Miten niin tylyä jos perikunta häätää "avolesken"
Ei kait ketään pitäisi yllättää ettei avopuolisolla ole perintöoikeutta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013060817126476_uu.shtml
Perikunta saa häätää avopuolison
Lauantai 8.6.2013 klo 06.38
Avopuolison oikeudet toisen puolison kuollessa ovat huterolla pohjalla. Tämän sai kokea 45-vuotias helsinkiläismies, jonka avovaimo kuoli viime helmikuussa.
Asunto sijaitsi Helsingin Hakaniemessä. (IL)
Mies muutti avovaimonsa omistamaan kerrostaloasuntoon Helsingin Hakaniemeen vuoden 2004 alussa. Yhtäjaksoista yhdessä asumista kertyi siis runsaat yhdeksän vuotta.
Nainen omisti asunnon hallintaan oikeuttavat osakkeet ja maksoi myös yhtiövastikkeet. Avomiehellä ei ollut puolisonsa kanssa myöskään vuokrasopimusta. Myöskään testamenttia avomiehen hyväksi nainen ei ollut eläessään tehnyt.
Naisen yllättäen kuoltua mies oli pulassa.
Mies sai alle vajaan kuukauden päästä kirjeen menehtyneen puolisonsa perikunnalta. Perilliset vaativat miestä poistumaan asunnosta. Antaen hänelle aikaa korkeintaan kuukauden.
Yhteydenotto tuli jo miehen mukaan jo ennen kuin naisen perunkirjoitusta oli tehty.
Pienituloisen miehen ei onnistunut järjestää itselleen Helsingistä korvaavaa asuntoa. Siksi hän jäi edelleen asumaan asuntoon. Avovaimon perikunnan mukaan mies ei todellisuudessa edes halunnut poistua asunnosta; vaatimuksillaan hän perikunnan mielestä vain halusi voittaa aikaa ja pitkittää muuttoa.
Käräjäoikeus: Heti ulos
Perikunta halusi muuttaa asunnon rahaksi. Perikunnan mukaan asunnon myyminen oli käytännössä mahdotonta, koska sen vapautumisesta ei ollut määräpäivää ja asunto piti ennen myyntiä perusteellisesti siivota.
Osapuolten välille ei syntynyt sovintoa.
Lopulta perikunta vaati 45-vuotiasta poistumaan omistamastaan asunnosta Helsingin käräjäoikeudessa. Kantajien eli perikunnan mukaan vastaajan eli avolesken asuminen ei perustunut vuokrasuhteeseen, siksi hänelle ei ole myöskään oikeutta vuokralaiselle kuuluvaan irtisanomisaikaan.
45-vuotias vastusti kannetta mutta ilmaisi olevansa valmis muuttamaan heti kun saa korvaavan asunnon. Joka tapauksessa irtisanomisessa tulisi hänen mukaansa noudattaa kuuden kuukauden määräaikaan.
Helsingin käräjäoikeuden keskiviikkona antama ratkaisu oli tyly avoleskelle. Avopuolisoiden yhteisasumisen purkamisesta säädetty laki ei kosketa tällaista tilannetta. Asunto kuuluu yksiselitteisesti perikunnalle.
Käräjäoikeus määräsi häädön uhalla miehen heti muuttamaan huoneistosta.
Kommentit (80)
Laillista mutta tylyä ja kertoo paljon siitä,miten vähän vainaja verisukulaisillene merkitsi.
Jatkan vielä että miksi tällaista edes uutisoidaan, vai onko kenties varoittavaksi esimerkiksi laitettu. Menkää vihille tai hoitakaa asiat lakiasiaintoimistossa kuntoon.
Kukapa tietää tuossakaan tapauksessa olisiko nainen halunnutkaan avopuolisosta perijäänsä. Todennäköisesti ei koska ei ole tehnyt testamenttia.
Miksei avopari järjestänyt asioitaan kuntoon? Ei ole suuri vaiva tehdä vuokrasopimusta. Niin minun tuntemat avoparit ovat tehneet, jos ovat asuneet ainoastaan toisen omistamassa asunnossa.
En usko että kukaan olisi luopumassa omaisuudestaan noin vain.
Kaikki tietää (peruskoulussakin näitä asioita opetetaan) ettei avoliitto ole kuin avioliitto.
Mitään väärää ei suku ole tehnyt. On normaalia että perikunta myy huoneiston ja jakaa rahat keskenään.
Ukolla ei ole varaa markkinahintaiseen vuokraan, niinhän jutussa sanotaan. Perikunnan pitäisi käytännössä hyvää hyvyyttään antaa miehen asua asunnossa. Tehkää testamentit tai menkää naimisiin, jos haluatte puolisoa (tai tämän lapsia) auttaa.
tietenkin lapset haluaa myydä asunnon! Ja miksi heitä pitäisi niin kauheasti kiinnostaa ihminen, joka ei ole heille edes mitään sukua. Eivät äitinsä eläessäkään välttämättä ole olleet väleissä tämän miehen kanssa.
Onhan se vähän tylyä. Mutta olinko ainoa, jolle rivien välistä välittyi kuva, että kyseinen mies olisi ehkä vähän yhteiskunnan ulkopuolella..? Ei ollut maksanut vuokraa/vastiketta, oli pienituloinen niin ei voinut hankkia toista kämppää, asunto piti "siivota huolella" ennen myyntiä ja myös Hakaniemi asuinalueena on vähän levotonta.
Olinpa väärässä tai en, ei näiden iltapäivälehtien jutuista kyllä yleensä ihan koko totuus käy ilmi.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 09:40"]
En usko että kukaan olisi luopumassa omaisuudestaan noin vain.
Kaikki tietää (peruskoulussakin näitä asioita opetetaan) ettei avoliitto ole kuin avioliitto.
Mitään väärää ei suku ole tehnyt. On normaalia että perikunta myy huoneiston ja jakaa rahat keskenään.
[/quote]
Meillä ei tullut mieleenkään häätää isän avovaimoa. Mutta me rakastimmekin isäämme ja kunnioitamme tahtoaan vielä kuolemansa jälkeenkin.
Ahneemmilla on tietenkin toisin.
Perikunnallehan lankeaa vielä perintövero, hulluahan olisi pitää avopuolisoa majailemassa asunnossa, etenkin kun tämä ei suostunut edes ilmoittamaan päivämäärää, jolloin poistuisi asunnosta.
Miehellä on ollut maaliskuusta saakka aikaa hakea itselleen asunto.
Mieshän pyrkii hyväksikäyttämään vainajaa. Siipeilijä. Nainen maksanut asumisen.
Suvunko pitäisi luuseria hyysätä ja antaa asua ilmaiseksi?
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 09:38"]
Jatkan vielä että miksi tällaista edes uutisoidaan, vai onko kenties varoittavaksi esimerkiksi laitettu. Menkää vihille tai hoitakaa asiat lakiasiaintoimistossa kuntoon.
Kukapa tietää tuossakaan tapauksessa olisiko nainen halunnutkaan avopuolisosta perijäänsä. Todennäköisesti ei koska ei ole tehnyt testamenttia.
[/quote]
Nainen lienee ollut samaa ikäluokkaa miehen kanssa - kuka ajattelee kuolevansa sen ikäisenä? Nainenhan kuoli yllättäen. Ei varmaan ollut ajatellut vielä kuolemaansa ja testamenttia. Sitä paitsi testamentilla olisi voinut säätää esim. elinikäisen hallintaoikeuden eli miehestä ei olisi tullut perijää vaan miehen kuoltua lakisääteiset perijät olisivat perineet.
Perikunnalla on oikeus myydä omistamansa osake tai ihan mikä vaan. Olisi kannattanut mennä naimisiin.
Kaikilla ei ole varaa olla mikään laupiassamarialainen.
Varmaan rahaa tarvitsee ja kuka nyt ajattelee avoleskeä. Ehkä ei ollut edes mieluinen.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 09:37"]
Laillista mutta tylyä ja kertoo paljon siitä,miten vähän vainaja verisukulaisillene merkitsi.
[/quote] Olisi voinut tehdä testamentin aikoinaan avopuoklison hyväksi jos olisi halunnut. Olkoot sitten suht nuorikin,. elämässä ei tiedä milloin se lähtö tulee itsekullekin.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 09:37"]
Laillista mutta tylyä ja kertoo paljon siitä,miten vähän vainaja verisukulaisillene merkitsi.
[/quote]
Miten vainajan merkitys hänen sukulaisilleen tässä merkitsee yhtään mitään?
Eihän pari ollut edes tehnyt minkäänlaista sopimusta asumisesta. Pahimmassa tapauksessa avoleski olisi voinut olla pelkkä siipeilijä, josta perilliset haluavat hyvästä syystä eroon.
Jos pari olisi tehnyt vuokrasopimuksen, olisi ainakin lain mukainen irtisanomisaika. Omapa oli valintansa.
Kuulostaa, että perikunnalla on ihan järkevät perusteet. Asunto halutaan myydä. Miksi he antaisivat vieraan ihmisen siinä asua muutenvaan? Oikeudenkäyntikään ei ole ihan pikainen asia, joten eiköhän asuja ole siinä jo ollut monia kk, ilmeisseti maksamatta edes vuokraa.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 09:49"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 09:37"]
Laillista mutta tylyä ja kertoo paljon siitä,miten vähän vainaja verisukulaisillene merkitsi.
[/quote] Olisi voinut tehdä testamentin aikoinaan avopuoklison hyväksi jos olisi halunnut. Olkoot sitten suht nuorikin,. elämässä ei tiedä milloin se lähtö tulee itsekullekin.
[/quote]Oliko hänellä lapsia? Tietysti jos oli niin tottakai lapsille ja lapset on perikunta joten ihan oikeutettua että myyvät ja saavat rahat.
Vainajan ikää ei mainittu. On niitä isojen ikäerojenkin pareja.
Uutinen ei myöskään kerro että kyseessä olisi vainajan lapset. Yhtä hyvin nainen on voinut olla lapseton ja vanhemmat tai sisarukset/sisarusten lapset perijöinä.
Luulisi miehen saavan kaupungilta vuokra-asunnon, tarvittaessa toimeentulotukea.
Rahanahneita ihmisiä perikunnassa; asunto pitää myydä. Mikseivät vuokraa asuntoa avoleskelle?