Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko, yliopisto ja aineenopettajan pedagogiset opinnot
27.07.2020 |
Olen parikymppinen nainen ja oireilen sosiaalisten tilanteiden pelkoa niin voimakkaasti, että jouduin pitämään lukion jälkeen parin vuoden terapialle omistetun tauon opinnoistani. Hain välivuosien jälkeen yliopistoon ja pääsinkin helposti sisään ja ajattelin, että yliopistossa voin vetää kuvitteellisen suojakaavun päälleni niin ettei kukaan huomaa minua tai invalidisoivaa jännitystäni.
Olin niin väärässä. Pari esitelmää ja päivittäistä nälkää (en uskalla mennä kanttiiniin) nähtyäni ymmärrän, että olen väärässä paikassa. Oikeammin; oikeaa paikkaa ei olekaan.
Ja mitä tein? Provosoiduin ja hain sivuaineoikeutta aineenopettajan opintoihin. Jippijaijei, feikkasin varmaan silkasta paniikista soveltuvuuskokeessa niin lahjakkaasti, että sain uskomattoman korkeat pisteet. Ja tässä sitä maataan lamaantuneena, tulevana aineenopettajana.
Sanokaa, että pärjään. Tai ei, sanokaa että en pärjää, koska paniikki näköjään saa minut suoriutumaan terapeutinkin hämmästykseksi mallikkaasti. Sanokaa myös, että mahtuu sinne opejen joukkoon kummajaisiakin, jotka ovat samastuttavia ja hauskoja takellessaan sanoissaan ja punastellessaan kirkkaina ja hehkuvina.
Jännittää, ahdistaa, paniikki. Mitähän tästäkin tulee, ja toisaalta: mikä on pahinta mitä voi tapahtua?
Kommentit (28)
Opettajan ammatissa täytyy sietää tuijotusta, arvostelua ja kiirettä. Täytyy jaksaa päivästä toiseen koota itsensä ennen jokaista oppituntia ja pitää kaikki langat käsissään. Työ on henkisesti vaativaa millä asteella tahansa.
Suosittelen sinua jatkamaan terapiaa, jotta pääset jännitysoireistasi eroon. Ikä korjaa tilannettasi jonkin verran, samoin altistuminen jännittäville tilanteille. Minulla on paniikkihäiriö ja olen opettaja. Oireita ei ole enää tullut vuosikausiin.
Vaihtoehtona on hakeutuminen tutkijan työhön. Siinä ei tarvitse olla niin sosiaalinen kuin opettajan ammatissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Takaisin terapiaan, tietenkin!!!!
Se elämään ja maailmaan astuminen on joka kerta vain vaikeampaa. Jos monta vuotta on vaan kotona ja terapiassa ja välttelee julkisia paikkoja ja sosiaalisia tilanteita, niin normaalielämään palaaminen on äärettömän vaikeaa. Kyllähän sen monet jo koronakeväänä huomasivat, muutama viikko neljän seinän sisällä, niin eipä ollutkaan niin helppoa palata normaaliin.
Auskultointi on helppoa varsinaiseen työhön verrattuna. Esiintymistä on oikeassa koulussa kolme kertaa enemmän, luokassa ei ole muita aikuisia turvana ja oppilaat eivät ole yhtä siedättyneitä.
Jos nyt oikeasti lähdet kokeilemaan opettajan uraa, tee itsellesi selväksi, ettet ole epäonnistunut homman mentyä mahdollisesti pieleen. Sinulla on kuitenkin monin verroin vastusta muihin alalle opiskeleviin verrattuna.
Työllistyminen on tosiaan nykyään hyvin epävarmaa.
Olen introvertti ja ujokin myös. Kärsin yläaste-ja lukioaikoina pahasta jännityksestä. Otin kurssejakin sen perusteella, että joutuuko pitämään jotain vai ei.
Ihmisiä en muuten ole erityisemmin pelännyt, minulla on aina ollut ystäviä jne.
Lukion jälkeen päästun joten okl. En osaa oikein selittää miksi. Hain moneen paikkaan ja sinne pääsin. Opinnot kuulostivat käytännöllisyydessään kivalta.
Olihan se esiintyminen vaikeaa silloinkin.
Nyt olen 40v ja edelleen opettaja. Olen päässyt pahimmasta jännityksestä irti, mutta en edelleenkään nauti siitä. Työni on antoisaa mutta valitsisin silti jotain muuta. Jos ajattelee muutakin kuin jännittämistä, niin työ vie paljon voimavaroja. Jatkuva hälinä, kiire, sosiaalisuus. Olen ihan hyvä työssäni mutta työpäivän jälkeen minusta ei ole paljoakaan jäljellä.
Minua kiinnosta tuo sosiaalisten tilanteiden pelko terminä. Mitä se sisältää? Olen itse ollut erittäin ujo lapsi, puhuin kuiskaten, punastelin jatkuvasti enkä esim. uskaltanut viitata. Sitä kutsuttiin ujoudeksi, vaikka opiskeluaikoina oli vaikea esim. käydä kaupassa ja jännitti suunnattomasti esim. leipätiskillä pyytää leipää. Monet kerrat jäi ostamatta, kun en pystynyt.
Minusta tuli opettaja. En ollut opetusharjoittelijana kovin hyvä, jännitin, punastelin, luin suoraan paperista, en huomannut luokan tapahtumia vaan keskityin vain itseeni. Mutta kasvoin opiskeluaikoina opettajan rooliin. Tein sijaisuuksia alakoulun puolella ja aloin tajuta, että tulin hyvin toimeen oppilaiden kanssa. Opetus ei jännittänyt, sen sijaan muut opettajan työhön liittyvät jutut (koulutus, palaverit, juhlien järjestäminen jne) olivat tosi raskaita. Myös vanhempien tapaamiset ovat olleet raskaita ja tietyllä tavalla ovat edelleen.
Olen ollut 20 vuotta opettajana. En ole enää ujo enkä arka, punastelu on vähentynyt/ajoittain kadonnut, pidän työstäni enkä juurikaan enää jännitä mitään tilanteita paitsi jos joudun esiintymään koulun edessä. Sisimmässäni olen kyllä edelleen ujo, mutta työroolini on erilainen. Se on auttanut myös omaa kehittymistäni, ei jännitä enää kauppakäynnit mutta en edelleenkään pidä esim. sukujuhlista ja välttelen sosiaalisia tilanteita ihan siksi, että en nauti niistä.
Jos tilanteesi on sama kuin minulla eli olet ujo, pystyt kyllä kehittymään opettajaksi. Mutta en tiedä, liittyykö sosiaalisten tilanteiden pelkoon jotain muutakin, jotain niin suurta ahdistusta, että ei vain selviydy niistä jännittävistä tilanteista. Minulle oli alusta asti selvää, että vaikka ydinpommi räjähtäisi, niin luokan edessä en itke. Muutaman kerran on ollut tiukkaa mutta olen murtunut vasta kotona. Ujon pitää olla myös vahva, jotta hän voi toimia opettajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niistä pedagogisista opinnoista on hyötyä muissakin töissä. Suoritat nyt ne, kun sinne pääsit. Elämä kantaa ja kyllä löydät paikkasi.
Eikä uuden opetussuunnitelman mukaan opettajan enää edes kuulu pitää luokassa mitään yksinpuhelua. Olet varmasti hyvä suunnittelemaan esim tutkivaan oppimiseen keskittyviä tunteja.
Tämäkin on totta. Ei se ala sovi kaikille, varsinkaan näinä aikoina. Mutta se kympin tyttökin, jonka haave on aina ollut opettaminen, voi masentua ja alkoholisoitua. Jos opintoihin on päässyt, niin miksei kokeilla? Saattaa yllättyä.