Miten toiset löytävät aina uuden kumppanin, mutta toiset eivät milloinkaan?

Eräs upean viehättävä pirteä nainen veti miehiä puoleensa naimissa ollessaankin ravintolassa, hylätyistä riitti usein ystävillekin.

Vuorovaikutustaidot ja kiinnostus saada se kumppani.

Kaksi kertaa meinasin päätyä kirkon rappusille ja yhdet kihlat ostin. Yksi oli kyllä heti out of question, mutta loppujen kohdalla saaatoimma tehdä virheen ja pyytelemmä anteeksi. Omaan pahoja ominaisuuksia,mutta eihaittaa naisia. Ei viinaa, ei olutta ja osaan keskustella niin useimalla ladylle tuntuu minun ylenmääräinen kylpemien olevan ongelma. Yksi väitti jopa, että koko kerrostalon vesilaskut nousivat pilviin minun vuokseni. Enkä weeceessä käytä paperia vaan vettä.

Mä ihmettelen sitä, että se uus on aina parempi kuin edellinen, joka sekin oli niin täydellinen, kunnes ei ollutkaan.

En tiedä. Nuorena olin arka ja hiljainen ja pysyttelin ryhmässä lähinnä sivustakuuntelijana. Silti miehet iskivät silmänsä aina juuri minuun. Vähän vanhempana innostuin enemmän vastakkaisesta sukupuolesta. En täytä perinteisiä kauneusnormeja, mutta vientiä minulla on aina riittänyt. Luulen, että oma asenteeni ja kiinnostukseni vastapuolta kohtaan on edesauttanut suhteiden syntymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku sanoikin, jos on sellainen, että itse ihastuu helposti, niin parisuhteen löytää silloin on helpommin.

Mutta sekin on luonnekysymys, ei helposti ihastuvaa voi opetella ellei sellainen ole jo luonteeltaan.

Itsellä on ongelma parisuhteen solmimisessa, että minulla oli todella voimakas tunnepitoinen rakastuminen eron jälkeen. Se ei ikävä kyllä sitten jatkunut kuin muutaman vuoden. Meistäkin riippumattomista syistä.

Nyt kun tiedän millaista tunnetta ja yhteyttä haluan niin en vaan pysty ihastumaan kun se tuntuu puuttuvan potentiaalisista suhteista.

Mieluummin olen yksin kuin, että jotenkin joku vaan puuttuu vaikka periaatteessa olisi sopivakin ihminen.

Toivon, että joku sellainen suhde löytyy, joka loksahtaa kohdilleen ilman kaiherrusta.

En hae aktiivisesti, yksineläminen ei ole ongelma.

Luulen että moni näistä helposti kumppanin löytävistä ei edes tarvitse suhteen pohjaksi ihastumisen tunnetta. Otetaan joku ihan ookoo vain siksi, ettei tarvitse olla yksin.

Itse en pystyisi. Kun on kerran kokenut pään sekoittavan ihastumisen, ei mitenkään enää pystyisi tyytymään mihinkään vähempään. 

Minä saan seuraa ja vakavia seurustelusuhteita helposti, ei ole koskaan kuukautta tai kahta kauempaa tarvinnut olla yksin. Pitkiä suhteita ollut kaksi 7 ja 20 vuotta, pari lyhyttä puolen vuoden suhdetta ja muutama vuoden pari suhdetta. Minä olen yhtä suhdetta lukuunottamatta ollut se, joka on päättänyt suhteen, kun en ole ollut tyytyväinen sen suhteen miten suhde on edennyt ja kehittynyt.

Olen kokoajan oppinut lisää itsestäni ja "vaatimustasoni" on vain noussut. Koen olevani hyvinkin syvällinen ihminen ja otan ihmissuhteet tosissani, haluan olla luottamuksen ja rakkauden arvoinen, seurustelen vain ihmisten kanssa jotka koen mielenkiintoisina, antoisina ja ihanina. Nyt olen kypsässä lähes viidenkymmenen ikäisenä löytänyt elämäni parhaimman parisuhteen (kuten hän on myös löytänyt minussa), tuntuu kuin olisin kasvanut kaikkein niiden kokemusten myötä, että nyt osaan edes ottaa vastaan näin hienon ihmissuhteen. Vaikka olen saanut rakastaa ja olla rakastettuna usein elämässäni, niin tämä on kyllä syvin ja "tervein" rakkaus koskaan.

Ja olen aina ollut hyvin "vahva" sekä itsenäinen ihminen. En määrittele itseäni toisen kautta. Osaan nauttia ja ottaa vastuuta elämästäni ihan itsekseni. En varsinaisesti koe, että rinnallani pitäisi olla joku osatakseni elää, mutta elämä saa kyllä sellaista kivaa jollei jopa ihanaa ekstraa kun tämän seikkailun (seikkailut) voi jakaa jonkun kanssa.

En osaa sanoa miksi parisuhteen saaminen on aina ollut minulle niin helppoa. Kyllä; olen avoin ja iloinen, kivan näköinen ja helposti lähestyttävä sekä tykkään seksistä kuin hullu puurosta, mutta tässä ketjussa on vastaavanlaisia naisia enemmänkin eikä se ole siltikään välttämättä auttanut. 

Sääntöpohjainen lähestymistapa ei toimi ihmissuhteissa. Niin kuin joku täällä mainitsikin, sellaisten, jotka listaavat asioita tulevan kumppanien ominaisuuksista, on hankala löytää kumppania. Treffit eivät voi muistuttaa työhaastattelua, jossa kartoitetaan viisvuotissuunnitelma. 

Myös liika tarvitsevuus on karkottaa kumppaniehdokkaat. Alussa on pakko osata pelata hieman sosiopaattista peliä ja esittää viileää. Ihmiset viehättyvät sellaisista yksilöistä, jotka osoittavat pärjäävänsä myös yksin. Ne, jotka eivät tähän suostu vaan paljastavat kaiken informaation alussa kumppaniehdokkaalle, eivät yleensä pääse pitkälle deittailussa.

Yksi syy voi olla myös liian korkeatasoisten kumppanien tavoitteleminen. Esimerkiksi jotkut lähipiirini naiset kokevat ansaitsevansa pelkästään parimetrisen laatikkoleukaisen lentäjä-kirurgin, vaikka ovat itse matalasti koulutettuja, ylipainoisia ja keskivertoa rumempia.

Jostain on pakko aloittaa. Jotkut eivät koskaan pääse edes harjoittelemaan seurustelemista, kun kumppaniehdokkaista löytyy aina jokin vika.

Kyse voi olla myös siitä, että jotkut viehättyvät aina sellaisista, joilta ei saa vastakaikua.

Olen "yksiavioista" sorttia. Suhteen päättymisen jälkeen ei tee mieli uuteen suhteeseen.

Ei välttämättä aktiivisesti edes etsi. Mä oon nyt vuoden ollut sinkkuna. Oon välil ajatellut, et ois kiva löytää joku. Tiedän, että kiinnostuneita olis siitäkin huolimatta, että mul on lapsia. En tiedä miksi. Nauratti viikonloppuna, kun baarissa puolituttu mies tuli kommentoimaan: "et kun sul on niin helvetin korkeet kriteerit". No niin kai se sit on. Tai ei kukaan ole kolahtanut ja haluun, et on sillai kunnolla kemiaa. Oon ajatellut, et vois mennä tinderiin, vaik mieluiten tapaisin jonkun irl. Tinderissä ei koskaan tiedä, millanen toinen on livenä ja en jaksa/ei ole aikaa käydä hirveästi treffeillä. Kai sitä löytäis aika nopee, ku menis vaan tinderiin ja ottais jonkun "paperilla sopivan" tai tuttavapiiristä jonkun kiinnostuneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä siis olen se, jolle ei ole tuottanut vaikeuksia löytää kumppaneita. Luulisin, että kun jään sinkuksi, niin hormonit alkaa hyrrätä, kiinnostun miehistä, laittaudun enemmän, ja jotenkin vastakkainen sukupuoli aistii tämän ja kiinnostuu. Silloin aina alkaa miehiä pörrätä ympärillä. Jos tilanne jatkuisi pitkään, niin varmaan silloin oma innostus laskisi normaaliin ja lopulta muuttuisi epätoivoksi, jolloin miehet eivät enää olisi niin vastaanottavaisia.

Tutustumisesta, itse olen vaan lähtenyt vaikka sokkotreffeille, ja hölöttänyt siellä kaikkea tyhmää, kertonut itsestäni ehkä välillä liikaakin. Yleensä miehet pitävät siitä, ettei alussa tule kiusallisia hiljaisia hetkiä. Annan toki puheenvuoron välillä toisellekin, en mä koko ajan äänessä ole. Ja kyselen myös toiselta arjesta, harrastuksista ja muusta, mistä voisi löytyä yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Kannattaa välttää liian naisellisia puheenaiheita, useimpia miehiä ei kiinnosta shoppailu, muoti, kauneudenhoito tai horoskoopit. Kannattaa myös välttää liian spesifistä tulevaisuuden suunnittelua, ei kannata mainita avioliitto- tai lapsihaaveita aivan varhaisessa vaiheessa.

Täyttä asiaa.

T. Toinen, joka löytää aina kumppanin

Minulla ei ole kyse siitä, ettenkö löytäisi kumppania. Mutta kun ne miehet vaan ei sykähdytä millään lailla useinkaan. Ainakaan niin paljon, että kun punnitsen nykyistä mukavaa elämääni jossa saan olla vapaasti ja omien aikataulujen mukaan.

Pohdin, että kannattaako syventää suhdetta ja sitten huomaa, ettei sopinutkaan yhteen. Kun en tunne itse, että tämä on nyt just se ihminen.

Suhteen päättäminen ja toisen ihmisen tunteiden mahdollinen loukkaaminen on niin stressaavaa ja vie energiaa, että mieluummin olen sitten niin varma kuin voi mahdollista olla. Jos siis lähden suhteeseen.

En siis lähde kokeilemaan, että senhän näkee sitten.

Mistäänhän ei voi tietenkään varma, mutta jonkintasoinen varmuus ja vahva tunne pitäisi olla.

Pesän antamisella saa miehiä.

Voisin lyödä ison summan sen puolesta vetoa, että tässä ketjussa ne jotka ovat kertoneet että ovat aina saaneet kumppanin heti kun ovat näin halunneet, ovat poikkeuksellisen hyvännäköisiä.

Ja sama toisinpäin, ne jotka täällä kertovat että heistä ei kukaan koskaan kiinnostu, ovat lähes varmasti paljon keskimääräistä vähemmän viehättäviä ulkoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olenko oikeasti ainoa, josta ei vaan kukaan ollut kiinnostunut? Parhaan ystäväni ympärillä pörräsi aina poikia/ miehiä. Sai heti uuden, kun tuli ero. En saanut edes niitä jämiä, joita ystäväni ei kelpuuttanut. Seurustelin hetken nuorena ja seuraavan kerran vuosia myöhemmin - hän on nykyinen mieheni. Ei mulla ollut nuorena kranttuudesta kiinni, ei vaan ollut edes niitä tarjokkaita.

Minulle selvisi ihan vastikään että eräs työpaikkani mies on yrittänyt iskeä kaikkia naisia vuorollaan (olivatpa parisuhteessa tai ei). Parista tiesinkin, mutta oli täysi yllätys, että ihan kaikkia muitakin - paitsi minua. Olen täysin varma, että tätä ei tule ikinä tapahtumaankaan, mikä toki ei haittaa, lähinnä vain olen huvittunut.

Mulla ei myöskään koskaan ole flirttiä miesten kanssa, vaikka tämäkin tuntuu olevan aika yleistä, että jos jossain on miehiä ja naisia, niin silloin on myös flirttiä. Vaistoan kyllä, jos joidenkin muiden välillä on kemiaa, itsekin olen usein törmännyt työkuvioissa tai muualla kiinnostaviin miehiin, mutta minuun on suhtauduttu aina hyvin neutraalisti ilman minkäänlaista pilkettä silmäkulmassa. Tänään juuri seurasin työkavereitani kuinka yhden miehen katse seurasi kuin hai laivaa naispuolista kollegaamme.

Niin että 🤷🏻 Olen ehkä maailman epäkiinnostavin nainen miesten näkökulmasta. En tiedä, miten mieheni minut huomasi. Ehkä siksi, että muita naisia ei ollut silloin paikalla.

Täällä toinen. Olen kohta 26 v ja en ole koskaan kiinnostanut ketään. Nuorena en käynyt edes treffeillä. Neitsyyden menetin myöhään ja sekin miehelle joka oli täysin kahjo. Mitään mielenkiintoa en tunnu herättävän. Teininä epäilin että voi johtua pahasta aknesta mutta eipä sitä vientiä myöhemminkään tullut. Tuntuu toki pahalta kun kavereilla on niin paljon vientiä. Nettideitissä on jo vuosia joutunut roikkumaan. Livenä miehet ei tee aloitteita(paitsi erittäin vanhat).

N26

Vierailija kirjoitti:

Olen "yksiavioista" sorttia. Suhteen päättymisen jälkeen ei tee mieli uuteen suhteeseen.

Minuakin ihmetyttävät semmoiset julkkiset, joilla on se "uusi rakas" kainalossa lähes heti kun entinen suhde on päättynyt. Jos mukana on ollut aitoja vahvoja tunteita, niin sellaisen kiinnostuksen lopahdettua, on melkeinpä pakko pitää epämääräinen "suruaika" ja tehdä kaikenlaista muuta kuin etsiä uutta tilalle. Ei semmoiset raskaammat rakastumiset tapahdu itsestään ja semmoisesta toipuminen edellyttää pidemminkin kuvannollisesti vetäytymistä luolaan nuolemaan haavoja kuin iso petoeläin.

Olen 32-vuotias nainen. Olen jo yläaste-lukioikäisenä seurustellut eri pituisia aikoja. Parinkympin jälkeen en ole harrastanut yhtään yhdenillan juttuja, mutta minulla on ollut kolme pitkää seurustelusuhdetta. Ensimmäiset kestivät 1 ja 2 vuotta, nykyisen kanssa olen ollut jo 12 vuotta yhdessä. Olen aina löytänyt uuden kumppanin nopeahkosti ja kaikki heistä ovat olleet ihan hyviä miehiä. Nykyisen kanssa suhteemme on ihana, vaikka kaikilla on haasteensa.

Suurimmat syyt ovat ehkä olleet onnistumiseeni:

-Iloisuus ja oma aktiivisuus miehiin päin

-Oman kiinnostuksen osoittaminen, mutta ei tytkyttäminen

-En arvostele miestä koulutuksen/palkan/statuksen perusteella, vaan annan aina mahdollisuuden kiinnostavalle ihmiselle

-Olen aika avoin erilaisille elämäntavoille, en ole konservatiivinen mutta en mikään feministi. Hyväksyn kaikenlaisia ihmisiä.

Täällä toinen. Olen kohta 26 v ja en ole koskaan kiinnostanut ketään. Nuorena en käynyt edes treffeillä. Neitsyyden menetin myöhään ja sekin miehelle joka oli täysin kahjo. Mitään mielenkiintoa en tunnu herättävän. Teininä epäilin että voi johtua pahasta aknesta mutta eipä sitä vientiä myöhemminkään tullut. Tuntuu toki pahalta kun kavereilla on niin paljon vientiä. Nettideitissä on jo vuosia joutunut roikkumaan. Livenä miehet ei tee aloitteita(paitsi erittäin vanhat).

N26[/quote]

Ei se määrä vaan laatu. Toisilla 'treffi' kumppanit hipoo jo kolmatta sataa ja poljetaan kuin tulpatonta mopoa. käsittääkseni tällöin ei voitane puhua ainakaan laadusta.

Tarvitaan viriili ja avoin mieli sekä hyvä ominaistuoksu.

mopotshow kirjoitti:

Täällä toinen. Olen kohta 26 v ja en ole koskaan kiinnostanut ketään. Nuorena en käynyt edes treffeillä. Neitsyyden menetin myöhään ja sekin miehelle joka oli täysin kahjo. Mitään mielenkiintoa en tunnu herättävän. Teininä epäilin että voi johtua pahasta aknesta mutta eipä sitä vientiä myöhemminkään tullut. Tuntuu toki pahalta kun kavereilla on niin paljon vientiä. Nettideitissä on jo vuosia joutunut roikkumaan. Livenä miehet ei tee aloitteita(paitsi erittäin vanhat).

N26

Ei se määrä vaan laatu. Toisilla 'treffi' kumppanit hipoo jo kolmatta sataa ja poljetaan kuin tulpatonta mopoa. käsittääkseni tällöin ei voitane puhua ainakaan laadusta.

En ymmärrä miten tää liittyi mun kommenttiin. Ennen en ollut toki kovinkaan valikoiva mutta vuosi vuodelta viihtyy paremmin yksin ja kriteerit kasvaa. En usko että moni kaverikaan on tyytynyt vaan sopiva kumppani on vaan löytynyt hyvin helposti.

Äitini on sellainen, että miehet juoksevat hänen perässään. Ollaan joskus käyty juhlimassa yhdessä, äiti, minä ja pari likkakaveriani. Vaikka äiti on meistä 20v. vanhempi, häntä haetaan eniten tanssimaan ja miehet tunkevat pöytään juuri äidin takia. Äiti on aika nätti, pieni ja vähän pyöreä, mutta parasta on hänen sisäinen vetovoimansa ja loistava huumorintaju. Kaikki haluavat hänen seuraansa.

Äiti elää onnellisessa avioliitossa, mutta ottajia olisi joka sormelle.

Nuorena isä oli mustasukkainen äidistä, mutta ei onneksi enää, ainakaan kovin paljon.😄

Tutustun tosi helposti miehiin vaikka käyn vain harvoin baarissa. En edes ole niin hoikka ja nätti kuin mitä olin nuorempana. Virolaiset ja Viron venäläiset ovat ihastuneet jostain syystä viime vuosina.