Lue keskustelun säännöt.
Nykyaikana luotu kamalat paineet parisuhteille :(
19.06.2013 |
Surettaa tämä nykyajan parisuhde-painostus. Tv, netti, lehdet ym ovat täynnä kirjoituksia millainen parisuhteen/avoliiton/avioliiton PITÄISI olla. Ja jos ei ole, kannattaa harkita vakavissaan eroa.
Olemme mieheni kanssa onnellisia. Ilman mitään ylimääräisiä tunnekuohuja. Joidenkin mielestä varmaan tylsiä ja joidenkin mielestä jopa pariskunta, joka ei rakasta toisiaan. Meistä saattaa ulkopuoliset saada jopa kylmän vaikutelman, koska emme koskettele julkisesti tms.
Johtuen siitä, ettemme lässytä ja juttele toisillemme rakkautta. Joskus harvoin kerromme, että rakastamme toista. Mutta hyvin harvoin. Meillä pätee "sääntö" "kerrotaan sitten, kun tilanne muuttuu". Me siis uskomme ja luotamme siihen, että toinen rakastaa, vaikkemme sitä joka päivä/viikko kerrokaan toiselle.
Sen sijaan osoitamme sen pienillä, TODELLA pienillä eleillä ja teoilla. Emme halaile emmekä pussaile. Suukon ja halin annamme töihin lähtiessä ja sieltä tullessa, ja joskus nukkumaan menessä. Mutta joskus nämäkin unohtuvat arjen kiireissä. Mutta ei niistä stressiä oteta.
Mieheni on todella huono puhumaan tai näyttämään tunteitaan. Mutta hän tekee sen toisella tavalla. Esimerkiksi eilen pesi mun auton. Se on hänen tapansa näyttää, että välittää. Ei siihen tarvita kukkapuskia, timantteja, kiehnäystä sohvalla, suukottelua tai rakkauden tunnustuksia.
Syy miksi kirjoitan on se, että kieltämättä mulle välillä tulee tunne, ettemme varmaan nykykäsityksen mukaan ole edes onnellisessa liitossa. Parisuhdetta pitäisi hoitaa kaiken aikaa, toista pitäisi huomioida kaiken aikaa, läheisyyttä pitäisi olla joka päivä, pitäisi keskustella ja nauraa yhdessä.
Me loppujen lopuksi teemme noista mitään harvoin. Saattaa mennä ilta ettemme juttele kuin pakolliset kaupassa käynnit tms. Saattaa mennä ilta, että toinen katselee tv:tä toisessa huoneessa, toinen toisessa huoneessa, emmekä ole jutelleet juuri mitään. Saattaa mennä päivä ettemme koskekaan toisiimme.
Ja silti olemme onnellisia!!
Ei tälläisistä asioista kenenkään pitäisi joutua ottamaan stressiä. Nykyään on asetettu niin suuret paineet sille millainen puolison pitäisi olla. Ei ole siis ihme, että eroja tapahtuu, kun se toinen ei olekaan täydellinen. Kuten elokuvissa, netissä tai tv:ssä.
Onko teitä muita jotka eivät täytä nykyajan kriteerejä onnelliselle parisuhteelle?
Kommentit (49)
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 10:49"]
Mun mielestä rauhallisuus ja introverttius ei tarkoita sitä että ei voisi olla romantikko tai että jos on vilkas ekstrovertti, on varmasti romantikko. Mä en ole ainakaan huomannut näissä mitään korrelaatiota, oikeastaan oma kokemukseni on jopa hieman päinvastoin. Vilkkailla ekstroverteilla on paljon ystäviä ja harrastuksia, ovat koko ajan menossa yhdessä ja erikseen. Sitten taas rauhalliset introvertit ovat paljon kotona kahdestaan, katsovat yhdessä leffoja ja muutenkin keskittyvät paljon enemmän juuri siihen toiseen, eli mun mielestä ovat paljon romanttisempia. Mutta tämä nyt vähän ot, anteeksi.
[/quote]
Toki jos pitää romanttisena tuollaista niin mekin olemme sitten tosi romanttisia kun istutaan kaikki illat kotona tietokoneen tai telkkarin ääressä yhdessä. Mutta esimerkiksi äitini mielestä sellainen olisi pitkästyttävää ja arkista, hän on aina kaivannut enemmän kuin pelkkää yhdessäoloa: kosketteluja, pusuja, kukkia merkkipäivänä ja pieniä lahjoja, yhteisiä matkoja romanttisiin kohteisiin tms. Me taas tosiaan ollaan enemmän kuin ystävykset, ja omassa tuttavapiirissä tuntuu että nörttityypeillä sellainen parisuhde on hyvin tavallista.
Mtuta totta on, on niitä hyvinkin romanttisia introvertteja, sellaisia jopa jotka haaveilevat ihan epärealistisen täydellisistä suhteista tyyliin prinssi valkealla ratsulla tuleee ja hakee ja sitten eletään onnellisena elämän loppuun.
t . 40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 09:19"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 08:52"]
Nykyään pitää ANALYSOIDA kaikkea. Pitää analysoida parisuhdetta onko siinä kaikki hyvin. Pitää analysoida missä voisi parantaa, kuinka voisi olla parempi puoliso.
Eikö riitä, että on perustyytyväinen parisuhteessaan? Miksi tavoitella jotain jalat alta vievää onnentunnetta? Minulle ainakin riittää se, että olen tyytyväinen ja perusonnellinen ja elämä rullaa omalla painollaan eteenpäin.
[/quote]
Kaikille ei perusonni ja tyytyväisyys riitä.
Elin vuosia ap.n kuvailemassa suhteessa ja sairastuttuani vakavasti ja koettuani melkoisen kriisin, tajusin eläväni vankilassa. Jotenkin se suomalaisille tuttu juro rakastaminen tuntui pitkään turvalliselta ja siihen tyydyin. Loppujen lopuksi tajusin rakastavani draamaa, olevani todella seksuaalinen ja nautin suunnattomasti pitkistä keskusteluista. Mies meni vaihtoon.
Nykyisen kanssa analysoidaan kaikkea, myös suhdettamme;), rakastellaan paljon ja kiehnätään kylkikyljessä. Tosin riidelläänkin rajusti.
Tunnen vasta tässä suhteessa olevani oma itseni ja se näkyy rentoutuneisuutena ja runsaana nauruna. olen onnellinen!
Rakkaus ja rakastaminen saa näkyä ja kuulua. Se on silti yhtä aitoa kuin se hiljainen autopesu.
[/quote]
Kaikki ei halua riidellä rajusti ja rakastaa rajusti.
Olen ollut naimisissa 18v ja meillä on tosi mukavaa, vaikka ei ollakaan äänekkäitä. Ei nykyään enää edes riidellä mistään, kun särmät on saatu hiottua. Välillä voi mennä aikoja, että ei paljon jaksa jutella mistään. Sitten tulee kausia, että puhua pälpätetään koko ajan,. Joskus viikkoja, ettei jaksa seksiä, joskus ollaan kuin kanit ja hässitään koko ajan.
Mutta en todellakaan jaksaisi rajua riitelyä ja rajua rakastamista. Omat vanhempani olivat sellaisia ja lapsena sitä oli todella raskasta katsoa. Muutinkin 15v pois kotoa, koska olin niin ahdistunut siitä epävakaudesta ja turvattomasta elämästä ja ikuisesta draamasta.
Ei minulle ikinä sellaista elämää, kiitos. Rakastan tätä rauhallista ja vakaata elämää, mitä elän. Mieheni on minulle maailman paras. Tavallinen, arkinen suomalainen mies.
Meillä sama. Kiva kuulla ettei olla ainoita tällaisia joilla läheisyyttä, juttelua yms. on paljon mutta seksiä on välillä vähän ilman että se haittaa kumpaakaan. Sen ettei haittaa tietää siitä, että käytännössä aina kun toinen ehdottaa seksiä toinen suostuu mieluusti. Välillä vaan on kausia kun kumpikaan ei ehdota ja se on ihan ok.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 08:08"]
Me halitaan ja pussaillaan, hempeillään ja tunnustetaan rakkautta päivittäin. Keskustellaan paljon ja nauretaan myös toistemme tymille vitseille. Ollaan vain sellaisia ihmisiä, sopii meille. Mutta syy miksi kirjoitan tähän ketjuun on se että ei mekään todellakaan täytetä noita onnellisen parisuhteen kriteereitä (vaikka siis todella onnellisia ollaan): joskus saatetaan harrastaa seksiä vain 1xkk. Meillä on siis meneillään kuiva kausi, ja kumpaakaan ei haittaa. Ei vaan jotenki saada nyt aikaseksi sitä seksin harrastamista, onneksi läheisyyttä on muuten paljon. Mutta niin, mitäpä turhia noista kriteereistä, itsehän sitä tietää onko hyvässä parisuhteessa. Ja ihmisiä on niin erilaisia, ei kaikille vaan sovi sellainen ylenpalttinen keskustelu ja hempeily!
[/quote]
Ihanaa, että joku muukin ajattelee näin. Vanhempieni liitto on tuollainen kuin ap kuvaili. Eivät he vietä mitään yhteisiä parisuhdeiltoja tai halaile ja pussaile (ainakaan muiden nähden), nukkuvatkin toisinaan eri huoneissa. Silti toinen on ja pysyy siinä vieressä, molemmilla on omat elämänsä ja harrastuksena, mutta koti ja arki jaetaan yhdessä. Itse olen omaksunut tämän ajattelutavan, ja koen jotkut "parisuhdeillat" ym. vähän teennäisinä. Olen varsin onnellinen, kun mies on tuossa vierelläni. En kaipaa mitään erityisiä yhteisiä menoja, meillä on tarpeeksi menoja joissa lapsikin kulkee mukana. Ei siinä mikään muuttuisi, jos lapsi jäisi kotiin. Seksiä harrastetaan välillä monta kertaa viikossa, välillä voi olla monen viikon tauko. Välillä jaksan keittää toiselle kahvia, välillä en jaksa. Mies tekee minulle aika usein aamupalaa, se on hänen tapansa huomioida. Iltaisin katsotaan yhdessä vaikka telkkaria hetki.
Jotenkin tuntuu, että ennen oli paljon helpompaa olla suhteessa. Mentiin naimisiin, ja se oli sitten siinä. Ei tarvinnut ahdistua suhteen laadusta tai muista mahdollisista kumppaneista.
En oikein ymmärrä koko ketjun ideaa. Kuka niitä paineita luo ja kuka on niin hölmö että kaikkea hömppää ympärillä uskoo?
Jos romanttisissa leffoissa ei koskaan käydä kakalla, niin uskotteko silloinkin, että täydellisen onnellinen ihminen ei pitkää istuntoa koskaan tarvitse ja ahdistutte siitäkin?
Minä arvioin ystävieni parisuhteiden onnellisuutta...tadaa...sillä miten onnellisilta he vaikuttavat! (Tai arviointi on nyt liiankin voimakas sana, en nyt istu analysoimassa ja piirtämässä nelisuhdekenttiä kunkin parisuhteen tilasta.) Mutta siis jos tällainen asia ikinä pälkähtää päähäni, niin ei se nyt mistään ulkokultaisista seikoista johdu, että nuo varmaan ovat tosi onnellisia kun mies joka viikko tuo kukkia.
Tyytyväisyys, luonteva yhdessäolo ja hellyys huokuu onnellisesta parista vaikka eivät edes juttelisi toisilleen tai koskettaisi toisiaan millään tavalla. Jopa suomalainen vähäsanainen metsämieskin urahtaa tiettyyn tyytyväiseen sävyyn kun hyvästä vaimosta on puhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 10:56"]
Mtuta totta on, on niitä hyvinkin romanttisia introvertteja, sellaisia jopa jotka haaveilevat ihan epärealistisen täydellisistä suhteista tyyliin prinssi valkealla ratsulla tuleee ja hakee ja sitten eletään onnellisena elämän loppuun.
t . 40
[/quote]
En kyllä tajua, miten se introverttius tähän vaikuttaa? Ihan yhtä lailla ekstrovertit voi tuollaisesta haaveilla? Ja mielestäni usein haaveilevatkin, kun taas introvertit on enempi niitä jotka tykkäävät rauhallisesta kotielämästä oman kullan kanssa. Mun mielestä se on romanttisempaa, mutta ehkä meillä on vain eri käsitys romantiikasta :)
Nykykriteereillä meillä on ihan p*ska parisuhde; ei tehdä yhdessä mitään, paitsi riidellään, seksiä ehkä joka toinen kuukausi, mies on mustasukkainen minun menoistani mutta itse käy ehkä kotona nukkumassa kun minä olen kesälomalla ja hoidan lapset. Kyllä varmaan kannattaisi erota, mutta ihan liian vaivalloista. Helpompaa vältellä toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen aihe.
Olen itse tunneihminen ja reagoin aina voimakkaasti tunteilla. Seurustelin miehen kanssa, joka oli juuri tälläinen, joka näytti myös tunteensa ja meidän suhde oli ahh, niin ihanaa ja minä olin hänen elämänsä nainen jne.
Huomasin yhtäkkiä etten minulle sopinut tälläinen tunteiden palo tippaakaan. Minua alkoi inhottaan koko mies ja suhde! Minusta lähti hänen kanssaan se kaikki tunteiden näyttäminen pois ja minusta tuli todella realistinen järki-ihminen.
Nyt elän miehen kanssa, joka ei juurikaan tunteitaan näytä. Minun on paljon parempi olla tämän "jörrikän" kanssa! Se tunteiden näyttäjä mies meinasi tukehduttaa mut hengiltä ja meinasi happi loppua ja hengästyin, kun kaikki oli niin spontaania ja tunteikasta.
Eli erilaisuus on ainakin meidän suhteen vahvuus :) Ja vaikka kodissamme ei sydämet lentele eikä kuola valu suupielistä ja joskus on todella hiljaista, olemme hemmetin onnellisia!
Ja kuinka aitoa se läheisyyden näyttäminen toisten aikana loppujen lopuksi on. Ainahan sitä voi kulissia ylläpitää toisten edessä.
Kotona voi ollakin sitten hieman viileämmän tuntuista. Kuka meistä tietää mitä toisten kotona tapahtuu.
Me olemme mieheni kanssa rakastuneita muttemme kovasti koskettele emmekä lepertele. Olemme varmaan muiden silmissä sellainen kylmä pari. Mutta eipä haittaa.