Käytkö sinä säännöllisesti katsomassa yli 60-vuotiaita vanhempiasi?

Jaa, olen vissiin huono lapsi kun käyn 1-2 kertaa vuodessa vanhempieni luona. Asuvat kaukana, aina on jäätävä yöksi, mikä on ihan liian pitkä aika saman katon alla keskellä ei mitään.

Tapaamme kyllä, mutta en koe käyväni heitä "katsomassa". Tosin tuo "katsomassa käyminen on helpommin sanottu kuin tehty. Asuvat kyllä lähellä, mutta nyt ovat olleet monta viikkoa matkalla, kesällä olivat suurimman osan kesää reissuissa ympäriinsä ja taas syksyllä meinaavat olla kuukauden jossain. Käy nyt siinä sitten katsomassa "vanhuksia", jotka juoksevat ympäri maata ja Eurooppaa kuin elohiiret. Taloa kyllä käyn välillä katsomassa, kun ovat pidempään poissa.

Asuvat 500 kilometrin päässä. Käyn junalla noin kerran kuussa tai joka toinen kuukausi. Äiti on kohta 70 ja sairastanut jo pitkään alzheimeria ja asuu jo hoitokodissa. Isä alle 60 ja vielä työelämässä. Pari päivää aina heidän kanssaan vietän kerralla. Nyt raskaana, joten voi olla, etten pääse niin usein, ainakaan, kun vauva syntyy.

Tapaamme äidin ja isän kanssa useamman kerran viikossa ja lisäksi soitellaan melkein joka päivä. Molemmat ovat kohta 70-vuotiaita ja aijon olla heidän kanssa mahdollisimman paljon nyt kun ovat elossa ja hyväkuntoisia. Sitten kun tarvitsevat hoitoa niin hoidan mielellään heitä kuolemaansa saakka. Tosin ajatuskin elämästä ilman äitiä tuntuu todella karmaisevalta...

Kuusikymppinen ei ole vanha. Käyn säännöllisesti kerran vuodessa katsomassa omia vanhempiani, jotka ovat 75-vuotiaita. Meillä ei ole läheiset välit eikä minulla ole autoa. Välimatkaa on 150 kilometriä. 

Ei niitä tarvitse kauheasti käydä "katsomassa". Asun kilsan päässä, saatan käydä saunomassa vaikka keskellä viikkoa ja vanhempani saattavat piipahtaa luonani kahvilla tullessaan töistä kotiin.

Miehen vanhemmat asuvat kauempana, joten heitä tavataan vähän harvemmin, ehkä kuukauden tai parin välein.

En ole nähnyt vanhempiani kymmeneen vuoteen kuin kerran hätäisesti ohimennen.

Heh, minunkin vanhempani (isä 67- ja äiti 69-vuotias) viilettävät pitkin maailmaa, harrastuksissa ym. Ajatus siitä, että heitä pitäisi meidän jälkipolvien erityisesti käydä "katsomassa" on melko huvittava.. he eivät ole raihnaisia vanhuksia. Vanhempani itse asiassa käyvät meillä useammin, koska heillä on aikaa ja halua reissata ja tulevat mielellään lasten ja lastenlasten luo (meillä on myös tilaa majoittaa). Emme siis asu samalla paikkakunnalla. 

En ikävä kyllä. Vanhempani olivat "menestyneitä" narsisteja ja uraihmisiä kummatkin, eivätkä ole mihinkään muuttuneet. Lapsena koin henkistä ja fyysistä väkivaltaa heidän taholtaan. Näin nyt vain on, ei voi mitään.

Kyllä käyn useasti lapsieni kanssa ja matkaa on noin 220km. 

1-2 kertaa viikossa

Voi kuinka mielelläni kävisin tervehtimässä vanhempiani vaikka kuinka usein, mutta kun se ei enää ole mahdollista. Äitini kuoli nuorena kauan sitten ja kuulemma myös isäni kuoli varsin nuorena, mutta hänestä en tiedä oikeastaan mitään. Isäpuolta kävin tervehtimässä ja auttamassa niin kauan kuin hän eli. Nyt on läheisistä elossa enää päälle 70-vuotias eno, jota tapaan noin kerran kuussa. Kaikki muut ovat jo mullan alla. Hautausmaalla poikkean muutaman kerran kesällä ja tietysti jouluna.

Käyn, nelisen kertaa vuodessa lasten kanssa. En voi mennä useammin, koska he asuvat kaukana ja lentolippujen hinta on liian kova tiheämpiin vierailuihin. He eivät itse voi matkustaa sairauksiensa ja heikon kuntonsa takia, mutta sponssaavat aina puolet meidän perheen lentolippujen hinnasta. Olen pyydellyt, että muuttaisivat lähemmäs, koska he asuvat todella kaukana kaikista lapsistaan ja sitten, kun he tarvitsisivat enemmän apua, heitä on vaikea auttaa käytännössä. Yksi siskoni on jopa tarjonnut, että saisivat muuttaa hänen luokseen asumaan.

en, n. 4 krt/vuosi ja mieheni 2krt/vuosi. matkaa n.200km

Käyn. Matkaa tosin on 750km, eli en pääse kovin usein, kun ajamista tulee 1500km kerrallansa.

Viikottain ja lisäksi soitellaan usein. Asutaan samalla paikkakunnalla.

Vanhempani eivät ole vielä niin vanhoja, mutta omat vanhempani kävivät kyllä sen ikäisten vanhempiensa luona viikottain.

Kun vanhempani olivat kuusikymppisiä, olin itse kaksikymppinen ja opiskelin toisessa kaupungissa. Kävin silloin joka viikonloppu kotona, kunnes tapasin tulevan mieheni ja aloin käydä kotona vain joka toinen viikonloppu. Tätä jatkui niin kauan, kunnes mieheni muutti opiskelukaupunkiini ja minun kanssani yhteen. Senkin jälkeen kävin vanhempieni luona usein, olinhan iltatähti ja rakas heille. Vanhempieni viimeiset vuodet asuimme nykyisessä kaupungissani naapuruksina, jolloin toimin heidän epävirallisena omaishoitajanaan. Isä kuoli ensin ja äiti sitten kuusi vuotta myöhemmin. Äidin kuolemasta tulee syyskuussa kaksi vuotta, ja ikävä on kova.

Nähdään viikottain.

En tule koskaan jättämään vanhempiani, mutta tuo laki on kyllä aivan hanurista. Jos vanhemmat ovat hoitaneet hommansa päin persettä niin lapset eivät ikinä vapaudu piinasta. Hesarissa joku ihasteli tätä lakia. Olenko ainoa, jonka lähipiirissä on ihmisiä, joiden elämää on varjostanut alkoholisoitunut isä tai todella narsistinen äiti? En todellakaan näe mitään syytä miksi sellaiseen ihmiseen pitäisi lasten enää käyttää minuuttiakaan.

Maksan veroni ilolla ja vanhuksetkin ovat veronsa maksaneet. En halua itsekään päätyä lasteni nurkkiin, vaan toivon omaosuuteni käytettävän hyvään palvelutaloon kun se aika on.

käyn useamman kerran vuodessa