Äiti ja anoppi haluaisivat auttaa, minä kieltäydyin

Meille on tulossa syksyllä 1. lapsi. Äitini ja anoppini tarjoutuivat tulemaan meille heti aluksi auttamaan lapsen hoidossa, siivouksessa, yms. Minä kuitenkin jonkin aikaa mietittyäni kieltäydyin tarjouksista. Varsinkin äitini kuulosti todella pettyneeltä, vaikka väitti, että ei ole. Sanoin syyksi, että haluaisin olla aluksi ihan vain rauhassa mieheni kanssa, ja ajatus muista ihmisistä siinä ympärillä ahdistaa. Se nyt oli melkein totta.

Äitini on aina ollut kova arvostelemaan muita ja hänen tapansa tehdä asiat on se ainoa oikea. Hän on jo nyt ennen lapsen syntymää arvostellut asioita, joita aiomme kokeilla (esim. kantoliina ja kestovaipat), ja kyselee jatkuvasti, että ettehän te nyt tosissanne aio sellaisia kokeilla. Olen sanonut, että eihän niitä sitten ole pakko käyttää, jos ovat liian hankalia, mutta voihan sitä nyt edes kokeilla, mutta sekin on hänelle liikaa. Tyrkyttää meille jatkuvasti ajatuksiaan ja ihan tavaroitakin. Kun emme ole ostaneet jotain hänen mielestään tärkeänä pitämää tavaraa, on hän itse heti sellaista ostamassa, vaikka olemme sanoneet, että emme halua. Tästä voi siis päätellä aika paljon siitä hänen luonteestaan, että hän tietää aina paremmin. Ymmärrän kyllä, että hän haluaa vain auttaa, mutta hän on jo muutaman kerran ilmaissut ajatuksensa siitä, että ei luota minuun kykyyni selviytyä pikkuvauvan kanssa. Hänen lähtökohtansa vaikuttaisi siis olevan se, että olen avuton tapaus, jota pitäisi olla opastamassa. En halua tällä tavalla suhtautuvaa ihmistä auttamaan heti alussa, vaan tahdon luoda itse suhteen lapseen ja luoda itse rutiinimme. Äitini on koko elämäni ajan yrittänyt ohjailla minua ja kertoa, miten asiat pitäisi tehdä, eikä hänen näkemyksistään ole tähän mennessä ollut muuta kuin harmia.

Anoppi taas on kontrollifriikki kodinhoidon suhteen. Hänellä on jyrkkiä mielipiteitä myös lasten kasvatuksesta, ja aistin, että jos niistä ei ole 100% samaa mieltä hänen kanssaan, voi tulla vaikeuksia. Hän on alusta lähtien ollut sitä mieltä, että olen todella huono siivoamaan ja pitämään järjestystä kotona. Hän on sanonut asiasta minulle suoraan sekä pojalleen selän takana tyyliin: "On se X kyllä todella boheemi tyyppi, kun ei siisteydestä piittaa." Ymmärtäisin asian, jos meillä oikeasti olisi sotkuista, mutta kun ei edes ole. Minulla on muutaman vuoden työkokemus siivoojana, joten mielestäni osaan arvioida realistisesti tämän asian. Hänen mielestään "kuin pyörremyrskyn jäljiltä" tarkoittaa esim. seuraavaa talon siisteysastetta: muuten on siistiä, mutta tiskialtaassa on eilisiä tiskejä, olohuoneessa on 2 purkamatonta muuttolaatikkoa 2 kk muuton jälkeen ja sängyn päädyssä on mieheni puhtaita vaatteita, jotka odottavat kaappiin laittamista. Meillä käydessään anoppi koko ajan kommentoi kotiamme ihan siitä lähtien, miten huonekalut olisi pitänyt asetella. Selostaa jatkuvasti omia näkemyksiään siitä, mikä olisi kätevää, ja valittaa esim. siitä, miten olemme sijoitelleet hyllyjä.

Mietin vielä, että olenko vain tyhmä, kun kieltäydyn tarjotusta avusta? Vai onko ymmärrettävää, että kieltäydyin? Ajattelin, että vauvan saaminen on muutenkin voimakas kokemus, joten en kaipaa siihen viereen ketään arvostelemaan ja kasvattamaan stressiä.