Miehen lapset raivostuivat raskaudestani (edellinen poistui????)
Siis edellinen keskusteluni aiheesta ilmeisesti poistui? Teen nyt uuden, koska todella kaipaisin tilanteita.
Mutta lyhyesti tilanne uudelleen: Miehellä on kaksi teini-ikäistä lasta, jotka asuvat meidän kanssamme. Olen nyt raskaana ja viikko sitten kerroimme tästä teineille. Teinit kohtelevat minua nyt huonosti, mm. haukkuvat vauvaa parasiitiksi ja vaativat, että pysyn heidän "tieltään" poissa. Esimerkiksi toinen lapsista saattaa vaikkapa kattaa pöydän vain kolmelle ja totaalisesti esimerkiksi ignooraa puheeni ja keskeyttelee :(. On sanonut myös mm. että maha ei saa sitten näkyä, koska häntä ällöttää yms.
Lasten isä on puuttunut käytökseen, mutta tuntuu, että se on vain pahentunut.
Ja edellisessä ketjussa minut haukuttiin ja näille haukkujille tiedoksi: emme tätä vauvaa tekemällä tehneet, tarkoituksena oli laittaa alulle sitten, kun nuorempi lapsi olisi 17-18v. Nyt kuitenkin kävi näin ja enkä halunnut aborttia tehdä sen takia, että vauva sai alkunsa vähän liian aikaisin. Ilmeisesti av:n mukaan lasten vanhemmilla ei ole oikeutta harrastaa seksiä.
Tänään aion puhua miehen kanssa, kun hän tulee kotiin. Jos tilanne ei korjaannu, niin sitten joko lapset tai minä lähden talosta.
Kommentit (675)
Täällä mouhotaan uusioperheistä ja miten ei saisi uuta perhettä perustaa ja pitäisi ajatella lapsia. Miksi ei pidä ajatella lapsia siinä alkuperäisessa aviosuhteessa ja perheessä? Eikö niissä alkuperäisen perheen vanhemmissa ja heidänn suhteessaan ole ollut mitään "vikaa" vaikka ovat eronneet? Että ihan hyvästä liitosta on ollut kyse, mitä nyt erottu? Kannattaisi varmaan miettiä myös sitä, mitä eroparin osapuolet ovat tehneet jotta on tarvinnut erota.
Uusi kumppani ei ole vastuussa pariskunnan erosta ja siitä, että lapsista tulee "erolapsia". Ja ennenkuin joku tulee selittämään, että onhan jos se vieras on eron syy, niin ei ole silloinkaan. Se vieraisiin mennyt osapuoli on itse valinnut uskottomuuden.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen hieman, että kukaan ei ole puuttunut enempää tuohon paidan saksimiseen. Ap:nä minä olisin ainakin sen jälkeen piilottanut/poistanut talosta kaikki teräaseet ja nukkunut lukkojen takana. En olisi myöskään missään tapauksessa kääntänyt selkääni tuolle teinille. Jos tuon kertoo perheneuvolassa, on lapsi äkkiä tarkkailussa/hoidossa väkivaltaisuustaipumuksensa takia. Ei todellakaan mitään normin teinin käytöstä.
-ohis-
Se on ap:n keksimä juttu. Uniikki ja hauras lumihiutale ap todisti sillä oikeutensa lukkiutua huoneeseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen hieman, että kukaan ei ole puuttunut enempää tuohon paidan saksimiseen. Ap:nä minä olisin ainakin sen jälkeen piilottanut/poistanut talosta kaikki teräaseet ja nukkunut lukkojen takana. En olisi myöskään missään tapauksessa kääntänyt selkääni tuolle teinille. Jos tuon kertoo perheneuvolassa, on lapsi äkkiä tarkkailussa/hoidossa väkivaltaisuustaipumuksensa takia. Ei todellakaan mitään normin teinin käytöstä.
-ohis-Se on ap:n keksimä juttu. Uniikki ja hauras lumihiutale ap todisti sillä oikeutensa lukkiutua huoneeseensa.
Haa sää oot se tyyppi, joka voi pahoin. Toivottavasti saat/löydät/otat apua jostain. Kaikkea hyvää.
Miksi se on aina isä, joka ei saisi avioitua uudelleen ja aina isän uusi puoliso, joka on p ska? Harvoin kuulee kenenkään osoittavan mieltään äidin uudelle miehelle tai puhuvan hänestä samaan tyyliin kuin isän uudesta vaimosta. Samoin jos äiti saa lapsen uuden miehen kanssa, niin se on lähinnä jaa, mutta kun isä niin jo on törkeys huipussaan eikä yhtään ajatella lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Oman ädin luokse meneminen pariksi viikoksi = hylkääminen 😄😄😄
Voi teitä mammoja 🙄
Jep, itse nauroin tälle ihan ääneen.
Monet lapset reissaavat jatkuvasti molempien vanhempiensa luona eikä kukaan ajattele että voi voi nyt se purjopaavali on hylätty. Osa lapsista viettää kesäänsä jopa isovanhempien, serkkujen jne luona. Ja eroperheissä osa lapsista saattaa asua pysyvästi isän luona, osa äitin luona. Eikä kukaan puhu mistään hylkäämisestä. Joskus hommat vaan toimii paremmin niin että lapsi alkaa viettää enemmän aikaa toisen vanhemmansa kanssa.
Itse olen pedannut asiat niin ettei miehen uusi lortoke pääse asustamaan koskaan minun omistamassa asunnossa, josta mies omistaisi puolet.Ikää n.25v niin kivahan luksusasuntoon olisi tepsutella valmiiksi maksettuun. Vaan eipä onnistu millään ja lapset saa mielummi sitten nuorena hyötyä.
Maksakoon itse asumisensa typerys.

Häh?
Toisessa ketjussa te huudatte miten lastensuojelu on täyttä p**kaa, mutta toisessa te toteatte, että lapsi tulisi sijoittaa, jos hän paukuttelee ovia? Siitä taisikin tulla tutkimus vastaikää miten lapsia joudutaan sijoittamaan, koska ei mahdu enää perheeseen. Mielenkiintoista
Vierailija kirjoitti:
Itse olen pedannut asiat niin ettei miehen uusi lortoke pääse asustamaan koskaan minun omistamassa asunnossa, josta mies omistaisi puolet.Ikää n.25v niin kivahan luksusasuntoon olisi tepsutella valmiiksi maksettuun. Vaan eipä onnistu millään ja lapset saa mielummi sitten nuorena hyötyä.
Maksakoon itse asumisensa typerys.
Otahan taas ne lääkkeet, ettet joudu suljetulle lepolomalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen pedannut asiat niin ettei miehen uusi lortoke pääse asustamaan koskaan minun omistamassa asunnossa, josta mies omistaisi puolet.Ikää n.25v niin kivahan luksusasuntoon olisi tepsutella valmiiksi maksettuun. Vaan eipä onnistu millään ja lapset saa mielummi sitten nuorena hyötyä.
Maksakoon itse asumisensa typerys.Häh?
Häh vaan täältä Espoostakin sinne.
Omistan siis puolet asunnosta johon mies jäi lapsiemme kanssa asustamaan. Ei ollut aikeissa myydä, kunnes tajusin miten vaikuttunut joku sipsukka oli talosta, josta itse omistan yli 250k.
Nyt tulee sitten lähtö sieltä nuorikollekin, ja mies voi kertoa että maksoi osuudestaan pankille vasta 20k. Kyllä sillä jossain vuokralla asuu jonkun aikaa. Nuo rahat sijoitan 4:lle lapsellemme tulevaisuuteen enkä anna ks.pissiksen minun maksaman talon sisällä asua.
Huom.voisi kuvitella että olisin mustasukkainen mutta odotin mieheltäkin vähän enemmän, hän yli nelikymppinen. Hyvä kysymus:miksi minä kustantaisin heidän pissiksen elämää mitenkään, hoitakoon omat viulunsa keskenään.
Ero oli minun päätös mutta olisin antanut asua talossa, koska mimulla ei suurta pulaa rahasta.

Sinun omistama asunto? Josta mies omistaa puolet?
Asunto voi olla joko sinun TAI miehen ja sinun yhdessä omistama.

Sellaiset voimafantasiat sieltä.
Teille ketkä täällä pyöritte ettekä elämää paljoa kokeneet kysymys:
Ottaisitteko rahanne pois talosta ja sijoittaitte lasten tulevaisuuteen vai antaisitteko miehen asustaa taloa että saa sillä ylpeillä pissiksille..Aivan. Eri juttu jos joku järkevä esim.kolmekymppinen. En halua pissistä lasteni elämään mitenkään mutta en ainakaan minun maksamaan taloon.

Nyt otit sitten yli puolen miljoonan velan, ettei mies pääse taloon?
Eihän se mies olisi taloa edes voinut ostaa ja sinne muuttaa, jos maksukykyä ei ole ollut kuin 20ke. Sama vaikka olisitte myyneet tuolla perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen pedannut asiat niin ettei miehen uusi lortoke pääse asustamaan koskaan minun omistamassa asunnossa, josta mies omistaisi puolet.Ikää n.25v niin kivahan luksusasuntoon olisi tepsutella valmiiksi maksettuun. Vaan eipä onnistu millään ja lapset saa mielummi sitten nuorena hyötyä.
Maksakoon itse asumisensa typerys.Häh?
Häh vaan täältä Espoostakin sinne.
Omistan siis puolet asunnosta johon mies jäi lapsiemme kanssa asustamaan. Ei ollut aikeissa myydä, kunnes tajusin miten vaikuttunut joku sipsukka oli talosta, josta itse omistan yli 250k.
Nyt tulee sitten lähtö sieltä nuorikollekin, ja mies voi kertoa että maksoi osuudestaan pankille vasta 20k. Kyllä sillä jossain vuokralla asuu jonkun aikaa. Nuo rahat sijoitan 4:lle lapsellemme tulevaisuuteen enkä anna ks.pissiksen minun maksaman talon sisällä asua.
Huom.voisi kuvitella että olisin mustasukkainen mutta odotin mieheltäkin vähän enemmän, hän yli nelikymppinen. Hyvä kysymus:miksi minä kustantaisin heidän pissiksen elämää mitenkään, hoitakoon omat viulunsa keskenään.
Ero oli minun päätös mutta olisin antanut asua talossa, koska mimulla ei suurta pulaa rahasta.Sellaiset voimafantasiat sieltä.
Ihan normaalimeinikiä täälläpäin. Terkut sinne Joensuuhun tms. Ja hanki itse ensin 4 lasta jotta voit sanoa mitään.
Ei mun ole tarvinnut velkaantua. Omistan 3 asuntoa, osa perittyjä.
Vierailija kirjoitti:
Teille ketkä täällä pyöritte ettekä elämää paljoa kokeneet kysymys:
Ottaisitteko rahanne pois talosta ja sijoittaitte lasten tulevaisuuteen vai antaisitteko miehen asustaa taloa että saa sillä ylpeillä pissiksille..Aivan. Eri juttu jos joku järkevä esim.kolmekymppinen. En halua pissistä lasteni elämään mitenkään mutta en ainakaan minun maksamaan taloon.
Itse en kyseenalaistaisi lasteni isän puolisovalintaa iän perusteella. Enkä todellakaan toisi lapsille hallaa sillä, että vaikeuttaisin heidän isäsuhdettaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä on lasten äiti?
Lasten äiti asuu n. tunnin ajomatkan päässä ja teinit ovat olleet siellä yhden viikonlopun kuukaudessa. Äitinsä on ihan mukava nainen, vähän sellainen huithapeli-tyyppinen, mutta hyvää tarkoittava. Hän on mennyt uusiin naimisiin nopeasti eron jälkeen ja teinit hyvin nopeasti jäivät lähinnä miehen vastuulle kulkemisongelmien vuoksi.
apVoisiko teinit ihan aluksi alkaa olla äitinsä luona useammin, edes joka toinen viikonloppu? Saisit sinäkin edes hetken hengähtää.
On kyllä hankala tilanne. Jos teinien kuohut ei vähitellen ala tasottua, niin voivatko sitten myöhemmin olla v ä k i v a l t a i s i a vauvaa kohtaan? Jos tilanne ei ala tasottua, niin aina voi pyytää lastensuojelua apuun nuorten oireilun vuoksi. Jostainhan nuo voimakkaat reaktiot kertoo.
Äitinsä asuu tosiaan tunnin ajomatkan päässä ja hänellä ei ole itsellään autoa, joten kulkemisongelmia on. Tunti nyt periaatteessa on lyhyt matka ajaa teinit sinne, mutta menevät jo nyt vastahakoisesti sinne, kun kaverit jäävät tänne ja kuulemma äidin uudet lapset häiritsevät. Julkisillakin pääsisi, mutta matka-aika nousisi aika radikaalisti, niin en oikein tiedä olisiko sekään sitten reilua näitä teinejä kohtaan.
Ja jos teinit ovat v ä k i v a l t a i s i a vauvaani kohtaan niin sillä sekunnilla muutan pois, jos en jo raskausaikana muuta. ap
Hei et todellakaan ala odottaa jotain väkivaltaa. Ja jos ovat väkivaltaisia, soitat sillä sekunnilla poliisille. Vauvan lieväkin pahoinpitely on iso raskas, asia.
Äidillä on jo muita lapsia, siitähän tässä on kyse. Mitö he sinua piinaavat äitinsä feidaamisesta? Äitiään he tuossa oirehtivat, eivät mitään muuta.
Täällä vastailee muutama umpihullu, kuten kaikki huomaamme. Unohda heidät.
Teineillä ei ole mitään syytä eikä oikeutta olla veemäisiä sinua kohtaan, ei tieniys ole mikään oikeutus olla kusipää toiselle. Myös teinillä on jonkinasteinen rikosoikeudellinen vastuu.
Ymmärrätkö, että et saa joutua pelkäämään väkivaltaa. Yksin väkivaltainen ele sinua tai myöhemmin vauvaa kohtaan voi vammauttaa lapsen loppuelämäkseen.
Pyydä apua neuvolasta. Sieltä saa osaavaa keskusteluapua. Nuo teinit todella tarvitsevat rajoja, mutta heidön kasvatuksensa ei ole ensisijaisesti sinun vastuulla, vaan omasta vastusstaan paenneen äidin ja isän
12 alapeukutti tätä. Eli 12 ihmisen mielestä vauvaa tai raskaana olevaa naista saa vähän potkia ja hakata?
Odottava äiti pelkää väkivaltaa, pelkäisin minäkin, jos joku saksisi vaatteitani ja haluaisi vauvani asuvan kaivossa. Nuo on vakavia, häiriintyneitä juttuja.
Itse olisin ollut ehkä hänmentynyt, mutta onnellinen perheessä vauvasta tuossa iässä, rakastin vauvoja.
Tässä keskustelussa unohdetaan se, että teinien äidillä on jo useampi lapsi uudessa liitossaan. Ja lapset evät asu hänen luonaan. Eli oma äiti feidasi lapsensa saatuaan uusia. Sitähän ne plekäävät.
Heille pitää puhua siitä, että ap ei ole syypää sihen, päinvastoin maksaa heille kummallekin jopa omaa huonetta. Käytännössä hän maksaa omista rahoistaan kokonaan toisen teinin huoneen, kun kerran puolet talosta omistaa. Häneen ei saa suunnata pettymysä omaan äitiin. Kertokaan, että saavat oman pikkusisaruksen, joka asuu heidän kanssaan ja voi tulla heille todella, todella rakkaaksi.
Ja raskaana olevaa naista kohdellaan hyvin, vaikka kuinka vituttaisi. Se on kuolemantuottamus, kun aiheutat keskenmenon tms odottavalle äidille tollaisella käytöksellä. Se on ensimmäinen asia, raskaana olevaa naista ei kiusata. Ei MILLÄÄN TAVALLA!!!
Teinit reagoivat teinien tavalla vanhempiensa eron tuottamaan ahdistukseen ja heille uuteen tilanteeseen. He kokevat isän uuden kumppanin ja tulevan lapsen uhkana. Olen itse avioerolapsi ja muistan, miten isän luona oli aina ikävä, takakireä ja teennäinen tunnelma, koska isän uusi vaimo ei olisi halunnut minua, 13-vuotiasta teiniä eikä 8-vuotiasta pikkuveljeäni heille oleilemaan. Yhtään yötä emme isän luona viettäneetkään. Aina oletetaan, että lapset ja nuoret vain sopeutuvat ja ero hoidetaan fiksusti. Vanhempien ero stressaa lapsia toiseksi eniten. Ykkösenä on vanhemman kuolema. Kannattaisi miettiä kahdesti ennen kuin rupeaa perustamaan uusperhettä.