Hakisitko töihin yritykseen, jossa olisit ainoa nainen?
Kymmenen hengen miestyöporukka ja olisit yhdestoista palkattu ja porukan ainoa nainen. Palkkaa saisit ruhtinaalliset 4000 kuussa miinus verot. Työporukka iältään 27-40-vuotiata miehiä. Hakisitko vai et?
Kommentit (69)
Miehet juoruavat ihan hävyttömän paljon ja kun joillakin työkavereilla välit ovat kariutuneet kokonaan, niin yleensä ovat olleet miehiä, toki myönnän, että tietenkään yhden henkilön otanta ei voi olla kattava (noin 25 vuotta työelämässä viidellä eri työantajalla). Yksi osa miehistä ei havaitse naisia olleenkaan ja puhuvat täysin ohi. Toinen osa miehistä luulee suhtautuvansa hyvin ja ystävällisesti, mutta käytännössä suhtautuvat vähän kuin lapseen. Ja sitten on niitä oikeasti fiksujakin, jotka osaavat suhtautua naiseenkin ihan tasaveroisena ihmisenä ja työkaverina. Monet miehet eivät koe naista kilpailijana uralla etenemisessä, ja se saattaa säästää naista miesten "taklauksilta".
Miesvaltaisella alalla on kurjaa, jos on jotain verkottumis-/asiakastilaisuuksia vaikkapa jossain saunatilassa, niin siinäpä ensin odotat että miehet saunoo ja keskustelee ja sitten mietit, menetkö vuorollasi itseksesi saunaan ja taas saat olla yksin saunan puolella, kun miehet keskustelee keskenään takkatuvassa.
Sellainen joukkue, millainen kapteeni. Sukupuoli on herttaisen yhdentekevä, kunhan johtoon on valittu oikea henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Miehet juoruavat ihan hävyttömän paljon ja kun joillakin työkavereilla välit ovat kariutuneet kokonaan, niin yleensä ovat olleet miehiä, toki myönnän, että tietenkään yhden henkilön otanta ei voi olla kattava (noin 25 vuotta työelämässä viidellä eri työantajalla). Yksi osa miehistä ei havaitse naisia olleenkaan ja puhuvat täysin ohi. Toinen osa miehistä luulee suhtautuvansa hyvin ja ystävällisesti, mutta käytännössä suhtautuvat vähän kuin lapseen. Ja sitten on niitä oikeasti fiksujakin, jotka osaavat suhtautua naiseenkin ihan tasaveroisena ihmisenä ja työkaverina. Monet miehet eivät koe naista kilpailijana uralla etenemisessä, ja se saattaa säästää naista miesten "taklauksilta".
Miesvaltaisella alalla on kurjaa, jos on jotain verkottumis-/asiakastilaisuuksia vaikkapa jossain saunatilassa, niin siinäpä ensin odotat että miehet saunoo ja keskustelee ja sitten mietit, menetkö vuorollasi itseksesi saunaan ja taas saat olla yksin saunan puolella, kun miehet keskustelee keskenään takkatuvassa.
Ei kai kukaan solmi sopimuksia saunassa. Älä turhaan luo kauhukuvia mielessäsi.
Miehenä on todella mukavaa jos naisiakin saadaan miesvaltaiseen työpaikkaan. On kahvitauonkin jutut monipuolisempia mitä pelkällä ukkoporukalla kun on naisnäkökulmakin mukana. M24
Jos työ olisi sellainen, jonka haluan todellakin menisin. Menisin myös, jos kaikki naisia. Jos pitäisi valita, niin sellaiseen porukkaan jossa on enemmän miehiä, ihan vain koska olen tottunut miesvoittoiseen alaan. Sen viihtyykö näkee vasta työpaikalla. Aina voi vaihtaa, jos on huono ilmapiiri.
En hakisi. Olen usein joutunut olemaan ainoa nainen, ja se on todella ahdistavaa ja vastenmielistä.
Vierailija kirjoitti:
Miehet juoruavat ihan hävyttömän paljon ja kun joillakin työkavereilla välit ovat kariutuneet kokonaan, niin yleensä ovat olleet miehiä, toki myönnän, että tietenkään yhden henkilön otanta ei voi olla kattava (noin 25 vuotta työelämässä viidellä eri työantajalla). Yksi osa miehistä ei havaitse naisia olleenkaan ja puhuvat täysin ohi. Toinen osa miehistä luulee suhtautuvansa hyvin ja ystävällisesti, mutta käytännössä suhtautuvat vähän kuin lapseen. Ja sitten on niitä oikeasti fiksujakin, jotka osaavat suhtautua naiseenkin ihan tasaveroisena ihmisenä ja työkaverina. Monet miehet eivät koe naista kilpailijana uralla etenemisessä, ja se saattaa säästää naista miesten "taklauksilta".
Miesvaltaisella alalla on kurjaa, jos on jotain verkottumis-/asiakastilaisuuksia vaikkapa jossain saunatilassa, niin siinäpä ensin odotat että miehet saunoo ja keskustelee ja sitten mietit, menetkö vuorollasi itseksesi saunaan ja taas saat olla yksin saunan puolella, kun miehet keskustelee keskenään takkatuvassa.
Ei mitään erikoiskohtelua vaan saunot miesten seurassa niin johan nousee arvostus ja pisteet.
Muiden työntekijöiden sukupuoli on ihan epäolennaista. Töissä tehdään ensisijaisesti töitä. Kavereita tavataan työpäivän jälkeen. Tosin kiva jos työpaikaltakin löytyy kavereitakin.
Tärkeintä on tehdä työtä josta pitää, koska silloin sen tekee hyvin.
Olisi myös hyvä etsiä sellainen pomo jonka osaamista ja johtamistaitoa voi kunnioittaa. Myönteinen ja kunnioittava asenne edesauttaa työn tekemistä ja edistää uraa. Hyvältä pomolta myös oppii eniten.
Vastaa näihin ja päätä sitten
- vaikuttaako tehtävä kiinnostavalta ja innostavalta ?
- vaikuttaako yritys hyvin johdetulta ja työntekijöitä reilusti kohtelevalta ?
- vaikuttaako tuleva pomosi kunnioitettavalta ja osaavalta ?
- voitko itse vaikuttaa työsi sisältöön ?
- vastaako työ kokemustasi ja koulutustasi ( jos sellaista on) ?
- onko tästä työkokemuksesta hyötyä urallasi ?= jos ei ainoana naisena etene niin hyvin kun mielestäsi pitäisi, onko tästä kokemuksesta sinulle hyötyä seuraavassa työpaikassasi ?
Itse olen työskennellyt ainoana naisena, enkä näe siinä ongelmaa. Mikäli eteneminen muodostuu ongelmaksi, sitten vain vaihdat firmaa uudelleen. Niin minäkin olen tehnyt ja uudessa paikassa palkka ja tehtävien vaatimustaso on aina noussut.
No mä olin. 45-60 vuotiaana niitten pomo, ei ollut koodareita, mutta it-ala.
Ylipainoa jokunen kilo ja hiuksetkin harmaantuneet.Hyvin meni . Kohtelu ei ollut kylmää . Välillä mietin olenko mä näitten äiti vai esimies. Neuvojen ym.kysely aika laajalla skaalalla toisinaan.
Ja alkuperäiseen kysymykseen vastaus ehdoton kyllä.