Liikenteessä ryhmittyminen
Jos tulee risteys jossa on tilaa kahdelle autolle vierekkäin, ja tarkoituksenasi on mennä suoraan niin kummalle puolelle menet? Jos kyseessä on siis risteys jossa ei ole mitään merkintöjä.
Kommentit (38)
Aiheen aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheen aloittaja kirjoitti:
Joo, tää on jännä kun ei vaan perkele kukaan aja tällälailla, vaan idiootit ainakin minun seudulla menevät vasemmalta suoraan. Toki tekin googlettelitte nuo vastaukset varmasti. Itse olen niin monta kertaa ajanut läheltä piti kyljet ruttuun kun olen ajanut oikein ja idiootti vasemmalta on tullut myös suoraan, että nykyään ajan vain ihan keskelle ettei kukaan voi tulla minun viereen.
Mihin sinä sitten oletat sen vasemmalle ryhmittyneen ajavan, kääntyvän oikealleko? Yleensähän noita paikkoja tulee silloin, kun kaistalta pääsee joko suoraan tai kääntymään oikealle.
AI mihin minä oletan vasemmalle ryhmittyneen ajavan? No vasemmalle tottakai koska vasemmalta saa kääntyä vain vasemmalle. Oletan kuitenkin että kaikki ajaa liikennesääntöjen mukaisesti. Luoja.
Laitatko kuvan tällaisesta risteyksestä, jossa on vain yksi kaista, johon kuitenkin mahtuu kaksi autoa rinnakkain, ja josta on mahdollista ajaa suoraan, oikealle ja vasemalle. Itse en ole koskaan tällaiseen törmännyt, yleensä vasemmalle kääntyville on oma kaistansa, tai sitten on vain yksi yhden auton levyinen kaista. Ainakin täällä päin tuollaisia kahden auton levyisiä kaistoja on vain T-risteyksissä, joista käännytään joko oikealle tai vasemmalle, tai sitten kaistoilla, joista on mahdollista ajaa vain suoraan tai kääntyä oikealle. Yleensä tuo levennys on juuri oikealle kääntyviä varten, että pääsevät nopeammin aiheuttamasta ruuhkaa. Monesti niiden edessä sulkuviivakin kaartaa niin, että sen taakse pysähtyessä, oikeaan reunaan ryhmittyneenä, auton keula osoittaa sinne oikealle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäkää nyt vähän aivojanne ja miettikkää ketä vasemmalle kääntyvä ja oikealle kääntyvä väistävät. Oikealle kääntyvä ei väistä ketään joten tälle jätetään vapaata tilaa. Suoraan ajava ja vasemmalle kääntyvä väistää oikealta tulevia joten he ryhmittyvät vasemmalle.
Aina välillä näkee näitä idiootteja jota ajaa suoraan muttä ryhmittyvät oikealle, heillä ei näköjään ymmärrystä väistämissäännöistä. Useammin kuin kerran olen ryhmittynyt vasemmalle kun ajan suoraan, sitten joku idiootti ryhmittyy oikealle ja ajaa suoraan rinnallani....
Valoristeyksessä ei odotella ketään. Opettele liikennesäännöt tai palauta ajokorttisi laitokselle.
Missä sanottiin, että on kyse valoristeyksestä?
https://docplayer.fi/docs-images/41/1546417/images/page_16.jpg
Tässä asia on selitetty hyvin ymmärrettävästi kuvin.
https://docplayer.fi/docs-images/41/1546417/images/page_19.jpg
Ja tässä kannattaa katsoa erityisesti tuota ylintä vasemmanpuoleista kuvaa vaikka kyse on yksisuuntaiselle kääntymisestä, silti siinä näkee miten suoraan ajava ryhmittyy nelikaistaisella tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Aiheen aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheen aloittaja kirjoitti:
Joo, tää on jännä kun ei vaan perkele kukaan aja tällälailla, vaan idiootit ainakin minun seudulla menevät vasemmalta suoraan. Toki tekin googlettelitte nuo vastaukset varmasti. Itse olen niin monta kertaa ajanut läheltä piti kyljet ruttuun kun olen ajanut oikein ja idiootti vasemmalta on tullut myös suoraan, että nykyään ajan vain ihan keskelle ettei kukaan voi tulla minun viereen.
Mihin sinä sitten oletat sen vasemmalle ryhmittyneen ajavan, kääntyvän oikealleko? Yleensähän noita paikkoja tulee silloin, kun kaistalta pääsee joko suoraan tai kääntymään oikealle.
AI mihin minä oletan vasemmalle ryhmittyneen ajavan? No vasemmalle tottakai koska vasemmalta saa kääntyä vain vasemmalle. Oletan kuitenkin että kaikki ajaa liikennesääntöjen mukaisesti. Luoja.
Laitatko kuvan tällaisesta risteyksestä, jossa on vain yksi kaista, johon kuitenkin mahtuu kaksi autoa rinnakkain, ja josta on mahdollista ajaa suoraan, oikealle ja vasemalle. Itse en ole koskaan tällaiseen törmännyt, yleensä vasemmalle kääntyville on oma kaistansa, tai sitten on vain yksi yhden auton levyinen kaista. Ainakin täällä päin tuollaisia kahden auton levyisiä kaistoja on vain T-risteyksissä, joista käännytään joko oikealle tai vasemmalle, tai sitten kaistoilla, joista on mahdollista ajaa vain suoraan tai kääntyä oikealle. Yleensä tuo levennys on juuri oikealle kääntyviä varten, että pääsevät nopeammin aiheuttamasta ruuhkaa. Monesti niiden edessä sulkuviivakin kaartaa niin, että sen taakse pysähtyessä, oikeaan reunaan ryhmittyneenä, auton keula osoittaa sinne oikealle.
En ole tuo jolta kysyit, mutta tuliskohan tämä linkki oikein:
https://www.google.fi/maps/place/Kustavintie+1252,+21230+Masku/@60.5705…

Katsopa niitä harmaita autoja risteyksessä! Se etummainen on ryhmittynyt juurikin vasemmalle mutta jatkaa suoraan :D
Vierailija kirjoitti:
Lähemmäs keskiviivaa tietenkin. Toki jos mitään merkintöjä ei ole, eli siinä ei virallisesti ole kahta kaistaa, niin silloinhan sitä sääntöjen mukaan kuuluisi olla oikeassa reunassa, eikä väärin ole jäädä vaikka keskelle, niin ettei rinnalle mahdu toista autoa. Mutta itse kyllä pyrin huomioimaan kanssa-autoilijat ja sujuvoittamaan liikennettä, mikäli mahdollista ja turvallista.
Sääntöjen mukaan jos merkintöjä ei ole, niin tiellä on niin monta kaistaa kuin autoja mahtuu vierekkäin.
Vierailija kirjoitti:
Nämä suoraan ajavat mutta oikealle ryhmittyvät idiootit tukkivat tien oikealle kääntyviltä joiden ei tarvisi väistää ketään.
Ja ihan samalla tavalla oikealle kääntyvät tukkivat tien suoraan ajavilta, jos joutuvat väistämään jalankulkijaa. tämä ongelma on oikeastaan ihan kaikissa tilanteissa, joissa kaikilla ei ole kokonaan omaa kaistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheen aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheen aloittaja kirjoitti:
Joo, tää on jännä kun ei vaan perkele kukaan aja tällälailla, vaan idiootit ainakin minun seudulla menevät vasemmalta suoraan. Toki tekin googlettelitte nuo vastaukset varmasti. Itse olen niin monta kertaa ajanut läheltä piti kyljet ruttuun kun olen ajanut oikein ja idiootti vasemmalta on tullut myös suoraan, että nykyään ajan vain ihan keskelle ettei kukaan voi tulla minun viereen.
Mihin sinä sitten oletat sen vasemmalle ryhmittyneen ajavan, kääntyvän oikealleko? Yleensähän noita paikkoja tulee silloin, kun kaistalta pääsee joko suoraan tai kääntymään oikealle.
AI mihin minä oletan vasemmalle ryhmittyneen ajavan? No vasemmalle tottakai koska vasemmalta saa kääntyä vain vasemmalle. Oletan kuitenkin että kaikki ajaa liikennesääntöjen mukaisesti. Luoja.
Laitatko kuvan tällaisesta risteyksestä, jossa on vain yksi kaista, johon kuitenkin mahtuu kaksi autoa rinnakkain, ja josta on mahdollista ajaa suoraan, oikealle ja vasemalle. Itse en ole koskaan tällaiseen törmännyt, yleensä vasemmalle kääntyville on oma kaistansa, tai sitten on vain yksi yhden auton levyinen kaista. Ainakin täällä päin tuollaisia kahden auton levyisiä kaistoja on vain T-risteyksissä, joista käännytään joko oikealle tai vasemmalle, tai sitten kaistoilla, joista on mahdollista ajaa vain suoraan tai kääntyä oikealle. Yleensä tuo levennys on juuri oikealle kääntyviä varten, että pääsevät nopeammin aiheuttamasta ruuhkaa. Monesti niiden edessä sulkuviivakin kaartaa niin, että sen taakse pysähtyessä, oikeaan reunaan ryhmittyneenä, auton keula osoittaa sinne oikealle.
En ole tuo jolta kysyit, mutta tuliskohan tämä linkki oikein:
https://www.google.fi/maps/place/Kustavintie+1252,+21230+Masku/@60.5705…Katsopa niitä harmaita autoja risteyksessä! Se etummainen on ryhmittynyt juurikin vasemmalle mutta jatkaa suoraan :D
Tarkoitus oli ottaa kuvaa tien toiselta puolen jossa näkyy tyhjä risteys, josta voi mennä kolmeen suuntaan ilman kaistamerkintöjä. Outoa että on ihmisiä, jotka ei ole sellaista nähnyt. Harmaa auto on ryhmittynyt keskelle. Niin teen minäkin nykyisin, koska meinasin saada idiootin kylkeen joka ajoi suoraan vasemmalta kun minä oikealta.
Luovuta ajokorttisi poliisille, jos tällaista täytyy kysyä.

Siis suunnilleen kaikki vähänkään isompien tien risteykset, joissa ei ole liikenneympyrää tai ramppeja?
https://www.google.fi/maps/@61.8055477,22.3117891,3a,75y,83.27h,75.32t/…;
Ihan hyvä keskustelunaihe, koska mun autokoulumateriaalissa ei sanottu mitään ryhmittäytymisestä ilman merkintöjä. Tottakai jos asiaa vähän ajattelee, niin oikean puoleinen on loogisempi.
Oletko käynnyt koskaan Mikkelissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheen aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheen aloittaja kirjoitti:
Joo, tää on jännä kun ei vaan perkele kukaan aja tällälailla, vaan idiootit ainakin minun seudulla menevät vasemmalta suoraan. Toki tekin googlettelitte nuo vastaukset varmasti. Itse olen niin monta kertaa ajanut läheltä piti kyljet ruttuun kun olen ajanut oikein ja idiootti vasemmalta on tullut myös suoraan, että nykyään ajan vain ihan keskelle ettei kukaan voi tulla minun viereen.
Mihin sinä sitten oletat sen vasemmalle ryhmittyneen ajavan, kääntyvän oikealleko? Yleensähän noita paikkoja tulee silloin, kun kaistalta pääsee joko suoraan tai kääntymään oikealle.
AI mihin minä oletan vasemmalle ryhmittyneen ajavan? No vasemmalle tottakai koska vasemmalta saa kääntyä vain vasemmalle. Oletan kuitenkin että kaikki ajaa liikennesääntöjen mukaisesti. Luoja.
Laitatko kuvan tällaisesta risteyksestä, jossa on vain yksi kaista, johon kuitenkin mahtuu kaksi autoa rinnakkain, ja josta on mahdollista ajaa suoraan, oikealle ja vasemalle. Itse en ole koskaan tällaiseen törmännyt, yleensä vasemmalle kääntyville on oma kaistansa, tai sitten on vain yksi yhden auton levyinen kaista. Ainakin täällä päin tuollaisia kahden auton levyisiä kaistoja on vain T-risteyksissä, joista käännytään joko oikealle tai vasemmalle, tai sitten kaistoilla, joista on mahdollista ajaa vain suoraan tai kääntyä oikealle. Yleensä tuo levennys on juuri oikealle kääntyviä varten, että pääsevät nopeammin aiheuttamasta ruuhkaa. Monesti niiden edessä sulkuviivakin kaartaa niin, että sen taakse pysähtyessä, oikeaan reunaan ryhmittyneenä, auton keula osoittaa sinne oikealle.
En ole tuo jolta kysyit, mutta tuliskohan tämä linkki oikein:
https://www.google.fi/maps/place/Kustavintie+1252,+21230+Masku/@60.5705…Katsopa niitä harmaita autoja risteyksessä! Se etummainen on ryhmittynyt juurikin vasemmalle mutta jatkaa suoraan :D
Tarkoitus oli ottaa kuvaa tien toiselta puolen jossa näkyy tyhjä risteys, josta voi mennä kolmeen suuntaan ilman kaistamerkintöjä. Outoa että on ihmisiä, jotka ei ole sellaista nähnyt. Harmaa auto on ryhmittynyt keskelle. Niin teen minäkin nykyisin, koska meinasin saada idiootin kylkeen joka ajoi suoraan vasemmalta kun minä oikealta.
Katsopa kuvaa autojen takaa, jos ryhmityt tuon pikkuauton viereen sulkuviivan mukaisesti, niin autosi keula on kohti oikealle kääntyvää kaistaa. Juurikin siksi, että oikealle kääntyvä pääsee ajamaan risteyksestä, kun suoraan tai vasemmalle jatkava odottaa vielä oikealta tulevia autoja. Sama näyttäisi olevan vastakkaisella puolella risteystä.
Oikealle, mutta pidän takaatörttääjältä "portin kiinni".

Toivottavasti kuitenkin osaat jatkossa ryhmittyä oikein oikealle.
Mulla on tässä autokoulun oppikirja nenän edessä ja siinä sanotaan näin:
"Kun ajat kaksikaistaista tietä suoraan, pyri ajamaan kaistan oikeassa reunassa. Jätä kutenkin riittävästi sivuetäisyyttä kevyeen liikenteeseen.."
Kuvista näkee että suoraan menijä on aina oikeanpuoleisella reunalla vaikka olisi nelikaistainenkin tie.