pienen vauvan nukuttaminen
Ihmetyttää, kun eräs tekee julkisessa mediassa ison haloon vauvan nukuttamisesta. Miksi sitä pitää nukuttamalla nukuttaa? Joka ilta sama valitus siitä, kuinka ei saa alle 1kk vauvaa nukkumaan, vaikka kuinka nukuttaisi. Saattaa kuulemma mennä jopa kolme tuntia nukuttaessa, mutta vauva vaan huutaa :/ Kuuluuko tuon ikäistä edes nukuttaa? Eikö se rytmi muodostu rutiineja noudattamalla itsestään.. En muista, että itse olisin aikoinani omia vauvoja noin pienenä erityisemmin nukuttamalla nukuttanut.
Kommentit (8)
Meidän 3kk ikäisellä on ainakin jo ihan selvä rytmi yöllä.Nukkuu 21-00 jolloin syö ja sitten nukkuu viiteen asti.
Mitkään nukuttamishommat ei minusta tepsi ihan pieneen,semmoinen rauhallinen puhe ja hyssyttely riittää
No ei noin pieni kyllä nukuttamista kaipaa. Ehkä vanhemmat haluaa itse nukkumaan ja olettavat että saavat "nukuttamalla" yökukkujan unten maille kans. Toiset vaavit vain valvoo öisin.
No jos ei ole mitään muuta kuin se, että haluaa väkisin nukkumaan niin ihmettelen. Mutta miedän vaavi oli sellainen, että ei nukahtanut kuin autoon, yöllä ajelin aivan väsyneenä lapsen kanssa pitkin kylän raittia että saan sen nukahtamaan. Mutta lapsemme olikin kipeä eikä siksi nukahtanut, auton kyydissä helpotti tieten sen verran.
Mietin, että voisiko tuollainen viestiä jollakin tavalla masennuksesta? Tuttava tuntuu olevan todella huolestunut vauvastaan muutenkin, ja on semmoinen ylisuoriutuja. Tarkoitan, että jokaisesta näpystä ja nykäisystä tehdään iso numero ja juostaan lääkärissä. Koki olevansa todella epäonnistunut äiti, kun imetys ei aluksi ottanut onnistuakseen. Tiedän, että on vuosia sitten sairastanut masennusta.
-ap
[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 09:10"]

[/quote]
Aaa...hän on näitä äitejä. Kyllä jonkun pitäis sanoa hänelle, et ei se ole niin justiinsa. Kyllä asiat suttaantuu ajan kanssa, unirytmitkin. Ei välttämättä masennus ihan, mut kyl noi ylisuorittajaäidit hyvin lähellä sitä rajaa usein heiluvat.
Muutama afrikkalainen ystäväni ei koskaan nukuttanut lapsiaan. Lapset saivat nukahtaa omiaan vaikka lattialle, josta äiti sitten kantoi petiin! Kummallakin on useita lapsia ja isommat jo kohta teinejä!
Lopputulos: Hakemalla saa hakea tasapainoisempia, iloisemia ja hyväkäytöksisiä lapsia etenkin toisen äidin lapset!!! Kaikille varmaan selvisi, että on kotiäideistä kyse eikä mistään suorittajasta:)
Toisekseen jos äidin nukkumarytmi on odotusaikana sitäsuntätä niin vauvallakin se on sitten sitäsuntätä.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 09:10"]
Mietin, että voisiko tuollainen viestiä jollakin tavalla masennuksesta? Tuttava tuntuu olevan todella huolestunut vauvastaan muutenkin, ja on semmoinen ylisuoriutuja. Tarkoitan, että jokaisesta näpystä ja nykäisystä tehdään iso numero ja juostaan lääkärissä. Koki olevansa todella epäonnistunut äiti, kun imetys ei aluksi ottanut onnistuakseen. Tiedän, että on vuosia sitten sairastanut masennusta.
-ap
[/quote]
Puhutaankohan me samasta ihmisestä? o_O Mulla ystävä ihan samanlaisessa tilanteessa ja stressaa joka helkutan asiasta. Kaikki on elämää suurempaa. Ja kaikki pitäisi osata tehdä oikein. Yritän tukea ja antaa kysyttäessä neuvoja, mutta en ehtisi jatkuvasti tätä esikoisensa äitiä kädestä pitämään kun itselläkin on kaksi lasta kotihoidossa ja kolmas tulossa. Omiakin murheita on, mutta niistä ei tämän ihmisen kanssa voi puhua, kun kaikki pyörii sen vauvan ympärillä.
Masennusta minäkin olen miettinyt syyksi tuollaiseen käytökseen, hyvin koulutettu ja muuten järkevä ihminen stressasi jo raskausajan mutta lapsen synnyttyä ollaan menty jyrkästi alaspäin.
Ja se rytmi muodostuu vasta puolen vuoden tietämillä...