Lue keskustelun säännöt.
Millainen on kahden (normaalisti) mustasukkaisen parisuhde?
27.07.2020 |
”Normaalilla” tarkoitan sitä, etten puhu raivoamisista, väkivaltaisuudesta, kontrolloinnista, alistamisesta tai rajoittamisista. Normaalin rajoissa on se, että itse tiedostaa haluavansa kontrolloida, mutta pystyy hillitsemään itsensä.
Toimiiko tällainen liitto hyvin?
Kommentit (47)
Olet saanut jo niin paljon hyviä vastauksia, että turhaan kirjoittaisin samoja asioita uudestaan.
Mutta tuli tähän liittyen mieleeni miehen työkaverin kommentti eilen. Mieheni lomautus loppui ja hän palasi töihin, kun itse olen vielä lomautettuna ja kotona. Yksi ilta töiden jälkeen mies sai kotimatkalla jonkin kohtauksen, josta onneksi selvittiin säikähdyksellä, luultavasti verensokeri oli vain laskenut liian alas, kun oli unohtanut syödä.
Mies ei kuitenkaan vielä täysin ole palautunut tuosta ja on paljon väsyneempi ja väsyy myös nopeammin kuin ennen. Tuon jälkeen otin tavakseni soittaa hänelle pari-kolme kertaa työvuoron aikana (riippuu miten pitkä vuoro miehellä on, välillä 12h) ja kyselen hänen vointiaan ja muistutan syömään, kun on sellainen, että unohtaa syödä, jos ei pysähdy hetkeksi. Miehen työkaverin mielestä soitan kuitenkin vain siksi, että olen sairaalloisen mustasukkainen ja tarkistan, mitä mies tekee ja kenen kanssa. Ja kysehän ei siis ole siitä, vaan ihan vain siitä, että itsekin säikähdin tuota aika paljon ja olen luonteeltani kova huolehtimaan muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kyllä ole mitenkään normaalia, että pitää hillitä kontrollinhaluaan. Minusta mustasukkaisuus on normaalia vain, jos siihen on aihetta eli puoliso on todistettavasti rikkonut suhteen rajoja. Ymmärrettävää se on silloin, jos luottamus on jo aiemmin rikottu.
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kolmisenkymmentä vuotta. Kumpikaan ei ole mustasukkainen sen enempää "normaalilla" kuin epänormaalilla tavalla. Mitään kontrollia eikä kyttäämistä ole, eikä todellakaan mitään hinkuakaan niihin.
Näitä juttuja kun täältä lukee, niin kyllä sitä aina ihmettelee, miten muut elävät ja mitä kaikkea pöhköä pidetään normaalina.
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole mitenkään normaalia, että pitää hillitä kontrollinhaluaan. Minusta mustasukkaisuus on normaalia vain, jos siihen on aihetta eli puoliso on todistettavasti rikkonut suhteen rajoja. Ymmärrettävää se on silloin, jos luottamus on jo aiemmin rikottu.
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kolmisenkymmentä vuotta. Kumpikaan ei ole mustasukkainen sen enempää "normaalilla" kuin epänormaalilla tavalla. Mitään kontrollia eikä kyttäämistä ole, eikä todellakaan mitään hinkuakaan niihin.
Näitä juttuja kun täältä lukee, niin kyllä sitä aina ihmettelee, miten muut elävät ja mitä kaikkea pöhköä pidetään normaalina.
Sinulla on vain näkökulma häiriintynyt. Totta kai kolmessakymmenessä vuodessa oppii tietämään, onko toinen luotettava vai ei. Uudehkossa parisuhteessa tehdään kaikkea pöhköä.
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole mitenkään normaalia, että pitää hillitä kontrollinhaluaan. Minusta mustasukkaisuus on normaalia vain, jos siihen on aihetta eli puoliso on todistettavasti rikkonut suhteen rajoja. Ymmärrettävää se on silloin, jos luottamus on jo aiemmin rikottu.
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kolmisenkymmentä vuotta. Kumpikaan ei ole mustasukkainen sen enempää "normaalilla" kuin epänormaalilla tavalla. Mitään kontrollia eikä kyttäämistä ole, eikä todellakaan mitään hinkuakaan niihin.
Näitä juttuja kun täältä lukee, niin kyllä sitä aina ihmettelee, miten muut elävät ja mitä kaikkea pöhköä pidetään normaalina.
Mietin ihan samaa. Minusta tuntuu, että osa näistä jotka eivät mielestään ole mustasukkaisia, eivät käsitä mitä oikea luottamus on. Tuokin tyyppi, jonka mielestä kaverin luona yökyläily on merkki siitä että suhde on merkityksetön.. en ymmärrä tällaista ajattelua ollenkaan. Mulla on miespuolisia kavereita, miehellä naispuolisia, emmekä ole kumpikaan mustasukkainen siitä ajasta minkä kavereiden kanssa vietämme, sukupuolesta huolimatta - koska meidän parisuhde on vakaa ja luotamme toisiimme. Se on niin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole mitenkään normaalia, että pitää hillitä kontrollinhaluaan. Minusta mustasukkaisuus on normaalia vain, jos siihen on aihetta eli puoliso on todistettavasti rikkonut suhteen rajoja. Ymmärrettävää se on silloin, jos luottamus on jo aiemmin rikottu.
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kolmisenkymmentä vuotta. Kumpikaan ei ole mustasukkainen sen enempää "normaalilla" kuin epänormaalilla tavalla. Mitään kontrollia eikä kyttäämistä ole, eikä todellakaan mitään hinkuakaan niihin.
Näitä juttuja kun täältä lukee, niin kyllä sitä aina ihmettelee, miten muut elävät ja mitä kaikkea pöhköä pidetään normaalina.
Mietin ihan samaa. Minusta tuntuu, että osa näistä jotka eivät mielestään ole mustasukkaisia, eivät käsitä mitä oikea luottamus on. Tuokin tyyppi, jonka mielestä kaverin luona yökyläily on merkki siitä että suhde on merkityksetön.. en ymmärrä tällaista ajattelua ollenkaan. Mulla on miespuolisia kavereita, miehellä naispuolisia, emmekä ole kumpikaan mustasukkainen siitä ajasta minkä kavereiden kanssa vietämme, sukupuolesta huolimatta - koska meidän parisuhde on vakaa ja luotamme toisiimme. Se on niin yksinkertaista.
Tuo on mahdollista, koska sinua ei ole petetty tuon tyylisissä suhteissa. Jos joku mies olisi pettänyt sinua näiden yökyläilyjen aikana, et olisi noin luottavainen.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu ei. Kahleissa kellariin ja siellä pysyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole mitenkään normaalia, että pitää hillitä kontrollinhaluaan. Minusta mustasukkaisuus on normaalia vain, jos siihen on aihetta eli puoliso on todistettavasti rikkonut suhteen rajoja. Ymmärrettävää se on silloin, jos luottamus on jo aiemmin rikottu.
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kolmisenkymmentä vuotta. Kumpikaan ei ole mustasukkainen sen enempää "normaalilla" kuin epänormaalilla tavalla. Mitään kontrollia eikä kyttäämistä ole, eikä todellakaan mitään hinkuakaan niihin.
Näitä juttuja kun täältä lukee, niin kyllä sitä aina ihmettelee, miten muut elävät ja mitä kaikkea pöhköä pidetään normaalina.
Mietin ihan samaa. Minusta tuntuu, että osa näistä jotka eivät mielestään ole mustasukkaisia, eivät käsitä mitä oikea luottamus on. Tuokin tyyppi, jonka mielestä kaverin luona yökyläily on merkki siitä että suhde on merkityksetön.. en ymmärrä tällaista ajattelua ollenkaan. Mulla on miespuolisia kavereita, miehellä naispuolisia, emmekä ole kumpikaan mustasukkainen siitä ajasta minkä kavereiden kanssa vietämme, sukupuolesta huolimatta - koska meidän parisuhde on vakaa ja luotamme toisiimme. Se on niin yksinkertaista.
Tuo on mahdollista, koska sinua ei ole petetty tuon tyylisissä suhteissa. Jos joku mies olisi pettänyt sinua näiden yökyläilyjen aikana, et olisi noin luottavainen.
Eri
Todennäköisesti on jo petetty, kirjoittaja ei joko tiedä tai välitä siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän mustasukkaisuus tarkoita sitä, että kontrolloisi toista ihmistä. Sairaalloinen mustasukkaisuus kontrolloi, ns. normaali mustasukkaisuus haluaa vakuuksia luottamukselleen ja rakkaudelleen. Ongelma on, ettei elämä anna vakuuksia.
Ihminen, joka ei ole lainkaan mustasukkainen, on sellainen, joka haluaa itselleen täyden vapauden tehdä, mitä haluaa. Eli riippumaton muista ihmisistä. Myös tunnetasolla. Ei kauhesti hetkauta, vaikka toinen lähtisi menemään. Tämä on itsenäinen ihminen, enkä ole hänestä riippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole mitenkään normaalia, että pitää hillitä kontrollinhaluaan. Minusta mustasukkaisuus on normaalia vain, jos siihen on aihetta eli puoliso on todistettavasti rikkonut suhteen rajoja. Ymmärrettävää se on silloin, jos luottamus on jo aiemmin rikottu.
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kolmisenkymmentä vuotta. Kumpikaan ei ole mustasukkainen sen enempää "normaalilla" kuin epänormaalilla tavalla. Mitään kontrollia eikä kyttäämistä ole, eikä todellakaan mitään hinkuakaan niihin.
Näitä juttuja kun täältä lukee, niin kyllä sitä aina ihmettelee, miten muut elävät ja mitä kaikkea pöhköä pidetään normaalina.
Sinulla on vain näkökulma häiriintynyt. Totta kai kolmessakymmenessä vuodessa oppii tietämään, onko toinen luotettava vai ei. Uudehkossa parisuhteessa tehdään kaikkea pöhköä.
Minusta asia on juuri päinvastoin. Eikö nimenomaan rakastuneena ole helppoa olla uskollinen?
Sitä paitsi meillä oli ihan sama tilanne alusta asti. Eikä sillä edes ole niin paljon tekemistä luottamuksen kanssa vaan se perustuu syvään ymmärrykseen siitä, että ei tässä kukaan ketään omista. Kukin tekee lopulta, mitä haluaa, mutta ei siihen kyttääminen ja angstaaminen auta.
En minä ole mitenkään satavarma siitä, etteikö mies voisi löytää toista tms. En silti viitsi olla mustasukkainen varmuuden vuoksi. Se on ajanhukkaa.
Elämässä niin yleisestikin kannattaa murehtia murheet vasta, kun ne ovat oikeasti kohdalla, ei etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole mitenkään normaalia, että pitää hillitä kontrollinhaluaan. Minusta mustasukkaisuus on normaalia vain, jos siihen on aihetta eli puoliso on todistettavasti rikkonut suhteen rajoja. Ymmärrettävää se on silloin, jos luottamus on jo aiemmin rikottu.
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa kolmisenkymmentä vuotta. Kumpikaan ei ole mustasukkainen sen enempää "normaalilla" kuin epänormaalilla tavalla. Mitään kontrollia eikä kyttäämistä ole, eikä todellakaan mitään hinkuakaan niihin.
Näitä juttuja kun täältä lukee, niin kyllä sitä aina ihmettelee, miten muut elävät ja mitä kaikkea pöhköä pidetään normaalina.
Sinulla on vain näkökulma häiriintynyt. Totta kai kolmessakymmenessä vuodessa oppii tietämään, onko toinen luotettava vai ei. Uudehkossa parisuhteessa tehdään kaikkea pöhköä.
Aiheuttaako se, että on pitkässä suhteessa, näkökulman häiriintymistä 😂? Eiköhän se ole ihan päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Me olemme molemmat hieman mustasukkaisia. Meitä molempia on petetty ensimmäisessä avioliitossa, ja vaikka välillämme on täysi luottamus, niin se on jonkinlaiset jäljet jättäneet. Emme kuitenkaan ole koskaan joutuneet tämän kymmenen vuoden aikana riitelemään asiasta, emmekä koskaan epäilleet toista.
Olemme täysin avoimia toisillemme. Meillä on puhelimessa etsi kaveria -sovellus. Tiedämme toistemme salasanat kännyyn ja padiin. Emme kuitenkaan tiedä työläppäreitä tai pankkitunnuksia. Mutta nämä on pientä. Suurin avoimuus tulee siitä, ettei kumpikaan katsele kenenkään perään, eikä tee tietoisesti mitään sellaista, joka voisi lisätä mustasukkaisuutta. Esim. En ole koskaan nähnyt, että mies katselisi ketään naista. Enkä minä lähtenyt työkaverin kanssa kahville, niin viatonta kuin se olisi ollutkin.
Minusta meidän suhde on helppo. Molemmat pelaavat samoilla säännöillä, eikä näistä säännöistä ole edes tarvinnut keskustella. Siksi molemmat tuntevat olonsa turvalliseksi, eikä mustasukkaisuuteen ole ollut aihetta vuosiin.
Miestäni on petetty ensimmäisessä avioliitossaan, mutta hän ei silti ole mustasukkainen. Minulla on useita miespuolisia kavereita, osa lapsuudesta asti, osa harrastuksesta, osa töistä, miesvaltaisella alalla kun työskentelen. Koskaan näiden kavereiden kanssa ei ole ollut muuta kuin kaveruutta. Exäni rajoitti näitä ystävyyksiä, ja no, on osin siksi ex, vaikka muitakin syitä oli. On oikeasti ihan mahtavaa, kun nykyiseni ei rajoita mitenkään, vaan luottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin herttaista kun ihan tosissaan tohkeissaan selitetään, että on normaalia ja epänormaalia mustasukkaisuutta. Sama kuin selitettäisiin, että on normaalia ja epänormaalia mielisairautta.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin herttaista kun ihan tosissaan tohkeissaan selitetään, että on normaalia ja epänormaalia mustasukkaisuutta. Sama kuin selitettäisiin, että on normaalia ja epänormaalia mielisairautta.
On olemassa normaalia ja epänormaalia mielisairautta.
Normaani mielisairas kykenee töihin, pystyy olemaan ihmissuhteissa, elämään kuten muutkin. Hänen sisällään vain myllertaa.
Epänormaali mielisairas ei kykene töihin, ei ylläpitämään ihmissuhteita eikä hoitamaan itseään.
Kyllähän näissä on selkeä ero. Samoin mustasukkaisuuden kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme molemmat hieman mustasukkaisia. Meitä molempia on petetty ensimmäisessä avioliitossa, ja vaikka välillämme on täysi luottamus, niin se on jonkinlaiset jäljet jättäneet. Emme kuitenkaan ole koskaan joutuneet tämän kymmenen vuoden aikana riitelemään asiasta, emmekä koskaan epäilleet toista.
Olemme täysin avoimia toisillemme. Meillä on puhelimessa etsi kaveria -sovellus. Tiedämme toistemme salasanat kännyyn ja padiin. Emme kuitenkaan tiedä työläppäreitä tai pankkitunnuksia. Mutta nämä on pientä. Suurin avoimuus tulee siitä, ettei kumpikaan katsele kenenkään perään, eikä tee tietoisesti mitään sellaista, joka voisi lisätä mustasukkaisuutta. Esim. En ole koskaan nähnyt, että mies katselisi ketään naista. Enkä minä lähtenyt työkaverin kanssa kahville, niin viatonta kuin se olisi ollutkin.
Minusta meidän suhde on helppo. Molemmat pelaavat samoilla säännöillä, eikä näistä säännöistä ole edes tarvinnut keskustella. Siksi molemmat tuntevat olonsa turvalliseksi, eikä mustasukkaisuuteen ole ollut aihetta vuosiin.
Miestäni on petetty ensimmäisessä avioliitossaan, mutta hän ei silti ole mustasukkainen. Minulla on useita miespuolisia kavereita, osa lapsuudesta asti, osa harrastuksesta, osa töistä, miesvaltaisella alalla kun työskentelen. Koskaan näiden kavereiden kanssa ei ole ollut muuta kuin kaveruutta. Exäni rajoitti näitä ystävyyksiä, ja no, on osin siksi ex, vaikka muitakin syitä oli. On oikeasti ihan mahtavaa, kun nykyiseni ei rajoita mitenkään, vaan luottaa.
Nyt sinä puhut epänormaalista mustasukkaisuudesta. Se rajoittaa.
Normaali mustasukkaisuus ei rajoita mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin herttaista kun ihan tosissaan tohkeissaan selitetään, että on normaalia ja epänormaalia mustasukkaisuutta. Sama kuin selitettäisiin, että on normaalia ja epänormaalia mielisairautta.
On olemassa normaalia ja epänormaalia mielisairautta.
Normaani mielisairas kykenee töihin, pystyy olemaan ihmissuhteissa, elämään kuten muutkin. Hänen sisällään vain myllertaa.
Epänormaali mielisairas ei kykene töihin, ei ylläpitämään ihmissuhteita eikä hoitamaan itseään.
Kyllähän näissä on selkeä ero. Samoin mustasukkaisuuden kohdalla.
Nyt juttelet aivan omiasi. Mielisairaus ei ole koskaan normaalia. Se on sairaus eli normaalin vastakohta. Mielisairauksia on eri vaikeusasteisia kuten vaikkapa syöpiäkin. Syöpäkään ei kuitenkaan lievänäkään ole koskaan normaalitila kuten ei mielisairauskaan.
Saattaa olla tavallista olla syyttä mustasukkainen. Normaalia ja tervettä se ei kuitenkaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin herttaista kun ihan tosissaan tohkeissaan selitetään, että on normaalia ja epänormaalia mustasukkaisuutta. Sama kuin selitettäisiin, että on normaalia ja epänormaalia mielisairautta.
On olemassa normaalia ja epänormaalia mielisairautta.
Normaani mielisairas kykenee töihin, pystyy olemaan ihmissuhteissa, elämään kuten muutkin. Hänen sisällään vain myllertaa.
Epänormaali mielisairas ei kykene töihin, ei ylläpitämään ihmissuhteita eikä hoitamaan itseään.
Kyllähän näissä on selkeä ero. Samoin mustasukkaisuuden kohdalla.
Nyt juttelet aivan omiasi. Mielisairaus ei ole koskaan normaalia. Se on sairaus eli normaalin vastakohta. Mielisairauksia on eri vaikeusasteisia kuten vaikkapa syöpiäkin. Syöpäkään ei kuitenkaan lievänäkään ole koskaan normaalitila kuten ei mielisairauskaan.
Saattaa olla tavallista olla syyttä mustasukkainen. Normaalia ja tervettä se ei kuitenkaan ole.
Myönnän, että vertaus ontui. Mustasukkaisuus on tunne, ei sairaus. Tarkoitukseni vain oli korostaa, että ei kaikki ole haitallista, vaan on eri asteisia.
Kateutta on myös eri asteista. Normaalia kateutta on tuntea kateutta, kun jollain on jotain, mitä itselleen haluaisi. Kateus muuttuu haitalliseksi, kun kateuden kohdetta aletaan vähätellä tai halveksia.
Viha on normaalia, kun sen avulla puolustetaan omia rajoja. Epänormaali viha pyrkii tuhoamaan kohteen.
Mustasukkaisuus on normaalia, kun haluaa olla jollekulle se kaikista tärkein. Epänormaalina se kontrolloi ja tukahduttaa kohteensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin herttaista kun ihan tosissaan tohkeissaan selitetään, että on normaalia ja epänormaalia mustasukkaisuutta. Sama kuin selitettäisiin, että on normaalia ja epänormaalia mielisairautta.
On olemassa normaalia ja epänormaalia mielisairautta.
Normaani mielisairas kykenee töihin, pystyy olemaan ihmissuhteissa, elämään kuten muutkin. Hänen sisällään vain myllertaa.
Epänormaali mielisairas ei kykene töihin, ei ylläpitämään ihmissuhteita eikä hoitamaan itseään.
Kyllähän näissä on selkeä ero. Samoin mustasukkaisuuden kohdalla.
Nyt juttelet aivan omiasi. Mielisairaus ei ole koskaan normaalia. Se on sairaus eli normaalin vastakohta. Mielisairauksia on eri vaikeusasteisia kuten vaikkapa syöpiäkin. Syöpäkään ei kuitenkaan lievänäkään ole koskaan normaalitila kuten ei mielisairauskaan.
Saattaa olla tavallista olla syyttä mustasukkainen. Normaalia ja tervettä se ei kuitenkaan ole.
Itse asiassa meillä kaikilla on jossain vaiheessa jonkinlainen syöpä. Ne vain häviävät itsestään ennen kuin niitä ehditään diagnosoida, eivätkä haittaa elämää. Vasta sitten kun syöpäkasvain alkaa haitata tai aiheuttaa oireita, se löydetään ja diagnosoidaan sairaudeksi. Eli analogia pätee syöpäänkin ihan yhtä lailla.
Harva asia elämässä on tuollainen mustavalkoinen, että sitä joko on tai ei ole. Välimuotoja on melkein kaikissa asioissa niiden ääripäiden välillä.
Aiheesta, itse olen ajatellut olevani 0% mustasukkainen, ja useimmissa parisuhteissani näin olikin. Viimeksi erehdyin kuitenkin suhteeseen mustasukkaisen miehen kanssa, ja yllättäen ajan myötä se tarttui vähän minullekin. Mies myös provosoi saadakseen minut enemmän mustasukkaiseksi (tiedostamattaan). Ja onnistuihan se. En tykännyt ja erosin. Toivottavasti seuraava suhteeni on taas sellainen, jossa on helppo luottaa toiseen ja toinenkin luottaa minuun, koska minä olen luottamuksen arvoinen.
t. Ohis
Luotin 15 vuotta, kunnes matto vedettiin jalkojen alta. Kyllä on vaikea yrittää luottaa taas. Samalla tavalla en kyllä enää luota, mutta eihän toisen tekemisiä pysty vahtimaan.
Luottamus on tosi tärkeää, olisi hyvä pystyä osoittamaan, että on luottamuksen arvoinen.
Minusta tärkeintä on, että keskustelette yhdessä asiasta. Jos tuntuu, niin pariterapia voi auttaa, mutta yleensä ihan avoin keskustelu auttaa. Kerrotaan toiselle, miksi ja milloin tuntee mustasukkaisuutta, kuuntelee kun toinen kertoo. Pohditte yhdessä mistä voisi johtua ja onko edelleen tarvetta kytätä toista. Ja molemmat on samalla kannalla ja puhuvat tunteistaan.
Itse olin muutaman vuoden suhteessa, jossa toinen oli mustasukkainen. Ja kun keskusteluyhteys katosi, asiasta tuli ongelma. Ei saatu sitä takaisin ja alkoi kaiken menemisen jatkuva selittely ahdistaa. Varmaan kuitenkin parempi, että molemmilla on taipumusta mustasukkaisuuteen, niin helpompi ymmärtää toista.
Minä olen sellainen, kun päätän toisen kanssa suhteeseen ruveta, niin luotan kokonaan. Mies saa mennä kuten haluaa, toki normaalit sopimiset ja ilmoittamiset, mitä yhdessä elämiseen kuuluu. Mutta tekstari päivällä, että lähtee työkavereiden kanssa illalla ulos on riittävä. Tai kesälomalla, jos haluaa lähteä kavereiden kanssa pidemmälle reissulle, kun käytännön asiat on sovittu ja minullekin on aikaa jossain välissä, niin eipä tuo haittaa. Ei väliä onko kaverit Marjukka ja Riitta vai Seppo ja Kalevi :D
Mikä ongelma matkustelussa on? Kyllä minä ainakin haluan suhteessa voida vapaasti tehdä, mitä haluan, ja haluan rajattoman liikkumisvapauden. Olisi tosi ahdistavaa, jos itse haluaisi käydä jossain, mutta ei voi tehdä sitä, ellei kumppani lähde mukaan vahtimaan - ja sitten jos häntä ei huvita tai ei ehdi/pääse, niin itsekään en sitten pääsisi. Ahdistavaa!