Exä vei lapset ulkomaille kysymättä
Meillä on tässä tuore sopuero monen vuoden liitosta, josta kaksi alle kouluikäistä lasta. Nyt kuulin toiselta lapselta, että isä oli vienyt heidät parin yön ulkomaan reissulle viime viikolla. Tämä siis kysymättä minulta onko ok. En olisi antanut lupaa, koska mielestäni nyt Koronapandemian aikana ei matkustella turhaan, vaikkei riskiryhmään kukaan heistä kuulukaan. Meillä on siis yhteishuoltajuus viikko-viikko -rytmillä. Olenko pikkumainen jos huomautan tästä ja pyydän tästä lähtien kysymään minulta ensin? Miten teillä muilla yhteishuoltajilla on sovittu nämä ulkomaanreissut? Isä on siis erittäin hyvä, luotettava ja huolehtiva, siitä ei ole kyse. Passit on lapsilla toisessa kodissa, sillä itse muutin sieltä ulos eron jälkeen.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni, jos isä on sellainen joka palauttaa lapset silloin kuin on sovittu, voi tämä hyvin tarjota heille vaikka ulkomaanreissun.
Joihinkin maihin tarvitsee kirjallisen luvan lapsen toiselta vanhemmalta ja joskus jopa syntymätodistuksen.
Kannattaa olla jotain papereita tosiaan mukana jos kauemmas lähtee. En meinannut kerran päästä oman vauvani kanssa UK:n passintarkastuksesta läpi, kun en tajunnut ottaa syntymätodistusta mukaan.
Kaikkiallehan ei passia tarvitse, mutta nykyään rajat vouvat yllättäen sulkeutua.
Vierailija kirjoitti:
No mä oon kyllä sitä mieltä, että toisen vanhemman on hyvä tietää jos lapset viedään ulkomaille.
Itsellä myös lapset viikko-viikko systeemillä, ja vaikka isä onkin todella hyvä, tahtoisin tietää mikäli on menossa lasten kanssa suomen rajojen ulkopuolelle reissuun. En olisi sitä kieltämässä, mutta haluaisin kuitenkin tietää missä lapseni liikkuvat, jos vaikka sattuisi jotain
Vaikka onkin erottu, ne lapset on silti yhteisiä ja muelestäni hyvä keskusteluyhteys on kaikkien etu.
Sinä haluaisit että lastesi isä kertoo jos on lähdössä reissuun, ap haluaisi että lasten isä kysyisi luvan, että saako lähteä reissuun.
Aikamoinen ero näillä haluamisilla, toinen haluaa vain tiedon, toinen haluaa vallan estää.
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä paljon väärää tietoa. Yksiselitteisesti lasta ei saa viedä ulkomaille ilman molempien huoltajien suostumusta. https://um.fi/lapselle-huoltajien-lupa-lomamatkalle
Joo, teknisesti näin. Tämä on ihan järkevää tuoda esille. Mutta jos ilman todella pätevää syytä toinen vanhempi alkaisi estää toisen matkailua lasten kanssa (tautien pelko ei ole pätevä syy jos kyseessä ei ole riskiryhmä ja matkailu on sallittu kuten nyt on) niin veisin itse asian oikeuteen. Ei toinen voi käyttää mielivaltaa ja fiiliksen mukaan estää lapsia matkailemasta. Aina voi olla hankala mutta jos ajatellaan tilannetta jossa oikeaa ja pätevää SYYTÄ ei ole, lain edessä tuo voi johtaa esim. siihen että toinen vanhempi saa tuomarilta luvan matkailla ilman toisen lupaa. Tiedän tällaisen tapauksen.
Vierailija kirjoitti:
Jos johonkin maahan saa matkustaa ja sinne ei tarvita mitään erityisiä lupia ja syntymätodistuksia tms, kumpikin huoltaja on vapaa matkustamaan sinne lastensa kanssa. Tämä on joillekin hankala ymmärtää että eron jälkeen itsellä ei ole sananvaltaa siihen mitä lapset tekevät toisen vanhemman kanssa ja ketä he tapaavat jne. Eihän tuo ehkä ihan järkevää ole että lapsia kiikutetaan just nyt mihinkään missä on paljon ihmisiä ja viedään laivoihin ja lentokoneisiin ym mutta jos tarvittavat matkustusasiakirjat ja muu välttämätön on mukana, estää ei laillisesti voi. Jos näitä mennään oikeuteen asti puimaan, tuomari suhtautuu takuulla penseästi siihen että luotettavan ja lapsista hyvin huolehtivan vanhemman lasten kanssa olemista aletaan rajoittaa tai kontrolloida. Ei toisen huoltajan puolesta saa päättää miltei mistään. Hyvä niin.
Korona on toki poikkeus, mutta esimerkiksi se jos toinen huoltaja ei anna suostumustaan passin hankintaan lapselle, voi tämä olla peruste saada yksinhuoltajuus. Matkan eväämiselle pitää olla painava syy, esimerksi oikea perusteltu pelko siitä että lapset eivät palaudu takaisin kotimaahansa.
Mutta jos ihan vaan huvikseen kieltää vaikka risteilyn Tallinnaan, on se jo sellaista vallankäyttöä josta voisi hyvinkin keskustella että mikä siihen on syynä.
Useimmissa tapauksissa lapsen etu on kuitenkin se, että hän pääsee lomamatkalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se omaan elämäänsä sinun lupiasi tarvitse. Lapsiinhan korona ei edes tartu.
Kerro tuo sille 11v tytölle joka kuoli koronaan.
Tilastomatematiikka ja todennäköisyys on sinulle varmasti täysin tuntemattomia käsitteitä?
Tällä periaatteella yksikään lapsi ei voisi pyöräillä eikä lähteä uimaan. Automatkat on myös liian vaarallisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se omaan elämäänsä sinun lupiasi tarvitse. Lapsiinhan korona ei edes tartu.
Kerro tuo sille 11v tytölle joka kuoli koronaan.
Juu, ja tämä tapahtui missä?
Toki ap:kin kysyy jatkossa luvan kaikkeen mieheltään, jos tälle linjalle menee
Käsittääkseni sillä ei ole mitään väliä, missä tartunnan saa. Kyllä se pitää ihan pelisääntöjen mukaan mennä, lapset on yhteiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon kyllä sitä mieltä, että toisen vanhemman on hyvä tietää jos lapset viedään ulkomaille.
Itsellä myös lapset viikko-viikko systeemillä, ja vaikka isä onkin todella hyvä, tahtoisin tietää mikäli on menossa lasten kanssa suomen rajojen ulkopuolelle reissuun. En olisi sitä kieltämässä, mutta haluaisin kuitenkin tietää missä lapseni liikkuvat, jos vaikka sattuisi jotain
Vaikka onkin erottu, ne lapset on silti yhteisiä ja muelestäni hyvä keskusteluyhteys on kaikkien etu.Sinä haluaisit että lastesi isä kertoo jos on lähdössä reissuun, ap haluaisi että lasten isä kysyisi luvan, että saako lähteä reissuun.
Aikamoinen ero näillä haluamisilla, toinen haluaa vain tiedon, toinen haluaa vallan estää.
En ole muuta väittänytkään. Ap oli kuullut asiasta lapseltaan, ei toiselta vanhemmalta. Siksi kirjoitin, että vanhemmilla olisi hyvä olla hyvä keskusteluyhteys, jotta tällaiset asiat tulisivat kaikkien osapuolten tietoon.
Isä taisi tietää että AP on hyysterinen, monen vuoden kokemus, jotten hän teki just oikein.
Tuleeko mieleen, että ap.lle ei ole kerrottu, koska toinen vanhempi tietää, että ap estäisi/yrittäisi estää matkan.
Me teimme juuri näin. Lähdimme matkaan, ja kerroimme kun palasimme. Ex on sellainen, joka ei koskaan halua mitään kivaa muille. Pilaa kaikki reissut, juhlat, juhlapyhät. Kunnon ilonpilaaja, joka ei itse nauti elämässä muusta kuin kaljasta.
Siksi emme kertoneet. Sitä paitsi, huoltajuus on yksin minulla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos johonkin maahan saa matkustaa ja sinne ei tarvita mitään erityisiä lupia ja syntymätodistuksia tms, kumpikin huoltaja on vapaa matkustamaan sinne lastensa kanssa. Tämä on joillekin hankala ymmärtää että eron jälkeen itsellä ei ole sananvaltaa siihen mitä lapset tekevät toisen vanhemman kanssa ja ketä he tapaavat jne. Eihän tuo ehkä ihan järkevää ole että lapsia kiikutetaan just nyt mihinkään missä on paljon ihmisiä ja viedään laivoihin ja lentokoneisiin ym mutta jos tarvittavat matkustusasiakirjat ja muu välttämätön on mukana, estää ei laillisesti voi. Jos näitä mennään oikeuteen asti puimaan, tuomari suhtautuu takuulla penseästi siihen että luotettavan ja lapsista hyvin huolehtivan vanhemman lasten kanssa olemista aletaan rajoittaa tai kontrolloida. Ei toisen huoltajan puolesta saa päättää miltei mistään. Hyvä niin.
Korona on toki poikkeus, mutta esimerkiksi se jos toinen huoltaja ei anna suostumustaan passin hankintaan lapselle, voi tämä olla peruste saada yksinhuoltajuus. Matkan eväämiselle pitää olla painava syy, esimerksi oikea perusteltu pelko siitä että lapset eivät palaudu takaisin kotimaahansa.
Mutta jos ihan vaan huvikseen kieltää vaikka risteilyn Tallinnaan, on se jo sellaista vallankäyttöä josta voisi hyvinkin keskustella että mikä siihen on syynä.
Useimmissa tapauksissa lapsen etu on kuitenkin se, että hän pääsee lomamatkalle.
Just näin. Tää on jotenkin vaikeaa näille "pitää olla molemmilta lupa" -jauhajille. Teknisesti joo on hyvä olla lupa, mutta jos oikeasti kieltää toista matkailemasta lasten kanssa, siitä voi joutua vastaamaan ihan oikeasti oikeuden eteen. Olisihan se kiva tietää missä lapset ovat jne mutta LAIN EDESSÄ kenenkään mielihaluilla ei ole mitään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos johonkin maahan saa matkustaa ja sinne ei tarvita mitään erityisiä lupia ja syntymätodistuksia tms, kumpikin huoltaja on vapaa matkustamaan sinne lastensa kanssa. Tämä on joillekin hankala ymmärtää että eron jälkeen itsellä ei ole sananvaltaa siihen mitä lapset tekevät toisen vanhemman kanssa ja ketä he tapaavat jne. Eihän tuo ehkä ihan järkevää ole että lapsia kiikutetaan just nyt mihinkään missä on paljon ihmisiä ja viedään laivoihin ja lentokoneisiin ym mutta jos tarvittavat matkustusasiakirjat ja muu välttämätön on mukana, estää ei laillisesti voi. Jos näitä mennään oikeuteen asti puimaan, tuomari suhtautuu takuulla penseästi siihen että luotettavan ja lapsista hyvin huolehtivan vanhemman lasten kanssa olemista aletaan rajoittaa tai kontrolloida. Ei toisen huoltajan puolesta saa päättää miltei mistään. Hyvä niin.
Korona on toki poikkeus, mutta esimerkiksi se jos toinen huoltaja ei anna suostumustaan passin hankintaan lapselle, voi tämä olla peruste saada yksinhuoltajuus. Matkan eväämiselle pitää olla painava syy, esimerksi oikea perusteltu pelko siitä että lapset eivät palaudu takaisin kotimaahansa.
Mutta jos ihan vaan huvikseen kieltää vaikka risteilyn Tallinnaan, on se jo sellaista vallankäyttöä josta voisi hyvinkin keskustella että mikä siihen on syynä.
Useimmissa tapauksissa lapsen etu on kuitenkin se, että hän pääsee lomamatkalle.
Juuri näin. Periaatteessa tarvitaan molempien lupa, mutta jos toinen vanhempi käyttää tätä hyväkseen ja sabotoi lomamatkoja ilman esim. perusteltua syytä pelätä lapsikaappausta, niin tähän voidaan kyllä puuttua.
Tajusitteko ollenkaan sitä, että olisin halunnut tietää tästä etukäteen juurikin koronan vuoksi? Se kun voi aiheutttaa esim. äkillisen hotelliin karanteeniin joutumisen, tms ennakoimattoman tilanteen, johon lapset jäisivät jumiin. Minusta ei ole järkevää matkustaa juuri nyt! Kun tämä joskus menee toivottavasti ohi, ei ole mitään ongelmaa tämän suhteen. Mutta juuri nyt, kun tilanne on aika huolestuttava, en haluaisi lasteni olevan ulkomailla. Joo, ovat saman verran isänsä lapsia, mutta olen itsekin aikeissa kertoa etukäteen ja kysyä onko ok, jos vien heitä ulkomaanreissulle. Se on varmasti aikanaan ok, meillä ei ole riitaa lapsista ja ajatellaan heidän parastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä paljon väärää tietoa. Yksiselitteisesti lasta ei saa viedä ulkomaille ilman molempien huoltajien suostumusta. https://um.fi/lapselle-huoltajien-lupa-lomamatkalle
Joo, teknisesti näin. Tämä on ihan järkevää tuoda esille. Mutta jos ilman todella pätevää syytä toinen vanhempi alkaisi estää toisen matkailua lasten kanssa (tautien pelko ei ole pätevä syy jos kyseessä ei ole riskiryhmä ja matkailu on sallittu kuten nyt on) niin veisin itse asian oikeuteen. Ei toinen voi käyttää mielivaltaa ja fiiliksen mukaan estää lapsia matkailemasta. Aina voi olla hankala mutta jos ajatellaan tilannetta jossa oikeaa ja pätevää SYYTÄ ei ole, lain edessä tuo voi johtaa esim. siihen että toinen vanhempi saa tuomarilta luvan matkailla ilman toisen lupaa. Tiedän tällaisen tapauksen.
Ei voi käyttää mielivaltaa, mutta ei myöskään saa kysymättä viedä. Eikö siinä saisi se vanhempi, jolta ei ole lupaa kysytty, periaatteessa vaikkapa syyttää lapsen kaappauksesta?
Minä en ymmärrä miksi ihmeessä tällaisista ei keskustella, vaikka erottu olisikin. Tai vähintään edes ilmoiteta sille toiselle vanhemmalle. Minä ainakin haluaisin tietää, jos lapseni ovat reissussa. Minusta olisi kivakin, jos isä veisi matkalle, mutta kyllä suuttuisin, jos kuulisin siitä vasta jälkikäteen. Minusta on itsestään selvyys, että vanhemmat keskustelevat tällaisista asioista. En ymmärrä miksi pimittää tällaista tietoa toiselta?
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä paljon väärää tietoa. Yksiselitteisesti lasta ei saa viedä ulkomaille ilman molempien huoltajien suostumusta. https://um.fi/lapselle-huoltajien-lupa-lomamatkalle
Ei ole kyselty lupia, kun eksä lentänyt lasten kanssa Tanskaan ja Kreikkaan. Itse olen käynyt autolla Norjassa ja Ruotsissa sekä meinannut laivalla menä Tallinnaan.
Miten ihmiset eivät ole tietoisia siitä, että ilman lupaa ei lapsia voi viedä ulkomaille?
Ihan turvallisuusjuttukin. Molempien vanhempien on oltava tietoisia, jos oma lapsi on poissa maasta. Rinnastettavissa kaappaukseen. 😅
Antaisin exäni viedä lapsemme ulkomaille, mutta vain kirjallisella luvalla. Jo vain siksi, että heidän matkansa saattaisi tyssätä jossain, jossa virkailija tekee työnsä oikein. Haluaisin ehdottomasti olla perillä siitä, missä lapseni menee.
Vierailija kirjoitti:
Tajusitteko ollenkaan sitä, että olisin halunnut tietää tästä etukäteen juurikin koronan vuoksi? Se kun voi aiheutttaa esim. äkillisen hotelliin karanteeniin joutumisen, tms ennakoimattoman tilanteen, johon lapset jäisivät jumiin. Minusta ei ole järkevää matkustaa juuri nyt! Kun tämä joskus menee toivottavasti ohi, ei ole mitään ongelmaa tämän suhteen. Mutta juuri nyt, kun tilanne on aika huolestuttava, en haluaisi lasteni olevan ulkomailla. Joo, ovat saman verran isänsä lapsia, mutta olen itsekin aikeissa kertoa etukäteen ja kysyä onko ok, jos vien heitä ulkomaanreissulle. Se on varmasti aikanaan ok, meillä ei ole riitaa lapsista ja ajatellaan heidän parastaan.
Joo ja tajuatko sinä, että nyt ei ole mikään poikkeustila tms. voimassa joka estäisi näitä matkusteluja? Eli vaikka sinä henkilökohtaisesti pelkäätkin koronaa tai sitä, että isä päätyisi lasten kanssa karanteeniin, niin se ei silti oikeuta sinua puuttumaan toisen huoltajan matkusteluihin.
Alkaa tuntua, että on tainnut se isä ihan syystä jättää kertomatta.
Jos lapset ovet olleet jossain Tallinnassa, niin olisit vain tyytyväinen, että pääsevät reissaamaan, kun itse olet hysteerisempi. On ok pyytää, että jatkossa laittaa viestin, jos lähtevät kauemmas, mutta lupien pyytäminen on vähän typerää.
Luvan pyytäminen on liioiteltua, mutta tiedon ei. Laitan vielä nykyisinkin mieheni lapsen äidille rutiinia lentotiedot ja hotellitiedot, vaikka lapsi on jo teini. Jos jotain sattuu, niin paljon kivempaa hänelle, että tietää missä lapsi on.
Eli kävi Tallinnassa? Hui kamalaa.
Ap on syystäkin eksä.
Noniin, eihän tässä sitten ole mitään, mutta esität asian nimenomaan noin, että lasten isälle tulee selväksi, että tarvitaan molempien vanhempian lupa reissuille.
Itse en kyllä ymmärrä, miksi haluaisit antaa tuollaisen vallan ex-miehellesi estää esim. lomareissusi ja voi olla ettei se lasten isäkään tuollaiseen sopimukseen suostu. Sitten olisi hyvä sopia, että edes ilmoitettaisiin jos sinne reissuun lähdetään, se että aikuisen ihmisen ja vastuullisen vanhemman pitäisi kysyä jotain lupia eksältään kuulostaa vähän kummalliselta.