Miten työnteko onnistuu, kun lasta ei voi pienessäkään nuhassa viedä päiväkotiin tai isovanhemmille?
Olen vielä nuorimman kanssa kotona, joten meillä ei ole ihan vielä ajankohtaista tämä. Mietityttää vain jo etukäteen, että mitä työnteosta tulee, kun aloitan työt ja lasta ei voi pienessäkään nuhassa viedä päiväkotiin eikä isovanhemmille eikä kummallakaan vanhemmalla ole etätyömahdollisuutta. Kun vanhempi lapsi aloitti päiväkodissa, hänellä oli ekan puolen vuoden aikana useita infektioita. Toki nyt tässä tilanteessa päiväkodeissa varmasti kiertää vähemmän pöpöjä. Kuitenkin tavallisen pikkuflunssan jälkeen voi nenän valuminen jatkua parikin viikkoa.
Miten teillä on tämä sujunut kevään/kesän aikana? Vai ovatko lapset olleet terveenä?
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Kouluissa tulee olemaan kaaos.
Meillä on paljon opettajia, joilla on kouluikäisiä tai päiväkoti-ikäisiä lapsia. Opettajat ovat tunnetusti ammattiryhmä, joka raahautuu töihin puolikuntoisenakin. Nyt jos pienikin oire itsellä tai lapsella on syy jäädä kotiin.. apua. Mulla on kolme pientä lasta ja melkein ainahan joku on vähän kipeä. Viime vuonna pk:n aloittanut oli enemmän vuoden aikana nuhaisena kuin terveenä.
Ei ole edes kyse siitä, että sijaisia ei saisi palkata mutta niitä ei tule riittämään.
Sama ongelma se on siellä päiväkodissakin, monella hoitajalla/opettajalla on sielläkin ihan yhtälailla omia lapsia ja ihan yhtälailla ei saa mennä töihin jos on vähänkään flunssaa. Asiaa ei helpottaisi yhtään se, että töissä pitäisi hoitaa lapsia jotka jatkuvasti tartuttaa niitä flunssia, kun eivät osaa olla hygieenisiä missään määrin, yskivät naamalle jne.
Jos molemmat on töissä niin teillä onkyllä varaa palkata hoitaja, tai sit ootte vaan pihei...
Tai sitten etsitte kolmivuorotyötä jotta toinen on kokoajan kotona kun toinen duunissa.
Minä en ainakaan näillä näkymin aio lisääntyä, eiole haluja.
Onneksi olen hoitovapaalla nuorimman kanssa. Ihan mahdotonta olisi yrittää käydä töissä kun se nyt vaan on niin, että flunssa ei tosiaankaan ole ohi siinä 3-4 päivässä, jotka on mahdollista palkallisesti olla pois. Ainakaan meidän TES:n mukaan ei ole mahdollista, että ensin hoitaa toinen ja sitten toinen vanhempi, mikäli kyse on samasta lapsesta ja samasta sairaudesta. Jos taas on palkattomalla niin yhtä hyvin sitten voisi olla työttömänä ja ulkopuolinen hoitaja on niin kallis että oma tuntipalkkani ei riitä hoitajan tuntipalkkaan.
Meillä on aina ollut niin, että esikoinen saa joka flunssan yhteydessä pari viikkoa kestävän yskän ja muut saattavat selvitä hiukan vähemmällä. Ja kun niitä lapsia on kolme ja sairastavat yleensä hiukan limittäin, eipä siellä töissä juuri tarvitsisi käydä kääntymässä.
Hoidan toki eskarilaisen kotona terveeksi asti mutta koululaisen kohdalla on kyllä aika ikävää olla viikkoja pois koulusta pekän yskän tai hiukan vuotavan nenän vuoksi. Toivottavasti tulee yhtenevät ohjeet ja myös etäopetusta puolikuntoisille.
Mulla olis edessä töihin paluu syksyllä ja muksu perhepäivähoitoon. Onneksi sekä mies että minä voidaan tehdä etätöitä, koska muuten en tiedä mitä siitä tulee.. lapsi on aika infektioherkkä ja tyypillisesti sairastaa 1-3 pv räkätautia ja kuumetta, minkä jälkeen on oma itsensä ja touhuaa, MUTTA yskä jatkuu kaksi viikkoa. Eli jokaisen flunssan yhteydessä 3 viikkoa pitäis olla kotona. Viime syksynä lapsi sairasti neljä flunssaa melkein peräjälkeen. Ja kyllä, lääkäri sanoi, kun ihmettelin, että tämän ikäiselle lapselle on vielä normaalia sairastaa jopa 10 flunssaa vuodessa. Saati jos lapsia olis vaikka kolme, jotka sairastaa limittäin. Siinä saa olla aika paljon pois duunista, jos sitä työtä enää edes on..
No tähänhän joku nyt sitten tarttuu, että mitäs läksit ja teit lapsia. Lapset jäis Suomen maassa vähiin jos pitäis olla miljoonia takataskussa.
Ymmärrän molempia osapuolia ja toivottavasti niitä tauteja sitten ei olekaan niin paljon, kun kaikki olis tosi varovaisia. Mutta en yhtään ihmettele, että pienten lasten vanhempia työntekijöitä ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämän koronaohjeen pitäisi olla niin, että KUKAAN ei saa mennä MINNEKÄÄN jos nenä vuotaa VÄHÄNKÄÄN. Nyt on aivan älytöntä, että päiväkoteihin ei pääse, mutta työelämän vaatimukset ovat ennallaan. Mahdoton yhtälö, eikä tule toimimaan.
Tämä! Työelämän ja päivähoidon ohjeistukset/säännöt samaan linjaan. Vanhemmille saikkua, jos nenä yhtään vuotaa. Työnantajille korvaukset tarvittaessa valtion kassasta, jotta ei tule takkiin mikäli työllistää paljon pienten lasten vanhempia.
Luulen että aina kun flunssa tulee, lasta pitää käyttää koronatestissä. Jos testi on negatiivinen, voi lapsen viedä hoitoon. Jos ei siis ole selvästi sairas, vaan pelkkä nuha. Eihän yhteiskunta pyöri, jos vanhemmat ovat aina kaksi viikkoa kotona sairaan lapsen kanssa. Toivottavasti tulisi se puhallustesti, olisi helppo lapsille.
Tiedän jo että menetän työpaikkani. 3 kk määräaikainen työsopimus ja olen yksinhuoltaja. Työpaikka ei katso hyvällä poissaoloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hoitoon ole ennen koronaakaan saanut tuoda räkäisiä tai yskäisiä lapsia. Allergiset saa tuoda jos se on lääkärin toteamaa, samat säännöt koskee myös henkilökuntaa että ei tippaakaan kipeänä töihin.
T. Lastenhoitaja
Vitsilläkö puhut?
Kyllä oli meillä hoidossa räkäisiä lapsia koronankin aikaan.
Sinne ne tuotiin. Ei niitä kotiin ajettu.
Missä noin?? Kyllä meillä kipeät "ajettiin" kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki täytyy jäädä lapsen kanssa kotiin, ei tässä tilanteessa muutakaan vaihtoehtoa ole. Ja mielelläni jäänkin, varsinkin jos joku muu hoitaisi potilaita siltä ajalta, kun olen kotona. Lähinnä halusin herätellä keskustelua asiasta. En usko, että negatiivinen koronatestikään muuttaa asiaa miksikään, jos ohje on, että pienissäkään oireissa ei hoitoon mennä. Toki testissä täytyy siltikin käydä.
Työnantajahan yleensä maksaa palkan 4 päivältä, joten jos lapsi on nuhassa 2-3 viikkoa, niin se voi monille olla taloudellinenkin ongelma.
Mutta uskon kyllä, että infektioita on nyt vähemmän, mekin olemme olleet poikkeuksellisen terveitä viime kuukaudet.
Lasta kuitenkin hoitaa puolet ajasta toinenkin vanhempi.
Niin? Molempien vanhempien palkka 2000 e/kk, toinen on palkatta pois töistä 2 vko => tulot onkin yhteensä vain 3000 e. Ja kun molemmat vanhemmat on palkatta pois töistä 1 vko verran, niin tulot on yhteensä - ylläri ylläri - 3000 e.
Ihan en keksi, että mikä ero tästä syntyy.
Se, että kumpikin saa ne ensimmäiset 4 päivää palkkaa eli sairasloma-ajalta tulee 8:sta päivästä palkka eikä 4:stä, kuten käy silloin, jos vain toinen jää kotiin.
Nämä älyttömät vaatimukset tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Koko ajan puhutaan että työuria pitäisi pidentää ja syntyvyyttä kasvatettua. Valtion pitäisi kantaa vastuunsa ja huolehtia että myös pienten lasten vanhemmat voivat työnsä tehdä niin kuin muutkin ihmiset. Turha sitten ihmetellä että pienten lasten äidit ei ole haluttua työntekijämatskua. Vika ei ole työnantajissa eikä näissä vanhemmissa vaan vastuuttomassa valtiossa joka kyllä lätkäisee sääntöjä mutta ei anna työkaluja niistä selviämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Nämä älyttömät vaatimukset tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Koko ajan puhutaan että työuria pitäisi pidentää ja syntyvyyttä kasvatettua. Valtion pitäisi kantaa vastuunsa ja huolehtia että myös pienten lasten vanhemmat voivat työnsä tehdä niin kuin muutkin ihmiset. Turha sitten ihmetellä että pienten lasten äidit ei ole haluttua työntekijämatskua. Vika ei ole työnantajissa eikä näissä vanhemmissa vaan vastuuttomassa valtiossa joka kyllä lätkäisee sääntöjä mutta ei anna työkaluja niistä selviämiseen.
Juuri näin! Tämä on ollut harvinaisen typerää jo ennen koronaa ja nyt on muuttunut vielä paljon typerämmäksi. Kiitosta vaan valtio!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta, jotka luojan kiitos ovat jo kouluikäisiä. Muistan kun olivat pieniä, talviaika oli jatkuvaa räkätautia.
Flunssa oli suunnilleen joka kuukausi ja räkä/yskä kesti sen pari viikkoa kerrallaan. Kyllä ne hoidossa oli pikku flunssassa. Ei kukaan lääkäri kirjoita sairaslomalappua pelkän nuhan takia. Lapsen yleisvointiahan siinä katsotaan. Tosin nyt jos ohjeet on tämmöiset, ehkä sitten kirjoittaa? Kerralla viikon, koska räkä ei kolmessa päivässä lähde lapselta?Sitten kun perheessä on monta lasta niin ei vanhempi käytännössä voi käydä töissä ollenkaan. Työnantajat ainakin riemastuu.
Tuossahan onkin sit hyvä irtisanomisperuste, kun ei pysty hoitamaan töitään. Saataisiin vihdoinkin näitä pois meidän kollegoiden harteilta. Tykkään.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että pienten lasten vanhemmilla vain harvalla määräaikaisella jatkuu työt syksyllä jos ei ole jo aiemmin mennyt työpaikka. Ja kukaan tuskin on niin hullu että palkkaisi samaa sakkia. Itsekin innolla odotan työnantajan kiukuttelua jatkuvista poissaoloista.. ja ymmärrän kyllä miksi kiukuttelee, onhan tämä ihan kestämätön tilanne.
Pikkulasten vanhemmista tulee kamala kuorma myös työkavereille. Aina joutuu joustamaan, paikkaamaan, venymään ja sijaistamaan kun toinen on KOKO ajan pois sairaan lapsen takia.
Täällä oltu kesän ajan hoidossa, ja näiden koronaohjeistusten vuoksi esim. nyt heinäkuussa lapsi joutui olemaan ensin 2 viikkoa nenän valumisen takia kotona sekä nyt taas tämän viikon, joten päiväkotipäiviä jäi vain muutama.
Itse en palkkaa saa, jos en tee töitä (urakkapalkka), joten nyt heinäkuussakin olisin enemmän rahaa saanut olemalla lapsen kanssa kotona kotihoidontuella kuin, että hänellä on päiväkotipaikka, jonne ei pääse.
Ei tätä kyllä töissä hyvällä ole katsottu, mutta minkä minä näille rajoituksille voin. Sen takia ollaan päiväkotipaikka nyt irtisanottu ja pidetään lapsi loppu korona-aika kotona ja järjestetään hoito kotiin, koska se nyt vain tässä tilanteessa on meille järkevämpi vaihtoehto.
Ja lapsella ei tosiaan mitään muuta oiretta ole kuin nenä valuu (kirkasta) eli täysin terve pikkuinen.
Vierailija kirjoitti:
Ja lapsella ei tosiaan mitään muuta oiretta ole kuin nenä valuu (kirkasta) eli täysin terve pikkuinen.
Lapsellasi on siitepölyallergia. Hoida lääkitys kuntoon niin lapsen olo on paljon parempi, eikä nenä jatkuvasti vuoda.
Siitepölyt aiheuttavat ihan kamalan olon, jos lääkitystä ei ole.
Naisten työnteko on muutenkin pelkkää silmänlumetta perheen taloutta ajatellen. Raadat hirveästi ja todellisuudessa mitään ei jää käteen tai ehkä 200€. Sama se on olla kotona, mihin äidit kuuluukin. Ovat silloin parempia äitejä lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että aina kun flunssa tulee, lasta pitää käyttää koronatestissä. Jos testi on negatiivinen, voi lapsen viedä hoitoon. Jos ei siis ole selvästi sairas, vaan pelkkä nuha. Eihän yhteiskunta pyöri, jos vanhemmat ovat aina kaksi viikkoa kotona sairaan lapsen kanssa. Toivottavasti tulisi se puhallustesti, olisi helppo lapsille.
Eihän niitä flunssia tulisi kuin pari vuodessa, jos kaikki pitäisivät kipeän lapsensa kotona ja sairastaisivat itsekin kotona.
Erikoista että ihmiset eivät ymmärrä miksi ne flunssat ovat kokoajan päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että pienten lasten vanhemmilla vain harvalla määräaikaisella jatkuu työt syksyllä jos ei ole jo aiemmin mennyt työpaikka. Ja kukaan tuskin on niin hullu että palkkaisi samaa sakkia. Itsekin innolla odotan työnantajan kiukuttelua jatkuvista poissaoloista.. ja ymmärrän kyllä miksi kiukuttelee, onhan tämä ihan kestämätön tilanne.
Pikkulasten vanhemmista tulee kamala kuorma myös työkavereille. Aina joutuu joustamaan, paikkaamaan, venymään ja sijaistamaan kun toinen on KOKO ajan pois sairaan lapsen takia.
No se on työnantajan vastuulla järjestää töiden jako tai sijaistus, ei sen lapsen vuoksi poissaolevan eikä sen kollegan tehtävä. Jos teillä työpaikalla on tämä huonosti järjestetty, niin puhu pomollesi asiasta.
Tässä "pienessä nuhassakin" on se puoli, että kaikki eivät tartunnan saatuaan sairasta sitä vaan pienenä, vaan nuha päätyy lopulta esim korvatulehdukseksi.
Olisi tosi toivottavaa, että sairaat lapset pysyisivät kotona.
On ollut vallalla ajattelu "mikään ei muutu kun lapsi syntyy, voin elää niin kuin ennenkin". Väärin, kaikki muuttuu kun lapsi syntyy. Hänen hoitamisensa ja hyvinvointinsa tulee olla vanhempien ykkösasia.
Nyt viimeistään pitäisi erottaa päivähoito ja varhaiskasvatus. Päivähoito on sitä varten, että lapsen vanhemmat voivat käydä töissä. Varhaiskasvatus on sitä varten, että edes joku kasvattaisi lapsia.