Lue keskustelun säännöt.
Onko paikalla kolmannen lapsen tekoa pitkään pohtineita...?
23.06.2013 |
Minä tuskailen asian kanssa nyt. Luulin jo, että en halua enempää lapsia, mutta nyt kun on iskenyt vasten kasvoja ajan kuluminen ja sen tajuaminen, että se on nyt (muutaman vuoden sisään) tai ei koskaan enää, niin asiaa pohtiikin taas uudelleen.
On monia syitä, miksi haluaisin yhden lapsen vielä:
- lapset ovat ihania (varsinkin vauva-ajan jälkeen...)
- koen, että sisarukset ovat lapsille rikkaus ja "turva", aikuisenakin
- minulla on lapset samaa sukupuolta, haluaisin (ainakin yrittää vielä) toistakin sukupuolta (tosin, ei varmasti haittaisi vaikka kolmas olisi vielä samaa sukupuolta kuin edellisetkin. Mutta olisipahan yritetty, ei tarvitsisi sitä joskus itsekseen pohtia ja harmitella)
- mies on kolmannen lapsen "hankinnan" kannalla
Huonot puolet kolmannen lapsen hankkimisessa ovat lähinnä ne "entäs jos"-asiat (entä jos lapsi ei olekaan terve, entä jos minulle tai miehelle tapahtuu joskus jotain ja sitten onkin kolme lasta hoidettavana, entä jos tapahtuu sitä tai tätä....) ja tietenkin sitä miettii, onko sitä hölmö jos aloittaa taas vauvarumban alusta, nyt kun kaikki on jälleen helppoa, on omaa aikaa (jota vauva-aikoina hirveästi aina kaipasin), saa nukkua yönsä rauhassa (valvominen oli kamalaa ja otti koville), on lapsenvahteja isommille lapsille tarvittaessa (alle 2-vuotiaita "tukiverkkomme" ei suostu hoitamaan paria tuntia pidempään, jos sitäkään), on aikaa lukea kirjaa, katsella lempparisarjoja rauhassa jne.
Toisaalta, kyllähän sitä jo nyt tietää, että se kamala vauva-aika menee kyllä nopeasti ohi.
Tiedän, tällaista ei voi kukaan muu toisen puolesta päättää, mutta kiinnostaisi kuulla jos olisi kohtalotovereiden viisaita sanoja, niiden, jotka ovat tehneet kolmannen, miten on mennyt? Miten olette jaksaneet taas rumban alusta asti, miltä juuri saavutetun "vapauden" menettäminen on tuntunut? Muita mietteitä?
Kommentit (18)
Meillä on pari teiniä ja kovasti mietityttää. Olenko liian vanha (39), miten työ- ja raha-asiat, olisiko niin suuri onni, että kolmaskin terve. Näkisin mielelläni meillä vielä yhden lapsen, peloistani huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi lasta ja näiden kanssa selviää vielä kohtalaisesti mm. autossa matkustaminen, matkat, vaatteet, harrastukset jne. Kolmen kanssa olisi jo paljon vaikeampaa, siksipä kuopuksen vauvavuoden jälkeen päädyimme siihen, että meillä on lapset tehty:) Kumpikaan meistä ei halua missään olosuhteissa lisää lapsia, ei yhdessä, eikä erikseen!
mies jahkasi melkein kolme vuotta sen jälkeen kun mulla alkoi vauvakuume roihuamaan. keskimmäisen ja nuorimmaisen välillä on 5 vuotta eikäeroa.
kaikkia kolmea lasta rakastan hirveästi enkä kenestäkään luopuisi mutta ehkä olisi kannattanut jättää siihen 2 lapseen. rahat on koko ajan loppu, piti muuttaa isompaan, meille liian kalliiseen taloon ja vaihtaa autoa, ollaan ihan kusessa lainojen lyhennysten kanssa. kaipa tämä helpottaa jossain vaiheessa...
Me varmaan pohdittiin vähän kauemmin, koska kolmannella on ikäeroa sisaruksiinsa 5 ja 7 vuotta.
Aika samanlaiset mietteet oli, sekä riittääkö raha (tulevaisuudessa lähinnä). Ja jaksanko kolmea lasta, minusta kun nimenomaan vauvat ovat ihania ja niitä voisin hankkia loputtomiin, lasten kanssa taas on toinen juttu.
Tosin tuossa toisen ollessa parivuotias elämäntilannekin oli vähän huono vauvanhankintaan, ja sitten se ajatus vähän jäi. Nyt sitten viime vuonna olosuhteet olivat siltä osin paremmat ja kolmas tuli, ei ole kaduttanut. :) Vaikka onkin samaa sukupuolta kuin muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi tenavaa on jo liikaa. Jäitä......sinne!
[quote author="Vierailija" time="23.06.2013 klo 16:51"]
Kaksi tenavaa on jo liikaa. Jäitä......sinne!
[/quote]
Olisi helpompaa saada joku vakuuttuneeksi kannastaan, jos osaisi esittää väitteensä tueksi vähän perusteluita...?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietittiin melkein 10 vuotta eikä osattu päättää. Sitten tuli yllärivauva. Mietin jaksamista ja kaikkea mitä itsekin pohdit. Tukiverkostoa meillä ei ole. Mutta... näin vajaa puolen vuoden kokemuksella aivan ihanaa ollut. väsymystä tietenkin, niin kuin vauvaperheissä yleensä. Ilon toi tuo pieni tullessaan!
Kolmen lapsen kans on kyllä rutkasti rankempaa kuin kahden
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kolmatta ei niinkään kauan mietitty, mutta neljättä kylläkin ja ihan samoja syitä löytyi minunkin "listaltani" kuin sinulta. Oma terveys, vauvan terveys, jaksaminen...en kuitenkaan halunnut jäädä miettimään, että mitä jos, vaan sovittiin miehen kanssa, että jos puolen vuoden sisään ei vauvaa kuulu, niin sitten mietitään uudestaan. No ekasta kierrosta nappasi ja tuskin oltais 6kk jälkeenkään heti lopetettu yrittämistä.
Nelonen syntyi, kun muut lapset olivat 10, 8 ja 5v. Kaikista helpoin tapaus kuopus ei ole ollut, koliikkia, huono nukkumaan, maitoallergiaa, mutta kaikesta on selviydytty. Olen oppinut pyytämään apua, kun on väsyttänyt liikaa ja silti nauttinut tästä ehkä enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Isommat ovat ottaneet pienen täysin sydämin vastaan ja nyt lähes 1v. pitää isompia parhaimpina idoleinaan, on varmasti kova paikka syksyllä, kun toiseksi nuorimmainen lähtee eskariin ja kaksi vanhinta kouluun...talo on päivisin tyhjä, mutta minä toisaalta odotan sitä innolla, koska vain esikoisen kanssa pystyi viettämään sellaisia päiviä, ettei kukaan muu kaivannut huomiota.
Loppupeleissä kysymys on siitä millainen suhtautumiskyky sinulla ja miehelläsi on väsymykseen, oman ajan puutteeseen mahdollisiin sairauksiin. Jos on pessimisti, niin vaikeudet tuntuvat sata kertaa painavemmilta kuin sellaiselle, joka jaksaa ajatella positiivisesti ja "kaikesta selviää" asenteella.
Mutta onko rutkasti rankempaa, jos kaksi on jo vähän isompia? Meillä ihan samoja ajatuksia, kuin ap:llä ja kakkosella... Paitsi että molempia sukupuolia löytyy jo. Eniten pelottaa juuri, että vauva ei olekaan terve tai että meille vanhemmille sattuu jotain... Tottakai uusi vauva lisää työmäärää, etenkin kun muuten on jo tosi helppoa. Mutta eikö sitä vauvaa juuri nyt jaksaisi hoitaa, kun muut lapset ovat jo omatoimisia? Kolmatta en putkeen olisi jaksanut, mutta nyt? Meillä lapset olisivat luultavasti vähintään eskarissa ja tokalla, jos nyt jonkun ajan kuluttua annettaisiin vauvalle mahdollisuus tulla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan mietitty. Nuorin on pian 5 vuotta. Että jos tänä vuonna en raskaudu niin sitten saa jäädä. Raha on meillä ollut se suurin syy. Tällä hetkellä meillä molemmilla on ihan ok työtilanne.
Emmä tiä, mulla on vaan koko ajan ollut sellainen tunne että meiltä puuttuu yksi lapsi. Samat pohdinnat+taloudelliset seikat oon moneen kertaan pohtinu, muttei tuo totuus muuksi muutu. Ja nyt sitten on kolmas kaveri massussa kasvamassa. Hirvittää kyllä edelleen. Tukiverkko on olematon ja nuo vanhemmat lapset on 3 ja 4 vauva syntyessä :) Toisaalta en halunnu pitkää ikäeroa tähän kolmanteenkaan kun hetken päästä sitten oltaisiin tekemässä tälle 'kaveria' kun nuo isommat leikkii niin tiiviisti yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samoja tuli mietittyä. Eniten sitä, että kun kaikki on niin hyvin, niin vieläkö sitä uskaltaa ottaa riskin ettei kaikki menekään raskaudessa hyvin. Muutoin (taloudelliseen) tulevaisuuteen olen aina suhtautunut aika luottavaisesti, vähälläkin pärjää.
Kolmas lapsi on nyt vuoden ja kaikki on mennyt hyvin. Sisarukset (6&9) rakastavat pikkusisarusta ja on aivan ihana elää taas uudelleen vauva-aikaa. Nyt todella nautimme perheenä kaikesta siitä mitä vauva-aika tarjoaa (yövalvomisien ja kiukkuitkujen lisäksi). Meille vanhemmille on tullut lisää ikää, eikä mitään jaksa enää pingottaa.
En osaa sanoa missä vaiheessa ratkaisu kolmannesta syntyi ja miksi. Kahden tai kolmen vuoden empimisen jälkeen vain lopulta tuli tunne, että josko me kuitenkin vielä...
Meillä kolmatta mietittiin pari vuotta, lähinnä mies oli ensin vastaan mutta yhtäkkiä mieli kääntyi. Kuopus syntyi, kun isommat oli 7,5 ja 5,5 vuotiaita. Ihian samoja asioita mietittiin ennen "hankintapäätöstä" kuin sinäkin. Meillä myös kaksi ekaa samaa sukupuolta, mutta en osaa sanoa kuinka paljon tämä vauvakuumeeseen vaikutti. Kuopus kuitenkin on eri sukupuolta ja onhan se mahtavaa, että tämänkin saa kokea. Kolmannen kanssa ottaa toisaalta tosi rennosti kaikki, että siinä mielessä pääsee helpommalla. Toisaalta taas ikää on itsellälkin paljon enemmän ja valvomiset oli rankkoja. Isommilla lapsillakin on omat tarpeensa, vaikka omatoimisia ovatkin. Eli kyllä kolmas työtä tuo paljon lisää, oma aika on kortilla. Ehkä se tuntuu vielä enemmän siltä nyt, kuin ehti jo vähän tottua siihen, että ei tarvii kokoajan olla lapsia vahtimassa. Mutta onhan tämä niin ihanaa, että jos jonkun neuvon saisi antaa, niin siitä vaan. Olette asiaa kuitenkin niin paljon miettineet jo, että jos nyt jätätte tekemättä (tai edes kokeilematta) niin miten paljon kaduttaisi myöhemmin? Meillä kuopus on nyt kaksi vuotta ja elämä taas jo vähän helpottaa, kyllähän tämä aika menee niin nopeasti....Mutta sen totean vielä, että luultavasti meillä ei ainakaan tule enää tunnetta, että josko vielä yksi...
Lisää?