Uusiperheelliset, kuinka teidän arki pyörii?

Miehenä on kyllä ollut raastavaa lukea näitä ketjuja. Oma 3 v syvä rakkaussuhde kaatui viime syksynä oikeastaan ex-naisystäväni suhtautumiseen lapsiini. Kolmessa vuodessa hän ei saanut muodostettua minkäänlaista läheisyyssuhtetta lapsiini, vaikka itse halusi minun olevan läheinen omalle pojalleen. Tasa-arvoisena ihmisenä tuo oli lopulta liikaa itselleni, vaikka häntä edelleen rakastan. En vaan olisi voinut antaa lapsilleni anteeksi sitä, että olen tuonut heidän elämäänsä ihmisen, jonka suhtautuminen on tuollaista.

M47

Vierailija kirjoitti:

Miehenä on kyllä ollut raastavaa lukea näitä ketjuja. Oma 3 v syvä rakkaussuhde kaatui viime syksynä oikeastaan ex-naisystäväni suhtautumiseen lapsiini. Kolmessa vuodessa hän ei saanut muodostettua minkäänlaista läheisyyssuhtetta lapsiini, vaikka itse halusi minun olevan läheinen omalle pojalleen. Tasa-arvoisena ihmisenä tuo oli lopulta liikaa itselleni, vaikka häntä edelleen rakastan. En vaan olisi voinut antaa lapsilleni anteeksi sitä, että olen tuonut heidän elämäänsä ihmisen, jonka suhtautuminen on tuollaista.

M47

Teit hienon päätöksen, vaikka vaikeaa varmasti onkin ollut. Osoitit lapsellesi pitäväsi loppupeleissä hänen puoliaan. Naisesi tunnekylmyys ei varmasti jäänyt/olisi jäänyt häneltä huomaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenä on kyllä ollut raastavaa lukea näitä ketjuja. Oma 3 v syvä rakkaussuhde kaatui viime syksynä oikeastaan ex-naisystäväni suhtautumiseen lapsiini. Kolmessa vuodessa hän ei saanut muodostettua minkäänlaista läheisyyssuhtetta lapsiini, vaikka itse halusi minun olevan läheinen omalle pojalleen. Tasa-arvoisena ihmisenä tuo oli lopulta liikaa itselleni, vaikka häntä edelleen rakastan. En vaan olisi voinut antaa lapsilleni anteeksi sitä, että olen tuonut heidän elämäänsä ihmisen, jonka suhtautuminen on tuollaista.

M47

Teit hienon päätöksen, vaikka vaikeaa varmasti onkin ollut. Osoitit lapsellesi pitäväsi loppupeleissä hänen puoliaan. Naisesi tunnekylmyys ei varmasti jäänyt/olisi jäänyt häneltä huomaamatta.

Anteeksi, monikossa, lapsiesi. Taisi hänellä olla tosiaan vain yksi.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä on kyllä ollut raastavaa lukea näitä ketjuja. Oma 3 v syvä rakkaussuhde kaatui viime syksynä oikeastaan ex-naisystäväni suhtautumiseen lapsiini. Kolmessa vuodessa hän ei saanut muodostettua minkäänlaista läheisyyssuhtetta lapsiini, vaikka itse halusi minun olevan läheinen omalle pojalleen. Tasa-arvoisena ihmisenä tuo oli lopulta liikaa itselleni, vaikka häntä edelleen rakastan. En vaan olisi voinut antaa lapsilleni anteeksi sitä, että olen tuonut heidän elämäänsä ihmisen, jonka suhtautuminen on tuollaista.

M47

Luulisi että kahden lapsia hankkineen suhde onnistuisi lähtökohtaisesti, koska molemmat laittavat aina ja joka tilanteessa lapset ykköseksi ja ymmärtävät että toinenkin tekee niin. On hienoa että teillä tässä kuviossa oli oikeasti syvä rakkaussuhde eikä vain lapsiarjen pyörittämistä.

Vaaditko häneltä kenties liikaa, passaamista tai äidin leikkimistä lapsillesi? Et oikein kerro miten hän käyttäytyi.

Mun miehellä on lapsi, mulla ei, ja olen jo monesti sanonut että hänen kannattaisi hankkia itselleen mieluummin joku kiitollinen yh joka ymmärtäisi sen että mitään oikeaa aikuisten suhdetta ei voi todellisuudessa olla kun lapsi lapsi lapsi ja lapsen ja eksän ehdoilla kaikki. Olen niin viittä vaille lähdössä, etenkin kun lapselta ei odoteta mitään itsenäisyyttä, asuu varmaan kotona vielä yli parikymppisenä.

Parisuhteet tuppaavat muuttumaan ajan myötä tylsiksi sohvasuhteiksi, joissa katsotaan yhdessä telkkaria ja mainostauolla jutellaan netissä anonyymisti leffan käänteistä muiden kuin sen vieressä istuvan puolison kanssa. Siinä vaiheessa mieleen saattaa hiipiä ajatus erosta. Mutta kun on ne bonuslapset, ei eroaminenkaan ole yhtä helppoa kuin ilman mitään lapsia.

Onnea vaan sinulle jatkoon Ap, yritä edes hetki miettiä, millaista elämänne on viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Ja mieti tarkkaan, haluatko sellaisen elämän itsellesi vai jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä on kyllä ollut raastavaa lukea näitä ketjuja. Oma 3 v syvä rakkaussuhde kaatui viime syksynä oikeastaan ex-naisystäväni suhtautumiseen lapsiini. Kolmessa vuodessa hän ei saanut muodostettua minkäänlaista läheisyyssuhtetta lapsiini, vaikka itse halusi minun olevan läheinen omalle pojalleen. Tasa-arvoisena ihmisenä tuo oli lopulta liikaa itselleni, vaikka häntä edelleen rakastan. En vaan olisi voinut antaa lapsilleni anteeksi sitä, että olen tuonut heidän elämäänsä ihmisen, jonka suhtautuminen on tuollaista.

M47

Oliko hän kuitenkin asiallinen ja ystävällinen? Mielestäni sen pitäisi riittää. Vaikka toki tietysti ristiriitaista, jos edellytti toiselta jotain, johon ei itse kyennyt.

Mielestäni tilanne on kuitenkin hyvä siinä mielessä, ettei mies odota ihmeitä ja ottaa pääasiallisen vastuun. Turhaan tunnet huonoa omaatuntoa, olet ilmeisesti lasten kanssa paljon ja he sinusta pitävät. (Meillä tosin ongelmia aiheutti sitten se, että lapset mainostivat äidilleen, miten kiva olin, kun leikin jne.)

Itseäni ärsytti se, etten olisi koskaan saanut ääneen sanoa mitään negatiivista mieheni lapsista. Vaikka kuinka olisi ollut aihetta. Monesti totesin, ettet yhtään ihmettelisi, jos olisi yhteinen lapsi ja häneen liittyen sanoisin samoin. Ja niinhän siinä kävikin, kun yhteisiä lapsia saatiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenä on kyllä ollut raastavaa lukea näitä ketjuja. Oma 3 v syvä rakkaussuhde kaatui viime syksynä oikeastaan ex-naisystäväni suhtautumiseen lapsiini. Kolmessa vuodessa hän ei saanut muodostettua minkäänlaista läheisyyssuhtetta lapsiini, vaikka itse halusi minun olevan läheinen omalle pojalleen. Tasa-arvoisena ihmisenä tuo oli lopulta liikaa itselleni, vaikka häntä edelleen rakastan. En vaan olisi voinut antaa lapsilleni anteeksi sitä, että olen tuonut heidän elämäänsä ihmisen, jonka suhtautuminen on tuollaista.

M47

Oliko hän kuitenkin asiallinen ja ystävällinen? Mielestäni sen pitäisi riittää. Vaikka toki tietysti ristiriitaista, jos edellytti toiselta jotain, johon ei itse kyennyt.

Hän oli asiallinen ja ystävällinen lapsilleni. Käytännössä hän syyllisti minua siitä, että en kyennyt olemaan enemmän läsnä ja apuna heidän arjessaan sekä yritti vaikuttaa siihen, miten paljon vietin aikaa lasteni kanssa. En vaatinut häneltä osallistumista lasteni elämään. Kolmen vuoden aikana hän vietti yhden illan lasteni kanssa, kun minulla oli meno.

M47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenä on kyllä ollut raastavaa lukea näitä ketjuja. Oma 3 v syvä rakkaussuhde kaatui viime syksynä oikeastaan ex-naisystäväni suhtautumiseen lapsiini. Kolmessa vuodessa hän ei saanut muodostettua minkäänlaista läheisyyssuhtetta lapsiini, vaikka itse halusi minun olevan läheinen omalle pojalleen. Tasa-arvoisena ihmisenä tuo oli lopulta liikaa itselleni, vaikka häntä edelleen rakastan. En vaan olisi voinut antaa lapsilleni anteeksi sitä, että olen tuonut heidän elämäänsä ihmisen, jonka suhtautuminen on tuollaista.

M47

Oliko hän kuitenkin asiallinen ja ystävällinen? Mielestäni sen pitäisi riittää. Vaikka toki tietysti ristiriitaista, jos edellytti toiselta jotain, johon ei itse kyennyt.

Hän oli asiallinen ja ystävällinen lapsilleni. Käytännössä hän syyllisti minua siitä, että en kyennyt olemaan enemmän läsnä ja apuna heidän arjessaan sekä yritti vaikuttaa siihen, miten paljon vietin aikaa lasteni kanssa. En vaatinut häneltä osallistumista lasteni elämään. Kolmen vuoden aikana hän vietti yhden illan lasteni kanssa, kun minulla oli meno.

M47

Joo, ymmärrän. Muuten vaikutti hyvältä tuo ystävällisyys ja asiallisuus mutta tosiaan jos hän olisi halunnut sinulta enemmän kuin olisi antanut, on tietenkin epätasa-arvoista.

Ihmiseen ei rakastuta noin vain sormia napsauttamalla. Ei kannata alkaa tapailemaan yksinhuoltajavanhempaa, jos ei kestä perhe-elämää eikä halua lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiseen ei rakastuta noin vain sormia napsauttamalla. Ei kannata alkaa tapailemaan yksinhuoltajavanhempaa, jos ei kestä perhe-elämää eikä halua lapsia.

Joskus näin käy. Minulle kävi. En olisi koskaan lähtenyt esim tindertreffeille lapsia hankkineen kanssa, mutta tämä ihminen ja rakastuminen tuli aivan puskista. Ei valitettavasti silloin ollut järki mukana... Tämä tosin minun tapauksessani ei ole yksinhuoltaja, silloin olisi varmaan hälytyskellot soineet rakastumisesta huolimatta. Eihän lähivanhemman kanssa edes alun seurustelusta olisi tullut mitään, kun niillä ei ole aikaa tavata kuin kerran tai kaksi viikkoon.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiseen ei rakastuta noin vain sormia napsauttamalla. Ei kannata alkaa tapailemaan yksinhuoltajavanhempaa, jos ei kestä perhe-elämää eikä halua lapsia.

Kyllä voi rakastua tai ainakin palavasti ihastua sormia napsauttamalla. Ei se vaadi kuin yhden suudelman ja juuri sen oikean kemian. Luonnolla on ihan omat mekanismista tämän lajin säilymiseksi.

M47

Vierailija kirjoitti:

Miehenä on kyllä ollut raastavaa lukea näitä ketjuja. Oma 3 v syvä rakkaussuhde kaatui viime syksynä oikeastaan ex-naisystäväni suhtautumiseen lapsiini. Kolmessa vuodessa hän ei saanut muodostettua minkäänlaista läheisyyssuhtetta lapsiini, vaikka itse halusi minun olevan läheinen omalle pojalleen. Tasa-arvoisena ihmisenä tuo oli lopulta liikaa itselleni, vaikka häntä edelleen rakastan. En vaan olisi voinut antaa lapsilleni anteeksi sitä, että olen tuonut heidän elämäänsä ihmisen, jonka suhtautuminen on tuollaista.

M47

Surullista. Mä oon naisena ekaa kertaa tilanteessa, jossa miehellä nuori lapsi. Mä itse toivoisin selkeyttä siihen millon lapsi on meillä ja millon ei. Sillon, kun hän on äidin kanssa. Äiti myös hoitaisi tonttinsa vuorollaan. Oliko teillä nuo asiat selkeitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenä on kyllä ollut raastavaa lukea näitä ketjuja. Oma 3 v syvä rakkaussuhde kaatui viime syksynä oikeastaan ex-naisystäväni suhtautumiseen lapsiini. Kolmessa vuodessa hän ei saanut muodostettua minkäänlaista läheisyyssuhtetta lapsiini, vaikka itse halusi minun olevan läheinen omalle pojalleen. Tasa-arvoisena ihmisenä tuo oli lopulta liikaa itselleni, vaikka häntä edelleen rakastan. En vaan olisi voinut antaa lapsilleni anteeksi sitä, että olen tuonut heidän elämäänsä ihmisen, jonka suhtautuminen on tuollaista.

M47

Surullista. Mä oon naisena ekaa kertaa tilanteessa, jossa miehellä nuori lapsi. Mä itse toivoisin selkeyttä siihen millon lapsi on meillä ja millon ei. Sillon, kun hän on äidin kanssa. Äiti myös hoitaisi tonttinsa vuorollaan. Oliko teillä nuo asiat selkeitä?

Kyllä tapaamisaikataulut olivat hyvin selkeitä. Hänellä itsellään oli vaikeaa järjestää yhteistä aikaa, koska lapsensa isä asui ulkomailla.

M47

AP[/quote]

Ja lisäksi, koska toisen lapsia ei opi rakastamaan kuten omiaan rakastaisi, niin kaikenlaisten kompromissien tekeminen on melkoisen turhauttavaa. Äitinä rakastat lapsiasi "no matter what" ja heidän puolestaan on valmis tekemään myönnytyksiä ja luopumaan siitä ns. omasta elämästä, mutta lapsipuolten kanssa asia onkin toinen. Ja kuten sanoit, velvollisuuden tunteesta osallistut lasten ja miehesi menoihin. Et vain yksinkertaisesti voi tulla ja mennä miten itse haluat, käytäntö tulee tämänkin opettamaan. Toki vapaammin kuin verrattuna jos he olisivat omia lapsiasi, mutta kyllä se parisuhde ja yhteinen elämä sitoo sinutkin näihin lapsiin. Kun lapset ovat teillä, teet heillekin ruokaa, pyykkäät heidänkin pyykkejään jne. Et voi kokonaan ulkoistaa itseäsi tuosta yhtälöstä.[/quote]

Eikö toisen lapsia voi oppia rakastamaan kuin omiaan (etenkin jos omia ei tule, mistä sen tietää) ? Johtuuko se vain siitä että voi rakastaa jotakin joka on omasta alapäästä puskettu? Kyllähän ihminen voi kiintyä ystäviinsä ja sukulaisiinsakin vaikka ei niistä ole tullut tai niitä ole tehnyt.

Ihan mielenkiinnosta sivusta kyselen. Ei kokemusta.[/quote]

En tuossa väittänytkään ettei lapsipuoleen voi kiintyä, puhuin rakkaudesta. Esimerkkiisi viitaten, välitän myös ystävistäni ja rakastan heitä, samoin vanhempiani, sisaruksiani jne. mutta en haluaisi asua heidän kanssaan saati suunnitella arkeani heidän mukaansa. Lapsipuolta voi tavallaan verrata tähän. Äidinrakkaus ei vaadi biologiaa (esim. adoptiot) mutta kyllä se vaatii sen että se lapsi on sinun oma ja saat olla OIKEASTI äiti lapselle (äitipuolen rooli eroaa äidin roolista kuin yö ja päivä jos lapsella on oma "kunnollinen" äiti olemassa.) 

Eiköhän naisena tiedä, ettei kiinnosta miesystävän lapset. Jos miehestä haluaa isähahmon omalle lapselleen, ei bonuslapset sovi kuvioon. Silloin naisen kannattaisi valita sinkkumies.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä on kyllä ollut raastavaa lukea näitä ketjuja. Oma 3 v syvä rakkaussuhde kaatui viime syksynä oikeastaan ex-naisystäväni suhtautumiseen lapsiini. Kolmessa vuodessa hän ei saanut muodostettua minkäänlaista läheisyyssuhtetta lapsiini, vaikka itse halusi minun olevan läheinen omalle pojalleen. Tasa-arvoisena ihmisenä tuo oli lopulta liikaa itselleni, vaikka häntä edelleen rakastan. En vaan olisi voinut antaa lapsilleni anteeksi sitä, että olen tuonut heidän elämäänsä ihmisen, jonka suhtautuminen on tuollaista.

M47

Vierailija kirjoitti:

AP

Ja lisäksi, koska toisen lapsia ei opi rakastamaan kuten omiaan rakastaisi, niin kaikenlaisten kompromissien tekeminen on melkoisen turhauttavaa. Äitinä rakastat lapsiasi "no matter what" ja heidän puolestaan on valmis tekemään myönnytyksiä ja luopumaan siitä ns. omasta elämästä, mutta lapsipuolten kanssa asia onkin toinen. Ja kuten sanoit, velvollisuuden tunteesta osallistut lasten ja miehesi menoihin. Et vain yksinkertaisesti voi tulla ja mennä miten itse haluat, käytäntö tulee tämänkin opettamaan. Toki vapaammin kuin verrattuna jos he olisivat omia lapsiasi, mutta kyllä se parisuhde ja yhteinen elämä sitoo sinutkin näihin lapsiin. Kun lapset ovat teillä, teet heillekin ruokaa, pyykkäät heidänkin pyykkejään jne. Et voi kokonaan ulkoistaa itseäsi tuosta yhtälöstä.

Eikö toisen lapsia voi oppia rakastamaan kuin omiaan (etenkin jos omia ei tule, mistä sen tietää) ? Johtuuko se vain siitä että voi rakastaa jotakin joka on omasta alapäästä puskettu? Kyllähän ihminen voi kiintyä ystäviinsä ja sukulaisiinsakin vaikka ei niistä ole tullut tai niitä ole tehnyt.

Ihan mielenkiinnosta sivusta kyselen. Ei kokemusta.

En tuossa väittänytkään ettei lapsipuoleen voi kiintyä, puhuin rakkaudesta. Esimerkkiisi viitaten, välitän myös ystävistäni ja rakastan heitä, samoin vanhempiani, sisaruksiani jne. mutta en haluaisi asua heidän kanssaan saati suunnitella arkeani heidän mukaansa. Lapsipuolta voi tavallaan verrata tähän. Äidinrakkaus ei vaadi biologiaa (esim. adoptiot) mutta kyllä se vaatii sen että se lapsi on sinun oma ja saat olla OIKEASTI äiti lapselle (äitipuolen rooli eroaa äidin roolista kuin yö ja päivä jos lapsella on oma "kunnollinen" äiti olemassa.) 

Okei, nyt ymmärrän paremmin. En siis, kun en ole sitä kokenut, edes ymmärrä koko äidinrakkautta joka esitetään aina omaan jälkeläiseensä automaattisesti syntyvänä asiana, joka vain jostain taivaasta tupsahtaa, eikä ketään muuta kohtaan voi tuntea mitään samaa.

Mutta eipä kai sitä kukaan vaadikaan että bonuslasta pitäisi rakastaa kuin omaansa, ja mitä sillä sinänsä onkaan väliä jos sitä omaa ei ole, ettei se ole samanlaista. Ehkä riittää että ihmisestä välittää ja edes järjen tasolla haluaa mukauttaa myös omaa elämäänsä niin että kaikki siihen perheeseen kuuluvat viihtyisivät mahdollisimman hyvin.