Mikä siinä rakentamisessa pariskunnat erottaa?

No voi, onhan näitä seikkoja..

Rahahuolet, jos budjetti kusee, soppa valmis.

Yhteinen aika, tai sen puute.. jos vaimo on vaikkapa raskaana eikä pystykään kovin paljoa jeesaamaan raksalla ja jos on isompi lapsi hoidettavana ts. kokonaan vaimolla. Tämä paha joissain perheissä kun ei vaimon ymmärrys riitä, miksei se mies voi jakaantua kahtia..

Yhteinen aika.. ha, kaksipiippuinen juttu, jos ollaankin sitten kaiket illat yhdessä raksalla ja sitä erimielisyyttä ja suukopua sitten tulee.. voi voi..

Raksalla on noin yleisestikin ottaen tosi paljon hommaa ja jos ei ole realismia ollut siinä, kauanko niissä kestää, paljonko pystyy itse tekemään, mihin se lompsa venyy jne... voi tulla yllätyksiä. Toiveet ei kohtaa, todellisuus iskee ikävästi päälle..

Juu, kakkosella oli tosi hyviä pointteja. Talous kiristää.

Jos rakentaa ja tili on jo miinuksella niin ei sillon vaan voi ostaa uutta mekkoa.. :)

Ja jos on lapsia niin on se hankalaa ymmärtää että töitten jälkeen pitää olla raksalla. Ja annas kun mies tulee kotiin eikä nainen ole siellä mitään tehnyt koko päivänä, tämä ukko kun on koko päivän tehnyt niskalimassa töitä ja rempat päälle.

Unohtuu läheisyys, ystävällisyys ja pinna kiristyy. Alkaa vaaniminen, mitä kaikkea paskaa toinen seuraavaksi keksii.

Monesti ehkä vaimolla ei talosta haaveillessa ole ollut riittävän realistista käsitystä siitä, mitä se rakentaminen oikeasti on ja paljonko se vaatii aikaa ja työtä (ja rahaa).

Me emme eronneet eikä ollut edes lähellä. Päinvastoin rakentaminen lähensi meitä.

Me ei olla rakennettu taloa vaan kesämökki, ja kyllä se välillä nyppii kun koko loma on monta vuotta mennyt siihen hommaan. Mökki alkaa jo olla valmis, mutta nyt pitääkin rakentaa lisäksi terassia ja venevajaa, uutta huussia ja ties mitä. Siihen vielä päälle mökin naapurissa asuva tosi rasittava anoppi, niin välillä tuntuu että saisi mieluummin jäädä vaikka koko loma väliin. Itse rakennettu talo olisi ihana, mutta tällä kokemuksella en välttämättä uskaltaisi lähteä siihen...

Rahan meno, rankka työ ja ajankäyttö.

Epärelistinen käsitys siitä paljonko osaa/pystyy/ehtii rakentamaan itse.

Arvioidaan kustannukset alakanttiin.

Huomataan että siellä korvessa ei olekaan niitä palveluita mitä luultiin/pitkät ajomatkat palveluiden pariin.

Kun yhteiseksi mainostetusta taloprojektista tulikin hänen taloprojektinsa. Minulla ei ollut sanavaltaa missään, jätettiin kaikista syrjään sen jälkeen, kun laitoin lainapapereihin nimeni. Hän jopa puhuessaan talosta käytti siitä nimitystä "minun talo" - ei siis meidän talo vaan "minun talo".

Raksaprojekti on samanlainen kuin monet muutkin vaativat, stressaavat ja tärkeät valintoja edellyttävät tilanteet: siinä käy ilmi, että kumppani, jonka luulit olevan kaltaisesi, ei olekaan. Raksalla tiukan aika-ja rahabudjetin kourissa viimeisillä lainasenteillään vesieristeitä ja ovenkahvoja valitsevat ihmiset ovat tavallaan samassa tilanteessa kuin vaikka vakavasti pitkäaikaissairasta lasta hoitavat ihmit ovat:pitäisi osata tehdä oikeita valintoja, koska niitä ei ehkä voi enää myöhemmin muuttaa, ja niillä voi olla elämän tai kuoleman merkitys sille, šlviääkö lapsi tai onko se talo nyt hyvä vai tuleeko siitä homeloukku tai tyylitön wt-pesä.  Tämmöisissä tilanteissa molemmat puolisot itsestään selvästi haluavat tehdä oikeita ja parhaita valintoja. Ongelma tulee siitä, kun ollaan keskenään eri mieltä siitä, mikä se paras valinta olisi. Erimielisyydet heijastelevat ihan todellisia ja merkittäviä arvoerilaisuuksia, jotka eivät ehkä tulisi ollenkaan esiin, jos kyseessä olisi vähemmän tärkeä asia.

me on rakennettu monta taloa ja selvitty juuri siksi, että meille se ei ole koskaan ollut noin ainutlaatuinen tilanne ja toisaalta mies on ammattilainen joten tietää luotettavasti, miten homeongelmat ja vastaavat vältetään, mutta tunnistan silti ajatusten kaavan. Meillä on myös ollut pitkäaikaissairas lapsi ja olisin jättänyt miehen, jos hoidosta ei olisi päästy yksimielisyyteen.

Meillä meni näin. Mies halusi rakentaa, minä en. Mies sai puhuttua ympäri, sanoin, etten sitten ole hommassa mukana ennen sisustusvaihetta. Asia oli miehelle ok. Kuitenkin miestä söi, ettei mua kiinnostanut talon rakennus ja homman eteneminen. Minua söi se, että mies oli aina raksalla ja vouhotti siitä koko ajan. Budjetti alkoi kusemaan, kaikkia rupesi kiristämään. Miehellä oli ihan epärealistiset kuvat meidän rahatilanteesta ja lainaa oli enemmän kuin laki salli. Ahdisti. Nooh, muutettiin aika keskeneräiseen, mutta kiva oli toki muuttaa. Hommaa oli ihan älyttömästi, mutta rahaa ei. alueella oli paljon muitakin aika samassa tilanteessa olevia, mutta ei se helpottanut. Loppujen lopuksi asuttiin pari-kolme vuotta ja erottiin. Oli meillä toki paljon muitakin ongelmia, mutta kyllä ne siihen rakennusprojektiin kiteytyi aikalailla. Mies vei ja minä vikisin. 

Olen kyllä kuullut monta onnellistakin rakennusprojektia.

Kummallista, että heti kuvitellaan että ns. vika on vaimossa; se kun ei ymmärrä eikä voi ostaa uutta mekkoa ja joutuu joitamaan lapset yksin. Onneksi tänne nyt muutama järkevä vastaus tuli myös.

Minun - meidän parisuhteemme ei kaatunut talonrakennusprojektiin , mutta vastaavaan tilanteeseen. Muutimme. Mies perusti uuden firman joka vei häneltä paljon aikaa. Tai oikeastaan kaiken ajan. Vapaata aikaa kotiin ei juurikaan ollut. Samaan aikaan vauva syntyi. Loppuraskaus oli hankala, en pystynyt kunnolla edes kävelemään ja vanhempi lapsi oli alle 4 v.

Sektiossa olin yksin. Mies oli firmaan liittyvässä koulutuksessa. Vauva meinasi menehtyä, kiidätettiin vauva-teholle. Olin pitkään todella kipeä sektion jälkeen, en voinut noudattaa nostorajoitusta, kauppakassit ja vauva + turvakaukalo painoivat enemmän kuin se sallttu "vain vauaa saa nostaa".

Taloa piti remontoida, se oli minun vastuullani, minun tehtäväni. Edessä oli kastejuhlaa, minä leivoin laitoin siivosin. Mies oli töissään. Kerran viikossa mies otti vapaata. Sen illan hän teki vapaaehtoistyötä erään tärkeän järjestön puitteissa, nuorisotyötä. Kun pyysin, että ottaisi vapaata meillekin, perheelle, ei ollut varaa. Ei voinut. Kun ehdotin, että lopettaisi vapaahehtoisen, ja olisi sen ajan meidän kanssa, se ei käynyt. Myöhemmin hän lopetti vapaaehtoisen, mutta teki töitä sen ajan, eli perheelle, minulla, lapsille, kodin remonttiin tai siihen kaikkeen työhön, mitä omakotitalossa on, ei ollut aikaa ollenkaan. Minä tein ne kaikki. Vauvan ja leikki-ikäisen kanssa, yksin, ja vaikka se tässä ei kuulosta kummoiselta, voin sanoa, että kenenkään, yhdenkään ihmisen ei pitäisi heti samantien ison leikkauksen jälkeen alkaa hoitamaan isoa huushollia remontteineen kaikkineen, ilman puolison tukea tai apua.

Lisäksi siihen samaan aikaan, hieman ennen vauvan syntymää, tuli eräs iso tapahtuma, josta tuli myös oikeusprosessi. Minulle sanottiin, ettei se kuulu minulle, mutta kyllä se vaan minun perheeni ja minun arkeni keskiössä oli, koko prosessi ja siihen liittyvät ihmiset, muutkin kuin mies.  Se ei ollut vain henkinen kuorma, vaan myös ihan arjessa "satsasella" mukana, mutta en jaksa kertoa mistä siinä oli kyse.

Lopputulos oli, että mies voitti oikeusprosessin, mutta joutui maksamaan kaikki kulut, myös hävinneen osapuolen oikeudenkäyntikulut. Firma ei tuottanut mitään, oli pelkkää velkaa. Talon remonttiin "maali ei paljoa maksa" - ei siis mitään isoja ikkuna- putki -katto -sähkö remppaa, vaan maalia ja tapettia huonokuntoisten tilalle, kylppärin ja eteisen kalusteet -  no, visa oli vinkunut, ei niihin rahat olleetkaan riittäneet.

Selvisi, että miehellä oli yrityslainan ja talolainan lisäksi kaksi eri visa-velkaa talon remppatarvikkeiden takia ja firma ei ollutkaan tuottanut elantoa ollenkaan. Karhulaskut meni ulosottoon, laskujen pinot kerääntyi pöydälle, mies ei ollut masentunut mutta ei hän mitään saanut aikaiseksi. Meni palkkatyöhön, muilta osin vain OLI.

Erosimme vähäksi aikaa,. palasimme yhteen, autoin miestä selvittelemään velkansa ja priorisoin laskujen maksut..... tein myös vapaaehtoistyön tiimoilta erään ison projektin useampana kesänä tuona aikana. Järjestin jouluja isommallekin sukulaisporukalle.... Ja sitten väsyin, totesin, että joulun vuonna xxx vietän vain omien pienten lasteni kanssa, lepään, menen valmiiseen pöytään. Mies tuli mukaan omalla päätöksellään. Anoppi syyllisti minut tästä päätöksestä, kävi haukkumassa.

Tuon jälkeen tuli vielä eräs erittäin iso, ahdistava prosessi, joka koski koko perhettä, mutta josta minä yksin olin vastuussa niin käytännössä kuin henkisestikin. Miehestä ei ollut tukijaksi, ei auttajaksi. Minä annoin hänelle mahdollisuuden olla ja perustaa firmansa, sanoin, että  pärjään, vauvan ja lasten ja remontin kanssa, vaikka todellisuudessa olin jaksamisen äärirajoilla.

Ajattelin, että sitten kun minä haluan olla itsekäs, mies sallii sen minulle. Mutta miehestä ei ollut edes tukemaan , seisomaan minun rinnalla tai ottamaan arjen vastuuta siinä vaiheessa, kun minulta polvet petti alta ja olisin tarvinnut aivan konkreettista apua. Hänestä tuki ja apu oli sitä, että hän kertoi, miten on ajatellut minua siellä jossain työpäivän aikana..

Me erosimme. Emme palaa enää yhteen. En voi luottaa häneen. Jos sairastun, loukkaannun, joudun selvittämään yksin lasten hoidot ym. Ei tarvitse olla kuin auton korjausta vaativat asiat, ja niihinkään en saa häneltä tietoa ja neuvoja, vaikka nämä ovat hänelle, autoalan ihmiselle, olleet niiiin simppeleitä.

Nyt sitten pitää toivoa, että tapaisi edes lapsiaan. Nihkeää on.

Ei, en mennyt tällaisen ihmisen kanssa naimisiin, oltiin pitkään yhdessä oltu ennen tätä taloa ja näitä ongelmia. Mies aina puheissaan oli se, joka auttoi muita, tuki ja seisoi rinnalla, luopui omasta ajastaan jne. Mutta kun oma vaimo olisi ollut tämän tarpeessa, mies menikin omia menojaan. Jätti yksin selviytymään.

(toivottavasti tämä ottaa enterit!!)

Tämä nyt ei varsinaisesti liity aiheeseen (tai ehkä sittenkin). Mutta välillä olen miettinyt miten monet miehet tulee vuosien päästä katumaan sitä, että lasten varhaisvuodet on menneet raksalla. Tämä on tietysti omiaan myös erottamaan puolisoita, mutta ihmetyttää miten monet miehet ei tunnu tajuavan niiden vuosien ainutkertaisuutta. 

Meitä on 6 kaveriperhettä jotka ollaan rakennettu itse, me jopa 2 taloa. Yhä ollaan kaikki yhdessä ja onnellisia:D Rahallisesti ei kenelläkään ole ollut helppoa tuo rakennusaika mutta projekteihin on lähdetty jalat maassa ja selkeillä kuvioilla. Yhteistä haavetta toteutettu!

Meillä oli 3 lasta kun ekaa rakennettiin ja toisen talon raksalla kuopus (4.) oli 3v. Minä hoidin väliaikaisen kodin, lapset, kilpailutukset ja tarvikehankinnat päivätyön ohella ja mies rakensi  töiden jälkeen illat ja vl, 5kk täyspäiväisesti. Illalla jätin lapset keskenään pariksi tunniksi ja menin miehen avuksi, samoin viikonloppuisin yritin tehdä 2x8h siinä kotitöiden ohessa.  Tärkeintä oli se ettei ikinä sanonut toiselle "mä jjoudun aina hoitamaan tämän yksin...."  Minä hoidin kodin "yksin" ja mies raksan eikä siitä natistu toiselle. Välillä otettiin viikonloppu vapaata, pidettiin kesälomaakin 2 vkoa ja joskus karattiin vaikka naapurikaupunkiin kahville kaksistaan.

Ehkä meillä on ollut vain tavallista enemmän kykyä realistiseen ajatteluun ja talousasiat hallussa kun ei nuo budjetit pettäneet eikä raksa rasittanut perhettä. Kolmatta taloprojektia haaveillaan.... piti jo aloittaa viimevuonna mutta siirrettiin muutamalla vuodella eteenpäin. Suunnitelmat on jo olemassa.... kovasti haaveillaan ja sisustetaan ja samalla rempataan nykyistä ajankuluksi:D Hulluutta tämäkin...

[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 09:42"]

Tämä nyt ei varsinaisesti liity aiheeseen (tai ehkä sittenkin). Mutta välillä olen miettinyt miten monet miehet tulee vuosien päästä katumaan sitä, että lasten varhaisvuodet on menneet raksalla. Tämä on tietysti omiaan myös erottamaan puolisoita, mutta ihmetyttää miten monet miehet ei tunnu tajuavan niiden vuosien ainutkertaisuutta. 

[/quote]

Kyse on vain n 12 kuukaudesta - ei koko elämästä!! Meillä lapset oli kaiken aikaa aktiivisesti mukana suunnittelussa ja toteutuksessa, maalasivat omia huoneitaan, sisustivat jne. Pidettiin vapaata ja aina jompikumpi vanhemmista vuorotteli lasten kanssa.

13

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 23:24"]

Me ei olla rakennettu taloa vaan kesämökki, ja kyllä se välillä nyppii kun koko loma on monta vuotta mennyt siihen hommaan. Mökki alkaa jo olla valmis, mutta nyt pitääkin rakentaa lisäksi terassia ja venevajaa, uutta huussia ja ties mitä. Siihen vielä päälle mökin naapurissa asuva tosi rasittava anoppi, niin välillä tuntuu että saisi mieluummin jäädä vaikka koko loma väliin. Itse rakennettu talo olisi ihana, mutta tällä kokemuksella en välttämättä uskaltaisi lähteä siihen...

[/quote]

OT: Monta vuotta? Oliko tuo kirjoitusvirhe vai kirjoititko tosiaan että monta vuotta lomat menny rakentamiseen ettekä ole edes terassia saaneet valmiiksi?

Juu, en ihmettele jos eroja alkaa tulla kun mökkiä väsätään vuosikausia.

En ole rakentanut, mutta villi veikkaus: stressi, väsymys ja mahdollisesti tiukentunut taloudellinen tilanne?

Ääritapaus, mutta luin kerran jutun perheestä joka rakensi taloa noin 10 vuotta. Oli itse suunniteltu (mies taisi olla arkkitehti) ja rakennettu (kirjaimellisesti, oisko putkimies ja sähkömies käyneet tjsp. hyvin minimaalista, ei talkoojuttuja eikä mitään ystäviä ja tuttuja apuna, joka naula itse käsin isketty), 2 lasta syntyi rakennusvuosien aikana.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 09:48"]

[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 09:42"]

Tämä nyt ei varsinaisesti liity aiheeseen (tai ehkä sittenkin). Mutta välillä olen miettinyt miten monet miehet tulee vuosien päästä katumaan sitä, että lasten varhaisvuodet on menneet raksalla. Tämä on tietysti omiaan myös erottamaan puolisoita, mutta ihmetyttää miten monet miehet ei tunnu tajuavan niiden vuosien ainutkertaisuutta. 

[/quote]

Kyse on vain n 12 kuukaudesta - ei koko elämästä!! Meillä lapset oli kaiken aikaa aktiivisesti mukana suunnittelussa ja toteutuksessa, maalasivat omia huoneitaan, sisustivat jne. Pidettiin vapaata ja aina jompikumpi vanhemmista vuorotteli lasten kanssa.

13

[/quote]

Kyllä siihen talon rakentamiseen saa helposti upotettua pari kolmekin vuotta, varsinkin jos itse tekee alusta loppuun ja käy samalla päivätyössä. Parisuhdeaika on aika vähissä. Sitten kun muuttaa puolivalmiiseen taloon, rakentaminen hidastuu tosi paljon - eihän sitten enää niin kovin kiire ole... Raha loppuu, jaksaminen loppuu, arki vie oman aikansa. Vaimo haluaisi asua valmiissa kodissa, mies haluaisi nauttia pikkunäpertelyistä. Hermo menee, kun katselee listoittamattomia huoneita vuosikaudet, saatika hyppii puolen metrin korkuiselta kynnykseltä maahan, kun ei ole vielä ehditty terassia väsätä. Ja niin edelleen.

Näitä viestejä lukiessa tulee erittäin selvästi ilmi mihin ne parisuhteet kaatuu rakennusprojektin aikana.

- Ihan ensimmäiseksi se että ei anneta periksi yhtään mistään sisustusjutuista. Kun MINÄ haluan just sen mitä MINÄ haluan!!!!! MINÄ haluan sen jokaiseen huoneeseen!!!!! Miksi ei voi mies päättää yhtä huonetta ja nainen toista kunhan tyyli tai värimaailma säilyy kutakuinkin samana?

- Täydellinen ymmärtämättömyys siitä kuinka paljon mikäkin maksaa. En tiedä vaatiiko pankit kaikilta kustannusarviota, ainakin meiltä vaadittiin ensimmäisen talon rakentamisessa. Kustannusarviossa näkyi paljonko oli varattu rahaa esim. kiinteisiin kaapistoihin tai tapetteihin. Ei niitä voinut ylittää loputtomiin koska johan se järkikin sanoo että jossain vaiheessa raha olisi loppunut kesken. Ja siinä vaiheessa kun sisätyöt on tehty, pitää raha riittää pihaan, terasseihin ja muitakin kulueriä on.

- Ajankäyttö. Kuvitellaan että kyllä me nyt osataan itselle koti tehdä, vuosi siinä menee, no big deal. Joko jälki on sen näköistä tai sitten rakentaminen kestää vuosikausia kun pitää tehdä, korjata ja vielä kerran korjata.

Meille ei eroa tullut eikä ollut lähelläkään. Mies on ammattikirvesmies, taloa alettiin rakentamaan kesäkuussa ja jouluna jo muutettiin sisään. Seuraavana kesänä rakennettiin terassit ja pihat. Riitoja ei ollut, koska annettiin periksi sisustusasioissa. Osa päätettiin yhdessä. Rahasta tuli tiukkaa mutta koko ajan yritettiin pysyä budjetissa.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 10:14"]

Kyllä siihen talon rakentamiseen saa helposti upotettua pari kolmekin vuotta, varsinkin jos itse tekee alusta loppuun ja käy samalla päivätyössä. Parisuhdeaika on aika vähissä. Sitten kun muuttaa puolivalmiiseen taloon, rakentaminen hidastuu tosi paljon - eihän sitten enää niin kovin kiire ole... Raha loppuu, jaksaminen loppuu, arki vie oman aikansa. Vaimo haluaisi asua valmiissa kodissa, mies haluaisi nauttia pikkunäpertelyistä. Hermo menee, kun katselee listoittamattomia huoneita vuosikaudet, saatika hyppii puolen metrin korkuiselta kynnykseltä maahan, kun ei ole vielä ehditty terassia väsätä. Ja niin edelleen.

[/quote]

Kyllä voi mennä 3 vuotta jos pitkästä yksin tekee, mutta jos tilaa runkoelemetit asennettuna niin 1-2 ihmistä tekee kyllä työn ohessa talon vuodessa. 2 on siis kokemusta, toiseen - isompaan meni 11 kuukautta mutta tälläkertaa osa työstä (esim sisä ja ulkotasoitukset) teetettiin ja toisaalta mies oli 5kk täyspäiväisenä.  Ihan hilkun jäi keskeneräiseksi muuttovaiheessa mutta sekin johtui siitä että portaat tuli muuttoa edeltävänä iltana ja kiinnityksessä asentaja porasi lattialämmitysputken läpi mitä sitten aamuyöllä korjattiin. Muutto tehtiin klo 10 tikkaita pitkin  ja ulkokautta yläkerran oleskelutiloihin:D

13

Miksi kovin moni näkee yhdeksi suurimmista syistä sen ettei vaimolla ole realistista käsitystä rakentamis-arjesta / rahan riittävyydestä / ajan käytöstä?

Yhtälailla se miestä rassaa kun ei pystykään ostamaan mitä haluaa, tai vaimo ei pystytäkään samanaikaisesti hoitamaan lapsia ja kotia ja työskentelemään raksalla ja tienaamaan rahaa.

Kyllähän se rakentajan arki on raskasta kummallekin osapuolelle, ja kun voimat vähenee niin parisuhde jää helposti heitteelle.