Missä pumpulissa masentuneet on kasvatettu?

Tämäkin kermaperse on kasvanut laiminlyötynä ja sairastellut psykosomaattisesti ja masenkusta pari kertaa. Nyt kun elämä viimeiset 15 v on oikeasti ollut tasapainoista eivät isotkaan kolaukset työssä tai ihmissuhteissa tai läheisten kuolema ole laukaissut masennusta. 

Minäkin olen sitten varmaan melkoinen kermaperse, vellihousu, kun menin ja otin ja masennuin. Ensin isä terrorisoi muuta perhettä, hakkasi äidin ja lapset mennen tullen ja alisti siinä sivussa. Sitten kun äiti vihdoin sai kerättyä tarpeeksi voimia erotakseen, me lapset saimme kuunnella äidin kauhukertomuksia kerran toisensa jälkeen. Opiskelin akateemisen loppututkinnon siinä sivussa velaksi. Minulla sattuu olemaan huono miesmaku ja satuin kerran toisensa jälkeen haksahtamaan miehiin, jotka eivät osaa kohdella naisiaan silkkihansikkain. Menin sitten naimisiin yhden tällaisen miehen kanssa. Minulle piti muka avautua valoisa tulevaisuus, mutta paskan marjat. Mies keksi ruveta alistamaan sekä minua että lapsiamme. Siinä sivussa sairastuin burn outiin ja mies kielsi minua hakemasta ammattiapua. Aikani kärvistelin yksin tuskissani ja ahdistuneena, kunnes sitten uskaltauduin vihdoinkin hakemaan itselleni apua. Vähitellen sain kursittua itseni kasaan sen verran, että sain erottua vittumaisesta miehestäni ja nyt elän köyhyysrajoilla miettien, olisiko minusta taas töihin vai luovuttaisinko jo. 

Että sellainen lellilapsi ja kermaperse minä olen. 

Tän on pakko olla provo. Kukaan ei oikeesti ole noin tietämätön. Paitsi ehkä just itse pumpulissa kasvatettu kerma.... Todella usein taustalla on jotain ihan muuta kuin pumpulinen elämä. Ei mulla ainakaan mikään kemiallinen häiriö, ihan vaan liian rankka lapsuus. Tähän sopii niin hyvin se sanonta joka meni jotenkin niin et: jos et ole kulkenut elämässäsi täsmälleen samoja polkuja kuin minä,älä arvostele sitä mitä olen..

Itse sairastuin kunnolla masennnukseen vasta sitten kun asiani olivat niin hyvin että alitajuntani pystyi käsittelemään kokemiani ikäviä asioita. Ensimmäiset 20 vuotta elämästäni elin vain tunnista seuraavaan, välillä sekunnista seuraavaan, kestäen, kestäen, kestäen. Sitten kun ei enää tarvinnut vain kestää, hajosin.

Että sellainen pumpulissa kasvanut kermaperse. Ja minähän en siis ole käynyt missään psykiatrilla itkemässä, enkä syö minkään valtakunnan lääkitystä. En tarvitse sellaisia, koska tiedän tasan tarkkaan mistä masennukseni johtuu.

Kyllä se taitaa olla usein juuri päinvastoin...

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 23:33"]

Itse sairastuin kunnolla masennnukseen vasta sitten kun asiani olivat niin hyvin että alitajuntani pystyi käsittelemään kokemiani ikäviä asioita. Ensimmäiset 20 vuotta elämästäni elin vain tunnista seuraavaan, välillä sekunnista seuraavaan, kestäen, kestäen, kestäen. Sitten kun ei enää tarvinnut vain kestää, hajosin.

Että sellainen pumpulissa kasvanut kermaperse. Ja minähän en siis ole käynyt missään psykiatrilla itkemässä, enkä syö minkään valtakunnan lääkitystä. En tarvitse sellaisia, koska tiedän tasan tarkkaan mistä masennukseni johtuu.

[/quote]

Sama. Elin kouluikäisestä parikymppiseksi jatkuvassa stressitilassa, ja kun vihdoin oli opiskelut alussa uudella paikkakunnalla ja asiat muutenkin hyvin, masennus iski. Minä tosin olin lääkityksellä ja kävin "itkemässä" psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla. Itse asiassa kun vihdoin menin hakemaan apua, en pystynyt ensimmäisellä tapaamisella oikeastaan mihinkään muuhun kuin itkemään.

Menetykset ja turvaton kiintymyssuhde altistavat masennukselle. Turvaton kiintymyssuhde on noin 35% suomalaisista, ja sen on todettu olevan yhteydessä niin masennukseen, uupumukseen kuin ahdistukseen. Varhainen vuorovaikutus omien vanhempiensa kanssa ja heidän kasvatustyylinsä sekä se, miten he toimivat lastensa kanssa, vaikuttavat ihmisen stressivasteeseen ja henkiseen hyvinvointiin. Menetykset ja se miten niitä on pystynyt käymään tunnetasolla lävitse vaikuttaa masennusalttiuteen: vanhempien avioero, sairaudet, kiusaaminen, läheisten kuolema jne. ovat menetyksiä ja vaikuttavat. Masennukseen voi olla geneettinen alttius, mutta se yksin ei laukaise masennusta, vaan siihen tarvitaan aina ympäristötekijöitä, eli tiettyjä kokemuksia. Joillan on kasvatuksen ja temperamentin myötä toimivammat keinot käsitellä vaikeita kokemuksia, joillakin on siihen ulkopuolista tukea apuna. Jotkut ovat myös fysiologisesti vähemmän vahvoja kuin toiset. 

Myös turvallisesti kiintyneet ja rakkautta ja syliä saaneet lapset masentuvat nuoruudessa tai aikuisuudessa. Ei kaikki ehkä ole sittenkään vain äidin syy?

Jaa, mä käsitän ap:n aloituksen näistä muka-masentuneista, joilla elämä potkii päähän (niin kuin kaikilla joskus) ja jotka ovat saaneet sen curlingkasvatuksen. Eli ei oikeasti kestetä elämän tuomia pettymyksiä! 

Oikeasti masentuneet ovat sitten eri asia, oikeasti sairaita!