Tappelitko paljon siskosi/veljesi kanssa. Oletteko aikuisena läheisiä

En voinut sietää veljeäni kun asuimme molemmat kotona, mutta heti kun muutin pois meistä tuli ystäviä. Oli ihmeellistä, että sama tyyppi jonka kanssa käytiin käsirysyä tietokoneesta ja viimeisestä vanukkaasta oli yllättäen huolissaan siitä, että minulla on tarpeeksi ruokaa, rahaa ja muuta välttämätöntä. :) 

Meille pienestä pitäen opetettiin, että aina ei tarvitse sisaruksista tykätä, mutta niistä pitää aina pitää huolta!

Tapeltiin,ja hurjasti,vieläki arpia. Tämä vaihe siis oli siinä leikki-ikäisestä ehkä ala-asteen loppuun. Teininä vasta "tutustuttiin"kunnolla,nyt välini veljeen ovat todella läheiset.

Tapeltiin 2 vuotta vanhemman siskoni kanssa varmaan päivittäin, mutta en usko hänen koskaan minua pahemmin kiusanneen. Ei muistaakseni tahallamme ärsytetty toisiamme - yhteentörmäyksiä vain tuli erilaisten luonteiden takia. "Ulkopuoliset uhat" torjuimme kuitenkin yhteisenä rintamana. 

Suurinpiirtein 18 ikävuoteni tietämillä aloimme lähentyä ja nykyään (alle kolmikymppisinä) meillä on pitkälti samat kaveripiirit ja en tiedä muita sisaruksia, jotka olisivat aikuisina näin paljon tekemisissä, kuin me olemme. Edelleen saatamme ärjyä toisillemme naamat punaisina pari minuuttia, mutta sitten asia onkin jo käsitelty ja jatkamme yhdessäoloa ilman kummempia mökötyksiä. :D Kaveriparat saattavat alussa ihmetellä toimintaamme, koska emme muiden kanssa pahemmin ajaudukaan riitatilanteisiin, mutta pahoittelemme heti toimintaamme ja nauramme päälle. Edelleen, jos haluaisin lähteä jonnekin viettämään iltaa tai reippailemaan, soitan ensimmäisenä siskolleni. En olisi lapsena ikinä uskonut, että olemme joskus vielä näin läheisiä ja olen äärimmäisen kiitollinen tästä tilanteesta.

Ap, mitäpä jos näyttäisit aloituksesi veljellesi? Jos pystyt kertomaan kantasi meille tuntemattomille, niin varmasti olisi silmiäavaavaa hänenkin lukea tuntemuksistasi. Pahimmassa tapauksessa tilanne säilyy ennallaan, mutta parhaimmassa tapauksessa hänkin haluaa olla kanssasi enemmän tekemisissä. Onko tässä nyt oikeasti edes riskiä? :)

t. 33

Lisäkysymys, onko tämä tappelu sisarusten kanssa vaikuttanut teidän valintaan tehdä lapsia (lukumäärä ja ikäero)??

Isoimman siskon ja minun ikäero 8 vuotta, hänen kanssa olen pahiten tapellut. Hän on minulle ja veljelleni todennut, että hakkaa meidät siihen kuntoon, ettei palata sairaalasta. On lyönyt veljeäni katuharjalla, kuristanut, repinyt tämän vaatteet, viiltänyt linkkarilla yms. kaikkea muuta "pientä". Minua heitti kaukosäätimellä, lyönyt useasti. Keskimmäinen sisko ei ole niin pahasti tämän väkivallan kohteeksi joutunut, lähinnä sanalliseen haukkumiseen ja henkiseen väkivaltaan.

    Siskoni täyttää nyt 30 ja toivotti jouluna, ettei ole enää minun siskoni. Tämä sen takia, että kerrankin tein niin kuin itse halusin, enkä niin kuin siskoni käski.

   Kaiken huipuksi, siskoni työskentelee ongelmanuorten kanssa...

   Veljeni ja toisen siskoni kanssa ollaan tekemisissä lähes päivittäin. Toinen siskoni on yrittänyt kuristaa minut oman asuntonsa lattialle, irrotti vasta kun aloin sinertää. Ja kyllä, oireilen näistä enkä uskalla omia lapsiani laittaa sisarusteni hoidettavaksi.

Olen joutunut kahden veljeni kiusaamaksi, henkisesti ja fyysisesti. Vanhin veljistä käytti seksuaalisesti hyväksi. Jotenkin olen tähän päivään saakka selvinnyt, mutta yli 30 v sitten tapahtuneita asioita en selvästi koskaan unohda. Pahinta on se, että äiti ja isä ei ole minua koskaan puolustanut. Äiti tietää tätä nykyä hyväksikäytöstä, mutta silti vaan suree poikiensa perään. olen vuosia elänyt omaa elämää ja halusin eroon suvusta, mutta minut on vaan pakotettu jostain ihmeen syystä pitämään yhteyttä...nyt vuosi sitten kun vihdoin kerroin hyväksikäytöstä veljet perheineen ovat jättäneet minut rauhaan. Tosin kaikille kertovat kuinka hullu olen ja keksin asioita...riitelen heidän mukaan kaikkien kanssa vaikka vain yritän elää uutta parempaa elämää nykyään ja välttää omien lasten kanssa samoja virheitä joista itse olen saanut niin paljon kärsiä. Vihaan veljeäni, vihaan alholisti äitiä ja isää. Tai enemmänkin pettynyt heihin ja elämään. Toivon, että jonain päivänä tilit tasataan ja paha saa vihdoin palkkansa. heidän harjoittama kiusaaminen jatkuu siihen saakka kunnes kuolen.

Kyllä tuota pikkuisina tuli tapeltua,muttei enään yhtään aikuisiällä.Läheisiä ollaan.

Mulla on kaksi isoa siskoa, jotka selvästi vanhempia kuin minä - toinen 8 ja toinen 10 vuotta vanhempi.

10 vuotta vanhemmalla oli hyvin äidillinen ja suojeleva suhtautuminen minuun jo lapsena. Nykyään olemme tosi läheisiä ja paljon tekemisissä.

8 vuotta vanhempi ei samalla tavalla pitänyt minusta, lähinnä häpesi minua, piti minua ärsyttävänä jne. Edelleen olemme etäisempiä kuin toisen siskoni kanssa. Mitään riitaa meillä ei ole, suhde ihan ok mutta ei erityisen läheinen. Olemme aika erilaisia ihmisiä ja tykkäämme ihan eri jutuista ja ajttelemme hyvin eri tavoin. en tiedä, johtuuko tämä lapsuudesta vai olimmeko jo silloin erilaisia.

Minulla melkeen kymmenen vuotta vanhempi sisko, jonka kanssa välit on aina olleet erittäin hyvät. Ollaan jokapäivä tekemisissä edelleen. Pikkusiskoni on minua muutaman vuoden nuorempi jonka kanssa on tullut tapeltua todella rajusti kädet verillä ja itse häntä usein nälvin ja kiusasin :( Aina kuitenkin ollaan yhtä pidetty ja pienenä leikittiin usein yhdessä. Nykyään nuorempaan siskoon välit on todella lämpimät :) Tehdään usein asioita kolmistaan, en olisi mitään ilman kahta noin ihanaa siskoa <3

Meillä ikäeroa 2 vuotta. Tappelimme todella pahasti, olimme kumpikin aina naarmuilla ja mustelmilla. Pelkäsin siskoa välillä ihan tosissani. Hän myös kiusasi minua teini-iässä todella julmasti, sekä henkisesti että fyysisesti. Voi itse todella huonosti silloin, niin huonosti että myöhemmin yritti itsemurhaa. Samaan aikaan minua kiusattiin koulussa. En usko, että nyt aikuisena elämä voisi ikinä enää olla niin kamalaa ja stressaavaa kun se oli noina vuosina - väkivaltaisesta liitosta voi lähteä, töistä voi lähteä jos siellä kiusataan. Aikuinen voi soittaa poliisit, jos joku lyö. Jos aikuinen yrittää saada apua mieleltään järkkyneelle läheiselleen, joka on vaaraksi sekä itselleen että muille, hänet otetaan tosissaan. Mutta lapsi ei pääse kotoaan mihinkään ja kouluunkin on pakko mennä joka päivä uudestaan hakattavaksi ja nälvittäväksi, kun aikuiset katsovat muualle ja vähättelevät.

Toisaalta olimme myös läheisiä silloin kun emme tapelleet. Olemme todella läheisiä vieläkin, soittelemme melkein päivittäin. Joskus parikymppisenä meillä oli vielä riitoja, nykyään olemme todella hyvissä väleissä.

Kumpikin meistä haluaisi saada pari lasta, koska pidämme tärkeänä sitä, että lapsella on sisaruksia. Näimme lapsuudenkodissamme paljon vanhempien riitelyä ja väkivaltaakin. Meitä myös kuritettiin fyysisesti. Vaikka ilmapiiri sai meidät kohtelemaan myös toisiamme kaltoin, oli siskon turva ja tuki todella tärkeä asia silloin kun perheessä oli asiat huonosti. Toivon, että pystyisimme tarjoamaan omille lapsillemme vähän rauhallisemmat kasvuolot, joissa se sisarusten välinen riitelykin olisi lähempänä normaalia nahistelua kuin väkivaltaa tai oman pahan olon purkamista siihen ainoaan, joka on lähellä.

Sisko on kuusi vuotta vanhempi ja emme juuri riidelleet. Olemme aina olleet hyvissä väleissä ja kerron siskolle aika paljon asioitani. Emme näe usein, mutta juttelemme puhelimessa pitkät ajat ja laitamme tekstiviestejä.

Riideltiin aivan tolkuttomasti isoveljen kanssa. Veli saattoi yhtäkkiä löydä tai töniä, en aina edes ymmärtänyt mistä syystä. Kaikki sanomiseni vissiin ärsytti häntä ja se purkautui väkivaltana.

Ei olla läheisissä väleissä nyt aikuisena. Jonkun verran ollaan tekemisissä lasten vuoksi, serkukset on aika samanikäisiä ja viihtyvät toistensa seurassa.

Isoveli kiusasi melko paljon. Nyt aikuisena ollaan kyllä tekemisissä ja hyvissä väleissä mutta ei mitenkään läheisiä.

Riitelimme veljeni kanssa tosi paljon jonnekin ala-asteelle asti, sitten ystävystyimme yläasteen ja lukion aikana. Riitelemisemme silloin pienempänä oli jatkuvaa ja epämiellyttävää, mutta en kyllä muista että siinä olisi toinen jotenkin aina systemaattisesti kiusannut toista, me vain molemmat ärsytimme toisiamme sekalaisista eri syistä.

Nyt aikuisena olemme oikein hyvissä väleissä, vaikka kyläilemmekin vain muutaman kerran vuodessa.

En rinnastaisi sisarustappeluita suoraan kiusaamiseen. Minäkin tappelin paljon veljieni kanssa lapsena, mutta en puhuisi kiusaamisesta, vaan kyllä se oli ihan sitä normaalia sisarusten välistä kahinaa, huomionhakua ja tappelua samoista leluista ja leikkitilasta kin ikäeroa oli niin vähän. Toisen veljen kanssa olen läheinen, toisen en. Uskon sen johtuvan ennemminkin luonteistamme ja sosiaalisuudestamme ylipäätään.

Minulla ja pikkusiskollani on 3 vuotta ikäeroa. Välillä tappelimme kuin koirat ja kissat niin että huikset pöllysivät mutta heti jos joku ulkoinen uhka ilmestyi niin olimme kyllä aina yhtä rintamaa ja suojelimme toisiamme.

Olemme vieläkin läheisiä vaikka emme näe hirveän usein. Uskon että yksi syy siihen että viihdymme todella hyvin toistemme kanssa on juuri se että vaikka tappelimme niin olimme silti samaa tiimiä.

Mä olen se kuopus ja se, joka otti ne kaikki iskut ja tölvinnät vastaan. On eksytetty, lukittu ulos, peloteltu ja milloin mitäkin.

Toisaalta, meillä ei koskaan satutettu tahallaan. Siis joo, toki jotain tukkapöllyjä ja muuta, mutta niitä nyt ei edes lasketa, mutta kaikki kerrat, kun lähti ilmat pihalle, tuli nenästä verta, jäi sormet oven väliin tms, niin enemmän varmaan säikähti sen aiheuttaja kuin uhri =)

Ei mitään ongelmia nykyään. Siskoni on paras ystäväni ja veljieni kanssa olen paljon tekemisissä, olenpahan veljenpojan sylikummikin.

Kyllä se meillä ainakin oli varsin vakavaa kiusaamista, jopa ehkä pahempaa kuin koulukiusaaminen koska sitä tapahtui vuoden jokaisena päivänä, myös lomilla.

Isoveli oli hyvin väkivaltainen ja mulla on edelleen näkyvissä fyysisiä vammoja hänen jäljiltään. Ei todellakaan ole lämpimät välit.

Minua suuresti ihmetyttää että tähän perheväkivallan muotoon ei juuri koskaan puututa. Ei vaikka se kiusaaja olisi jo 15 v ja siten iän puolesta rikosoikeudellisesti vastuussa.

Tapeltiin kyllä, mutta se oli aika molemminpuolista eikä mielestäni kiusaamista. Emme ole tekemisissä, mutta sen laitan enemmän omien vanhempien pikkiin. He harrastivat jatkuvaa vertailua ja suorastaan usuttivat meitä vastakkain. Muutenkin, noissa edellä mainituissa kiusaamiseksi luokiteltavissa tilanteissa vanhempienhan olisi pitänyt puuttua niihin. Kaikista vain ei ole vanhemmiksi.

Omat lapset riitelevät kyllä paljon, mutta ovat samalla selkeästi toistensa parhaat kaverit, enkä muista, että tapellessaankaan olisivat koskaan satuttaneet toisiaan vakavasti. Pahinta on toisen tyrkkiminen ohi kulkiessa.