Lue keskustelun säännöt.
Illalla kun yritin unta saada niin mielessäni pyöri vain, että mitä syytä minulla on elää?
29.07.2020 |
Ei oikeastaan mitään.
Lapseni jo lähes aikuisia ja tunnen, että epäonnistunut liikaa äitiydessäni ja onhan heillä isä jonka kanssa ei ole lainkaan ollut "yhteenottoja" eikä ristiriitoja.
Työtäni en enää jaksaisi yhtään ja siinäkin tulossa niin iso muutos huonompaan, että en pysty sitä edes ajattelemaan, sen vain tiedän että huono johtajuus ja ilmapiiri olisi nyt se viimeinen niitti tämän kamelin selkärangalle ja ne vuodet joiden ajan kys asioista työssäni kärsinyt ovat olleet enemmän kuin tarpeeksi.
Ei ole rakkautta kauan, ei toimivaa avioliittoa ja ei ole sisaruksia, ei vanhempia, ei ystäviä.
Noihin ajatuksiin lopulta nukahdin ja noihin ajatuksiin heräsin ja noissa ajatuksissa palaan lomalta töihin. Plus sitten Koronan aiheuttama lisäahdistus ja paineet ym mitä se töihin aiheuttaa.
Väsyttää.
Kommentit (14)
Ei ole rakkautta kauan, en tiedä mistä tuo kauan tuohon tuli. Lisään, että kaipa nuo lapseni minua rakastavat, tai ainakin välittävät, mutta muuten, njaah. Eivät ainakaan kummemmin tarvitse, mikä tietysti tavallaan hyväkin ja normaalia. Mutta silti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivä kerrallaan eteenpäin vain, ehkä huomaat sinulla olevan syitä elää tai löydät uusia. Kuolleena ehtii kyllä aikanaan olla ihan tarpeeksi kauan, ei sitä tarvitse kiirehtiä.
Vierailija kirjoitti:
Opiskele uusi ammatti
Yrittänyt miettiä mikä se voisi olla, mutta kun ei hajuakaan asiasta. Ja sitten tulee vastaan taloudelliset realiteetit ja pisteenä iin päällä vielä tämä totaalinen jaksamattomuuteni.
Kun oikeasti kaikki energia ja voima menee vain päivästä toiseen selviämiseen, siihen että hinaan itseni työpaikalle, esitän "kaikki ok ei mitään hätää"-rooliani ja laahaudun kotiin jossa odottaa kotityöt ja sitten illalla nukkumaan ja aamulla sama.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskele uusi ammatti
Yrittänyt miettiä mikä se voisi olla, mutta kun ei hajuakaan asiasta. Ja sitten tulee vastaan taloudelliset realiteetit ja pisteenä iin päällä vielä tämä totaalinen jaksamattomuuteni.
Kun oikeasti kaikki energia ja voima menee vain päivästä toiseen selviämiseen, siihen että hinaan itseni työpaikalle, esitän "kaikki ok ei mitään hätää"-rooliani ja laahaudun kotiin jossa odottaa kotityöt ja sitten illalla nukkumaan ja aamulla sama.Ap
Verkossa on paljon mukavia verkkokursseja. Toki jos ystäviä haluat, niin hyvä olisi mennä jonnekin missä voi tutustua uusiin ihmisiin. Joku pidempi kurssi tähän hyvä. Mitä tykkäsit tehdä lapsena? Piirtää? Laulaa? Tanssia? Uida? Mieti mistä pidit lapsena ja tuo niitä elementteja takaisin elämääsi harrastuksena tai muuna puuhailuna. 😊
Jos tuo muutos liian iso, niin tee pieniä asioita. Kuuntele musiikkia, kun olet kotona. Musiikilla on ihmeellinen vaikutus. Ainakin itse pääsen sen avulla usein omista synkistä hetkistä.
Mene töissä puhumaan työterveydelle ja kerro että olet ihan loppu. Pääset jollekin lomalle töistä. Mene lasten kanssa jonnekin matkalle, ei korona estä sellaista nyt, jos vain olette oireettomia.
Toivon sinulle paljon hyvää! Toivon etteivät vinkit olleet sinulle liikaa. Olen itsekin ollut samassa jamassa joskus. Surun murtamana ja mikään ei kiinnostanut. En päässyt sängystä ylös. Pikkuhiljaa maailma kutsui taas elämään oikeasti. Kävelyt, musiikki, kirjoittaminen olivat omia pikkuaskeleitani. Toivottavasti löydät omasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusia ystäviä voi löytää minkä ikäisenä vain. On vaan avoimin mielin ja juttelee ihmisille. Jostakusta voi kehittyä vakituinen jutustelututtava ja tuttavasta jopa ystävä.
Itse en ole paljon tekemisissä vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Eivät he tunnu minusta paljon piittaavan. Äiti ei ole soittanut minulle vuosiin. Väkisellä harvenee itselläkin yhteydenottokerrat.
Ystävät ovat minulle niitä läheisiä ihmisiä, joiden vuoksi elän. Pyrin tukemaan heitä tarvittaessa ja he ovat vuosien varrella tukeneet ja auttaneet paljon.
Tulee mieleen biisi radiosta, jota inhoan: "Vielä on kesää jäljellä, vielä voit löytää ystävän, vielä tilaisuuden saat!". :D Kamala kappaletosiaan, yök... Mutta ystävän voi löytää talvellakin tai vaikka vanhainkodissa.
Tulee vielä parempi päivä. Koitetaan jaksaa. Ei minunkaan elämä ole kovin hehkeää, mutta oon aatellu katsoa jokaisen päivän, joka mulle annetaan. Menneisiin on kuitenkin mahtunut niin paljon kaunista ja mielenkiintoista. Ei tiedä milloin vaikka kadulla osuu paikalle, kun joku tarvii apua. Sitten saa auttaa. Eikö elämällä ole siinä hetkessä tarkoitus? Toiselle ihmiselle tulee hyvä mieli, kun saa apua pienempään pulmaan, tai saattaa vaikka hänen henkensä pelastua.
7. jatkaa:
Se tuntuu muuten olevan yleistä, että masennus iskee, kun lapset ovat lentäneet tai lentämässä pesästä. Sehän on ihan luonnollista: olleet äidin elämän keskipiste ja tarkoitus parikymmentä vuotta. Tulee tyhjyyden tunne, että mitäs nyt sitten?
Lisäksi jos vielä siinä vaihdevuodet puskee päälle samaan aikaan, niin varmasti ne hormonimuutokset voi vaikuttaa mielialaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen joka ajoittain samanlaisissa ajatuksissa. En tekisi itselleni mitään, mutta välillä toivon kuolemaa. Oon liian väsynyt ja rikki, nähnyt liikaa pahoja asioita. Oon antanut kohdella itseäni ala-arvoisesti ja se masentaa ehkä eniten. En tiennyt paremmasta. Nyt tiedän, mutta pelkään päästää ketään lähelle. En halua enää koskaan herätä painajaiseen.
Vastaat itse kysymykseesi, lapsesi. Siinä on syytä tarpeeksi. Syvässäkin masennusjaksossa tulisi yrittää muistaa että olet varmasti jollekin paljon tärkeämpi kuin miltä sinusta itsestäsi tuntuu. Olen pahimmissa oloissani itse usein halunnut kuolla, mutta en aio/halua tappaa itseäni, sillä rakastan omaa lastani ja hän minua. Olisi suuri vääryys häntä kohtaan tehdä itselleni jotain typerää ja peruuttamatonta.
Ei kaiken tämän ympäröivän paskan kestämisestä mitään palkintoakaan lopulta saa, mutta kestettävä sitä on, edes sitten niiden harvojenkin rakkaittesi vuoksi.
Ja jätä kaikki roolit sun muut pois, tai ainakin minimiin. Se ettei tunne saavansa olla oma itsensä on kamalaa ja seuraa jossa pitää vetää roolia tulee välttää.
Koita jaksaa ja toivottavasti sinulla on joku jonka kanssa näistä asioista voit puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista lapsuudestani oikein mitään, se oli pitkälti selviytymistä ja pelkoa.
Pakkohan minun on töissä käydä jottei tule lisää ongelmia jota aiheuttaisi talous ja elämisen kulut eli en pääse siitä "roolin vetämisestä" mihinkään siltä osin. Kotona yritän paremmalla ja huonommalla menestyksellä olla ja porskuttaa, suojelen noita lapsiani jotta jaksavat hoitaa opiskelunsa kunnes lentävät toiv mahdollisimman vahvoin siivin kotoa pois. Sen jälkeen sitten, en tiedä..Ja kun on näitä velvoitteita niin enhän minä voi vielä ainakaan "luovuttaa", joku mainitsi lääkärin ja sairausloman tms mutta en ikinä voisi enkä "kehtaisi" jäädä pois töistä tällaisista syistä, siitä jäisi stigma joka ei pois lähtisi vaikka tätä maailman aikaa jo eletäänkin.
En vain yksinkertaisesti näe mitään ratkaisuja tai helpotusta tähän, ei ole voimia mihinkään muutoksiin eikä mihinkään muuhunkaan.
Ap
Ei minullakaan ole mitään merkitystä, kenellekään. Siksi en välitä juuri mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile kehdata vaikka se iso askel onkin. Ei pelkkä tukien varassa eläminen mitään herkkua asiana ole mutta jos pitää valita että kehtaanko jäädä saikulle saati kokonaan töistä pois ja saatan ehkä voida vähän paremmin vai se että en kehtaa jäädä ja voin varmasti vielä huonommin, valitsen ehdottomasti kehtaamisen. Sen mukana tulee toki se stigma, ja joidenkin ihmisten suhtautuminen sinuun muuttuu rajustikin, mutta silloin tiedät kenet voit karsia tuttavistasi ja kenen kanssa pitää yhtä.
Olen kärsinyt mielenterveysongelmista lapsesta asti joten nämä asiat ovat minulle tuttuja ja olen ehtinyt näitä miettiä ja vääntää ja kääntää. Ikää nyt 38 vuotta.
Minulle jää vuokrakulujen jälkeen toimeentulotukea käteen n. 720€, joista menee puhelin- ym. laskut ja kiinteät kulut, n. 200€/kk. Eli yli 500€ on käyttörahaa kuukaudeksi. Elän tyttäreni kanssa ihan hyvin tuolla rahalla. Hän asuu joka toinen viikko äidillään joten rahapulasta emme kärsi.
Sairaspäivärahaa en saa, sillä Kelalääkärit eivät pidä minua työkyvyttömänä, toisin kuin hoitavat lääkärini ja terapeuttini. Olen työvoiman ulkopuolinen työnhakija ja täten en ole oikeutettu työttömyyspäivärahaankaan. Ollakseni työtön tyonhakija ja oikeutettu työttömyysturvaan minun pitäisi kyetä tarvittaessa ottamaan vastaan kokopäivätyötä, mihin en terveydentilani takia nyt kykene.
En ala tässä luettelemaan millaista kommenttia olen saanut työttömyydestäni ja mielenterveysongelmistani mutta kannustusta tilanteeseeni en juurikaan ihan muutamia läheisimpiä ihmisiä lukuunottamatta ole saanut.
Leimakirveellä lyödään Suomessa kyllä ihan helvetin lujaa. Mielenterveysongelmista kärsivä työtön on vapaata riistaa kaikenlaiselle alistamiselle ja pilkalle. Pitää vaan pysyä poissa sieltä missä pilkataan.
Edelleen, koita jaksaa ja toivottavasti rohkaistut kehtaamaan, oli se mitä tahansa.
Olisiko aika kääntyä lääkärin puoleen?
Noihin ajatuksiin olen itsekin nukahtanut. Elämästä on tullut jonkinlainen riippakivi.