Missä menee ujouden ja huonon käytöksen raja?
Kaverillani on 6v (syksyllä eskariin menevä) poika joka on luonteeltaan ujo ja arka. Tai lähinnä tuntuu olevan ujo aikuisia kohtaan. Lapsiporukassa enemmänkin pomottava. On perheen ainoa lapsi.
Olemme tuttuja jo usean vuoden ajalta ja kyläilemme säännöllisesti n. kerran kuussa puolin ja toisin, mutta koskaan poika ei esim. vastaa tervehdykseeni vaan joko pakenee äitinsä taakse tai on kuin ei olisi tervehdystäni kuullutkaan. Pöydästä noustessa ei kiitä, ja yleensä ei edes halua tulla kahvipöydän ääreen jos siinä on aikuisia samaan aikaan. Jos kysyn häneltä jotain, vastaa korkeintaan yhdellä sanalla, välttämättä ei edes sitä.
Hiljattain oli pojan syntymäpäivä ja annettuamme lahjan poika halusi avata sen yksin omassa huoneessaan. Edes lapsia ei päästänyt avaamista katsomaan vaan veti oven edestämme kiinni.
Kaveri selittelee poikansa käytöstä sillä kun "Pekka" on niin tosi ujo. Välillä myös harmittelee kuinka hankalaa heillä usein on tuon ujouden vuoksi. Minusta kyse on kuitenkin enemmän vain huonosta käytöksestä?! Omat lapseni ovat tosin aina olleet reippaita ja sosiaalisia, joten omakohtaista kokemusta ujosta lapsesta minulla ei ole.
Olisikin mielenkiintoista lukea kommentteja ujojen lasten vanhemmilta. Miltä ylläoleva teksti kuulosti?
Kommentit (69)
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 15:14"]
saa olla aika palikka 6v jos ei osaa vastata kysymykseen kävitkö uimassa...
[/quote]
Mitä tarkoittaa uimassa käyminen? Lasketaanko kahlaaminen? Käsipohja? Ei 6-vuotias voi tietää mitä aikuiset millakin sanalla tarkoittavat ellei sitä heille nimenomaan opeteta. Ehkä lapsen kaverit ovat kehuskelleet uimataidollaan ja porukassa päättäneet ettei käsipohja ole mitään "oikeaa" uimista? Yritä siinä nyt sitten päättää.
Juu, onhan 6-vuotias vielä lapsi, mutta olen törmännyt myös sellaisiin, jotka esim eivät osaa sanoa kiitos, vaikka vanhempi vaikka kuinka muistuttaa "että mitä piti sanoa", niin lapsi vaan puistelee päätään, että "en halua". Mielestäni tuo on HUONOA käytöstä 6-vuotiaalta, kyllä sen ikäisen pitää osata jo kiittää vaikka ei huvittaisikaan!
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 15:54"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 15:14"]
saa olla aika palikka 6v jos ei osaa vastata kysymykseen kävitkö uimassa...
[/quote]
Mitä tarkoittaa uimassa käyminen? Lasketaanko kahlaaminen? Käsipohja? Ei 6-vuotias voi tietää mitä aikuiset millakin sanalla tarkoittavat ellei sitä heille nimenomaan opeteta. Ehkä lapsen kaverit ovat kehuskelleet uimataidollaan ja porukassa päättäneet ettei käsipohja ole mitään "oikeaa" uimista? Yritä siinä nyt sitten päättää.
[/quote]
No kyllä meillä lapset 6-vuotiaana ovat tasan tarkkaan ymmärtäneet mitä "uimisella" tarkoitetaan. Kumpikin osasi jo 5-v uida, mutta vaikka eivät olisi osanneet, olisivat pitäneet uimisena sitä mitä tekivät kellukkeiden kanssa vedessä. Eli ei todellakaan ole liikaa vaadittu kysymys 6-vuotiaalta!!!!
Onkohan nämä niitä 6-vuotiaita jotka eivät ole menneet eskariin vaan ovat olleet kotona... :D
"Hmm...No ei ne minun keskusteluyritykseni nyt niin vaikeita ole etteikö poika niihin osaisi vastata. saattaa esim. lapsilleni myöhemmin ylpeillä saamillaan kaloilla, joten kyllä hän kalat tunnistaa ja niistä osaa puhua. Joten kyse ei ole tästä. Mutta oletko todella sitä mieltä että minun kysymykseni, jotka siis ovat tällaisia helppoja perus "small talk" kysymyksia, ovat hankalia ja asiattomia?"
Nimenomaan small talk on hirmuisen vaikeaa ujoille ihmisille/lapsille. Mielummin toivoisi, että ei tehtäisi mitään isoa numeroa itsestään ja jos puhutaan niin ei odoteta vastausta. Lapsena ystävällisiksi aikuisiksi koin ne, jotka saattoivat vain sanoa lempeästi jotain minulle, mutta eivät jääneet katsomaan ja odottamaan.
T. Entinen ujo lapsi
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 16:00"]
Juu, onhan 6-vuotias vielä lapsi, mutta olen törmännyt myös sellaisiin, jotka esim eivät osaa sanoa kiitos, vaikka vanhempi vaikka kuinka muistuttaa "että mitä piti sanoa", niin lapsi vaan puistelee päätään, että "en halua". Mielestäni tuo on HUONOA käytöstä 6-vuotiaalta, kyllä sen ikäisen pitää osata jo kiittää vaikka ei huvittaisikaan!
[/quote]
Jospa se lapsi ei koe saaneensa mitään? Jos sinulle annetaan turpiin, niin kiitätkö? Tai jos äiti antaa uuden hammasharjan, kuuluuko silloin kiittää? Mistä asioista pitää kiittää ja mistä ei? Lapset eivät ole mitään ajatustenlukijoita. Jos haluat, että he kiittävät, niin selitä missä tilanteissa kuuluu kiittää ja missä ei. Ai niin. Eihän se nyt käy. Mammat tulevat palstalla valittamaan kuinka heidän lapsensa kyselevät koko ajan ja se rasittaa. Kyllä lasten täytyy lukea aikuisten ajatukset. Ja jos ei osaa lukea, niin voihan heitä aina rangaista.
Lapset varmaan oppisivat nopeammin lahjojen saamiseen liittyvät kohteliaisuuskommervenkit jos itse antaisivat lahjoja ja jos heillä olisi jokin käsitys omistusoikeudesta. Mutta niin kuin täällä palstalla on jo tullut ilmi, niin monella aikuisellakin on hieman hakusessa kuka omistaa mitäkin.
54 jatkaa. Tuttujen ihmisten ja oman perheen kanssa käytös muuttuu ihan täysin ja tulee varsinainen "hölösuu". Heti kun itselleen ei niin tuttu tulee samaan tilaan, niin hiljaisuus ja ujous menee päälle
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 16:08"]
No kyllä meillä lapset 6-vuotiaana ovat tasan tarkkaan ymmärtäneet mitä "uimisella" tarkoitetaan. Kumpikin osasi jo 5-v uida, mutta vaikka eivät olisi osanneet, olisivat pitäneet uimisena sitä mitä tekivät kellukkeiden kanssa vedessä. Eli ei todellakaan ole liikaa vaadittu kysymys 6-vuotiaalta!!!!
Onkohan nämä niitä 6-vuotiaita jotka eivät ole menneet eskariin vaan ovat olleet kotona... :D
[/quote]
Se, että sinun lapsesi pitivät sitä uimisena ei tarkoita sitä, että kaikki lapset pitävät sitä uimisena. Miksi sitten mennään uimakouluun jos kerran käsipohja tai kahlaaminen on uimista? Vaikuttaa siltä, että heittäydyt tahallasi tyhmäksi.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 16:12"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 16:00"]
Juu, onhan 6-vuotias vielä lapsi, mutta olen törmännyt myös sellaisiin, jotka esim eivät osaa sanoa kiitos, vaikka vanhempi vaikka kuinka muistuttaa "että mitä piti sanoa", niin lapsi vaan puistelee päätään, että "en halua". Mielestäni tuo on HUONOA käytöstä 6-vuotiaalta, kyllä sen ikäisen pitää osata jo kiittää vaikka ei huvittaisikaan!
[/quote]
Jospa se lapsi ei koe saaneensa mitään? Jos sinulle annetaan turpiin, niin kiitätkö? Tai jos äiti antaa uuden hammasharjan, kuuluuko silloin kiittää? Mistä asioista pitää kiittää ja mistä ei? Lapset eivät ole mitään ajatustenlukijoita. Jos haluat, että he kiittävät, niin selitä missä tilanteissa kuuluu kiittää ja missä ei. Ai niin. Eihän se nyt käy. Mammat tulevat palstalla valittamaan kuinka heidän lapsensa kyselevät koko ajan ja se rasittaa. Kyllä lasten täytyy lukea aikuisten ajatukset. Ja jos ei osaa lukea, niin voihan heitä aina rangaista.
Lapset varmaan oppisivat nopeammin lahjojen saamiseen liittyvät kohteliaisuuskommervenkit jos itse antaisivat lahjoja ja jos heillä olisi jokin käsitys omistusoikeudesta. Mutta niin kuin täällä palstalla on jo tullut ilmi, niin monella aikuisellakin on hieman hakusessa kuka omistaa mitäkin.
[/quote]
Siis niin totta! Miksi kiittää sellaisesta, minkä toinen jo repi kädestä ja rikkoi? "Kun täytyy oppia jakamaan..."
[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 15:33"]
[/quote]
Sinä olet luultavasti päälle päin pelottava aikuinen. Ei kyse ole sen kummemmasta. Se voi johtua ihan vaikka siitä, että sinulla on kova ääni tai olet isokokoinen, sinulla on pelottavat silmät tai jotain sellaista mitä et itse tule ajatelleeksi - en siis tiedä, mutta lapsi voi pelätä ihan mitättömiä asioita. Tai sitten toiset lapset on pelotelleet sinulla, jos olet jota kuta heistä komentanut joskus. Itsekin muista lapsena pelänneeni tiettyjä aikuisia, vaikka olin kovasti käytöstavoitani kehuttu, mutta ujo. Poika on vaikka kotona voinut sanoa, mitä sinussa pelkää,mutta eihän äitinsä sitä sinulle tietenkään viitsi tai uskalla sanoa.
[/quote]
Tämä kyseinen poika ei puhu myöskään muille vieraille aikuisille. Ei kerhotädeille, ei naapureille, ei juuri edes isovanhemmilleen. Tuskin me kaikki ihan niin pelottavia kuitenkaan ollaan.
ap
[/quote]
Sitten hän pelkää kaikkia vieraita aikuisia ja taustalla voi olla hyvinkin joku traumatisoiva kokemus. Ei äitinsä välttämättä halua sitä sinulle kertoa.