Tappelitko paljon siskosi/veljesi kanssa. Oletteko aikuisena läheisiä

Tappelimme paljon. Isoveljeni oli fyysisesti ja verbaalisesti aivan ylivoimainen, ja tappelut olivat tosiaankin kiusaamista. Pelkäsin veljeäni ja usein olin aivan mustelmilla.

Nykyään emme ole läheisiä. Näemme muutaman kerran vuodessa vanhempieni luona. Veljeni on edelleen aggressiivinen, itsekeskeinen ja hankala ihminen, enkä oikein jaksa motivoitua lämmittelemään välejämme.

Riitelimme pikkuveljeni kanssa kyllä verisesti pienempinä, mutta äitini mukaan olimme silti yhtenä rintamana kun toinen sai sitten satikutia, eli mitään henkistä väkivaltaa ja kiusaamista ei harrastettu. Murrosiässä painiminen ja nyrkkimuksauttelut loppuivat ja olemme todella läheisiä nykyään.

Riitelimme sisarusteni kanssa todella usein ja raivokkaasti lapsina, mutta nyt minulla on hyvät välit kaikkiin, joskin ei ehkä niin lämpimät ja läheiset kuin toivoisin. Kun suku asuu ympäri Suomea, niin eipä sitä kovin montaa kertaa vuodessa näe, mutta kun näkee niin se on aina ihanaa. Emme juuri soittele ainakaan kaikkien sisarusten kanssa, facebookissa tulee juteltua jos jotain asiaa on.

Kyllä me tapeltiin lapsina kuin kissat ja koirat. Välillä toki leikittiin yhdessä / siedettiin toisiamme. Sukuaan ei voi valita, ystävät onneksi voi. Minulle aikusena sisarukset ovat lähinnä taakka. On kilpailua, kateutta, eripuraa, vanhempien suosimista, perintöriitaa jne. jne. Helpompaa olisi, jos olisi yksin, kun nytkin hoidan iäkkäiden vanhempien asiat yksin. Mutta päälle on ainainen vitutus siitä, kun muut ei laiskuuttaan viitsi mitään tehdä. Rahaa vaan kinuavat vanhemmilta aikuiset ihmiset... 

Että tällainen vuodatus. Joo, uskon, että ilman sisaruksia olisin onnellisempi. Lapsuudessa ja nyt.

Riitelimme kaksi vuotta vanhemman veljeni kanssa TOSI paljon ja vähän kaikesta. Vanhemmille olimme varsinainen riesa:(.  En kokenut silloin enkä nyt kiusaamiseksi. Myös minä osasin pitää puoliani ja olla tosi ärsyttävä. Sitten tossa ylä-aste iässä kaikki muuttui. Lähennyttiin, "kasvettiin ja viisastuttiin", myös samaa ystäväpiiriä oli. Lukioiässä oltiin jo tosi läheisiä.

Lähdimme opiskelemaan yliopistoon samalle paikkakunnalle (veli ensin) ja minä perässä. Asuin hänen luonaan ekat 3kk, ennen kuin löysin mieleisen yksiön.

Nyt olemme jo kohta nelikymppisiä ja kummeja toistemme lapsille. Välit ovat läheiset ja nähdään muutaman kerran kuussa. Käydään myös aika usein kaksistaan esim. lounailla, kun molempien työpaikka Helsingin keskustassa. Soitellaan ja meilaillaan.

Minulla on maailman paras ja luotettava isoveli, joka pitää aina pikkusiskon puolta:).

Meillä melkein kymmenen vuoden ikäero siskon kanssa ja hän kiusasi minua todella paljon teininä. Sama meno on jatkunut aikuisenakin, lähinnä henkistä väkivaltaa. Ilkkumista, vähättelyä, mollaamista, nolaamista. Sitten jos huomautan asiasta, loukkaannun tai suutun, hän kailottaa kovaan ääneen (yleensä äidillemme) miten koko juttu oli "vain huumoria". Eipä olla hirveästi tekemisissä, minulla on oma elämäni ja hänellä omansa.

Suuri osa maailman kusareista on jonkun sisko tai veli. Jotkut ovat jo lapsena vaikeita ihmisiä, eikä käy kateeksi heidän sisaruksiaan.

Ehkä jotain pientä skismaa oli neljä vuotta vanhemman sisaren kanssa, mutta periaatteessa emme olleet juuri tekemisissä toistemme kanssa. Meillä oli eri kiinnostuksen kohteet. Emme olleet vihamiehiä, mutta emme ystäviäkään.

Sama linja jatkuu emmekä nyt aikuisina (40-50v.) pidä yhteyttä lainkaan. Joskus kuulen uutisia äidiltä. Minulla ei ole mitään tarvetta läheisiin suhteisiin hänen kanssaan. Enhän minä ole häntä sisarekseni valinnut, joten miksi pitäisi muodon vuoksi olla yhteyksissä.

Tapeltiin. En missään nimessä voi kuvitella sen olleen verrattavissa esim koulukiusaamiseen (josta ei kyllä ole kokemusta). Meillä on vaan pari vuotta ikäeroa ja sanalllisen tappelun lisäksi muistan jotain fyysisiäkin juttuja eli tönimistä jne. Sitten oli sitä haukkumista veljen puolelta (vielä lähempänä aikuisikääkin). Toisaalta meillä oli myös todella läheiset välit ja vietettiin paljon aikaa yhdessä. Edelleen ollaan ihan läheisiä.

nyt kun muistelen niin kerran veljen kaverit oli meillä ja jostain syystä alkoivat kaikki, myös veljeni kerran tai kaksi, lyömään minua päähän Ja ilkkuivat perään.. tulipa surullinen olo kun muistin tämän, oli yksi lapsuuden inhottavimmista kokemuksista. Täytyy ehkä veljeltä kysyä muistaako itse tota.

Lapsuudessani kotiolot olivat aivan helvetistä ja se purkautui niin että samanikäisen siskon kanssa tappelimme lähes joka päivä verissä päin. Tappelut olivat todella raakoja, niskanpäällä oleva hakkasi toiselle mustelmia kunnes kädet väsyivät ja arpia on edelleen näkyvissä...Olimme silti lapsina aina samassa veneessä ja selvisimme lähinnä tekemällä yhteistyötä, sisko joutui jonkin verran huolehtimaan meille ruokaa ja hoitamaan minua, itse yritin aina suojella häntä ja olin yleensä se joka otti aikuisilta turpaansa.

Tappelut loppuivat joskus yläasteen alussa ja olemme aikuisina läheisiä ja paljon tekemisissä keskenämme.

En koskaan kokenut tappelujamme samoin kuin koulukiusausta tai aikuisten puolelta tulevaa väkivaltaa.

Tappelin isoveljeni kanssa todella paljon. Hän pahoinpiteli minua fyysisesti ja henkisesti. Nyt aikuisina olemme, kuten sinäkin ap kuvasit "etäisiä mutta samalla läheisiä". Ei soitella jos ei ole erityistä asiaa, harvoin näemme, mutta jos toinen tarttee apua, autamme parhaamme mukaan.

Mä en kyllä mitenkään saa sisarusten välistä tappelua yhdistettyä koulukiusaamiseen.

Varmasti siis joskus, jos se kiusaava sisarus on oikeasti jotenkin luonnevikainen, mutta näin yleisesti ottaen kyllä ei missään nimessä. Sittenhän melkein kaikki paitsi ainoat lapset olisi kiusattuja :-o

En mä ainakaan tiedä yhtäkään sisaruskatrasta, jossa ei lapsena olisi tapeltu enemmän tai vähemmän.

Toki sitten on niitäkin, jotka jatkaa sitä myös aikuisina, mutta ainakin omalla kokemuksella selkeästi vähemmän kuin niitä, joista tulee ihan tavallisia aikuisia sisaruksia keskenään ja ihan tavallisia setiä, tätejä ja enoja sisarustensa lapsille.

Ei tapeltu juurikaan, oltiin lapsena aika läheisiä. Nuoruusiällä veli sotkeentui huumeisiin ja muihin päihteisiin ja on hyvin erilainen ihminen nykyään, ei halua juurikaan pitää yhteyttä. Surullista mutta minkäs teet. Nähdään pari kertaa vuodessa vaikka asutaan samassa kaupungissa.

Tuo sisaruskiusaamisen mitätöinti on kyllä pahinta mitä voi lapselle tehdä. Joo, on tavallista nahistelua, mutta on myös ihan oikeaa tappelua, jossa lasta sattuu ja satutetaan tahallaan. Pahintahan on tuo, jos siitä uskaltaa vaikka kertoa äidille tai isälle ja ne mitätöi koko homman jollain ihan normaalilla sisarusnahistelulla.

Minä olen nelilapsisesta sisarusparvesta. Koti oli riitaisa ja me lapset reagoimme kodin ilmapiiriin omalla tavallamme. Ja me myös riitelimme paljon, ja rajusti.

Isoveljeeni minulla oli lapsena ja vielä aikuisuuteen asti hyvät ja läheisetkin välit. Hänen kanssaan ei ollutkaan mitään isoja riitoja lapsena. Nuorempaan siskoon oli myös hyvät välit vielä aikuisuuteen asti, hänen kanssaan oli lapsena hyvät välit. vaikka tottakai me riitelimme. Minusta ne olivat kuitenkin ns. normaalia sisarusten välisiä riitoja.

Mutta vanhemman siskon kanssa riideltiin joka päivä, aina ja riidat olivat fyysistä päällekäymistä. Minä jäin alakynteen. Sisko oli muitakin kohtaan aggressiivinen, kiusasi, oli todella törkeä. Nykyään sellaiseen käytökseen puututtaisi ihan lastensuojelun kautta, silloin ei ollenkaan, ei mitenkään.

Minä olin aina siskoni hampaissa ja kynsissä, hakkaamisen ja potkimisen, vittuilun ja vähättelyn kohteena.

Teini-iässä pyörimme samoissa porukoissa, samoin aikuisiällä parikymppisenä. Sisko tosin "kulki edelläni varoittamassa" eli kertoi jokaiselle, että toi on mun sisko, varo sitä, se on ihan hullu, ja kännissä ihan idiootti... jne. No kuka sellaisen kanssa haluaa olla!!??

Oli ihan sama mitä olin ja millainen olin, kaikki näkivät minut siskoni sanojen mukaisena.

Lapsuuden asetelmat ovat muuttuneet sen verran, että veli on samaa mieltä siskoni kanssa. Ja minä olen samassa asemassa, se kummallinen, jota voi potkia päähän, ei enää fyysisesti, mutta nälvimällä  ja nostamalla sukulaisten joukossa keskustelun aiheeksi negatiivisessa mielessä, vaikken ole paikalla tai minuun ei ole oltu yhteydessä moneen vuoteen.

Laitoin välit poikki siskoon aikaisemmin, muutama vuosi sitten ja vuosi sitten lopullisesti ihan kaikkiin sukulaisiin.

Jos minusta ei ole mitään hyvää sanottavaa, ei minun kanssani tarvitse olla tekemisissä eikä minun tarvitse olla heidän kanssaan tekemisissä. Sukulaisuus ei velvoita mihinkään (yhteydenpitoon), eikä anna oikeuksia mihinkään (huonoon kohrteluun)

Nahisteltiin ja ärsytettiin toisiamme. Ei me kyllä fyysisesti tapeltu kovinkaan. Murkkuna pikkusisarukset olivat mielestäni kakaroita, mutta nyt aikuisena olemme kaikki 3läheisiä. Jee, "pikku" veli tulee tänään kylään :)

[quote author="Vierailija" time="18.06.2013 klo 12:55"]

Pahintahan on tuo, jos siitä uskaltaa vaikka kertoa äidille tai isälle ja ne mitätöi koko homman jollain ihan normaalilla sisarusnahistelulla.

[/quote]

Joskus vaan on äärimmäisen vaikea myös erottaa sitä, että milloin kyse on ihan tappelusta ja milloin sisarusten välisestä taistelusta.

Itse ainakin pikkusisaruksena osasin ärsyttää isoveljeni raivon partaalle ja kun sieltä sitten tuli litsari takaraivoon, niin osasin vääntää kunnon krokotiilinkyyneleet ja kertoa koiranpentuilme päällä, miten kaltoin onkaan lapsipoloa taas kohdeltu xD

Onneksi vanhemmat näkivät ton läpi eivätkä uskoneet mua.

Toisaalta kaverilla on sisarukset, joista isomman touhussa ei ole mitään tolkkua, satuttaa pienempää sisarusta ihan tahallaan. Siis pahasti. Ihan kuin puuttuisi kokonaan se järki, että miltä toisesta tuntuu. On mm. jättänyt tahallaan pikkusiskonsa sormet oven väliin, ei ole enää missään nimessä normaalia sisarusnahistelua.

Mutta jos tuollaisia tilanteita ei näe, niin hankala on tietää milloin ne sormet jäi vahingossa sinne oven väliin ja milloin tahallaan.

Riideltiin todellakin veljeni kanssa. Toisinaan mulla oli jopa kädet mustelmilla, kun veli töni tai löi käsivarteen. Ja meillä oli juuri sellaista vähättelyä  vanhempieni suunnalta. Eivät juurikaan puuttuneet. En mä sitä kuitenkaan ole pitänyt mitenkään hirvittävän pahana asiana, etteivät puuttuneet.

Oltiin veljen kanssa tappeluista huolimatta hyvät kaverukset ja yläasteella ne tappelutkin vähenivät. Nykyisinkin ollaan hyvissä väleissä ja nähdään aina, kun se on mahdollista (asutaan kaukana toisistamme) ja pidetään yhteyttä. Ollaan lapsiemme kummeja puolin ja toisin jne.

Tappelimme isoveljeni kanssa todella paljon niin kauan, että isoveljeni muutti opiskelemaan. Tosin jatkui ihan samanlaisena aina kun veljeni tuli käymään kotona.

Meillä se on ehkä ollut enemmänkin sellaista "sisarrakkautta", vaikka mustelmia tuli ja tavaroita piilotettiin ja huutoa kuului. Kuitenkin tulimme myös toimeen jos oli tarve, tosin sekunnin päästä saatoimme olla taas ilmiriidassaa.

Nyt aikuisina tulemme hyvin toimeen. Soittelemme ainakin melkein viikoittain, näemme ehkä kymmenisen kertaa vuodessa vaikka välimatkaa on useampi sata kilometriä.

Meillä siskon kanssa ikäeroa 1,5 vuotta ja silloin todella pienenä olin kyllä altavastaajana useasti.. kun kasvettiin kävi ne riidatkin järkyttävimmiksi. Potkua vatsaan, kirjaa päähän jne. Ei mitään tyttöjen pientä hiuksista vetoa ;D

Tosin, tultiin toimeenkin todella hyvin, silloin kun tultiin. Pahin aika oli varmaan kun itse oli vielä esi-teini ja toinen pahimmassa murkkuiässä.

Nykyään aikuisina olemme todella läheiset. No, ollaanhan me aina oltu, mutta tappelut paisuivat yli äyräiden.