Mikä olisi sinulle painajaismainen asuinpaikka?

Jossain pikku paikkakunnalla Lapissa. Pääkaupunkiseudulla voisin silloin asua jos minulla olisi pysyvä työpaikka kotini lähellä, kun en ala matkustamaan töihin tuntia suuntaansa liikenneruuhkassa.

Lapin tuppukylässä

Kerrostalossa asuminen on ollut yhtä helvettiä, enkä totu siihen varmaan koskaan. Asuin lapsuuteni omakotitalossa, aikuisena vain kerrostaloissa. Ihan sama minne muuttaa, kaikkialla on meluavia idiootteja. 

Jossain kaukana metsän keskellä missä palvelut ja naapurit ovat matkojen päässä. Kaipaan ihmisiä ja elämää. 

Tiiviisti rakennettu uusi omakotitaloalue jonkin kasvavan kaupungin liepeillä.

Aivan maalla ja kaupungin keskustassa olen molemmissa viihtynyt.

Uusissa, liian tiheästi rakennetuissa kerrostaloissa. Ikkunoista ei näy mitään vihreää, eikä asunnoissa ole edes kunnon keittiöitä.

Joku SATOn tms vuokratalo jossa naapurissa tappaleva ja huutava ryyppyremmi vaihtuu aina uuteen edellisten saadessa häädön. Asun itse sellaisessa. Tosin asuntoni on oma mutta osan asunnoista omistaa SATO:

Oikeastaan niitä on kaksikin. Hipsterikommuuni kuplassa ja itäisen pääkaupunkiseudun ghetot.

Kommuunissa, jossa joka perheellä yksi huone ja yhteiskeittiö ja yhteinen kylpyhuone muiden perheiden kanssa. Asunnossa, jossa ei omaa vessaa, kylpyhuonetta eikä keittiötilaa.

Vierailija kirjoitti:

Kommuunissa, jossa joka perheellä yksi huone ja yhteiskeittiö ja yhteinen kylpyhuone muiden perheiden kanssa. Asunnossa, jossa ei omaa vessaa, kylpyhuonetta eikä keittiötilaa.

Lisään tähän, että ääripäässä jossain erämaan rauhassa kaukana muista ihmisistä ja palveluista olisi varmaan myös hankalaa.

Missään itärajalla. Joku Imatra ja Lappeenranta on ihan painajaismaisia kyliä.

Naapurissani on "yhteisöllinen kerrostaloyhtiö", jonka asukkaat mm. tekevät porukalla teatterimatkoja ja hoitavat taloyhtiön piha-alueet yhdessä ja pitävät ties mitä juhlia. Alkoi ahdistaa pelkkä ajatuskin, kun kuulin tuosta. Itse tykkään asua kerrostalossa juuri siksi, ettei tarvitse tutustua naapureihin.

Pikkukaupunki, missä toisten asiat tiedetään paremmin kuin omat. Toinen on kerrostalo, missä naapurit metelöi yöllä. Molemmista on kokemusta.

Maailmalta löytyy niin paljon sellaisia paikkoja, etten jaksaisi edes listata. Kerron siis, miten asiat on Suomen sisällä.

Helsinki olisi ihan painajaismainen paikka mulle. En haluaisi enää edes käydä siellä. Mua ahdistaa myös kaikki paikat, joissa ei pääse mihinkään luonnon helmaan ihmisiä pakoon. Joskus en vaan halua törmätä yhteenkään toiseen ihmiseen.

Olen piakkoin muuttamassa Lappiin.

Helsinki. Vantaa vielä menee tai Espoo. Ja ei missään nimessä enää kerrostaloon asumaan.

Pihtipudas.

Pääkaupunkiseutu. Vittumaista ihmistä pullollaan. Mukavia tapaa harvoin vaikka kyllä heitäkin on.

Jos eläisin yksin, muuttaisin johonkin maalle, mutta nyt kun on lapsia, se on pahin painajainen! Kaikkia, jotka eivät ole asuneet samalla kylällä viimeistä viittä sukupolvea, katsotaan kieroon ja juoruillaan selän takana. Se ulkopuolisuuden tunne, etenkin lapsille, olisi jäätävää! Samanlaista se kai on kaikilla pikkupaikoilla, eihän noihin kukaan muuta ulkopuolelta, kuin korkeintaan puolison perässä...

Kaupungin keskustassa kerrostalossa ekassa kerroksessa niin, että aina pakko pitää verhoja/sälekaihtimia kiinni, jos ei halua, että jengi ohikävellessään katselee sisään.

Minä haluan isot ikkunat ja mieluusti jonnekin metsään/luontoon, haluan nähdä kauas, vaikka olisinkin sisällä.

Toisaalta myös pellolle kyhätty uuden uusi omakotialue oli kauhistus: siellä olisi kuitenkin isot ikkunat ja naapurit siinä ikkunan takana ja kaikilla "näkösuojana" tontin rajalla tuijia *oksennus*.

Asun isossa kaupungissa keski-Euroopassa ja tämä ei todellakaan ole hohdokasta. Ainut ”luonto” on lähellä oleva puisto. Lenkille mennessä sinulla on kaksi vaihtoehtoa: se puisto tai kaupungin hulinassa juokseminen. Järviä ei ole lähimaillakaan, joten uiminenkaan ei onnistu.