Lue keskustelun säännöt.
Miksi pöydässä syömistä pidetään niin tärkeänä?
25.06.2013 |
Lapsuuden perheessäni syötiin missä sattuu, usein tv:tä katsellen. Omassa perheessäni syödään myös usein muualla kuin ruokapöydän ääressä. Aamupala syödään esim. useasti niin, että lapset katsovat piirrettyjä ja me aikuiset luemme uutisia netistä. Päiväruoka ja juhlallisemmat ateriat syödään ruokapöydässä.
Miksi jotkut pitävät ruokapöydän ääressä syömistä niin erityisen tärkeänä? Ja syömistä tv:n ääressä lähes syntinä?
Ja mainittakoon vielä aiheeseen liittyen: olemme kaikki normaalipainoisia, omaamme hyvät pöytätavat ja esim. ravintolassa/juhlissa asiallisesti syöminen ei tuota mitään ongelmaa. Vietämme myös aikaa paljon perheenä ulkoillen, harrastaen jne.
Kommentit (57)
Meillä lapsuudenkodissa syötiin aina yhdessä pöydän ääressä.ja itse haluan jatkaa tätä samaa tapaa. Se on mukava hetki koulu-/työpäivän jälkeen, keskustellaan päivän kuulumiset ja suunnitellaan mahdollista illan ohjelmaa. Toki silloin nuorena tuntui että vanhempani olivat kauheita nipottajia, kuin näin halusivat tehdä joka päivä, mutta näin jälkeenpäin ei haittaa yhtään.
Minusta on tärkeää että koko perheellä on yhteinen kokoontumishetki, ei sen välttämättä tarvitse olla ruokailu mutta minulle se on ainakin luonteva paikka. Sivusta olen seurannut joitakin kavereita lapsineen, kun heillä ei ole tällaista tapaa ja tuntuu että ihmiset menevät ja tulevat miten sattuu, syövät mitä sattuu ja missä milloinkin. Harvoin, tuskin edes sunnuntaisin, kaikki ovat samaan aikaan paikalla. Ihmisillä on toki omat menonsa ja harrastuksensa, mutta minusta se ettei koskaan ole perheenkeskeistä yhteistä aikaa (muuta kuin esim. lomamatkalla jos sielläkään) saattaa aiheuttaa sellaista irrallisuuden tunnetta ja tietynläistä epäsosiaalisuutta ja itsekkyyttä (tämä on hyvin kärjistetysti ilmaistu). Olen luultavasti todella nipo ja kaavoihin kangistunut, mutta olen miettinyt millaisia vanhempia tulee lapsista, jotka ovat voineet mennä miten haluavat eikä ruokaillessakaan ole tarvinnut rauhoittua tai keskittyä seurustelemaan muun perheen kanssa? Kykenevätkö he aikuisina perhe-elämään ollenkaan? /kärjistys loppui :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 12:32"]
Yhteiskuntaluokka näkyy monessa asiassa. Turha kuvitellakaan, että kukaan ylempien luokkien edustaja kehuskelisi tällaisella, mutta niissä yleensä hallitaan käytöstavat muutenkin.
[/quote]
En tiedä, mitä yhteiskuntaluokkaa minä olen, mutta olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja lempipuuhaani on nyt äiityslomalla lasten nukkuessa päiväunia ottaa ruokalautanen eteeni ja tulla tänne aaveelle :D
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 12:41"]
Meillä syödään yhdessä koko perhe aina, kun mahdollista. Silloin ei lueta, olla puhelimessa tms.
Meistä on tärkeää tietää, mitä perheenjäsenille kuuluu, mitä he ajattelevat jne. Pöydässä jutellaan ja ollaan oikeasti läsnä.
[/quote]
Etteö te tosiaan ole läsnä toisillenne muuta kuin ruokapöydässä? Sääli oikeastaan
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 13:06"]
Etteö te tosiaan ole läsnä toisillenne muuta kuin ruokapöydässä? Sääli oikeastaan
[/quote]
No koska te olette yhdessä koko perheen kanssa keskittymättä muuhun? Ja minkä ikäisiä lapsia sulla on?
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 11:21"]
Miksi jotkut pitävät ruokapöydän ääressä syömistä niin erityisen tärkeänä? Ja syömistä tv:n ääressä lähes syntinä?
[/quote]
Minusta se on tärkeää seuraavista syistä:
- ei tule sotkua (muruja, tahroja, ym) sohvaan, eikä kaadu juomat läppärin päälle
- ollaan koko perhe yhdessä hetki, muuten tällaista ei meidän aikatauluilla saada aikaiseksi
- minusta on tärkeää opetella syömään ilmna viihdykettä, "tylsästi". TV:tä katsellessa tulee helposti syötyä yli oman tarpeen, ihan huomaamatta. Tämä altistaa käsitykseni mukaan ylipainolla (toki ei sitä satavarmasti aiheuta).
Valitettavasti mies on ap:n linjoilla. Tekee voileivän, lähtee sen kanssa kävelemään tietokoneelle ilman lautasta pudotellen samalla murusia. Tietokone on sen näköinen, että sen ääressä on syöty ja juotu. Niin kauan, kuin minulla on valtaa lapsiin, he syövät korkeintaan karkkia tv:n ääressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 12:49"]
Yllättävän monessa perheessä ruoka tuntuu olevan vain jotain, millä täytetään maha. Meillä tehdään joka ikinen päivä hyvää (ja terveellistä) ruokaa, ellei ole pakottavaa syytä (kiire) ostaa joskus esim. eineksiä. Ruoka syödään yhdessä, ruoka on hyvää- ja perhe oikeasti nauttii ruokahetkistä :) . Ei pakkokuulustelupönötystä meillä, vaikka jutellaan ja on servetitkin katettu :) . Ruokailu on päivittäinen juhlahetki.
[/quote]
Näin ainakin itselleni on. En ole koskaan innostunut liittämään ruokaan tunteita. Olen muutenkin aika pieniruokainen, joten en ole kovin kiinnostunut muutenkaan ruoasta. Syön vähän ja terveellisesti ja syön elääkseni, en elä syödäkseni.
Totta puhut, että monille ruoka on vain polttoaine.
Minkä ihmeen takia teidän täytyy saada tappelu aikaiseksi tällaisistakin asioista?Miten se on keneltäkään pois miten muut ruokailee?
Yhyy, noilla on ruoka-ajat!
Yhyy, nuo syö sohvalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin perheessäni syötiin joka päivä yhdessä, ja ne olivat ahdistavia hetkiä, koska olimme kaikki liian nälkäisiä. Minä ja sisarukseni tappelimme kettuilimme toisillemme samalla kun äiti läiski jonkinlaista sapuskaa pannulle paistumaan. Lopulta ylinälkäinen isäni lösähti suoraan töistä pöydän ääreen niin ärtyneenä, ettei kukaan uskaltanut sanoa mitään ennen kuin isän verensokeri nousi. Jälkeenpäin nuo tilanteet ovat huvittaneet, silloin ne ahdistivat kovasti.
Meillä syödään pöydän ääressä, joo, mutta kaikkein tärkein sääntö tässä perheessä on, että kukaan ei päästä itseään niin nälkäiseksi, että on pahalla päällä. Joku keitetty potunpala ja jauhelihanöttönen ei ole sen arvoista. Jääkaappi on keksitty, siellä on yleensä jotain syötävää, ja kas, taas on yksi ongelma ratkaistu.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 13:04"]
Meillä lapsuudenkodissa syötiin aina yhdessä pöydän ääressä.ja itse haluan jatkaa tätä samaa tapaa. Se on mukava hetki koulu-/työpäivän jälkeen, keskustellaan päivän kuulumiset ja suunnitellaan mahdollista illan ohjelmaa. Toki silloin nuorena tuntui että vanhempani olivat kauheita nipottajia, kuin näin halusivat tehdä joka päivä, mutta näin jälkeenpäin ei haittaa yhtään.
Minusta on tärkeää että koko perheellä on yhteinen kokoontumishetki, ei sen välttämättä tarvitse olla ruokailu mutta minulle se on ainakin luonteva paikka. Sivusta olen seurannut joitakin kavereita lapsineen, kun heillä ei ole tällaista tapaa ja tuntuu että ihmiset menevät ja tulevat miten sattuu, syövät mitä sattuu ja missä milloinkin. Harvoin, tuskin edes sunnuntaisin, kaikki ovat samaan aikaan paikalla. Ihmisillä on toki omat menonsa ja harrastuksensa, mutta minusta se ettei koskaan ole perheenkeskeistä yhteistä aikaa (muuta kuin esim. lomamatkalla jos sielläkään) saattaa aiheuttaa sellaista irrallisuuden tunnetta ja tietynläistä epäsosiaalisuutta ja itsekkyyttä (tämä on hyvin kärjistetysti ilmaistu). Olen luultavasti todella nipo ja kaavoihin kangistunut, mutta olen miettinyt millaisia vanhempia tulee lapsista, jotka ovat voineet mennä miten haluavat eikä ruokaillessakaan ole tarvinnut rauhoittua tai keskittyä seurustelemaan muun perheen kanssa? Kykenevätkö he aikuisina perhe-elämään ollenkaan? /kärjistys loppui :)
[/quote]
Hyviä meistä tulee vanhempina. Äitini oli leski, joka joutui työskentelemään iltaisinkin, joten opin tekemään aika pienenä ruokaa itselleni. Joten ruoasta ei tullut minulle mitenkään tärkeä asia. Moni todella muu asia oli siihen aikaan tärkeää.
Ja kyllä minusta mielestäni ihan hyvä äiti on tullut kolmelle lapselle. Vanhin on jo muuttanut kotoa ja kaksi asuu vielä lukiolaisina kotona. Meillä on saanut mennä ja tulla. On saanut olla iltaharrastuksia (on kuskattu kahta jääkiekkoon ja takaisin ja yhtä telinevoimisteluun). Miehellä ollut välillä matkatöitä. Syöty on välillä autossakin harkkoihin.
Kyllä silti olen hyvä äiti lapsilleni ja he ovat hyvin pärjänneet elämässä.
-se äiti, kuka vastasi jo aiemmin, kenelle ruoka oli vain aine, millä pidetään elimistö liikeessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä on kaksi syytä: toinen on syömiseen keskittyminen, homma tulee hoidettua paljon siistimmin ja aikatehokkaammin, kun se aika mikä syödään, ei keskitytä mihinkään muuhin. Toinen on se, että vaikka mekin harrastamme yhdessä ja teemme kaikkea, noiden harrastusten yhteydessä ei samalla tavalla tule juteltua kuin ruokapöydän ääressä. Kun siinä istutaan koko porukka ja muita häiritseviä tekijöitä ei ole, tulee ihan oikeasti myös kuunneltua, mitä muille perheenjäsenille kuuluu ja mitä he ovat esim päivän mittaan hommaileet. Esille nousee myös sellaisia asioita, jotka muuten voisivat jäädä kuulematta, jotka sitten saattavatkin olla todella tärkeitä asioita juuri tuolle kertojalle.
He olivat siinä iässä aika lailla vanhempia kuin meidän lapset nyt ovat - lähes kouluikäisiä. Toisaalta heidän ruokavalionsa koostui myös sellaisista valmisruoista, joissa ei ollut mitään kastikkeita ja joita saattoi syödä sormin.
Meidän ruokapöytämme ääressä useamman vuoden ajan syöminen oli siistiä siksi, että he eivät uskaltaneet syödä juuri mitään. Eivät uskaltaneet tosin päiväkodissa tai koulussakaan, koska he olisivat kaivanneet sitä rusinaa, pähkinää tai sormin syötäviä einesruokia.
Ovat onneksi siitä reipastuneet.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 11:52"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 11:44"]
Mun miehen vanhemmat lapset ed avioliitosta eivät koskaan syöneet pöydän ääressä äitinsä luona, kun olivat pienempiä. Heille oli TOSI vaikeaa meillä asettua ihan tavalliseen ruokapöytään syömään ja jutustelemaan niitä näitä. Se oli heille kuin rangaistus. He olivat tottuneet siihen, että lautaselle laitetaan ne 5 pinaattilättyä ja sitten lasi maitoa, olkkarin pöydälle nämä ja piirretyt päälle.
Tällä kokemuksella mun mielestä on tärkeää, että lapsella on kokemus ruokailusta sellaisena, että se voi olla siistiä ja luontevaa, samoin kuten on tietoa erilaisista ruoista, miten niitä syödään, miltä ne maistuvat jne. Ettei se jokapäiväinen ruokailu ole kamala peikko ja taakka.
[/quote]
Kuulostaa kuitenkin siltä, että nämä miehen lapset ovat kuitenkin osanneet syödä siististi siellä sohvalla, päin vastoin kuin omat lapsesi. Heille se on ollut luontevaa. Eikä ruokapaikan sijainti kyllä ruuan makuun mitenkään vaikuta.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 13:06"]
Etteö te tosiaan ole läsnä toisillenne muuta kuin ruokapöydässä? Sääli oikeastaan
[/quote]
No koska te olette yhdessä koko perheen kanssa keskittymättä muuhun? Ja minkä ikäisiä lapsia sulla on?
[/quote]
Ai missäkö? Puuhaamme paljon yhdessä. Valmennan tyttöäni urheiluharrastuksessa (12v), kuljen muutenkin hänen kanssaan paljon sekä vapaalla, että kisareissuissa. Pojan kanssa (14v) vietämme myös aikaa paljon. Yleensäkin kun ei ole treenejä tai muuta, saatamme lojua illan meidän vanhempien sängyllä ja jutella ja puhua ja pohtia maailman asioita. Eilen illalla esimerkiksi olimme koko perhe pitkällä vaelluksella reppujen kanssa lähimaastossa
Siksi sanon, että sääli perheitä, joissa ei puuhata yhdessä asioita ja ainoa paikka on ruokapöytä, missä nähdään yhdessä. Ihan vinkkinä. Nuorten kanssa on ihan mukava puuhata yhdessä, kuten oli pienempienkin lasten kanssa. Elämä on paljon rikkaampaa, kun tehdään yhdessä perheenä asioita, eikä isin harrasteaika, äidin oma aika, lasten kaveriaika. Kun on paljon, me yhdessä-aikaa, on paljon hauskempaa
Meillä se ei ole koskaan tuollaista.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 12:20"]
Joissain perheissä yhteiset ruokailuhetket ovat todella ahdistavia. Äitimarttyyri odottaa, että ruokaa kehutaan. Silmäilee koko ajan, että kaikki syö oikein. Haarukat kalisevat ja nielaisukin kuuluu, kun on niin hiljaista.
Sitten äiti yskäisee ja kysäisee tiukasti : "miten on tänään koulussa mennyt"
Siihen sitten lapset vastailee hädissään ja yrittää syödä äkkiä, että pääsee piinapenkistä pois.
Muistan aikoinaan lapsena, että joillain kavereillani ruokailutilanteet oli tosi ahdistavia
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 13:22"]
Meillä se ei ole koskaan tuollaista.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 12:20"]
Joissain perheissä yhteiset ruokailuhetket ovat todella ahdistavia. Äitimarttyyri odottaa, että ruokaa kehutaan. Silmäilee koko ajan, että kaikki syö oikein. Haarukat kalisevat ja nielaisukin kuuluu, kun on niin hiljaista.
Sitten äiti yskäisee ja kysäisee tiukasti : "miten on tänään koulussa mennyt"
Siihen sitten lapset vastailee hädissään ja yrittää syödä äkkiä, että pääsee piinapenkistä pois.
Muistan aikoinaan lapsena, että joillain kavereillani ruokailutilanteet oli tosi ahdistavia
[/quote]
[/quote]
Kysypä lapsilta aikuisena. Vastaus voi olla toinen
Sulla ei taidakaan olla siellä ruokaseuraa muuten? Vai jos sulla olisi nyt - sanotaanko 2v ja 4v lapset paikalla - niin antaisitko heidän ottaa jääkaapista ruokaa ja syödä "missä haluaavat" ja sitten itse ottaisit sen ruokalautasen ja tulisit tänne nettiin? Miehesi söisi sitten vaikka autotallissa (jos on) tai tv:n edessä. Se olisi sitten sellainen kiva ateria, "joo lapset, ottakaa vaan sieltä, ei tarvi kysyä".
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 13:05"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 12:32"]
Yhteiskuntaluokka näkyy monessa asiassa. Turha kuvitellakaan, että kukaan ylempien luokkien edustaja kehuskelisi tällaisella, mutta niissä yleensä hallitaan käytöstavat muutenkin.
[/quote]
En tiedä, mitä yhteiskuntaluokkaa minä olen, mutta olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja lempipuuhaani on nyt äiityslomalla lasten nukkuessa päiväunia ottaa ruokalautanen eteeni ja tulla tänne aaveelle :D
[/quote]
Kai mä nyt kysymättä tiedän, syödäänkö meillä hiljaisuuden vallitessa vai ei ;D
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 13:22"]
Meillä se ei ole koskaan tuollaista.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 12:20"]
Joissain perheissä yhteiset ruokailuhetket ovat todella ahdistavia. Äitimarttyyri odottaa, että ruokaa kehutaan. Silmäilee koko ajan, että kaikki syö oikein. Haarukat kalisevat ja nielaisukin kuuluu, kun on niin hiljaista.
Sitten äiti yskäisee ja kysäisee tiukasti : "miten on tänään koulussa mennyt"
Siihen sitten lapset vastailee hädissään ja yrittää syödä äkkiä, että pääsee piinapenkistä pois.
Muistan aikoinaan lapsena, että joillain kavereillani ruokailutilanteet oli tosi ahdistavia
[/quote]
[/quote]
Kysypä lapsilta aikuisena. Vastaus voi olla toinen
[/quote]
Meillä syödän tottakai ja tietenkin aina pöydän ääressä.
Pöydässä tehdään muutakin kuin syödään. Toki pöytä on aina katettu siististi, ruoat tarjolla tarjoiluastioissa. Veitsellä ja haarukalla syövät myös melko pienet lapsemme, jotka osaavat syödä kaikenlaisia makuja ja kaikenlaisia ruokagenrejä. Ruokapäydässä myös istutaan kunnes kaikki ovat lopettaneet.
Mutta. Tärkeämpiä pöydän funktioita on välittää käytöstapoja ja kulttuuria, pysähttyä olemaan yhdessä perheen kanssa, keskustelemaan jokaisen kuulumisista ja ihan vaan kokemaan perheyhteyttä. Joka päivä. Siihen ei olla lähdetty, että yhteiset ruokahetket lyötäisiin laimin minkäälaisen harrasterumban takia.
Minusta tämä on sitä aitoa, välittävää kasvatusta, joka varjelee lapset pahalta maailmalta.