Lue keskustelun säännöt.
Jostain uskontolahkosta lähteneet - ootteko kertoneet töissä?
14.06.2013 |
Siis jos olette kuuluneet joskus tai lapsuudesta syntyneet johonkin pieneen, "noloon" lahkoon, oletteko kertoneet asiasta töissä??
Ärsyttää kun kahvipöytäkeskusteluissa välillä dissataan ihan kauheasti ja kauhistellaan jotain uskontoa, ihan kun se muille kuuluisi. Käy siinä sitten enää sanomaan että "joo itse asiassa minäkin olen tavallaan ollut siinä mukana".
Sisi eihän tuollaista voi heittää noin vain, kun se ei ole niin yksioikoista.
Mä ainakin jos kertoisin tuollaisen asian, haluaisin että tilanne on rauhallinen eikä joku hätäinen kahvipöytäjuttu, haluaisin sitten selvittää asiaa oikein kunnolla, miel. jonkun luotetun kanssa kahden kesken. Että en ole voinut mitään sille mihin perheeseen olen syntynyt, olen lähtenyt jutusta heti kun ollut silleen aikuinen että voinut ja uskaltanut jne. ...
Ainakin meidän töissä tuollaisista jutuista yms. vielä juoruillaan ihan kauheasti ja asiat vielä muuttaa muotoaan.
Mutta asia on nyt kovin pinnalla kun paljastui että meidän töissä yksi henkilö eri osastolla (itse en tunne ko. henkilöä juurikaan) kuuluu yhteen lahkoon.. niin nyt on niitä asioita puitu "hartaasti" ja "vakaumuksella". Ja samalla kaikki muutkin uskonnot käsitelty. Ala tässä nyt sitten enää tosiaan sanomaan mitään muka "neutraalisti"... kun toiset haukkuneet koko porukan rumasti.
Jännä tosiaan miten suhtautuisivat, siis olen ihan pidetty henkilö työporukassa ja hyvä työntekijä. Mutta en halua tuota riskeeratkaan.
Sama kyllä ollut edellisissäkin työpaikoissa, en ole asiaa mitenkään esiin tuonut - mielestäni ylipäänsä kaikki yksityiselämän asiat ei välttämättä kuulu kaikille.
Ei uskonto, ei politiikka, ei seksuaalinen suuntautuminen jne. ...
Kommentit (25)
En minäkään sotkeudu asiaan, mutta sitten tulee mieleen, onko jotenkin läpinäkyvää, kun vaikenen yhtäkkiä asioista kun ne menee tuolle uralle. Tai kommentoin lyhyesti tai vaikeasti. KUn muuten saatan olla ihan puhelias.
Ja jotkut tietyt puheenaiheet on varsin vaikeita, esim. jos aletaan puhua sellaisista asioista (kuten häät ym.) jotka omista taustoista johtuen toteutuneet vähän eri tavallla.
Onko paha jos sanoo vaan että oli "siviilivihkiminen"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No höh. Vaikenemalla osoitat, että et halua yksityisyyttäsi kaikkien ruodittavaksi. Mitä sitten? Seiso aatteidesi takana ja vaihda puheenaihetta kaikille miellyttäviin aiheisiin. MIksi ihmeessä palvoa silmää ja miettiä mitä muut ajattelevat siitä henkäisetkö sisään vai ulos. Ole aikuinen.
Eli en ole "valehtelija" jos en heti julkista asiaa kun siitä on puhe?? Siis jos asia jostain syystä tulisi joskus jotain kautta ilmi (en tiedä miten itse en ainakaan kertoisi mutta jos jostain syystä), niin tuntuu että olenko "valehtelija" kun olen vaiennut asiasta?
ap
Asioiden kertomatta jättäminen tai tarkoituksella toisten ihmisten harhaan johtaminen ja värään uskoon jättäminen on kyllä valhetelua, jos puhutaan oikeusasteista tai vakavammista tilanteista, mutta et ole tilivelvollinen yksityiselämästäsi työkavereille tuossa määrin. hyvä ihminen.
Uskonto, poliittinen näkökanta, seksuaalinen suuntautuminen, fantasiat, unet, pelot, traumat, vanhempien yksityiselämä... Haloo. Mieti nyt itsekin mikä näistä asioista vaikuttaa työntekoosi ja ammattitaitoosi. Miksi niistä pitäisi huudella edes puolitutulle, jonka tapaat kadulla??
Jos olisit jostakin em. syystä pahasti ahdistunut, aatteesi vuoksi eettisessä pulmatilanteessa työssä tms., silloin voisi olla aiheellista puhua vaikka työpaikkasi luottamusmiehelle tai lääkärille, esimiehelle, mutta muuten eivät yksiyiset ajatuksesi kuulu työkavereille.
Jos pelkäät tilannetta, että jokus kysyy: miksi et sanonut mitään, kun puhuimme SIITÄ?!, niin vastaat: minusta tuollaiset ovat yksityisasioita. Keskityn työntekoon.
Olen tiukan uskonnollisesta ja lahkolaisesta perheestä. Aloin epäillä uskon mielekkyyttä jo lukiossa. Opiskeluaikana irtaannuin seurakunnasta kokonaan.
En oikein uskalla tai halua kertoa menneisyydestäni kenellekään, en töissä enkä yksityiselämässä. Joskus olen saattanut mainita, että olen uskonnollisesta perheestä. Meillä kyllä töissä kaikki ovat suhteellisen suvaitsevaisia. En ajattele, että lapsuus lahkossa olisi minun syytäni. Päinvastoin olen aika ylpeä, että uskalsin irrottautua seurakunnasta. Siksi pelko ja häpeä tuntuvat vähän hassuilta.
Minulla on myös ongelmana, että tavallaan voisin antaa tiukan uskonnolliselle lapsuudelle kasvot, siis ihan julkisuudessa. En vaan uskalla. En ole sillä tavalla valmis tulemaan kaapista ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7, just tosi hyvin kuvasit joka sanalla omatkin fiilikset. Hassua tosiaan kun kollegat puhuu asioista, joista eivät edes oikeasti mitään TIEDÄ. Minulla olisi tosi asiantuntemusta niistä kommentoida - mutten viitsi enkä halua.
Ja tosiaan pidän itseäni myös tietyllä tapaa lujana ihmisenä ja sankarina, että olen lähtenyt.
En edes tajunnut että työkaverit on noin ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia ennenkuin silloin kun alkoivat sen yhden tyypin tiimoilta vouhata asiasta. (Ja se henkilökään ei ole kyllä tietääkseni uskoaan mitenkään erityisesti tuonut esille töissä tai korostanut.)
Mutta itsekin tosiaan ajatteln että töissä ollaan kuitenkin töitä tekemässä, teen työni kunnolla, lapsuuteni ei siihen vaikuta.
ap
Millaisista lahkoista olette lähteneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotaan nyt että tässä keskustellaan lähinnä varmaan mormoni/myöhempien aikojen kristuksen pyhät-jehovan todistaja-helluntailais-lestadiolais yms. uskonnoista.
no:7 on sama ihminen, joka on sinulle vastaillut koko ajan.
Ole vain ylpeä vahvuudestasi, mutta kukaan ei tosiaan tiedä millaista työtä olet tehnyt. Emme tiedä heistäkään, jotka ovat selvinneet väkivallasta, mielenterveysongelmista, virtsankarkailusta, ahmimishäiriöstä. Ei sellaisia kuulu kaataa läheisten niskaan.
Sinulla on ylikriittinen sisäine ääni, joka vaatii koko ajan tilille siitä mitä ajattelet ja puhut. Usko pois, sellainen ei oikeasti kiinnosta edes ketään. Nuo pakot ovat sisäisiä demonejasi ja pakkoajatuksiasi, luultavasti kotoisin juuri saamastasi kasvatuksesta tai ilmiöistä, joiden keskellä olet elänyt. Voisit hyvinkin sopia Uskontojen Uhrien joukkoon tai löytää itsesi läheisriippuvaisten sielunmaailmasta.
Koita ymmärtää, että et ole niin tavattoman mielenkiintoinen ihminen, että jokaista mielenliikettäsi vartioitaitisiin. Tuo vartija olet sinä itse. Olet itseäsi kohtaan ns. vaativa persoonallisuus, kenties jopa perfektionistinen. Koita erottaa se mikä on sisäistä ääntäsi ja mikä oikeasti muiden vaatimusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 23:04"]
no:7 on sama ihminen, joka on sinulle vastaillut koko ajan.
Ole vain ylpeä vahvuudestasi, mutta kukaan ei tosiaan tiedä millaista työtä olet tehnyt. Emme tiedä heistäkään, jotka ovat selvinneet väkivallasta, mielenterveysongelmista, virtsankarkailusta, ahmimishäiriöstä. Ei sellaisia kuulu kaataa läheisten niskaan.
Sinulla on ylikriittinen sisäine ääni, joka vaatii koko ajan tilille siitä mitä ajattelet ja puhut. Usko pois, sellainen ei oikeasti kiinnosta edes ketään. Nuo pakot ovat sisäisiä demonejasi ja pakkoajatuksiasi, luultavasti kotoisin juuri saamastasi kasvatuksesta tai ilmiöistä, joiden keskellä olet elänyt. Voisit hyvinkin sopia Uskontojen Uhrien joukkoon tai löytää itsesi läheisriippuvaisten sielunmaailmasta.
Koita ymmärtää, että et ole niin tavattoman mielenkiintoinen ihminen, että jokaista mielenliikettäsi vartioitaitisiin. Tuo vartija olet sinä itse. Olet itseäsi kohtaan ns. vaativa persoonallisuus, kenties jopa perfektionistinen. Koita erottaa se mikä on sisäistä ääntäsi ja mikä oikeasti muiden vaatimusta.
[/quote]
Sori, vastailija on no:6
7 (tällä kertaa oikea 7) jatkaa: Olen siis ns. vapaista suunnista. En halua täällä yksilöidä tarkemmin :) Itse asiassa lapsuudessani oli monta vapaiden suuntien seurakuntaa.
Minäkin olen sitä mieltä, ettei lapsuudesta tarvitse kertoa kenellekään. Se ei kuulu työkavereille eikä muillekaan.
Minulla on vaan ongelmana ehkä se, että tavallaan haluaisin kertoa menneisyydestäni. Pystyisin mahdollisesti työni kautta nostamaan esille uskonlahkon ongelmia. Toisaalta, ei kai minun tarvitsisi itsestäni kertoa, vaikka omat kokemukset saattaisivat antaa painoarvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on totta että olen jossai määrin perfektionisti.
Ja joo, en koe SAMALLA tavalla huonoa omaa tuntoa, vaik´ken heti tililtä, että mieheni on minua kaksi kertaa mukiloinut niin joskus että silmä mustana, vaikka olisikin keskustelu jostain perheväkivallasta.
Toisaalta tästä ei ole oletusta että tosiaan paljastuisi mistään - tuosta uskontojutusta teoreettisesti voisi paljastua jos
- tulisi joku vanha tuttu meille töihin esim peruskouluajoilta
- jostain syystä kollegan kanssa vapaa-ajalla törmättäisiin lapsuudenperheeseeni
- joku kirjoittaisi jotain levotonta facebook-seinälle enkä ehtisi poistaa
- joku esimies tutkisi / olisi tutkinut perinpohjin jotain väestörekisteriotteita, niissä voi jotain menneisyysmerkintää ehkä olla
Vaikka en siis ole aktiiivvisesti tehnty MITÄÄN koko asian edestä tämän vuosi tuhannen puolella edes, ja se ei mua sikäli haittaa, niin ärsyttää silti.
Tulee mielen, tulenko ikäni olemaan kuitnekin jotenkin friikki.
Lisäksi olen herkkä punastumaan kaikista asioita / keskusteluista. Tosin selvästi olen tästä jo sen verran ulkona etten ole viime aikona punastellut.
Siksi en myöskään edes jaksa aktiivisesti ohjailla keskustelua pois aiheesta, koska olen huomannut että sekin on jotenkin läpinäkyvää. Tunnistna sellaisen käytöksen heti toisissa.
Esim. meillä töissä yksi kollega on huhun mukaan / oletettavasti "lesbo", ja hän muuten on jostain syystä just tosi kärkäs tästä asiasta. Luulisi että juuri hän olisi vähän suvaitsevaisempi asenteiltaan... olen ollut hänen kanssa vielä aika hyvä "kaveri" ja tosi läheinen työkaveri. (Mutten toki niin hyvä että hän olisi avautunut minulle tai ehkä kellekään ikinä koko firmassa suoraan omasta jutustaan.)
Huomaan hänestä heti jos joskus on illallispöydässä esim. jotain "vitsin"heittoa homoista tai lesboista, hän heti aktiivisesti ohjaa keskustelua hienovaraisesti sivuun. Tosi taitavasti, ihan kuin juttu muka jatkuisi luonnostaan, mutta just sen verran että vähän kääntyy sivuun ko. aiheesta... Tunnistan tuon "taktiikan" heti.
Itse en enää jaksa. Jotenkin asia on mulle kuitenkin niin kaukainen jo. Ei kai sitä loppuikäänsä voi olla lapsuutensa vanki`???? ONhan ihmiset jostain köyhistä oloistakin ja sitten menestyneet bisneselämässä kuitenkin?! (Joo tämäkin tuhkimo-tarina sopii minuun myös...)
ap
Hmm, mielenkiintoinen aihe! Kuinka paljon meitä onkaa kahvipöydissä työpaikoilla, joita ahdistaa jonkin "salaisuus", jota emme halua jakaa, mutta jonka pelkäämme paljastuvan. Omalla kohdallani se on mielenterveys- ja päihdeongemat nuoruudessa - työkaverit ei tiedä, eivätkä koskaan voisi arvata minusta, kunnollisesta perheenäidistä sellaista.
Tiedän että aiheita on muitakin. Ystäväni häpeää huostaanotto-nuorisokoti-taustaansa, vaikka on ihan kunnon ihminen. Toinen perhettään - muut juttelevat kahvipöydässä sukulaisistaan, toinen ei sano mitään alkoholistivanhemmistaan, narkkarisisaruksistaan ja ahdistuu siinä istuessaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6, en onneksi ole mitenkään asiasta sikäli ahdistunut, että olen niistä opeista kyllä täysin irti.
Mutta niin, en myöskään selitä mieheni alkoholismista. Tai no, saatan joskus naureskella ja harmitella että otti vähän liikaa, mutta koko totuutta en kerro. Tosin osia siitä kerron kyllä läheiselle kollegalle...
En tajua miksi tuo uskontojuttu vaivaa mua eniten. Onhan sekin luuseria että on huonon miehen vaimona. Toisaalta mun mies ei ole koko ajan niin huono...
ap
Minä olen ollut mieheni pakottamana muslimi 10 vuotta enkä ole kehdannut kertoa kenellekään ettei minua pidetä terroristina tai idioottina vässykkänä, jota mies pompottelee. Oikeasti mies pakotti minut ja väitti tappavansa ellen ryhdy muslimiksi.
Olen itsekin havainnut joissain työkavereissa tuollaista väistelytaktiikkaa. Esimerkiksi yhtä epäilin lesboksi ja epäilykseni osuivatkin oikeaan. Hänkin on hyvin avoin ja puhelias ihminen, mutta vaikeni aina, kun puheenaiheena oli miehet (työyhteisössä oli siis pelkästään naisia).
Ap, ihan mielenkiinnosta vaan mietin, että miten uskonnollinen lapsuus vaikuttaa elämääsi nykyisin? Tuossa tulikin jo esiin, miten uskontojuttu voisi paljastua. Mutta mitkä puheenaiheet ovat sinulle erityisen vaikeita?
- 7
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 23:17"]
Hmm, mielenkiintoinen aihe! Kuinka paljon meitä onkaa kahvipöydissä työpaikoilla, joita ahdistaa jonkin "salaisuus", jota emme halua jakaa, mutta jonka pelkäämme paljastuvan. Omalla kohdallani se on mielenterveys- ja päihdeongemat nuoruudessa - työkaverit ei tiedä, eivätkä koskaan voisi arvata minusta, kunnollisesta perheenäidistä sellaista.
Tiedän että aiheita on muitakin. Ystäväni häpeää huostaanotto-nuorisokoti-taustaansa, vaikka on ihan kunnon ihminen. Toinen perhettään - muut juttelevat kahvipöydässä sukulaisistaan, toinen ei sano mitään alkoholistivanhemmistaan, narkkarisisaruksistaan ja ahdistuu siinä istuessaan...
[/quote]
Niinpä, näin mäkin jotenkin ajattelen, että jokaisella voi olla omia juttujaan, joita ei halua jakaa - ja ei ole pakko!! Mun mielestä. Eli en pidä sitä sikäli valehteluna...
17 kuulostaa vitsiltä :).
ap
Ap:lle haluaisin esittää kysymyksen, miksi koet niin suurena tarveen selittää työyhteisöllesi menneisyyttäsi? Varmasti koet lämmintä yhteisöllisyyttä työssäsi ja työkavereiden kesken, koska tarpeesi jakaa menneisyyttäsi on noussut esiin.
Silti sanoisin, että mielestäni työyhteisö on paikka, jonne ei kannata jakaa ihan kaikkea mitä parhaimmille kavereille voi sitten kertoa... Ehkä kärsit hyvän ja luotetun ystävän puutteesta, tarvitsisit nyt kuuntelevaa korvaa kuulemaan kokemuksiasi ja ajatuksiasi.
Työyhteisö on kuitenkin vain työyhteisö. Kerran kerrottuja asioita ei enää voi takaisin saada, ja monasti jutut vielä ajan saatossa tai ihmisten kesken muuttuvat. Tätä voit sitten katkerasti katua. Uskonnolliset asiat ovat sen verran arkaluontoisia, ja herättävät ihmisissä niin paljon tunteita ja asenteita, että en kyllä lähtisi selvittämään omaa uskonnollista taustaa työyhteisöön. Ennemminkin sinun kannattaisi vaikka etsiä muita yhteisöjä, joille jakaa kokemuksiasi ja ajatuksiasi, tai hyvälle ystävälle.
Se vain on viisasta pitää jotkut yksityiselämän asiat omana tietona työyhteisössä, eikä jakaa asioita kaikkien reposteltavaksi. Kaikki kun eivät kunnioita totutta, ja motiivejakin ilkeämieliselle panettelulle/vähättelylle on moninaiset.
20, olen juuri samaa mieltä ja tiedostan kaikki nuo seikat - siksi en ole puhunutkaan mitään. Mulla ei siis ole siihen sikäli mitään tarvetta, mutta jotenkin tuntuu vähän vaikealta suhtautua, että miten olla / kommentoida kun uskonlahkoja ja sitä "ex-omaakin" oikein ruoditaan... kovasanaisesti dissaten.
Mutta tiedän kyllä tosi hyvin, että meidän työyhteisö on tosi juorukello, ja vaikka kuinka olisit tällä hetkelä suosittu, ei ikinä tiedä jonkun ajan päästä, ja kehenkään ei voi oikein luottaa tarpeeksi...
Samaan olen törmännyt ennenkin, siis että uskoutunut jostain muusta ihan pikkuasiasta, vaikka urahaaveisiin liittyvästä jollekulle luottamuksella, ja kohta olet esimiehen PUHUTTELUSSA. (Joo ihan kuin olisi negatiivista haaveilla jostain positiosta... mutta haaveista ei olisi kuulemma saanut puhua muille...) mutta siis ongelma oli että tää henkilö oli heti jakanut luottamuksella kertomiani asioita eteenpäin.
Tätä meidän firmassa tapahtuu ihan koko ajan eri asioista. Se mua ärsyttää kanssa tässä tän asian sivussa varmaan.
Ihan tulee jo kiukkumieli, että vaihdanko firmaa... vaikka muuten ihan olen tykännyt työstäni suht ok.
ap
En ole nostanut esille töissä. Kuten sanoit, on hyvä pitää poissa puheenaiheet politiikasta, uskonnosta yms. tulenaroista aiheista, joista ei voi olla "oikeata" kantaa, vain tulkintoja ja mielipiteitä.
En oleoikeastaan koskaan tuonut esille sitä, että olen lestadioilaislapsi, tutustunut helluntaiseurakuntaan päätynyt uskonnottomaksi. En ruodi myöskään muiden aatteita.
Nouse tuollaisen yläpuolelle. Ammattilainen tai vähälläkään sosiaalisella palikalla varustettu ihminen ei sotkeudu kahvipöytäloanheittoon.