Voiko Alzheimer huvittaa

Alzheimer satuttaa enemmän omaisia kuin sairastavaa. Aiheuttaa se välillä hassujakin hetkiä mutta pääosin on mollivoittoista katsoa rakkaan ihmisen hajoavan tomuna tuuleen vaikka kroppa pysyykin saman näköisenä.

Siinä ei ole mitään huvittavaa, kun et edes muista, kuka olet. Et osaa syödä ja juoda itse.

Haurastut koko ajan, vaipat housuissasi, täysin muiden armoilla. Kunnes jäät sänkyyn avuttomana makaamaan, suu auki.

Omaisten on hyvä ottaa välillä huumorin kautta. Raskas sairaus ympäristölle ja välillä tulee vastaan arjen komiikkaa.

Ne muistisairaiden jutut voi olla huvittavia, mutta ei se itse tauti. Ja kyllä jälkeenpäin voi huvittaa ne kepposet, mitä omakin äitini sairauden kourissa tuli tehneeksi. Ei ehkä olisi huvittanut, jos hän meillä ollessaan olisi kiskonut wc-pöntön lattiasta irti, mutta kun se tapahtui hoitopaikassa, siitä tuli ihan hauska juttu kerrottavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Alzheimer satuttaa enemmän omaisia kuin sairastavaa. Aiheuttaa se välillä hassujakin hetkiä mutta pääosin on mollivoittoista katsoa rakkaan ihmisen hajoavan tomuna tuuleen vaikka kroppa pysyykin saman näköisenä.

Kroppakin alkaa haurastua aivojen sammuttaessa valoja. Isäni oli loppuaikoina ihan kuin keskitysleirin kuihtunut vanki. Kamalaa seurattavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ne muistisairaiden jutut voi olla huvittavia, mutta ei se itse tauti. Ja kyllä jälkeenpäin voi huvittaa ne kepposet, mitä omakin äitini sairauden kourissa tuli tehneeksi. Ei ehkä olisi huvittanut, jos hän meillä ollessaan olisi kiskonut wc-pöntön lattiasta irti, mutta kun se tapahtui hoitopaikassa, siitä tuli ihan hauska juttu kerrottavaksi.

Totta, omankin äitini teot ja puheet ovat usein huvittavia ja saahan niille nauraa, kun se ei ole pahantahtoista. Minun äidilläni on tapana esim. piilotella ruokaa, vaippoja ja hammasproteesiaan eri paikkoihin, ja niitä etsiessä välillä kyllä naurattaa. Lapsenlapsille on luvattu löytöpalkkio, jos he löytävät mummon piilottamia ruokia tai vaippoja, ja he etsivät niitä ihan innoissaan.

Minkä ikäinen olet? Oletko koskaan sairastanut tai joutunut katsomaan vakavaa sairautta läheltä? Vaikka sairaudet ovat "luonnollisia", ne aiheuttavat valtavasti kärsimystä.

Mitä hauskaa voi olla siinä, kun rakas ihminen muuttuu joksikin ihan toiseksi? Kun ennen niin vahva, omanarvontuntoinen, älykäs puoliso muuttuu ulosteillaan leikkiväksi dementikoksi, joka ei enää tunnista sinua? Joo, onhan tuokin varmaan hassu ajatus, kun se ei ole omalla kohdalla.

Lue kirja Oravasyndrooma, ei huvita yhtään!

upp

Vierailija kirjoitti:

Siinä ei ole mitään huvittavaa, kun et edes muista, kuka olet. Et osaa syödä ja juoda itse.

Haurastut koko ajan, vaipat housuissasi, täysin muiden armoilla. Kunnes jäät sänkyyn avuttomana makaamaan, suu auki.

äitini makaa nyt sangyssä suu auki mutta on  hänen kanssaan ollut tosi koomisia hetkiä. vähän sama oli yhteenaikaan kuin katsoisi 4 vuotiaa lapsen toilailuja...

Äitini melkein poltti talonsa. Onneksi isä ehti juuri tulla kotiin ja sammutti palon ennen suurempia vahinkoja. Revippä siitä huumoria.

Kuulostat tyhmältä ja kokemattomalta.

Alzh tuhoaa monta elämää. Mulle läheisten sairaus aiheutti asioita joita en sano.

Siitä ei tauti mene kammottavammaksi. Toivottavasti eutanasia sallitaan tulevaisuudessa. Toivottavasti hoitotahtoon on mahdollista kirjoittaa, että haluaa eutanasian kun tauti etenee siihen, ettei tunne enää omaisiaan, vaikka sanoisi siinä tilanteessa mitä tahansa.

Karmea sairaus. Mieti, mikä hädän tunne muistisairaalla on. Kuvittele itse joutuvasi täysin vieraaseen paikkaan. Tunnet että on kiire, muttet tiedä, mihin mennä ja miten. Kukaan ei ymmärrä sinua. Se hätä on ahdistavaa sivustaseurattavaa.

Kaveri sairastui alzheimeriin alle kuusikymppisenä. Olimme olleet parhaat kaverit pikkupojista saakka ja oli surullista nähdä miten hän joka kerran tavatessamme oli muuttunut muistamattomammaksi. Ei muistanut mitä on juuri puhuttu, tuhlasi kaikki rahansa ja höpötti joka kerta samoja juttuja viime viikolla tapahtuneiksi, oikeasti ne saattoivat olla kymmenen vuotta vanhoja juttuja jostakin muistin lokerosta. Tauti ei kuitenkaan ehtinyt tehdä miehestä täysin vihannesta, infarkti armahti hänet aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Siitä ei tauti mene kammottavammaksi. Toivottavasti eutanasia sallitaan tulevaisuudessa. Toivottavasti hoitotahtoon on mahdollista kirjoittaa, että haluaa eutanasian kun tauti etenee siihen, ettei tunne enää omaisiaan, vaikka sanoisi siinä tilanteessa mitä tahansa.

Ajatuksenani on alkaa säästää rahaa sveitsiläistä itsemur haklinikkaa varten. Jos tulee tilanne, jossa alzheimer tai muu dementia iskee, lähden hyvissä ajoin Sveitsiin. En todellakaan halua jäädä vihanneksena mihinkään sängynpohjalle muiden armoille.

Siskoni on muistinmenettäneiden hoitokodissa. Eräs kyseli aina miten lehmät ja tytär voi ja toisti kysymyksen joka kerta. Lopulta siskoni sanoi menetettyään hermonsa totuuden mukaisesti että ne lehmät on lahdattu parikymmentä vuotta sitten ja tyttäresi on jo kuollut ja sinä odottelet vuoroasi täällä. Kyseli jälkeenpäin muilta menikö överiksi, mutta eihän se muistanut tuota seuraavalla kerralla ollenkaan.

Olen dementiahoitaja, ei tässä sairaudessa ole mitään huvittavaa. Vain surullinen tauti. Onneksi potilaiden loppuvaiheen ymmärrys omasta tilanteesta katoaa, se olisi liian julmaa jo. Ja julma sairaus omaisille.

Ainoat huvittavat hetket tulevat potilaiden/asukkaiden huumorista ja elämänasenteesta silloin kun he jotain ymmärtävät ja muistavat. Meillä yksi erittäin huumorintajuinen ja älykäs rouva, jonka persoonaa sairaus ei ole vielä vienyt.

Puhuin lääkäriystäväni kanssa kerran dementiasta, hänen mukaansa mielenkiintoinen sairaus. Minusta tämä on vain julma sairaus, se vie ihmisen kokonaan ja aiheuttaa jopa kipuja kun aivot rappeutuvat. Meillä oli erilainen näkökulma.

Muistisairaita vanhuksia hoitavana voin sanoa, että siinä sairaudessa ei ole mitään hauskaa.

up