Miten saada lapsen suhde herkkuihin mahdollisimman neutraaliksi?

[quote author="Vierailija" time="04.07.2013 klo 15:58"]

Mä uskon, että persous herkuille on ennemmin ihmisen henkilökohtainen ominaisuus kuin kiinni kasvatuksesta - toki silläkin on tietenkin oma vaikutuksensa ja asiaa on hyvä pohtia!

Meillä herkkuja syödään aika usein. Meillä on siis usein jälkiruoka aterian jälkeen. Mä oon ajatellut, että pieni määrä herkkua suht usein ei ole paha juttu, eikä makeasta tule sellainen kielletyn hedelmän tunne. Mä myös ajattelen, että se opettaa, ettei sitä makeaa syödä paljoa kerralla silloin kuin sitä harvoin saa. Lapsi on vähän alle 2-vuotias.

[/quote]

Minä en pidä paljoa makeasta, mutta silti jotain pientä makeaa syön joka päivä. Musta on ihan ok tehdä joku marjakiisseli jälkiruoaksi, kahvin kanssa pari palaa suklaat tms joka päivä, mutta se pysyy siinä.


Samaa pidän lapsella. Siinä ei ole mitään kiellettyä syödä makeaa ja pari karkkia, tikkari joka päivä on ihan ok. Lapsi 2v ja olemme koko perhe hoikkia.

Meillä on vähän se ongelma, että 3 v on todella perso herkuille ja painokäyrä on plussalla muutenkin. Olen joskus kokeillut juhlissa että syököön niin paljon kuin haluaa, mutta 10 ison suklaakeksin jälkeen en ole enää pystynyt olemaan kieltämättä. Meillä siis käydään aina keskustelu että vain kolme keksiä tms. Jos on kotona syöty kunnolla ennen lähtöä, saattaa tyytyä kohtaloonsa, mutta yleensä enemmän tai ähemmän äännetään herkkujen määrästä juhlissakin. 

Mä olen itse kanssa lapsesta asti ollut ahne syömään, ja edelleen ylipainoa ja herkut maistuu... Mun äiti taas on aina (itsekin teinistä asti painon kanssa kamppailleena) ollut tiukka herkkujen ja yleensäkin ruoan kanssa, mutta eipä se auttanut kuin siihen asti että alkoi olla omaa rahaa ja vapaata aikaa käydä itse kioskilla tai tehdä välipalaa kotona. Jotkut mun (hoikat, ei kovin makealle persot) kaverit, joilla itsellään oli kotona tyyli että kaikkea mitä löytyy saa syödä jos tekee mieli, ihmettelivät sitä kun sanoin että on meillä jäätelöä tai keksiä, mutta en tiedä saako sitä ottaa...

Mun äidin lapsuudessa hänen äitinsä keittiössä oli aina pullaa tms. jälkiruokia, mitä sai ottaa ja lapset ottikin, osa niistä sisaruksista lihoi ja osa sitten ei kai ollut niin persoja. Kai se riippuu paljon tapauksesta.

Olen nyt kuitenkin saanut nelivuotiaan ainakin toistaiseksi suhtautumaan neutraalisti herkkuihin. Kyllä hän niistä ilahtuu, mutta ei tosiaan välttämättä syö jäätelöä loppuun eikä synttäreillä roiku karkki- tai keksikipon äärellä. Ei syö makeaa makean vuoksi, jos ei pidä siitä nimenomaisesta ruuasta tai karkista tms. Meillä ei ole karkkipäivää, kaupasta ei myöskään osteta lapselle karkkeja yhteisillä kauppareissuilla kuin hyvin harvoin, ei edes pysähdytä karkkihyllylle, vaan niitä vain ilmestyy kaappeihin vanhempien toimesta ja sieltä sitten voidaan ottaa vähän silloin tällöin, kun tekee mieli. Yleensä kun jotain jätskiä tms. otetaan, niin jälkiruoaksi, ei tyhjään mahaan. (Täällä palstalla oli hyvä vinkki, että ennen lastenkutsuja syötä lapset kylläisiksi proteiinipitoista ruokaa, niin eivät ainakaan nälkäänsä vedä kakkua ja karkkeja ja sipsiä.) En yleensä pidä sitä jälkiruokaa minään juttuna, en sano että et saa jälkkäriä jos et nyt syö kunnolla, vaan syö minkä syö tarjottuja ruokia. Olen aina kiittänyt siitä, jos on sanonut että ei jaksa enempää, sekä normiruoan että herkkujen suhteen, mutta tavallisen ruoan suhteen on kuitenkin selvän nirsoilun estämiseksi se sääntö, että pitää maistaa, ja joskus kun syöminen meinaa keskeytyä jonkun kiinnostavamman homman vuoksi, että syö vielä kolme haarukallista ja sitten saat mennä. Jälkkärin tai minkään pitsan tms. suhteen en ikinä sano, että ota nyt vielä tai syö kaikki. Jälkkäriä en yleensä laita tarjolle kohtuuannosta enempää, eikä sitä ole ollut tapana ottaa lisää, vaan syödään se annos mikä on. Telkkarin ääressä jos katsotaan leffaa lapsen kanssa, niin ei ole sipsiä tai popkornia kädessä. Mahdollisimman vähän tarjotaan mehujakin eikä lapsi juo limsaa, ajattelen että jos arkiruoka on tavallisestikin makeaa ja mehut ihan perusjuomaa, niin siihen makeuteen tottuu ja tavalliset herkut ei oikein tunnu miltään. Kotona lapsi sanoo usein esim. karkeistakin, että ei syödä kaikkea, säästetään, tai että ei syödä enempää ettei tule huono olo ja maha kipeäksi (mulle ei ikinä olisi lapsena tullut mieleen itse sanoa, että karkista voi tulla huono olo). Näin on toistaiseksi mennyt hyvin. Mutta oletan että suurin tekijä tässäkin on se, että lapsella ei vain ole suurta himoa makeaan.

Tosin, kun jäi huomaamatta tuo ikäkeskustelu, niin kyllä mä pikkupikkulapsiaikana rajoitin sitä karkkia ja mehua. En tehnyt siitä numeroa, mutta pikkulapsen kohdalla oli vielä aika helppo vain ohittaa ne tilanteet, missä lapselle olisi tullut annettua mehua tai karkkia. En missään tapauksessa totuttanut lasta pienestä asti karkkeihin tai herkkuihin yleensäkään, en muista minkä ikäinen hän oli kun söi ekan kerran jotain karkkia, mutta varmaan kuitenkin sellainen että puhui ja olisi ymmärtänyt liian hyvin jos olisin alkanut kieltämään. Tapaus oli varmastikin jossain isovanhemmilla. Saattaapi olla, että ekoilla kerroilla tuli annettua kaikkein mauttomin, ei-super-herkkukarkki, ja sillä taas saatiin lapsi unohtamaan karkit vähäksi aikaa. Limsoja hän ei juo vieläkään, ei siedä niitä hiilihappoja. Oletan että tämä makean kulutus alkaa tässä vuosi vuodelta kiihtyä, mutta ei minusta siitä ole mitään haittaa että ei anneta mehuja ja ylimääräistä makeaa silloin, kun lapsi ei niitä osaa vielä edes ajatella itse, en tiedä mikä olisi hyvä ikä tähän mutta sanotaan nyt vaikka alle kaksivuotiaana.

-17-

Minä olen aina ollut hirveän perso makealle. Olin lapsena todella pieni rääpäle (alipainoinen ja ikäisekseen lyhyt. yms.)

Äidilläni oli kuitenkin tiukka linja, ettei meillä karkkia syöty. Tämähän aiheutti sen, että esimerkiksi mummolassa tätini ja mummoni tarjosivat minulle kasapäin karkkia "kun se on niin pieni ja onneton, eikä se kotonakaan saa.", olin täysin hullaantunut. :D

Olen nykyäänkin ihan tajuton herkkuperse, mutta sinäänsä ei haittaa koska en liho helposti. Syön yleensä karkit todella nopeasti ja koko ajan himottaa saada jotain mussutettavaa.

Pointtina se, että herkuista ei kannata tehdä mitään suurta mörköä, kuten äitini teki. Totaalikieltäminen ei yleensä saa mitään hyvää aikaa.

Meillä ei lapset saanut karkkia tai limsaa ollenkaan pieninä. Ne ei olleet mikään kielletty herkku, vaan ne ei vaan kuuluneet lasten ruokavalioon meidän perheessä. Eli oli itsestään selvyys ettei niitä syödä ja kun niitä ei ollut koskaan saanut, ei niitä osannut halutakaan. Tämä onnistui niin kauan kuin lapset oli kotihoidossa. Kun menivät päiväkotiin 3 ja 4 vuotiaina, oppivat syömään karkkia. Päiväkotikaverit kun tarjoavat usein synttäreillään karkkia. Nykyään ovat mielestäni melko maltillisia karkin syömisessä, joskus syövät enemmän, joskus pieni rasia voi kestää viikkoja. Yritetään myös pitää suhtautuminen neutraalina ja mielestäni ollaan melko hyvin siinä onnistuttu. Uskon että myöhäinen karkinsyömisen aloittaminen on edesauttanut tätä eli ei ole tottunut niihin pienestä pitäen. Keksejä ja jäätelöä ovat saaneet noin vuoden vanhasta. Nykyäänkään ei ole karkkipäivää, vaan herkkuja on saatavilla aika usein/satunnaisesti. Limsaa eivät "raukat" osaa vieläkään juoda, kun on niin kirpeätä. :)

[quote author="Vierailija" time="04.07.2013 klo 17:25"]

Mä en yhtään ihmettele kun suomalaiset on niin lihavia :)

[/quote]

No kerrohan sitten miten lasten herkuttelu pitäisi mielestäsi hoitaa!