Mitä tehdä 11 vuotiaalle, joka syö koko ajan?

Meillä ei ole ollut karkkipäivää kuin vasta jotain 5 vuotta. Ehkä se onkin se pahan alku ja juuri. Hammaslääkärit ja sun muut vain paasasivat jossain vaiheessa niin paljon siitä, että karkkipäivä pitää olla, että otin sen käyttöön. Toisaalta se on ollut pois käytöstäkin, mutta en mitään muutosta huomannut, mutta ehkä se ei kerinnyt vielä vaikuttamaan.

Näillä vinkeillä mennään eteenpäin. Palstaan voi aina luottaa. =)

Minä olin juuri tuollainen teini-ikäisenä. Meillä usein hiilarihöttöjä ruuaksi silloin ja olen aika sokeriherkkä, että kun vähän syö niin kohta pitää saada lisää ja lisää ja lisää. Lisäksi jossain vaiheessa aloin syömään tylsyyteen ja yksinäisyyteen.

Vanhemmat kiteytyivät rahan varasteluun kun katosi satasia ja kaikki pikkurahat jatkuvasti, ostin niillä karkkia jotka ahmin yksin salassa. Olisi kannattanut kiteytyä siihen miksi ahmin ja mässäsin aina kuin mahdollista syystä tai toisesta.

Mä söin ihan hervottomasti 11-vuotiaana ja 14v olinkin melkoinen punkero. Sitten se alkoi ällöttää ja laihdutin 20kg. MUTTA yleensähän niin EI käy. Mun veljen kaksi lasta on TODELLA lihavia, toinen 18 ja toinen 22. Siis he myös lihoivat siinä esipuberteetti-iässä, ovat yrittäneet dieetata tms, mutta mikään tulos ei ole ollut pysyvä. Tosi vaikeaa!

Mä en todellakaan ole mikään langanlaiha aikuinen, mutta suurimman osan aikuisuuttani olen ollut normaalipainon rajoissa. Nyt olen tosin vähän ylipainoinen - lievästi - mutta kun olen jo 40 ja kolmen lapsen äiti, niin se ei samalla lailla pistä silmään kuin jos olisin parikymppinen. Mun veljen nämä parikymppiset ovat siis ehkä 15--20 kg ylipainoisia.

Mitä te paljon nuorena syöneet olisitte halunneet vanhempienne tekevän? Ajattelitteko te koskaan, että voi kun äiti tekis sitä ja sitä, niin mä saisin tän syömisen loppumaan vai eikö sitä edes osaa ajatella sellaisia vielä niin nuorena? Kun musta tuntuu, että mä omalla toiminnallani ehkä pilaan tavallaan lapseni elämää, koska en ole osannut puuttua hänen syömisiinsä ja hän on aina vain lihonnut ja saattaa aikuisenakin kärsiä ylipainosta, niin mun syytähän tämä kaikki on. Mä olen äiti, joka on mahdollistanut kaiken.

Miten muuten lapsesi nukkuu ap? Liian vähäinen uni saa myös himoitsemaan ruokaa ja etenkin hiilari pitoista mättöä.. Sokeria, namuja, herkkuja..

Itse totesin sen taas kerran kun kuukauden ajan jäi keskeytymättömät ja kunnon yöunet vähemmälle niin kauhea himo on koko ajan makeaan yms. verensokeria nopeasti nostattavaan ruokaan. Nyt kun viikon on taas ollut normaalit yöunet niin ei ole himoja juuri nimeksikään.

Täällä yksi lapsena samanlaisessa tilanteessa paininut:

Meillä ongelma oli ainakin osin se, että ruuasta tehtiin mörkö. Siis herkuista lähinnä, esimerkiksi pullaa ei saaneet lapset syödä, koska se on epäterveellistä ja turhaa. Mehua ei myöskään ollut kuin vieraiden kanssa, limsasta puhumattakaan. Kylässä äiti huomautti herkuista, että älä enää ota, älä noin suurta pullaa, puolita se. Mua olisi auttanut juuri siinä ala asteiässä se, että olis saanut joskus välipalaksi sen pullan ja mehulasin, ettei ne olisi olleet niin ihmeellisiä juttuja.

Mulla koko ongelma hävis lähes itsestään yläasteen aikana, liikuin uusien kavereiden myötä enemmän, mutta me alettiin käydä myös kaveriporukalla hesessä, leffassa jne. Kun sai joskus ostaa sen karkkipussin itse ja syödä vaikka kokonaan, ei tehnyt mieli enempää. Samalla meidän äiti rentoutui jostain syystä ruuan kanssa ja lopetti kyttäämisen, keksejä, konvehteja yms sai napostella vapaasti aina kun mieli teki, eipä tehnyt kovin usein enää.

Tämä ei nyt vastaa täysin ap:n tilannetta, onhan sitä syömistä pakko rajoittaa jos tosiaan kaapeista lähtee leikkeleetkin päivässä, mullahan näin ei sentään ollut.  Lähinnä kerroin omat kokemukset jos joku muu miettii vastaavia juttuja.

Pottua ja jauhelihakastiketta jatkuvasti tarjolla! Tuon ikäinen kasvaa ja vaatii energiaa.

[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 14:49"]

Mitä te paljon nuorena syöneet olisitte halunneet vanhempienne tekevän? Ajattelitteko te koskaan, että voi kun äiti tekis sitä ja sitä, niin mä saisin tän syömisen loppumaan vai eikö sitä edes osaa ajatella sellaisia vielä niin nuorena? Kun musta tuntuu, että mä omalla toiminnallani ehkä pilaan tavallaan lapseni elämää, koska en ole osannut puuttua hänen syömisiinsä ja hän on aina vain lihonnut ja saattaa aikuisenakin kärsiä ylipainosta, niin mun syytähän tämä kaikki on. Mä olen äiti, joka on mahdollistanut kaiken.

[/quote]

No aika paljon olin yksin eikä äiti huomioinnut juuri ollenkaan. Eli ajattelin lähinnä että olispa se äiti. Isää kun ei ollut ja äidillä aina kiire niin sisaresta huolimatta sai paljon olla yksin. Vielä kun olen persoonaltani aika erilainen kuin äiti ja sisareni niin en oikein sopeutunut sekaan ja se lisäsi yksinäisyyttä. Syömisestä tuli hetkeksi hyvä mieli.

Jos lapsellasi ei vielä ole diabetesta (voisi selittää tuota syömähimoa) niin pian voipi olla... Menkää ihmeessä lääkäriin.

Minä söin lapsena ja nuorena melkein pelkästään herkkuja. Äiti oli yksinhuoltaja ja joutui olemaan tosi paljon töissä, joten meillä oli paljon eineksiä sun muuta mitä sain itse lämmitettyä. Ja äiti osti karkkia, jäätelöä sun muuta oikeastaan ihan niin paljon kuin pyysin. Itse hän ei välitä makeista. Olinkin sitten kyllä todella lihava, etenkin kun siihen aikaan ei ollut vielä kovin yleistä että koululainen on ylipainoinen.

Joskus sitten siinä nuorena aikuisena hankin tietoa terveellisestä ruokavaliosta ja laihdutin, ja olenkin ollut koko aikuisikäni normaalipainoinen. Onneksi pidän ihan oikeasti terveellisistä jutuista joten ruokavalion suhteen ei ole ongelmaa kunhan pysyn erossa herkuista.

Mutta yhä minulla on ongelmia karkkien yms. kanssa. En voi syödä niitä "normaalisti" vaan joko ahmin kilokaupalla tai sitten en voi syödä ollenkaan niitä. Luulisin, että jos olisin lapsesta asti syönyt normaalisti ja sokeriherkkuja olisi rajoitettu, ei nytkään olisi tätä ongelmaa koska mitään päävikoja tai oikeita syömishäiriöitä minulla ei ole.

Noin käy kun lapsi on pienestä pitäen syönyt "kevyt"ruokaa eli hiilarihöttöeineksiä, vehnää ja sokeria elääkseen. Normaali kylläisyydentunteen tuleminen on häiriintynyt. Verensokeri heittelehtii jyrkästi ylös alas. Protskuja ei ole tarpeeksi pitämään näläntunteen poissa. Ehkä myös esim. rasvaliukoiset vitamiinit jäävät imeytymättä riittävästi, ellei lapsi saa kunnollisia rasvoja eli EI margariinia, vaan kylmäpuristettua oliiviöljyä, kalaa, pähkinöitä ja kohtuudella voita. Suoliston bakteerikanta on voinut muuttua epäedulliseen suuntaan sokerista, vehnästä, tärkkelyksistä ja teollisesti prosessoidusta lisäaineruuasta mikä taas edesauttaa lihomista. Kivennäisaineet, hivenaineet ja vitamiinit jäävät saamatta teollisesta ruuasta, koska ne eivät vain juurikaan sisällä niitä. Lapsella voi olla jopa puutos tietyistä ravinteista. Kaiken tämän seurauksena lapsella on "koko ajan" nälkä.

Vie vuosia mutta näin se tilanne kehittyy kun vanhemmat eivät anna lapsilleen kunnollista, normaalia, aitoa, itse tehtyä ruokaa.

Ja toinen juttu on sitten psyykkinen puoli. Kotona voi olla ongelmia, koulussa voi olla ongelmia, lapsella voi olla henkisiä "kasvukipuja" tai lapselle ei ole tarjolla riittävästi mielenkiintoista tekemistä. Ainoa "ratkaisu", jonka lapsi keksii on syöminen.

[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 15:28"]

Minä söin lapsena ja nuorena melkein pelkästään herkkuja. Äiti oli yksinhuoltaja ja joutui olemaan tosi paljon töissä, joten meillä oli paljon eineksiä sun muuta mitä sain itse lämmitettyä. Ja äiti osti karkkia, jäätelöä sun muuta oikeastaan ihan niin paljon kuin pyysin. Itse hän ei välitä makeista. Olinkin sitten kyllä todella lihava, etenkin kun siihen aikaan ei ollut vielä kovin yleistä että koululainen on ylipainoinen.

Joskus sitten siinä nuorena aikuisena hankin tietoa terveellisestä ruokavaliosta ja laihdutin, ja olenkin ollut koko aikuisikäni normaalipainoinen. Onneksi pidän ihan oikeasti terveellisistä jutuista joten ruokavalion suhteen ei ole ongelmaa kunhan pysyn erossa herkuista.

Mutta yhä minulla on ongelmia karkkien yms. kanssa. En voi syödä niitä "normaalisti" vaan joko ahmin kilokaupalla tai sitten en voi syödä ollenkaan niitä. Luulisin, että jos olisin lapsesta asti syönyt normaalisti ja sokeriherkkuja olisi rajoitettu, ei nytkään olisi tätä ongelmaa koska mitään päävikoja tai oikeita syömishäiriöitä minulla ei ole.

[/quote]

Meillä oli karkkipäivät, kerran viikossa sai pussin. Mutta kyllä sitä söi vaikka kuivaa kaakaojauhoa. Eli paljon rajoitukset auttaneet. Minullakaan ei muita syömishäiriöitä ole koskaan ollut muuta kuin tunnesyöminen. En voi edelleenkään syödä karkkia. Sen kanssa oli jo nuorempana aikuisena niin kovat ongelmat fyysisestikin että lopetin kokonaan.

Vanha ketju, pakko nostaa. Meillä 9v ja sama ongelma. Ajattelee ruokaa koko ajan ja haluaa syödä koko ajan. Elämme aktiivisesti, tekemistä on ja varmistan, että lapsi liikkuu päivittäin. Hänellä on myös kavereita. Heti kun on ns. "tyhjä hetki", alkaa valittaa nälkää. Söisi miten paljon tahansa. Vaikea kontrolloida arkisin mitä syö kavereilla, siksi olemme sopineet että ottaa kotoa omat eväät. Itse yritän opettaa kohtuullista herkuttelua, esim 1 mehujää päivässä. Kyllähän ruuanhimo näkyy myös kehossa, koon puolesta menee yläkäyrällä. Syytän kyllä itseäni, lapsen ollessa pieni, en ollut tarpeeksi tarkka sokerin syönnin suhteen. Tosi turhauttavaa tämmöinen kun toinen söisi itsensä lihavaksi jos en koko ajan rajoittaisi ...

Ymmärrän ärsytyksen, mutta älä herranjestas rankaise. Itse kärsin samanikäisenä ahmimishäiriöstä (tajusin vasta vanhemmalla iällä) ja koin sen todella häpeälliseksi. Lihoin myös ehkä n. 30 kg muutaman vuoden sisään sen takia. Alkoi ala-asteen lopussa ja loppui ylä-asteen keskivaiheessa. Rankaisemisen sijaan kuuntele lastasi ja hänen huoliaan. Häntä saattaa hävettää syömänsä määrät, joten älä tuomitse häntä hänen kuullensa.