkea ilmaistyöhön, kiusata, härnätä, tuputtaa jollekin naurettaville kursseille. Työkkäri työllistää itseään ja niitä pilipalikurssien vetäjiä.

Tässä pari vinkkiä miten toimia työkkärin kanssa, moni ei vieläkään tajua vaan näistä samoista aiheista valitetaan jatkuvasti:

Jos työkkäri lähettää "työtarjouksen", niin se ei ole työtarjous vaan käsky hakea siihen työpaikkaan. Hae siihen paikkaan, vaikka tietäisit että syystä tai toisesta et sitä ikinä saa. Tee 5 minuutissa joku ihan pilipalihakemus ja lähetä se. Sitten ilmoitat työkkärille (netissä kätevintä) että hain paikkaan mutta valitettavasti minua ei valittu.

Älä kerro työkkärille mistään suunnitelmistasi. Jos sulla on suunnitelmissa esim vuoden sisällä muuttaminen, niin älä kerro. Kerrot sitten uuden asuinkuntasi työkkärille että muutin tänne nyt. Kaikki työhön liittyvä niin älä kerro ennenkuin on nimet papereissa ja palkka alkaa juoksea. Sitten voit kertoa.

Vierailija

Puoli-ilmaisena pyöränkorjaajana jää varmasti vielä aikaa hakea aktiivisesti alansa töitä. ei siihen tarvita kokopäivä työttömyyttä. Jos on pitkäaikaistyötön niin en ne hyväksy enää selityksiä kuinka aktiivisesti hakee töitä. Tervemenoa vaan kuntouttamaan väsäämään linnunpönttöjä. 

Vierailija

Jos sinulla on akateeminen tutkinto ja olet ollut jo esim. 5 vuotta työttömänä, niin sillä tutkinnolla ei ole paljoakaan merkitystä kun taidot ovat vanhentuneita. Jo yhdessä vuodessa esim. It-alalla asiat muuttuvat täysin.

Silloin kannattaisi miettiä muita vaihtoehtoja työllistymiseen. Uudelle työllistävälle alalle kouluttautuminen? Työkokeilu, palkkatuki, oppisopimus, työvoimakoulutukset, oma yritys? Jos terveyden/jaksamisen kanssa on ongelmia, niin Te toimistosta saat apua ja ohjausta Kelan/vakuutusyhtiön kustantamiin kuntoutuksiin jne.

Olen itse sairas, ja Te toimiston kautta olen saanut apua omaan tilanteeseen Kelan ammatillisen kuntoutuksen kautta. Minä en jaksanut hakea itse apua vaan Te toimisto järjesti minulle ajan työkyky yksikköön, josta sain vielä lähetteet lääkärille jne. Sitä kautta hommat lähtivät etenemään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin no, siihen on syy miksi työkkärillä ei ole mun puhelinnumeroa... Sattuu olemaan salainen, joten eivät onneksi saa vaikka kysyisivät.

Eikö sinne omiin tietoihin ole pakko laittaa puhnumero?

Ei tietenkään. Siinähän on kohta "minulla ei ole puhelinta". Ruksaa sen ja ainahan voi sitten henk.koht. tapaamisessa sanoa että hoitaa asiat mieluummin naamatusten.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työttömänä muutaman kerran elämäni aikana. Pari kertaa 90-luvulla ja viimeksi 2012-2013. Oma kokemukseni te-palveluista on että ne ovat suurimmaksi osaksi turhia. Ainoat palvelut millä on arvoa on avoimet työpaikat -tietokanta, sekä tietysti se että he myöntävät työttömyystuen. Muuten täysin turha laitos.

Oma käsitykseni on myös että jos asioit työvoimaviranomaisten kanssa, niin 95 % todennäköisyydellä kaikki menee hyvin, mikäli olet noudattanut sääntöjä ja suorittanut kaiken mitä sinulle on määrätty suoritettavaksi.

Mutta sitten se jäljelle jäävä 5 % muodostaa ongelman. Jos virkamies kerran saa päähänsä jotain, oli se sitten miten typerää tai väärässä tahansa, se neliskulmainen palikka runtataan sinne pyöreään reikään vaikka väkisin.  Siinä ei silloin kannata pistä hanttiin jollei ole aivan pakko, eikä edes kyseenalaistaa päätöstä. Helpommalla pääsee kun tekee mieliksi. Yksi asia mistä nuo virkamiehet eivät pidä, on kriittinen ajattelu. Minäkin sain 90-luvulla käskykirjeitä hakea kaikenlaisia it-superasiantuntijoiden paikkoja, koska olin ilmoittanut osaavani html-kieltä. Eli todellisuudessa ei mitään mahdollisuuksiakaan päästä töihin. Tein kuitenkin hakemukset mahdollisimman pienellä panostuksella, keskittäen oikean panostukseni oikeaan työnhakuun.

Minulla on aina  työttömänä ollessani ollut kaksi työnhakusuunnitelmaa: toinen jota esittelen työkkärille ja toinen millä oikeasti olen hakenut töitä. Kuten eräät ovat täällä sanoneet, työkkärille kannattaa kertoa mahdollisimman vähän itsestään tai suunnitelmistaan. Sillä että kerrot yksityiskohtaisesti suunnitelmistasi, ei voita mitään. Sen sijaan siitä voi seurata harmia. Kannattaa vain sanoa hakevansa töitä.

Jos mietit esim. muuttamista työn perässä, ottavasi jonkun työn jostain todella kaukaa ja hankalien kulkuyhteyksien päästä, kokonaan uutta alaa, kouluttautumista, tai ryhtymistä yrittäjäksi, niin niistä kannattaa mainita virkamiehille vasta sitten kun olet lyönyt suunnitelmat lukkoon. Jos silloinkaan.

Se, että kerrot heille em. suunnitelmistasi ei hyödytä mitään, mutta sen sijaan jos muutat mieltäsi, tulet siihen tulokseen että et voikaan toteuttaa suunnitelmaasi jostain syystä, niitä asioita voidaan käyttää sinua vastaan.

Ja jos taas toteutat jonkun noista suunnitelmistasi, se että olet kertonut niistä viranomaisille ei hyödytä mitään. Sinä voit muuttaa työn perässä ihan milloin haluat. Sinä voit alkaa käymään töissä pitkien välimatkojen päässä ihan milloin haluat. Työkkäri ei tule kieltämään että et saa ottaa tuota työtä vastaan koska et ole kertonut siitä meille.

Jotkut ihmiset menevät työkkäriin kuin olisivat hakemassa pankista lainaa uuteen yritykseen, täydellisen yksityiskohtaisen suunnitelman kanssa. Se ei hyödytä mitään, mutta kaventaa omaa liikkumavaraasi. Ja kun joudut kertomaan työkkärille mitä työpaikkoja olet hakenut, kannattaa silloin kertoa vain ne riskittömimmät vaihtoehdot. Ne, mistä viranomaiset eivät voi keksiä mitään uusia johtopäätöksiä.

Joka tapauksessa työn hankkiminen on kokonaan sinun vastuullasi. Työkkärin funktio kaikesta corporate bullshit:stä huolimatta on olla julkisen vallan valvova elin, joka kontrolloi ja valvoo työttömiä. Kaikki puheet auttamisesta ja asiakkaiden palvelemisesta on sanahelinää. Verottajakin palvelee ja auttaa sinua. Mielelläänkin, ettei vain mikään vero jää maksamatta. Sinun etuasi se ei aja, eikä aja työkkärikään.

Kannattaa siis käyttää aikansa tehokkaasti omaan työnhakuun ja olla tekemisissä työkkärin tyyppien kanssa niin vähän kuin mahdollista ja kertoa heille absoluuttinen minimi.

Työkkärissä on työllistymissuunnitelma, se on vähän enemmän kuin työnhakusuunnitelma. Tietenkin asiakkaalla on se oma agendansa, jota hän toteuttaa ja tarvittaessa työkkäri tuo siihen oman tukensa vaikka liikkuvuusavustuksena. Ihmeen monelle jo pelkkä päivän CV-kurssi on avannut silmät huomaamaan, että se ei olekaan staattinen tiedosto, vaan joka työnhaussa omanlaisensa eri painotuksilla.

Kerrotko vielä miten akateemisesti kouluttautuneen työnhakua edistää joku turhanpäiväinen ja aivoton puuhastelu syrjäyneiden kanssa? 

Voit päteä siellä puuhastelussa eikä se estä työnhakua. Työtä voi ihan vapaasti hakea. Onko sulla kotonakin palvelija ettei tarvitse mitään aivotonta tehdä. Pelkäätkö että syrjäytyneet nauravat moisen akateemisen pellen ulos. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Työttömiä oli noin 420 tuhatta tässä kesäkuussa. Työkkäri on tarkoitettu kiusaamaan ja härnäämään niitä laiskoja työnvälttäjiä, joita oli silloin joskus joitain tuhansia kun maassa oli käytännössä täystyöllisyys. Sitä varten se koko laitos on perustettu.

Nyt on työttömiä aivan valtava määrä, ja jos syksyllä iskee uudet karanteeni-keinot käyttöön niin puolen miljoonan raja menee rikki ennen kuin vuosi vaihtuu. Työkkäri on täysin voimaton ja hyödytön laitos tässä vaiheessa. Ne ei muuta osaa kuin tunkea ilmaistyöhön, kiusata, härnätä, tuputtaa jollekin naurettaville kursseille. Työkkäri työllistää itseään ja niitä pilipalikurssien vetäjiä.

Tässä pari vinkkiä miten toimia työkkärin kanssa, moni ei vieläkään tajua vaan näistä samoista aiheista valitetaan jatkuvasti:

Jos työkkäri lähettää "työtarjouksen", niin se ei ole työtarjous vaan käsky hakea siihen työpaikkaan. Hae siihen paikkaan, vaikka tietäisit että syystä tai toisesta et sitä ikinä saa. Tee 5 minuutissa joku ihan pilipalihakemus ja lähetä se. Sitten ilmoitat työkkärille (netissä kätevintä) että hain paikkaan mutta valitettavasti minua ei valittu.

Älä kerro työkkärille mistään suunnitelmistasi. Jos sulla on suunnitelmissa esim vuoden sisällä muuttaminen, niin älä kerro. Kerrot sitten uuden asuinkuntasi työkkärille että muutin tänne nyt. Kaikki työhön liittyvä niin älä kerro ennenkuin on nimet papereissa ja palkka alkaa juoksea. Sitten voit kertoa.

Jos muutat toiseen kaupunkiin, niin asiakkuutesi siirtyy vain toiseen Te toimistoon. Sillä ei ole vaikutusta muuhun.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Puoli-ilmaisena pyöränkorjaajana jää varmasti vielä aikaa hakea aktiivisesti alansa töitä. ei siihen tarvita kokopäivä työttömyyttä. Jos on pitkäaikaistyötön niin en ne hyväksy enää selityksiä kuinka aktiivisesti hakee töitä. Tervemenoa vaan kuntouttamaan väsäämään linnunpönttöjä. 

Tässä kylässä toimii jo kaksikin pyöränkorjaajaa ihan omassa yrityksessään. Soisin heille ne asiakkaat enkä millekään ilmaistyöntekijöille. En ole ap enkä ole koskaan saanut määräystä pyöränkorjaajaksi tai muuhunkaan pelleilyyn.

Yks tuttu on jo pitkälle neljättä vuotta työttömänä eikä ole joutunut kuntouttavaan ja työkokeilujakin taitaa olla takana yksi muutaman kuukauden pätkä koko ajalta. Ja ei ole ainut tuntemani.

Vierailija

Vierailija][quote=Vierailija][quote=Vierailija][quote=Vierailija kirjoitti:
Kerrotko vielä miten akateemisesti kouluttautuneen työnhakua edistää joku turhanpäiväinen ja aivoton puuhastelu syrjäyneiden kanssa? 

Kerro sinä puolestasi miten se auttaa niitä syrjäytyneitä?

Vierailija

Taso kuntouttavan työtoiminnan paikoissa vaihtelee järjettömästi. Osa on ihan täyttä hevon p****aa. Ohjaajat antavat asiakkaiden tehdä mitä lystää eikä kellään ole mitään mahdollisuuksia edetä omassa tilanteessa minnekään.

Sitten on taas niitä paikkoja joissa tsempataan eteenpäin, etsitään koulutus yms paikkoja asiakkaille, mahdollistetaan esimerkiksi osatutkintojen suorittaminen jne. Toivoisin valtiolta näihin tarkempaa valvomista ja sanktiota sellaisille toimintapaikoille jossa ei toteuteta sitä mitä kuuluisi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työttömänä muutaman kerran elämäni aikana. Pari kertaa 90-luvulla ja viimeksi 2012-2013. Oma kokemukseni te-palveluista on että ne ovat suurimmaksi osaksi turhia. Ainoat palvelut millä on arvoa on avoimet työpaikat -tietokanta, sekä tietysti se että he myöntävät työttömyystuen. Muuten täysin turha laitos.

Oma käsitykseni on myös että jos asioit työvoimaviranomaisten kanssa, niin 95 % todennäköisyydellä kaikki menee hyvin, mikäli olet noudattanut sääntöjä ja suorittanut kaiken mitä sinulle on määrätty suoritettavaksi.

Mutta sitten se jäljelle jäävä 5 % muodostaa ongelman. Jos virkamies kerran saa päähänsä jotain, oli se sitten miten typerää tai väärässä tahansa, se neliskulmainen palikka runtataan sinne pyöreään reikään vaikka väkisin.  Siinä ei silloin kannata pistä hanttiin jollei ole aivan pakko, eikä edes kyseenalaistaa päätöstä. Helpommalla pääsee kun tekee mieliksi. Yksi asia mistä nuo virkamiehet eivät pidä, on kriittinen ajattelu. Minäkin sain 90-luvulla käskykirjeitä hakea kaikenlaisia it-superasiantuntijoiden paikkoja, koska olin ilmoittanut osaavani html-kieltä. Eli todellisuudessa ei mitään mahdollisuuksiakaan päästä töihin. Tein kuitenkin hakemukset mahdollisimman pienellä panostuksella, keskittäen oikean panostukseni oikeaan työnhakuun.

Minulla on aina  työttömänä ollessani ollut kaksi työnhakusuunnitelmaa: toinen jota esittelen työkkärille ja toinen millä oikeasti olen hakenut töitä. Kuten eräät ovat täällä sanoneet, työkkärille kannattaa kertoa mahdollisimman vähän itsestään tai suunnitelmistaan. Sillä että kerrot yksityiskohtaisesti suunnitelmistasi, ei voita mitään. Sen sijaan siitä voi seurata harmia. Kannattaa vain sanoa hakevansa töitä.

Jos mietit esim. muuttamista työn perässä, ottavasi jonkun työn jostain todella kaukaa ja hankalien kulkuyhteyksien päästä, kokonaan uutta alaa, kouluttautumista, tai ryhtymistä yrittäjäksi, niin niistä kannattaa mainita virkamiehille vasta sitten kun olet lyönyt suunnitelmat lukkoon. Jos silloinkaan.

Se, että kerrot heille em. suunnitelmistasi ei hyödytä mitään, mutta sen sijaan jos muutat mieltäsi, tulet siihen tulokseen että et voikaan toteuttaa suunnitelmaasi jostain syystä, niitä asioita voidaan käyttää sinua vastaan.

Ja jos taas toteutat jonkun noista suunnitelmistasi, se että olet kertonut niistä viranomaisille ei hyödytä mitään. Sinä voit muuttaa työn perässä ihan milloin haluat. Sinä voit alkaa käymään töissä pitkien välimatkojen päässä ihan milloin haluat. Työkkäri ei tule kieltämään että et saa ottaa tuota työtä vastaan koska et ole kertonut siitä meille.

Jotkut ihmiset menevät työkkäriin kuin olisivat hakemassa pankista lainaa uuteen yritykseen, täydellisen yksityiskohtaisen suunnitelman kanssa. Se ei hyödytä mitään, mutta kaventaa omaa liikkumavaraasi. Ja kun joudut kertomaan työkkärille mitä työpaikkoja olet hakenut, kannattaa silloin kertoa vain ne riskittömimmät vaihtoehdot. Ne, mistä viranomaiset eivät voi keksiä mitään uusia johtopäätöksiä.

Joka tapauksessa työn hankkiminen on kokonaan sinun vastuullasi. Työkkärin funktio kaikesta corporate bullshit:stä huolimatta on olla julkisen vallan valvova elin, joka kontrolloi ja valvoo työttömiä. Kaikki puheet auttamisesta ja asiakkaiden palvelemisesta on sanahelinää. Verottajakin palvelee ja auttaa sinua. Mielelläänkin, ettei vain mikään vero jää maksamatta. Sinun etuasi se ei aja, eikä aja työkkärikään.

Kannattaa siis käyttää aikansa tehokkaasti omaan työnhakuun ja olla tekemisissä työkkärin tyyppien kanssa niin vähän kuin mahdollista ja kertoa heille absoluuttinen minimi.

Työkkärissä on työllistymissuunnitelma, se on vähän enemmän kuin työnhakusuunnitelma. Tietenkin asiakkaalla on se oma agendansa, jota hän toteuttaa ja tarvittaessa työkkäri tuo siihen oman tukensa vaikka liikkuvuusavustuksena. Ihmeen monelle jo pelkkä päivän CV-kurssi on avannut silmät huomaamaan, että se ei olekaan staattinen tiedosto, vaan joka työnhaussa omanlaisensa eri painotuksilla.

Työnhakusuunnitelma työllistää lähinnä niiden kanssa askartelevia "asiantuntijoita". Hyötyä niistä on hyvin vähän ja ainoastaan niille työttömille, joilla ei vielä ole mitään kokemusta työmarkkinoista. Kokenut ihminen ei hyödy tuollaisesta mitään. Se on vain veronmaksajien rahojen tuhlausta ja työttömien kontrolloimista. Illuusio siitä että nyt asioille tehdään jotain.

Ne ihmiset jotka haluavat töihin ja joilla on jotain tarjottavaa työmarkkinoille, hakeutuvat töihin ilman viranomaisen määräämiä  tehtäviä. Ja ne ihmiset jotka haluavat vältellä työtä ja lusmuta, tekevät sitä edelleen. He kyllä tietävät miten peliä pelataan.

Saatko itse elantosi työllistämispalveluista? Yleensä ainoat ihmiset jotka kehuvat työllistämissuunnitelmia ja -kursseja, ovat ne jotka tienaavat leipänsä niistä.

Toki on hyvä päivittää cv-taitoja aina välillä, varsinkin jos siitä kun on viimeksi hakenut töitä on vierähtänyt aikaa. Jo pelkästään cv:n ilme muuttuu ajanmukaisemmaksi. Mutta kun cv-kurssi on käyty, työkkärillä on hyvin vähän hyödyllistä tarjottavaa.

Työllistymissuunnitelmaan merkitään esim. jos aikomuksenasi on hakea opiskelemaan (haet omaehtoista opiskelua työttömyysetuudella), palkkatuki-ja työkokeilulinjaukset ja muut tiedot. Voit täältä vielä katsoa lisätietoja suunnitelma tarkoituksesta:

https://www.te-palvelut.fi/te/fi/nain_asioit_kanssamme/te_palvelut/asiak...

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla