Lue keskustelun säännöt.
Milloin kerroitte raskaudesta ensimmäisille?
25.06.2013 |
En oikein jaksa ymmärtää sitä hissuttelua sen asian kanssa. Odotan esikoista, ja mietin tässä että olo on niin hämmentynyt ja yhtä kysymysmerkkiä, että olisi kiva jutella asiasta jonkun naispuolisen ystävän kanssa jolla on jo lapsia.
Mies on tietysti onnesta soikeena, mutta se ei vaan pysty ajattelemaan tätä asiaa kovinkaan paljoa naisnäkökulmasta... Mun pitää olla yhtä tervehenkistä jaksamista seuraavat jtn 7 kk. Ja sen jälkeen mä olen se jolla on päävastuu vauvanhoidosta, ja mun pitää olla tervehenkistä jaksamista vielä se imetysaikakin. Sitten saankin olla jo vähemmän tervehenkinen (juoda vaikka saunakaljan joskus). Ja mua... pelottaa. Vaikka olenkin onnellisempi kuin ikinä.
Ei tulisi mieleenkään kertoa sellaisille ihmisille jotka mahdollisen keskenmenon sattuessa taputtelevat selkään ja sanovat että "onneks ei ollu vielä pitkällä". Mutta jollekin läheiselle. Ja nimenomaan naiselle.
Toivottavasti mua ei kivitetä ihan hengiltä, kun en olekaan se punaposkinen rohkea mamma joka ei yhtään epäile omia taitojaan olla äiti.
Kommentit (14)
Siskolle ja parhaalle kaverille melkein heti testn jälkeen, joillekkin sukulaisille juhannuksena viikolla 8, loput saa tietää joskus niskapoimu-ultran jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus raskausviikolla 24-25, kun vatsa alkoi näkyä. Voihan sen kertoa vaikka yhdyntää seuraaavana päivänä, jos haluaa. En vain ole niin vahva, että ensin kerron ja sitten joiudun parin viikon kuluttua selittelemään kymmenille kyselijöille, että se meni kesken.
Ei minulla onneksi ollut miestä, joka vaati tervehenkistä jaksamista missään välissä. Yhdessä on lapset hoidettu
Ja jos tuo tervehenkisyys on sinulle sama asia kuin ei alkoholia, niin ehkä et ole kypsä äidiksi. Luonto onneksi usein tekee tehtävänsä.
Onnea!
Itse kerroin kummallakin kerralla yhdelle, oikeastaan kaikkein läheisimmälle ystävälle heti kun asiasta tiesin (hän tiesi myös että vauvaa yritetään). Itse myös koin tärkeäksi sen, että joku tietää - ja voi seistä rinnalla myös siinää tilanteessa, jos raskaus meee kesken. Muille hyville ystäville sekä vanhemmille kerroin sitten ensimmäisen ultran jälkeen, muille sitten vähitellen sen mukaan miten oltiin tekemisissä ja kun maha alkoi jo näkyä.
Miehen kanssa kannattaa käydä perusteellista keskustelua siitä, että lapsi on teidän yhteinen, ja myös hänen täytyy ja kannattaa kantaa vastuunsa lapsen hoidosta. Mutta sinänsä kaikenmoiset tunteet ovat hyvin tavallisia, ja on ihan normaalia tuntea pelkoa ja vaikka mitä muitakin negatiivisempia tunteita. Tunteiden jakaminen on varmasti hyväksi. Itse en kuitekaan halunnut monelle heti alussa kertoa, jollain tapaa on ollut ihanaa sulatella sitä ajatusta ja tunnetta ihan omassa mielessä, jonkinlaisena salaisuutenakin jonkin aikaa :).
Esikoisesta kerroin heti raskaustestin tehtyäni parhaalle ystävälleni, sitten miehelle ja sitten äidilleni. Myöhemmin sitten siskoilleni, veljelle ja äiti oli puhunut isän kanssa. Olin tuolloin 18v.
Toisella kertaa kerroin pällisteltiin miehen kanssa testiä, odotettiin päivä, tehtiin toinen ja ilmoitin taas ekana parhaalle ystävälleni. Äidilleni ja isälleni läjäytettiin testistä kuva. Muuten oltiin aika hissun kissun, mutta maha pomppas tosi nopeasti esiin.
Kerroin siskolle samana päivänä kun alkionsiirto oli tehty, että nyt ainakin olen raskaana kunnes toisin todistetaan. Sisko oli ollut koko projektin aikana vierellä ja halusinkin kertoa pettymyksen varalta heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 08:06"]
Joskus raskausviikolla 24-25, kun vatsa alkoi näkyä. Voihan sen kertoa vaikka yhdyntää seuraaavana päivänä, jos haluaa. En vain ole niin vahva, että ensin kerron ja sitten joiudun parin viikon kuluttua selittelemään kymmenille kyselijöille, että se meni kesken.
Ei minulla onneksi ollut miestä, joka vaati tervehenkistä jaksamista missään välissä. Yhdessä on lapset hoidettu
Ja jos tuo tervehenkisyys on sinulle sama asia kuin ei alkoholia, niin ehkä et ole kypsä äidiksi. Luonto onneksi usein tekee tehtävänsä.
[/quote]
Kiitti niin mäkin sua. Tervehenkisyys ei tarkoita sitä ettei alkoholia enää koskaan. Se tarkoittaa myös sitä että luovuin tupakoinnista ennen raskautta, se tarkoittaa itsestä huolehtimista (ystävän kanssa jutteleminen voi olla sellaista), se tarkoittaa paljon kaikenlaista. Mutta tässä yhteydessä tarkoitan raskausaikaa kaiken maailman hörhöjen neuvoineen, ota niistä sitten selvää...
Etkö sinä sitten jättänyt alkoholia pois raskauden ajaksi(kaan)?
Eikä se ole mieheni joka vaatisi minulta yhtään mitään... minähän tässä itseltäni vaadin. Myöskään kymmenille en ajatellut kertoa, kuten ehkä aloituksestani voisi päätellä jos sen olisi vaikka huolella lukenut.
ap
Esikoisesta kerroin heti miehelleni ja parhaalle ystävälleni.Pettymysten varalta ei kerrottu muille kun vasta ekan ultran jälkeen, kun sikiö oli nähty. 33% alkuvaiheen raskauksista päättyy keskenmenoon (tosin tässä on mukana nekin, joista äiti ei tiennyt), joten en halunnut joutua riskiin puhumaan asiasta julkisesti. Itse olen kyllä aina arvostanut ihmisiä, jotka kertovat alkuvaiheessa. Kiva raskaudesta on iloita ja murehtia jonkun kanssa.
Nyt olen just plussannut ja tällä kertaa haluaisin kertoa asiasta koko maailmalle, mutta yritän malttaa vielä päivän tai pari ennenkuin kerron läheisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehelle samana päivänä kun plussasin
Kerroin äidilleni rv 5, vaikka olin ajatellut kertoa vasta myöhemmin. Mulla oli tuolloin alkuraskauden verenvuotoa ja olin siksi ihan paniikissa. Äitini soitti juuri, kun olin hyvin itkuinen, enkä sitten osannut valehdellakaan vaan kerroin kaiken... Vauva on nyt 4 kk :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassua että täällä joku luettelee miehelle kertomisen erikseen, niinkuin mies olisi jotenkin samalla viivalla näiden uutisten kanssa kuin muut läheiset.
Meillä on vasta yritys päällä mutta tiedän jo nyt että kerron ensimmäiseksi läheisimmille tyttökavereilleni (mieheni kanssa tehdään testit yleensä yhdessä joten hänelle ei tarvitse erikseen kertoa), koska he tietävät yrityksestä ja yhdellä toisellakin on yritys päällä joten tämän projektin vaiheet ovat meillä yleinen puheenaihe muutenkin. Sitten ehkä odotellaan ensimmäistä ultraa ja kerrotaan sen jälkeen vanhemmille. Sitten pidetään tai yritetään pitää vähän aikaa matalaa profiilia, katsotaan nyt. :) Nyt vaan toivotaan että tämä suunnitelma realisoituu pian!
Ei imetysajan välttämättä tarvitse olla yhtä tervehenkistä oleilua: Itse pumppasin maitoa talteen ja kun vauva oli n. 2kk niin lähdin viettämään baari-iltaa ystäväni kanssa, ihan alkoholin kera. Mies (=vauvalle tuttu ja turvallinen aikuinen) huolehti vauvasta ja tarjosi hänelle tutun makuista äidinmaitoa pullosta ja minä pumppasin alkoholimaidot lavuaariin. Otin vastuun vauvasta seuraavana päivänä sitten kun olin taas selvinpäin. Eli ihan rennosti vain, ei sen koko elämän tarvitse muuttua! Ja protestoijille tiedoksi: en ravannut siellä baarissa jatkuvasti, imetin n. vuoden, jonka aikana kävin kolme kertaa baarissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 08:06"]
Joskus raskausviikolla 24-25, kun vatsa alkoi näkyä. Voihan sen kertoa vaikka yhdyntää seuraaavana päivänä, jos haluaa. En vain ole niin vahva, että ensin kerron ja sitten joiudun parin viikon kuluttua selittelemään kymmenille kyselijöille, että se meni kesken.
Ei minulla onneksi ollut miestä, joka vaati tervehenkistä jaksamista missään välissä. Yhdessä on lapset hoidettu
Ja jos tuo tervehenkisyys on sinulle sama asia kuin ei alkoholia, niin ehkä et ole kypsä äidiksi. Luonto onneksi usein tekee tehtävänsä.
[/quote]
Kiitti niin mäkin sua. Tervehenkisyys ei tarkoita sitä ettei alkoholia enää koskaan. Se tarkoittaa myös sitä että luovuin tupakoinnista ennen raskautta, se tarkoittaa itsestä huolehtimista (ystävän kanssa jutteleminen voi olla sellaista), se tarkoittaa paljon kaikenlaista. Mutta tässä yhteydessä tarkoitan raskausaikaa kaiken maailman hörhöjen neuvoineen, ota niistä sitten selvää...
Etkö sinä sitten jättänyt alkoholia pois raskauden ajaksi(kaan)?
Eikä se ole mieheni joka vaatisi minulta yhtään mitään... minähän tässä itseltäni vaadin. Myöskään kymmenille en ajatellut kertoa, kuten ehkä aloituksestani voisi päätellä jos sen olisi vaikka huolella lukenut.
ap
[/quote]
usko tai älä, vauva ei vie puhekykyä eli ystävien kanssa voi jutella vielä vauvan syntymän jälkeenkin ja osa meistä kykenee jopa kävelemään ja käymään vaikka lenkillä, vaikka he ovatkin äärimmäisen pieni joukko alle vuoden ikäisten äideistä.
Itse en jättänyt alkoholia pois raskausaikana tai luopunut edes tupakoinnista, koska kumpikaan pahe ei ole minua koskettanut yli 15 vuoteen. Kaikki eivät ole riippuvaisia päihteistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei imetysajan välttämättä tarvitse olla yhtä tervehenkistä oleilua: Itse pumppasin maitoa talteen ja kun vauva oli n. 2kk niin lähdin viettämään baari-iltaa ystäväni kanssa, ihan alkoholin kera. Mies (=vauvalle tuttu ja turvallinen aikuinen) huolehti vauvasta ja tarjosi hänelle tutun makuista äidinmaitoa pullosta ja minä pumppasin alkoholimaidot lavuaariin. Otin vastuun vauvasta seuraavana päivänä sitten kun olin taas selvinpäin. Eli ihan rennosti vain, ei sen koko elämän tarvitse muuttua! Ja protestoijille tiedoksi: en ravannut siellä baarissa jatkuvasti, imetin n. vuoden, jonka aikana kävin kolme kertaa baarissa.
Miks pitää lähteä baariin jos on vauva kotona???? Ja mies?? Eikä se alkoholin vaikutus päivässä haihdu, niin päästä kuin myöskään maidosta. Itseä kuvottaa koko baarit ja aivan kaikki mitä niihin liittyy. Vauva on niin rakas etten jättäis kuin pakon edestä, edes huolehtivalle miehelleni. Entä jos baarireissulla humalassa sattuu jotai, joku laittaa tyrmäystippoja tai satutat itsesi..onko se todella sen arvoista? Mun mies ei myöskään ravaa baareissa, koska ei tarvitse sieltä mitään, ei kallista viinaa, ei toisten naisten huomiota, ei huutavia juoppoja, arvaamattomia tilanteita, ei tanssia tuntemattoman kanssa, ei riskiä tulla pahoinpidellyksi.. Jos hän ottaa, hän menee läheisten luo kylään tai mökille kavereiden kanssa. Eikä örvellä, eikä mun tarvi koskaan miettiä missä se on ja kenen kanssa ja mitä tapahtuu, tuleeko poliisi ovelle vai soitetaanko sairaalasta.. onneks se oppi läksynsä jo nuorena ku joku tuntematon äkisti puukotti selkään baarissa, selvisi tilanteesta pienin ruhjein, mut alkoi kammoamaan arvaamatonta ympäristöä. Luojan kiitos on näin.
Vielä ap.n kysymykseen, kerroin ensimmäisistä rakenneultran jlk (miehelle tietty heti), viimeisestä odotin niin kauan kuin pystyin, ja se meni yksittäisten kohdalla jopa viikolle 35!! Tosin nämä kysyivät, mikset ole kertonut! Eli loukkaa tavallaan jos odottaa olevansa läheinen ja et kerro..
Kerrottiin melkein heti, kun olin positiivisen testin tehnyt ystäväpariskunnallemme.