Lapsi, joka ei tunne häpeää tai kunnolla empatiaa...
Mikä on vialla lapsessa, joka on kyvytön tuntemaan häpeää? Ihan omienkin sanojensa mukaan "ei vaan osaa hävetä". Lähes kouluikäinen kyseessä. Töpeksii usein ja suhtautuu siihen ylimielisesti, pitää tekemiään virheitä muiden syynä. Hajoitti minulle erään rakkaan esineen ja pyysi kyllä anteeksi, mutta myöhemmin kun harmittelin esineen perään, hän totesi että häntäkin harmittaa koska "mua vähän sattui kun kaaduin sen päälle".
Sanattomaksi vetää tämän lapsen möläytykset ja touhut. Onko normaalia?
Kommentit (28)
Minun lapseni on. Voiko tämmöinen käytös selittyä jollain mielisairaudella tai esim. autismilla? Hän on näennäisesti toimintakykyinen, puhuu hyvin jne. eli siitä ei ole kyse...mutta ei tunnu oppivan tai tajuavan sosiaalisia juttuja ollenkaan, vaikeuksia aggression ja itsehillinnän kanssa, ottaa kaiken kirjaimellisesti eikä tajua huumoria. Lääkärit eivät ole uskoneet, kun olen kertonut että lapsi on välinpitämätön muiden kipua/pahaa mieltä kohtaan. On lähinnä herkkujen, pelien jne. perässä menevä ja jossei pääse synttäreille, suurin murhe hänellä liittyy siihen että ei saanut herkkuja...
Mielestäni olemme häntä ihan tavallisesti kasvattaneet.
En ole mikään autismin tai psykopatian asiantuntija mutta tietääkseni autismiin liittyy toisentapaisia oireita kuten aistiyliherkkyyttä ja halua tehdä asiat omalla tavalla.
Kauhea asia sanoa mutta olen pahoillani jos olette saaneet ristiksenne psykopaatin.
.
Tosi fiksuja vastauksia. Oikeasti aito empatia lapsella kehittyy vasta murroiän jälkeen, siihen asti häpeä on kaikilla lapsilla samanlaista kiinnijäämisen häpeää.
Kuulostaa hieman huolestuttavalta. Sinuna kävisin kysymässä lasten psykiatrin mielipidettä.
Kyllä tuo vielä normaalilta kuulostaa, mutta tavallista haasteellisempi tapaus ehkä kyseessä. Suosittelen keskustelemaan ammattiauttajan kanssa toimivista keinoista saada tilanne hallintaan jos itsellä loppuu keinot kesken. Surullista on että täällä heti ensimmäisenä kaivetaan psykopaatti ym. sairauskortit esiin.. :(
Juu, en olisi huolissani jollei -tahallaan- satuta toisia ja osoita saavansa siitä mielihyvää.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 21:36"]
Kuulostaa hieman huolestuttavalta. Sinuna kävisin kysymässä lasten psykiatrin mielipidettä.
[/quote]
Ap, olen pahoillani.
Lastenpsykiatri ja neurologi tuli minun mieleeni. Huolestuttavaa tuo on minunkin mielestäni. Eniten huolestuttaa kuitenkin, ettei lääkäri osannut edes lähettää teitä jatkotutkimuksiin.
Sama lapsi on äärettömän omapäinen (tämä yksi syy, miksi meillä on lähete vetämässä tutkimuksiin) ja taaperona oli väkivaltainen muita lapsia kohtaan, kuten vielä 4-vuotiaanakin. Tälle ei löydetty selvää syytä, ei hän kylläkään touhusta nauttinutkaan, enemmänkin se oli minusta sitä että kohteli muita ihmisiä kuin esineitä. Kesti kauan, että alkoi saada kavereita, koska joutui kiusatuksi ja pelätyksikin kun puri ja potki muita.
Lapsi on aikuisen kanssa kahdestaan ollessaan tosi pikkuvanha ja kiva kaveri, meni vuosia että sain lääkärin uskomaan ettei ole kaikki kunnossa.
Meidän pojalla on TS ja ADHD ja on myös samanlaista käytöstä ja poika jo 16 v. Voi olla tosiaan kyse jostain neurologisesta sairaudesta tai myös siitä, että sosiaaliset kyvyt heikot.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 21:35"]
Tosi fiksuja vastauksia. Oikeasti aito empatia lapsella kehittyy vasta murroiän jälkeen, siihen asti häpeä on kaikilla lapsilla samanlaista kiinnijäämisen häpeää.
[/quote]
Roskaa. Tutkimuksissa on todettu jopa vauvojen tuntevan empatiaa. Vauvat saattavat tarjota tuttia itkevälle äidilleen lohdutukseksi.
Itse ainakin olin hyvin empaattinen lapsena ja tunsin suurta halua auttaa ketä tahansa joka näytti kärsivän. Myös puliukkoja minkä tietysti aikuiset kielsivät jyrkästi.
Tuntuisi että täällä on parikin empatiakyvytöntä vastailemassa, jotka tarvitsisivat psykiatrin apua.
Olen kouluikäisten lasten parissa töissä ja arvioin heitä työkseni. Aina silloin tällöin kohdalle osuu lapsia, yleensä poikia, joilla on aivan samanlaisia piirteitä. Nämä eivät ole harvinaisia. Jokaisella luokalla ei ehkä ole tällaista lasta, mutta ehkä joka toisessa tai kolmannessa luokassa on yksi. Voi olla kyse asperger-piirteistä, jotka ovat sen verran lieviä, ettei lapsi ehkä saisi varsinaista diagnoosia. Tai sitten lapsen tunne-elämä on vähän ikäisiään jäljessä. Kannattaa ottaa esiin neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa ja käydä esim. lastenpsykologilla, jos asia huolestuttaa. Ei näihin aina selvää syytä löydy, mutta joskus voi jo auttaa, että joku ammattilainenkin toteaa samat piirteet, jolloin niistä ollaan tietoisia ja niihin voi miettiä keinoja. Jos olisi autisti, se olisi havaittu jo varhaisemmin, ja olisi paljon suurempia oireita. Psykopatiasta tuskin on kyse, se on persoonallisuushäiriö, joita ei lapsilla vielä todeta.
Tuntuisi että täällä on parikin empatiakyvytöntä vastailemassa, jotka tarvitsisivat psykiatrin apua.
Asperger-piirteiltä kuulostaa. Googlaa ap asperger-testi lapselle ja katsele miltä testin kysymkset sinusta vaikuttavat. Oma mieheni on vahvasti assipiirteinen mutta ei riittävästi varsinaiseen diagnoosiin ainakaan enää aikuisiällä. Empatiaa hänen on vaikea tuntea muuten kuin opitusti. Hän kyllä lohduttaa minua mutta ikäänkuin valmiiksi opitun käsikirjoituksen mukaan ja reagoi järkyttäviinkin juttuihin usein vasta, kun huomaa miten "kuuluu" reagoida. Sitä ennen on ilmeistä, ettei hän aina hoksaa että tämä oli nyt tosi järkyttävä asia.
Meillä lapsella yhtenä diagnoosina autistiset piirteet. Kun kasvaa, en yhtään ihmettelisi vaikka saisi autismidiagnoosin. Hän on hyvin empaattinen. Huomaa heti, jos jollakin on paha mieli. Vanhin lapsista on "normaali", mutta monesti huomaan, että kiukut liittyy siihen, että on itse kärsinyt jostain. Ei siihen, että on tehnyt toiselle väärin.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 21:56"]
Psykopatiasta tuskin on kyse, se on persoonallisuushäiriö, joita ei lapsilla vielä todeta.
[/quote]
Psykopatia todetaan lapsilla. Juha Valjakkalakin sai psykopatia-diagnoosin alle kouluikäisenä.
Voi tosiaan olla asperger-tyyppistäkin piirrettä, mutta en nyt olisi noiden perusteella asperger-tapaukseksi leimaamassa. Mitään selkeää rajaahan ei ole olemassa "normaalien" ja "asperger-ihmisten" välillä, vaan tosi moni meistä sijoittuu siihen johonkin harmaalle alueelle ja pärjäilee ihan ok elämässä ja ihmisten kanssa.
Toi voi olla myös ihan sosiaalisten taitojen myöhäistä kehitystä. Meidän toisella lapsella kyky tuntea häpeää heräsi tosi myöhään, varsinaisesti vasta kouluiässä, mutta heräsipä kuitenkin. Nuo kertomasi esimerkit kertovat toki vähän itsekeskeisestä ajattelusta, mutta aika inhimillisiltä ne kuulosti. Moni (sosiaalisesti normaali) aikuinenkin varmasti harmittelee usein mielessään omaa kärsimäänsä tappiota, mutta ulospäin näyttelee kuin olisi harmissaan toisen puolesta. Lapsi ei vaan osaa samalla lailla vielä feikata.
Älä ainakaan ala pitää lastasi pahana vaan pikemmin vähän ajattelemattomana ja kypsymättömänä. Voihan lapselle vähän opettaa kuinka toisen tunteita voisi ajatella, jos vaikka jossain vaiheessa alkaa mennä perille.
Ehkä se on psykopaatti? Onko se sinun lapsesi?