Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsi yksin lahjasoluilla vai tunnetun miehen avulla?

Vierailija
30.07.2020 |

Edessä on ero, koska mies ei halua lapsia. Olen 33-vuotias ja tuntuu, etten voi odotella uutta kumppania. Olen tutkinut lapsen hankkimista yksin lahjasoluilla. Itsellisten äitien lapset tuntuvat pärjäävän ihan hyvin elämässä tutkimusten mukaan, mutta biologisen isän tuntemattomuus aiheuttaa identiteettikriisejä. Paras olisi ilmeisesti (siis jos ydinperhettä nyt ei oteta lukuun) että vaikka isä ei olisi läsnä, tämä olisi tunnettu ja lapsella olisi mahdollisuus ottaa tähän yhteys. Isä, joka on vain pari kertaa elämässä tavattu, on silti ilmeisesti parempi kuin iänikuinen epävarmuus siitä, keneltä puolet geeneistä tulevat.

Mitä mielipiteitä? Miten löhtisitte etenemään tunnetun luovuttajan löytämiseksi? Vai pitäisikö keskustella, jos mies (suhteessa ei muita isoja ongelmia) auttaisi alulle lapsen, jos tehdään sopimukset ettei ole missään vastuussa? Toisaalta se olisi minulle itselleni luultavasti musertavaa, koska juuri se on eron syy ja haave yhteisestä perheestä juuri tämän ihmisen kanssa kaatunut mahdottomuuteensa.

Kommentit (32)

Vierailija
21/32 |
30.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nythän näköjään olisi haku käynnissä "Lapsi tuntemattoman kanssa" uudelle kaudelle. Enkä nyt tarkoita mitenkään näsäviisastella tällä viestilläni, mutta jos hetkellinen tv-julkisuus ei hirveältä kiroukselta ap:sta tuntuisi, niin voisihan tämäkin yksi vaihtoehto olla.

Vierailija
22/32 |
30.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tällä hetkellä hoidossa lahjasoluilla. Lahjasolujen luovuttaja voi olla tuttusi tai solut voidaan tilata "spermapankista". Lahjasoluhoitoihin liittyy selkeä lainsäädäntö ja lapsi saa tietää luovuttajan henkilöyden täytettyään 18. Luovuttaja ei ole isä! Jos asia kiinnostaa, niin siitä löytyy runsaasti tietoa netistä ja voit vaikka mennä tutkituttamaan hedelmällisyytesi laspettomuusklinikalla ja samalla tutustumaan asiaan enemmän. Tutkimukset maksavat joitain satoja euroja.

Itse pidin kiusallisena sitä, että lahjasolujen luovuttaja olisi tuttuni, jolloin lapselle selviäisi 18 vuotta myöhemmin, että Pekka-setä olisikin solujen luovuttaja. Tämä vaihtoehto olisi myös minun ja luovuttajan kannalta liian tunteikas, joten päädyin klinikalla olleisiin lahjasoluihin.

Älä missään tapauksessa tee mitään omatoimisia sopimuksia tuttusi kanssa lapsenteosta luonnonmukaisesti, jollei mielessä ole kumppanuusvanhemmuus. Tässä vaihtoehdossa mies voi vaatia isyyden tunnustamista ja huoltajuutta, viranomaiset haluavat tietää lapsen isästä jne. On siis lapsen ja yhteiskunnan etu, että lapselle löytyy isä huolehtimaan elatuksesta. Tämän edun toteutumista valvoo viranomainen.

Päädyin 39-vuotiaana lahjasoluhoitoihin, koska en saanut lapsia tavanomaisissa pitkissä parisuhteissa. Odotin aivan liian pitkään, koska hedelmällisyyteni on selvästi laskenut, vaikka toivoa vielä on.

Kiitos sinulle vastauksesta! Selkeyttää ja tavallaan rohkaisee minuakin. Hyvä myös edes tämän verran tutustua prosessin realismiin. Kiitos!

(En tarkoittanut aiemminkaan omatoimisia, vaan ihan juristin avulla tehtäviä sopimuksia, mutta varmasti se on liian sotkuinen vaihtoehto. Asia on selkeämpi, kun vanhemmuudesta on selvät kuviot!)

Mikään sopimus ei ylitä Suomen lainsäädäntöä eli käytännössä laki ei tunnista kumppanuusvanhemmuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/32 |
30.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nythän näköjään olisi haku käynnissä "Lapsi tuntemattoman kanssa" uudelle kaudelle. Enkä nyt tarkoita mitenkään näsäviisastella tällä viestilläni, mutta jos hetkellinen tv-julkisuus ei hirveältä kiroukselta ap:sta tuntuisi, niin voisihan tämäkin yksi vaihtoehto olla.

Tähän en kyllä pystyisi. Vaikka sinänsä tässähän voisi juuri olla tilaisuus psykologien ohjauksessa löytää juuri sopiva kumppanuusvanhempi. Mutta ugh, ei kaiken kansan edessä.

Vierailija
24/32 |
30.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tällä hetkellä hoidossa lahjasoluilla. Lahjasolujen luovuttaja voi olla tuttusi tai solut voidaan tilata "spermapankista". Lahjasoluhoitoihin liittyy selkeä lainsäädäntö ja lapsi saa tietää luovuttajan henkilöyden täytettyään 18. Luovuttaja ei ole isä! Jos asia kiinnostaa, niin siitä löytyy runsaasti tietoa netistä ja voit vaikka mennä tutkituttamaan hedelmällisyytesi laspettomuusklinikalla ja samalla tutustumaan asiaan enemmän. Tutkimukset maksavat joitain satoja euroja.

Itse pidin kiusallisena sitä, että lahjasolujen luovuttaja olisi tuttuni, jolloin lapselle selviäisi 18 vuotta myöhemmin, että Pekka-setä olisikin solujen luovuttaja. Tämä vaihtoehto olisi myös minun ja luovuttajan kannalta liian tunteikas, joten päädyin klinikalla olleisiin lahjasoluihin.

Älä missään tapauksessa tee mitään omatoimisia sopimuksia tuttusi kanssa lapsenteosta luonnonmukaisesti, jollei mielessä ole kumppanuusvanhemmuus. Tässä vaihtoehdossa mies voi vaatia isyyden tunnustamista ja huoltajuutta, viranomaiset haluavat tietää lapsen isästä jne. On siis lapsen ja yhteiskunnan etu, että lapselle löytyy isä huolehtimaan elatuksesta. Tämän edun toteutumista valvoo viranomainen.

Päädyin 39-vuotiaana lahjasoluhoitoihin, koska en saanut lapsia tavanomaisissa pitkissä parisuhteissa. Odotin aivan liian pitkään, koska hedelmällisyyteni on selvästi laskenut, vaikka toivoa vielä on.

Kiitos sinulle vastauksesta! Selkeyttää ja tavallaan rohkaisee minuakin. Hyvä myös edes tämän verran tutustua prosessin realismiin. Kiitos!

(En tarkoittanut aiemminkaan omatoimisia, vaan ihan juristin avulla tehtäviä sopimuksia, mutta varmasti se on liian sotkuinen vaihtoehto. Asia on selkeämpi, kun vanhemmuudesta on selvät kuviot!)

Edes juristin kanssa tehdyt sopimukset eivät ole lainvoimaisia. Lahjasoluhoidot on laillistettu tapa hankkia lapsia itsellisesti.

Vierailija
25/32 |

26/32 |
30.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa nyt pohtia asiaa myös siltä kantilta, että oletko oikeasti valmis olemaan 24/7 kiinni lapsessasi eli hankitko lapsen itsellisenä naisena klinikalla.

Vai olisiko kuitenkin helpompaa jos myös lapsen isä oli enemmän tai vähemmän mukana lapsen elämässä. Eli olisiko se kumppanuusvanhemmuus parempi vaihtoehto?

Minä olen yhden lapsen saanut itsellisenä naisena yksityisellä klinikalla ja nyt on tulossa toinen. Olen aloittajaa nuorempi, mutta koska en miesten kanssa pystynyt olemaan (lapsuuden pitkä hyväksikäyttö taustalla) niin päätin suurimman unelmani toteuttaa yksin eli tulla äidiksi ns. itsellisenä naisena.

Omalla kohdallani voin sanoa, että arki ja elämä lapsen kanssa on ollut yksin paljon helpompaa kuin etukäteen osasin kuvitella. Toisaalta elämäni oli taloudellisesti yms. hyvällä pohjalla ennen lapsen saamista ja hoitoihin menemistä suunnittelin 3 vuotta, jonka lisäksi raskautuminen kesti 2 vuotta, joten ehdin elämän järjestää hyvin lapselle sopivaksi.

Tsemppiä AP:lle, mihin ratkaisuun ikinä päädytkään. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/32 |

Kiitos sinullekin vastauksestasi! Asiaa on tosiaan hyvä punnita pitkällisesti. Minusta tuntuu, että sekä itsellisessä vanhemmuudessa että kumppanuusvanhemmuudessa olisi puolensa. Itsellisessä äitiydessä sitovuus on toki tarkasti harkittava puoli. Kumppanuusvanhemmuudesta pitää ottaa enemmän selvää.

Onnittelu sinulle perheestäsi!

Vierailija
28/32 |
30.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos päädyt tunnettuun mieheen, kannattaa kysäistä Toni Niemiseltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/32 |
30.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuo on hyvä tietää, että Suomessa luovuttajan henkilöllisyyden saa täysi-ikäisenä!

Lapselle voi olla helpompaa, jos biologinen isä on joku muu kuin äidin puoltuttu. Eikä hän luultavasti edes kaipaa itselleen isähahmoa, jos ja kun oppii elämään ilman yhden rakastavan vanhemman kanssa. Siksi olettaisin, ettei luovuttajan henkilöllisyydellä ole hänelle merkitystä, koska lapsuutensa elää ilman tunnesidettä kyseiseen henkilöön.

Lisäksi jonkun tuttusi kanssa voi syntyä helposti ongelmia, niinkuin joku jo mainitsi. Epäilen esimerkiksi, että jollakin olisi intoa maksaa lapsilisiä seuraavat parikyt vuotta tuttunsa lapselle ?

Vierailija
30/32 |
30.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna ottaisin selvää noista asioista, mutta samalla kannattaa edes yrittää löytää hyvä mies, joka haluaa lapsia. Vaikeaa sellaista on toki löytää, mutta kysele vaikka kavereilta tunteeko jonkun sellaisen. Kavereiden kautta itsekin löysin miehen.

Molemminpuolinen luottamus oli helpompaa kun ei ollut täysin ventovieraista kyse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/32 |

Löysitkö miehen siis parisuhteeseen vai vanhemmuuskumppaniksi ainoastaan lapsentekoa varten?

Vierailija
32/32 |
30.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksikään edes likimain täysjärkinen mies ei tuollaiseen sopimukseen suostu, koska se ei ole juridisesti pätevä. Tai no, joku valttikorttinsa hukannut elämänkoululainen joka elää täysin yhteiskunnan kustannuksella kyllä. Heillä ei ole mitään menetettävää ja saahan samalla seksiä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän viisi